Pages

lauantai 31. toukokuuta 2014

Toukokuun tavoitteiden katsaus

On aika heittää toukokuulle hyvästit vaikka tässä vielä viimeisiä tunteja vietetäänkin. Katsotaan kuinka kävi. Tavoitteet löydät täältä.


1. Lisäansioita 350€ käteen.
Hiljaisempaa aikaa odotin täksi kuukaudeksi ja alensin lisäansioiden tavoitteita edelliskuulta. Kävi kuitenkin niin että tavoite ylittyi. Tähän suurimpana tekijänä oman työn ylityötunnit joita kertyi ihan mukavasti. Viitenä päivänä tein kuitenkin oman työn lisäksi myös muita hommia. Mainostuloja en ota tässä huomioon, aiheesta lisää kesäkuun tavoitelistauksissa.
Kuukauden lisähommien arvioitu netto 523,50€. Maltillinen arvio ylittyi kivasti.

2. Kulutusvapaita päiviä vähintään 10.
Tämä epäonnistui täydellisesti. Osittain siksi että olen ollut koko kuukauden lapsen kanssa ja jääkaappi on ollut tavanomaista useammin vailla täydennystä. Enemmän osittain siksi että hellepäivien aikana tuli ostettua useana päivänä jäätelöä vaikka mitään muuta en ostanut. Kulutusvapaiden päivien määrä jäi seitsemään. Vuositasolla olen kuitenkin vielä tavoitetahdissa ja nykyisellä systeemillä 120 ostovapaata päivää tulee vuoden loppuessa täyteen.


3. Lisätyöasiaan selko.
Tämä asia on selvinnyt. Tärkein ja säännöllisin lisätyö tulee jatkumaan toistaiseksi. Saan edelleen panostaa tähän sen verran kuin jaksan ja koen tarpeelliseksi. Oikein hyvä että asia selkeni, tätä onkin pohdittu pari kuukautta että miten työpaikan käy.


4. Vähintään 10 tavaraa myyntiin.
Tämä ei onnistunut. Tavaramyynti ei ole ottanut tuulta alleen. En kuitenkaan kokonaan lakaissut asiaa penkin alle vaan todella aktivoiduin huutismyynnissä. Listasin neljä tavaraa, yhden sain myytyä. Uskon että tämä oli nyt vihdoin se alkusysäys tavaran myymiselle. Lapsen leffoja ja joitain leluja odottaa uutta omistajaa, omia romuja kaapeista kyllä löytyy myös.


Toukokuu oli kokonaisuutena hyvä. Olen viettänyt aikaa enemmän kotona lapsen kanssa kuin pitkään aikaan mikä on tietenkin vain hyvä. Kotona oleminen on saanut aikaan positiivisiakin vaikutuksia. Suursiivouksia on tehty ja tavaran karsimista on harrastettu huolella. Miten paljon löytyykään rikkinäistä ja kierrätyskelvotonta tavaraa ja vaatetta kun vain penkoo huolella kaappeja.. Tätä urakkaa jatkan kesäkuulla eikä siitä mitään varsinaista painetta nostavaa tavoitetta edes kannata tehdä.

Huomenna kesäkuun tavoitteet.

perjantai 30. toukokuuta 2014

Vinkki asuntolainaisille 2 - asuntolainan eräpäivän muuttaminen

Kuva Stuart Miles
Viime heinäkuussa annoin vinkin liittyen lyhennysvapaiden käyttöön ja kuinka kannattaa olla tarkkana mitä lainaehdot sanovat marginaalin muuttamisesta.

Nyt annan toisen vinkin joka tulee myös omakohtaisesta kokemuksesta.

Puolitoista tai kaksi ja puoli vuotta sitten (en nyt tarkasti muista, joulukuuta se kuitenkin on ollut) palkkapäiväni muuttui. Asuntolainan lyhennyspäivä oli sovittu entisen palkkapäivän mukaiseksi ja tuo maksupäivä jäi voimaan.

Nyt kuukausi kuukaudelta on alkanut häiritsemään enemmän ja enemmän se että lyhennys ja palkka tulevat täysin väärässä syklissä suhteessa toisiinsa. Tuntuisi paljon helpommalta kun asuntolainan lyhennys lähtisi samana päivänä kuin palkka tulee sen sijaan että rahoja säilyttää viikkoja tilillä.

Niinpä soitin tänään pankkiin (Nordea). Kysyin minkälaisen paperivyyhdin tällainen muutos toisi tai voisiko sillä kenties olla jotakin vaikutusta lainaehtoihin tai jopa aikaansaada marginaalin tarkastamisen. Koskaan ei voi olla liian varma joten kysyin suoraan näistä.

Papereita ei tarvi allekirjoittaa, takaajia häiritä eikä marginaalikaan muutu. Mikään ei kuitenkaan ole ilmaista ja tästäkin lystistä saa maksaa pankille toimenpidemaksua. Ajattelin että kaikki lainoihin liittyvät muutosmaksut ovat yleensä kolminumeroisia joten olin jopa helpottunut kun hinnaksi selvisi 40€. Kyseessä siis kertamaksu.

Tuon verran nyt siis maksan siitä että heinäkuusta eteenpäin lyhennän lainaani samana päivänä kuin palkka tilille tulee. Rahana tuo on paljon mutta enemmän merkitsee nyt mielirauha siitä että en vahingossa käytä lainanlyhennysrahoja johonkin. Lisäksi selkeyttää kuukausibudjettien väsäämistä kun käytettävissä olevat rahat ovat ne jotka tilillä vielä ovat lyhennyksien mentyä. Vuorolisiä tulee joskus myös palkkapäivien välissä, parhaassa tapauksessa ne voisivat muuttua ns. ylimääräiseksi tuloksi jos saan lainojen loputtua tuosta peruspalkasta hiottua järkevän budjettikokonaisuuden.

Nyt sitten heinäkuussa maksettava erä on tavanomaista suurempi koska korkoa kertyy parilta viikolta normaalia enemmän. Elokuussa summa on taas tuttu ja turvallinen kun kahden lyhennyksen väliin jää se kuukausi.

Niin mikä se vinkki onkaan? Se että lainojen eräpäiviä voi muuttaa, jos joku ei sitä tiennyt. Ja se että ainakin tuossa mainitsemassani pankissa vaihtamisen hinta on 40€. Ehkä hyvin saman suuntaista muillakin pankeilla.

torstai 29. toukokuuta 2014

Korttirumbaa

Kerroin aiemmin että vaihdoin lisätyökortiksi uuden kortin. Tuo teksti joulukuulta on täällä.


St1 - Visa syrjäytti Dinersin jota aiemmin olin käyttänyt. Tarvitsin, tai halusin, lisätöihini kortin jolla voin hoitaa tankkaukset sekä satunnaiset lounaat ja muut pienet kulut. Maksuaikakortti on siitä kätevä että kuukausittain hurjasti vaihtelevat ylimääräiset kustannukset eivät mene omista rahoistani eikä työn tekoon vaadittavia kustannuksia tarvitse erikseen budjetoida. Saadessani palkan maksan kortille kertyneen saldon pois eikä velkatilannetta pääse syntymään.
Korttia tilatessa valitsin pienimmän mahdollisen luottosaldon ihan vain varmuuden vuoksi. Jos jotakin pahaa tapahtuisi en pystyisi kuitenkaan lisävelkaa tällä uutukaisella tekemään kuin 500€. Siinä mielessä hyvä vaihto, Dinersilla oli 2000€ limiitti ja nykyisellään tuosta vain neljäsosa.
St1 Visa mainostaa itseään vuosimaksuttomana korttina. Toki näin onkin, könttäsummaa ei veloiteta. Kuukaudessa tosin käsittelymaksuna menee 2,50€, tämä tekee vuositasolla 30€. Näin vain siinä tilanteessa että kortilla ei ole edellisilta kuukausilta velkaa. Käsittelymaksu on muuten 3,50€ eli 42€ vuodessa.

Kuva Ratch0013

Koska lisätöistäni saatava matkakorvaus on suurempi kuin summa jolla ostan bensaa, olen ajatellut tuon 2,50€ kuittaantuvan näistä rahoista. Aiemmin olen kertonut että lisätöiden nettoarvoa laskiessani otan huomioon kaikki kulut mitä töiden tekemisestä tulee, niin taukokahvit kuin eväätkin. Myös tämän laskutuslisän otan huomioon kun lasken työn kannattavuutta.

Kortilla on cashback-ominaisuus. Sillä tehdyistä ostoista saa prosentuaalisen hyvityksen. St1-tankkauksista saa suurempaa prosenttihyvitystä kuin vaikkapa ruokakauppaostoksista. Tuo hyvitys nollaa kuukauden laskutuslisän muutaman sadan ostoksilla, vähän riippuen mitä ostaa ja mikä prosenttihyvitys on. Nyt kesällä ainakin oli tulossa tuplaetukampanja niin että tuota cashbackia vähän nopeammin tulisi.

Kortti on ollut puhtaasti työkäytössä ja kuukausittainen veloitus kortilta on ollut siinä 80-150€ alueella. Toisaalta pieni raha pitääkseen ylimääräistä korttia vain tällaiseen työkäyttöön. Toisaalta hirvittävän kätevä.

MUTTA.

Koska olen pisteiden ja etuisuuksien perään olen miettinyt että jos vaihtaisinkin tämän kortin toiseen. Ykkösbonus-järjestelmähän uusiutui jokin aika sitten ollen nykyään PINS-etuohjelma. Koska tuohon järjestelmään kuuluu aika paljon sellaisia liikkeitä joita itse käytän ainakin toisinaan, en nähnyt mitään syytä olla rekisteröitymättä mukaan. Liittyessäni huomasin että tähän järjestelmään kuuluu myös maksuaikakortti. Hakiessa PINS Mastercardia saa 1000 pinssipistettä. Mikä olisi jo kovin hyvä aloitus parhaan mahdollisen palkinnon eli lennon lunastamiseen. PINSsejä voisi käyttää myös Siwassa maksamiseen mikä ei myöskään ole paha vaihtoehto.

Niin. En nyt osaa päättää mitä teen. Olen helppo kohde tällaisille bonus- ja piste- ja palkintojärjestelmille. Olen hetki sitten aloittanut Nielsenin paneelissa ostosten skannauksen ja onpa siinäkin oma palkintosysteeminsä.
Päättää pitäisi sillä tottakai hetken mielijohteesta hain tuota Mastercardia vain saadakseni sen 1000 pistettä PINS-tilille. Ajattelin että ehkä en korttia saa mutta kyllä sieltä hyväksytty ilmoitus tuli. Viimeistään siinä vaiheessa kun nuo molemmat kortit on kourassa niin toinen pitää lopettaa. Tai sitten molemmat ja siirryn käyttämään pelkästään S-Pankin Visaa joka on täysin maksuton. Tätä nimittäin edes ehtinyt ajatella koska olen jotenkin urautunut siihen ajatukseen että työtä varten tarvin ihan erillisen kortin, ja vaikka S-Visa olisikin ihan käyttämättömänä niin se on kuitenkin henkilökohtainen eikä töihin liittyvä. Ajatusvirhe tavallaan, koska sitä korttia ei ole enää tarkoitus luotto-ominaisuudella käyttää.

Tällaista tällä kertaa.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Päivän pelastus

Sähköposti kilahti pari tuntia sitten. Anonyymi oli kommentoinut vanhempaan postaukseen, 8 vinkkiä lisää joilla pääset veloista eroon.

Ajauduin lukemaan koko postauksen ajatuksella läpi. Päivän pelastus!!!

Kohta 5 kolahti itseen aivan täysillä.

5. Elä muuta kuin velkaisen elämää.
Jos luulet että tämä tarkoittaa samaa kuin elä leveästi, palaa vaikka tämän blogin alkuun.
Elämä ei ole pelkkää rahaa, eikä se ole siis pelkkää velkaakaan. Että jaksamme tätä velkaprojektia, elämässämme täytyy olla mielekkyyttä ja muutakin sisältöä. Hauska puoli tässä on se että kukaan ei voi sanoa tai määritellä mitä tuo mielekäs sisältö voi olla. Se on jotain joka odottaa meidän sisällä päästäkseen esiin! Se on sitä mitä aiemmin ajattelit toteuttavasi "sitten kun kaikki on hyvin".

Voi jummijammi. Edellinen postaukseni oli vuodatusta numerokoukusta johon olen ajautunut. Muutama päivä on kulunut ja tilanne on hieman tasaantunut mutta silti olen jo tänään numeroita pyörittänyt.

Alleviivasin lainauksesta tärkeimmät eli oikeastaan kaiken. Suuri virhe olisi unohtaa kaikki muu elämän sisältö numeroiden ulkopuolella. Olen tehnyt parhaani ja nyt annan asian olla. Se takaa parhaimman lopputuloksen. ((Kirjoitin ensin lopputukoksen ja sehän seuraa jos ei anna muulle mahdollisuutta; elämä pysähtyy ja tukkiutuu.))

Aivan itse omin kätösin naputtelin ohjeen/kohdan numero 5 jonka nyt taas omassa pääkopassani virkistän ja otan käyttöön. Määrittelen itse mielekästä sisältöä elämään ja nautin niistä asioista mitä voin tehdä. Lapsi tuossa vieressä odottaa pyörälenkkiä kun lupasin että kahden sateen välissä mennään välittömästi pyöräilemään. Numeroita turha pyörittää jos vaihtoehtona on mielekäs ajanvietto muksun kanssa. Tämän halusin kuitenkin ensin naputtaa ylös, ensisijaisesti itselle muistiin mutta myös muille huomioksi kuinka kerran hoksaus ei takaa sitä että hoksaus on pysyvä asiaintila.

Hyvä seurata omia jalanjälkiä ja kirjoituksia. Ilman tämän päivän sähköposti-ilmoitusta olisin varmastikin vielä illan aikana viettänyt aikaa samojen numeroiden parissa eläen hyvin tiiviisti velkaisen elämää rahan pyörittelyn pauloissa. Kiitos tuon kommentin ja siitä johtuneen muistinvirkistyslukemisen, lähden tältä istumalta viettämään muuta kuin velkaisen elämää pyöräillen kotikaupungin katuja innokkaan pikkulapsen kanssa. JEEEEE!!

Kuluton rahasto?

Nordnet kampanjoi uudentyyppisellä rahastolla, "superrahastolla" joka on kuluttajalle kuluton. Eli ei säilytys-, hallinnointi-, merkintä- tai muita palkkioita. Koukku? Se että Nordnet saa uusia asiakkaita ja sitä kautta ainakin osalta myös muita sijoituksia.

Katselin tuon rahaston avaintietoesitteen. Siellä tosiaan on lueteltu kaikki kulut nollaksi. Rahasto on indeksirahasto joka seuraa Helsingin pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen kehitystä. Riskiasteikolla 1-7 rahasto on merkitty riskitasolle 6. Avaintietoesitteessä suositellaan rahastoa asiakkaalle joka ei aio lunastaa osuuttaan pois 5 vuoden sisällä. Ajallisella hajautuksella riskitasoa siis pyritään tiputtamaan.

Jos tuota vertaa esim. S-Pankin korkeimman riskin rahastoon, on riskitaso kaiketi hyvin samaa luokkaa. S-Pankin rahasto vain vetää tuloksesta hallinnointipalkkiota välistä.

Jään miettimään josko laittaisin osaa 52 viikon säästöhaasteen rahoista tähän uuteen rahastoon.

Sijoita ensimmäisten joukossa! Kaupankäynti rahastolla alkaa 17.6.2014, mutta sinä voit sijoittaa rahastoon jo nyt!

lauantai 24. toukokuuta 2014

Koukussa numeroihin..

Mieleni on fiksoitunut. Numeroihin.

En ole peitellyt sitä että tykkään pyöritellä numeroita, päinvastoin. Nautin niistä! Numeroiden pyörittelyä ja mietiskelyä, sitä tekee mielellään varsinkin tällaisen projektin puitteissa. Nyt kuitenkin koen olevani jotenkin lukkotilanteessa näiden numeroiden kanssa.

Kuva Naypong / freedigitalphotos.net

Velkashakki

Reippaan vuoden ajan olen ottanut matsia velkojani vastaan. Shakin lailla perussäännöt ymmärrettyään tätä peliä voi alkaa pelaamaan mutta suoraan peliin rynnistävälle tulee todennäköisesti hansikasta naamariin vuoron perään molemmille poskille, mennen ja tullen. Jokaista siirtoa kannattaa miettiä etukäteen tai vastustaja napsii omat pelinappulat pöydältä. En tiedä kuka tai mikä tässä pelissä on vastustaja, onko se velka, raha, talous kaikenkaikkiaan vai lopulta oma itse. Sillä ei ole väliä. Peli joka tapauksessa on käynnissä.

Shakki

Tämä on nyt se tilanne missä koen olevani. Ei siksi että olisin jotenkin vaarassa vaan siksi että peli on pysähdyksissä ja nyt mietin JATKUVASTI mitä teen seuraavaksi. Miten voisin tehdä paremmin, enemmän, nopeammin. Kaikki mahdolliset pelikuviot on pyöritelty mielessä tuhanteen kertaan läpi.

Lähinnä tämä tarkoittaa sitä että mietin noita velka- ja lyhennyssummia koko ajan. Aivan liikaa. En saa niiltä rauhaa. Pelisiirrot l. velkalyhennykset lähtevät kerran kuukaudessa ja itselle on nyt kehittynyt ajatus että se on liian harvoin. Pitäisi päästä lyhentämään koko ajan että kokisin konkreettisesti tekeväni jotakin. Ehkä alan olla kärsimätön koska tätä maksutietä on enää aika vähän jäljellä. Suunnitelmia velan jälkeisiin kuukausiin on jo mahdottoman paljon.

Löydän siis itseni näppäilemästä laskuria usean kerran päivässä. Teen sitä tietokoneella, puhelimella ja oikealla taskulaskimella. Lasken sen miten paljon ensi kuukauden lyhennyksen jälkeen on velkaa jäljellä, sitten lasken miten paljon sitä seuraava kuukausi lyhentää velkaa jne. Tiedän nuo summat jo ulkoa ja silti lasken. Odotan kesäkuun lyhennystä enemmän kuin mitään muuta tällä hetkellä. Kesälomakin alkaa muutaman viikon kuluttua eikä se tunnu lähellekään niin tärkeältä kuin saada toimia kesäkuun osalta velkojen pienentämisen parissa. No joo, liittyy siihen se että olen psyykannut itseni juuri tuon kesäkuun lyhennyksen suhteen jotenkin erityisesti, lomarahat ja kaikki tulossa.

Olen yrittänyt tehdä nyt niin että joka kerta kun huomaan pyörittäväni jälleen numeroita, suljen koneen (jos teen sen tietsikalla) tai muuten keskitän itseni tärkeämpiin asioihin. Välillä onnistuu paremmin, välillä ei sinne päinkään.

Ryhtiliike ja takaisin kohti kultaista keskitietä, siinä itselle pohtimista ja haastetta seuraaville viikoille.

Shakkimatti

Lopputulos joka toivottavasti tarkoittaa sitä että minä olen se joka saan voittotilanteen aikaiseksi. En halua että numerot voittavat minua, olkoon voitto sitten se että velkakuorma jotenkin muuttuisikin liian suureksi hoitaa tai se että itse numerot alistavat minut kokonaan. Jos alan nähdä unia numeroiden laskemisesta tähän velkaan liittyen niin sitten olen kaiketi kukistettu.

Oli ehkä turhaa löpinää mutta itse sain muistutuksen siitä kuinka kohtuus on kaikessa se oikea määrä. Suunnitelmallisuus on tärkeää mutta liika suunnittelu vie ajan itse toiminnalta. Olen omat suunnitelmani jo tehnyt eikä esim. kesäkuun eteen ole tarpeen enää miettiä mitään. Odotellaan vaan. Taidanpa mennä leikkaamaan nurmikkoa. En ole kyllä yhtään fiksoitunut siihen puuhaan mutta se on asia joka on tehtävä.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Sähkösyöppö, hittolainen!

Voi jumankauta. En muista olenko aiemmin kertonut lämpimässä varastossa nakuttaneesta sähköpatterista. Löysin sen sieltä joskus paukuttamasta tulikuumana, tästä on jo pitkästi aikaa. Tuo varasto pitää sijaa oikeastaan pelkästään lämminvesivaraajalle eikä sillä juuri muuta käyttöä ole.

Oikeasti, siellä on tyhjiä hyllyjä ja tyhjä kaappi. Se tavara mitä siellä on mahtuisi - ja kuuluisi - yhteen isoon jätesäkkiin. Tilan haaskausta mutta jotenkin koko varasto on hirvittävän epäkäytännöllinen. Siellä nyt vaan ei tule käytyä ja piste.

Joka tapauksessa, kun joskus sieltä löysin sen patterin tulikuumana aloin tietysti välittömästi sitä säätämään pienemmälle. Varasto on lämmin jo siitäkin että lämminvesivaraaja on siellä. Kovimpien pakkasten aikaan on ehkä hyvä että lisälämmitin pitää tilaa plussan puolella.

Grant Cochranen kuva

Kävin äsken tuolla varastossa nuohoojan kanssa, tsekattiin ilmanvaihtokanavia. Kun oven avasi puski varastosta aavikonkuiva ja kuuma ilmavirta. Patteri on siellä taas täysillä luukuttanut usean kuukauden ajan! Ihmekö tuo jos sähkölaskut on tosi suuria. Voi että ottaa päähän! Patterin säätönupit on niin huonosti asetettu että niitä ei näe ilman peiliä tai kamerakännykkävirityksiä. Nappasin koko vekottimen pois päältä, täytyy käydä myöhemmin tarkistamassa menikö se oikeasti pois vai lämmittääkö vielä. Mielestäni olen sitä aiemminkin ottanut pois ja/tai säätänyt pienemmälle. Onkohan niistä säädöistä koskaan ollut hyötyä koska tuntuu että patteri on aina siellä käydessäni porskuttanut täysillä..

Ääh.. No jos tuosta löydöstä tulisi vähän säästöä. Sitä tarvitaan ainakin sen asian vuoksi miksi nuohoojakin taas kävi. Se on oma tarinansa jonka kerron kun tässä asiat selviävät.


maanantai 19. toukokuuta 2014

Säästötilanne - toukokuu

Viime kuussa säästötili tyhjääntyi mutta syystä. Tilanne tuntui, ja tuntuu edelleen, olevan hallinnassa ja kaikki menee suunnilleen suunnitelmien mukaisesti.

52 viikon säästöhaasteen mukaisesti olen siirtänyt Nordnetin salkkuun viikoittain rahaa. Pidän tästä kiinni ja todella siirrän kerran viikossa ja pyrin hoitamaan summat sieltä korkeimmasta päästä alkaen. Nyt kuukauden aikana sain neljä suurinta jäljellä olevaa ja yhden pienemmän summan kasaan. En koe haastetta haasteeksi jos siirtäisin kerran kuukaudessa neljän-viiden viikon rahat. Kuukausittain pyrin säästämään joka tapauksessa huolimatta em. haasteesta.



Sain aloitettua Nordnetin säästötilin saldon kasvattamisen, joskaan summa ei suuren suuri ole. Ei sen tarvikaan, suunta on kuitenkin oikea. S-Pankkiin meni rahastoon normaalia suurempi summa rahaa.

Jaottelu menee siten että 52 viikon säästöjä on laitettu talteen nyt 698€. Se on muuten yli puolivälin vuoden aikana kerääntyvästä potista! Jatkossa summat tulevat vain tippumaan ja viikkohaasteen lomassa on helpompi kerryttää myös kuukausisäästöjä. Kaikki viikkohaasteen rahat ovat siirtyneet tai siirtyvät rahastoihin / osakkeisiin ja tämä lasketaan vuositavoitteistakin tuttuun pidemmän tähtäimen säästöön. Nordnetin säästötili taas on tarkoitettu hätärahastoksi joka otetaan tarpeessa nopeastikin käyttöön. Salkun arvo viimeisimmillä kurssitiedoilla 699€ ((nousua viime kuusta 193€) On muuten sama summa kuin mitä kaikilla tileillä oli yhteensä viime kuussa.)


Nordnetin säästötilillä rahaa on 190€ (nousua 84€).

S-Pankin rahastossa 158€ (nousua 54€).

Kokonaistilanne näissä 1047€.
Muutos viime kuusta +348€!!

Vaikka pelkästään säästötilin saldoa katsomalla suurta edistystä ei näyttänyt tulevan on kokonaispaketti tosi mukavasti palautunut viime kuun notkahduksesta. Itse asiassa vähän yllättäväkin nousu.
S-Pankin osuusmaksutilille oli taas kertynyt tarpeeksi niin että käyn hakemassa uuden osuuden vihreää ryhmää tässä kuussa. Näitä lasketaan mukaan sitten taas laajemmassa kokonaiskatsauksessa.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Tiedoksi

Sivun uudistuksen ensimmäinen vaihe on täällä!

Jatkossa voit saapua tänne helposti osoitteella

www.velaton.com


Blogspotin osoite uudelleenohjautuu uuteen osoitteeseen jatkossakin.

Jee! Tästä jatketaan.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Ostovoimaa

Tämän kuun lisälyhennyksen toimeksianto lähti matkaan ennen kuin edes sain palkkakuitin. Ajattelin että no problemo, maksan velkalyhennykseni ja pärjään ilman sen kummempia. Nyt palkkapäivänä kun kaikki lyhennykset ja aikataulutetut tilisiirrot lähtivät tililtä kohteisiinsa jouduin kuitenkin kohtaamaan ajatuksen että mitä jos en pärjääkään seuraavaan tilipäivään. Mitä teen jos rahat loppuvat kesken?
Tilanne on se että kaikki laskut on maksettu, budjettitilit tai lähinnä ruokatili on vasta odottamassa ensimmäistä kauppareissua tuoreilla rahoilla. Hätää ei pitäisi tulla. Mutta mitä jos tulee? Olen ryssinyt jossain vaiheessa sillä peräti kolme laskua, joiden ei olisi pitänyt tulla, tulikin maksettavaksi. Kaksi noista kolmesta on ollut suoraveloituksena niin kauan kuin muistan. Olisiko pitänyt hyväksyä jokin uusi suoramaksusopimus kun systeemit tänä vuonna muuttuivat? Vai oliko laskun lähtötilillä vajetta katteesta silloin kun eräpäivät ovat olleet? En tiedä. Se nyt on tilanne että lähes 200€ lähti ns. ylimääräistä mitä en osannut odottaa.

Joitain laskuja on varmasti vielä matkalla, vaikka en satukaan muistamaan mitä ne voisivat olla. Aina niitä tulee. Käyttötilillä on 270€ jonka pitäisi riittää kattamaan KAIKKI menot ruoat ja autokulut poislukien. Tuon summan pitäisi riittää mutta en vain päässyt ensin ajatuksesta että puskan takaa tulisi jokin ikävä yllätys.

Onneksi olen valmistautunut tällaiseenkin. Muistatteko keittiössä säilyttämäni hätävaran? Ruskeassa paperipussissa olevia vitosen seteleitä ruokarahana suureen hätään?

Tuo raha on saanut kavereita.

Muistatteko kun kerroin että voitin Ostohyvityksen arvonnassa? Kerroin siitä täällä. Postia saapui kuten lupasivat. Käyttöä odottaa 20€ lahjakortti vihreään kaupparyhmään. Lisäksi olen ostanut lahjakortteja aiempien kuukausien ruokabudjetin ylijäämällä. Kahdella kortilla on yhteensä 50€ ostovoimaa.
Ja onpa vielä virikkeellistä apuakin saatavilla. Smartumin seteleitä on 85€ arvosta ja näillä ajattelin ostaa ainakin sarjalipun uimahalliin sekä kustantaa itselle hierojalla käynnin.

Erityisesti tuo lahjakorttien etukäteen ostaminen on ollut hyvä ajatus. Mikäli en niitä tarvitse nyt tässä kuussa ja myöhemminkin saan ylijäämällä niitä lisää hankittua, ideana olisi viettää hyvin miellyttävä joulukuu kuluttaen mahdollisimman vähän rahaa ja hyödyntäen näitä kortteja.



Tavallaan tämä on ollut jälleen yksi keino huijata itseä mutta toisaalta myös valmistautua tilanteeseen nimeltä hätä ja tarve. Kummasti helpottaa kun tietää että vaikka joutuisin kanavoimaan saatavilla olevat käteisvarat - vaikka ruokatililtä - pystyn silti asioimaan ruokakaupassa ja jopa harrastamaan turvautumatta luoton käyttämiseen. Tällainen henkilökohtaisen talouden vakauttamispaketti tällä kertaa.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Velka numeroina - toukokuu

Tähän kuukauteen lähdin selkeä tavoite mielessä. Tahti on pidettävä samana kuin aiemminkin. Juuri suurempaan summaan ei nyt mahdollisuuksia olekaan vaikka tätäkään ei missään nimessä huonona suorituksena voi pitää.



Tämä lyhennys teki merkityksen velan maksuaikataululle. Vielä viime kuun lyhennyksen jälkeen jäljellä oli 9 maksuerää, nyt tämän lyhennyksen jälkeen niitä olisi jäljellä 7. Kuten jo viime velkapostauksessa totesin, tämä yhden lyhennyserän vähentyminen merkitsee sitä että vaikka jatkossa maksaisin vain minimierän, olisi velka kuitattu vuoden loppuun mennessä. Siis yksi merkttävä tavoite vuoden tavoitteista on saavutettu. Kuittasin aiemmin visavelan nopeammassa aikataulussa, nyt myös tämä tavoite tulee toteutumaan.
Kesäkuussa tulen maksamaan suuremman erän kuin nyt. Aivan upeaa ajatella että velka joka vielä vuosi sitten oli lähes 10 000€ on ensi kuussa alle 2000€!


Prosenttihaaste näyttää edistyvän myös tuossa ympyräkaaviossa.Ylimääräiset lyhennykset ovat tällä hetkellä yhteensä 520€, tai 26% koko potista. Elokuun lyhennyksen jälkeen ei hurjasti ole enää nakerrettavaa.

Mainio kuukausi tulossa!

Mieli kelaa tapoja joilla voisi saada vielä lisää ulottuvuutta velanmaksuun. Vinkkejä otetaan vastaan. Syksyllä opintolainan kanssa tulen tarvitsemaan joitakin apuvälineitä sillä sen olemassaolo ei tunnu lähellekään niin, no, miltään verrattuna tähän lainaan. Haluan opintolainan maksettua mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu että nykyisellä tahdilla en sitä pysty maksamaan.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Kolikkopurkki toukokuussa

Huhtikuussa kolikkopurkin säästötilanne oli 139,60€.

Nyt tilanne on tämä:




Reilut parikymmentä euroa on tullut lisäystä. Tosin vain siksi että purkkiin meni myös euron ja kahden euron kolikoita tavallista enemmän. Kakkoset olen yleensä käyttöön jättänyt ja vain harvoin purkkiin laittanut. Jospa kuitenkin jatkossa purkkia syöttäisin isommillakin kolikoilla niin että tyhjentämisen aikana saldo on mahdollisimman suuri. Tähän tilanteeseen on päästy vaivihkaa, reilun puolen vuoden kolikkosäästämisellä. Tuo laskuri on toki tehnyt sen että en ole kolikoilla mitään enää ostanut sen jälkeen kun ne kerran ovat purkkiin kilahtaneet. Monesti jokin avoin kolikkokippo on ryöstön kohteena kun kaupasta pitää hakea vain maito tai kioskille viedään lottokuponki.

Joka kuukausi on kysytty mistä tällaisen purkin saa. Olen aina vastannut että muistaakseni mulletoi.comista. Nyt varauduin etukäteen ja tutkin asiaa. Valitettavasti en löytänyt tällaista purkkia enää mistään.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Diipa ja Daapa


Jälleen on nettipankin kautta laitettu viestiä asiakaspalveluun. Toimeksianto ylimääräisestä lyhennyksestä velkaan. On se helppoa ja kätevää. Palkkakuitti ei ole vielä tullut mutta enköhän pysty suunnittelemani ylimääräisen rahan ilman ongelmia maksamaan. Kuun vaihteessa tulee vuorolisät ja kesäkuun puolessa välissä jo lomarahatkin (tämä vuosi on kulunut käsittämättömän nopeasti).

Tällainen viesti taas alkuviikosta saapuu. Tämä on viime kuulta.



Mitäs muuta.. Nordea oli avannut myös nettipankissa mahdollisuuden kirjautua salasanalla tunnusluvun sijasta. Ihan kätevää jos tarkoitus on vain katsoa saldo. Jotain jos aikoo tehdäkin niin sitten tunnuslukua tarvitaan.

Tämä blogi tulee uudistumaan. Hieman on vielä vaiheessa että miten paljon ja millä aikataululla mutta pyörä on jo pyörimässä. Domain on hankittu ja nyt pitäisi tosissaan miettiä siirrynkö käyttämään tutun Bloggerin sijasta Wordpressiä. Ehkä vasta kesällä loman aikana jaksaa ihan oikeasti perehtyä näihin. Jos nyt kuitenkin jossain vaiheessa blogi onkin ihan erinäköinen ilman ennakkoilmoitusta niin se johtuu siitä että olen räpeltänyt ulkoasun kanssa ilman varmuuskopiota jolla voisin palauttaa tämän nykyisen sivun. Apua kyselin viikonloppuna yhdeltä palveluntuottajalta/suunnittelijalta, katsotaan jos ensi viikon aikana saisin keskustelua käytyä aiheen tiimoilta.

Seuraava viikko menee pitkälti palkkaa odottaen ja niitä viimeisiä käyttötilin euroja venyttäen.
Venytin kyllä jo nyt viikonloppuna senttiä kun oli pakko tilata yksi cd-levy. Ostan tosi harvoin levyjä, nyt kolahti niin lujaa yksi bändi että en vain voinut olla ostamatta. Maksoin verkkopankista heti ja koputin itseäni olalle.

Olin tänään töissä ja aivan erityisen tyytyväinen omaan työsuoritukseeni. On antoisaa kun huomaa itsessään sellaisia osa-alueita jotka ovat vuosien mittaan kasvaneet ja vahvistuneet.

Kolikkopurkin tilanteen jos huomenna jaksaisin kuvata.

Sellaista.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Velanhoitorahalla saisi paljon ruokaa

Laitoin tuossa mietintämyssyä päähän kun kirjoittelin yhtä tekstiä ideointiasteelta raakileeksi, odottamaan viimeistelyä joka ehkä tapahtuu joskus tai sitten ei.

Joka tapauksessa, halusin saada itselleni vähän perspektiiviä siitä miten paljon kulutan velkoihin rahaa kuukaudessa, suhteessa siihen mitä kulutan muuhun sekä kuinka paljon tuon rahaa kotiinpäin.

Pelkästään tähän yhdistelylainan hoitamiseen laskin keskiarvoksi peruslyhennyksen + 200€ lisälyhennyksen. 200€ tulee siitä että sitä ajattelin käyttää nyt jatkossa minimilisäsummana. Tämä tekee kuukaudessa yhteensä 583€. Summana tämä on sellainen että olen siihen toisaalta jo tottunut. Snowballingillahan lyhennyssumma pysyy samana vaikka velkojien määrä pienentyisikin. Aika lailla tuon verran olen pystynyt kuukausittain velkoihin laittamaan.

Jos summan kuitenkin suhteuttaa vaikka asuntolainaan niin johan laittaa miettimään. Maksan nimittäin molempia lainoja suunnilleen saman verran, asuntolainaan menee parisen kymppiä enemmän. Nämä kaksi tekevät yhteensä 1180€ kuukaudessa. Pelkästä peruspalkasta käteen jää vähän alle 1500€ kuukaudessa. No joo, teen vuorotyötä ja vuorolisät ovat ihan merkittävässä roolissa palkan osana. Lisäansiot vielä tuohon päälle.

Kuitenkin. Maksan kulutusluottoja sen 583€ kuukaudessa. Ruokatilille siirrän 270€ kuukaudeksi. Kahden kuukauden ruokiin menee 540€. Kuukaudessa maksan siis yli kahden kuukauden ruokakauppalaskua vastaavan summan.

Freedigitalphotos.net, Suat Eman

Mitäs jos velan loputtua siirtäisin ruokatilille vastaavan summan kuukausittain? Neljän kuukauden aikana ylijäämää tulisi vähintään 8:ksi kuukaudeksi. Seuraavat 8 kuukautta voisin käyttää sekä velanhoitoon että ruokaan aiemmin kuluneet rahat johonkin muuhun. Summa olisi jo 583 + 270 = 853€. Tuolla summalla hoitaisin opintolainan noin viidessä kuukaudessa.
No joo... Utopiaa, en millään pystyisi neljää kuukautta elämään niin että ruokatilille kertyisi koko ajan hurjempi summa. Pakko niillä rahoilla on jotain muuta tehdä. Ja teenkin.

En vain ole aiemmin miettinyt sitä suhdetta millä rahaa pumppaan menemään. Tällä hetkellä on täysin tietoista että velkaan lähtee kaikki mitä vain pystyn, aiemmin laitoin tuota samaa summaa pieninä osasina useaan eri lyhennykseen joista suurimman osan otin takaisin kulutukseen lainojen lyhentymättä juuri mitään.

Jälleen yksi hyvä syy päästä velasta eroon. Se vie kolmasosan peruspalkkani brutosta ja yli kaksi kertaa niin paljon mitä käytän ruokakauppaan - joka kuukausi! Ja kyse on vain kulutusluotosta. Maksavatko muut yhtä kummallisella suhdeluvulla velkaansa?

torstai 8. toukokuuta 2014

Sähkön kilpailuttaminen - rahaa takaisin pitkällä sitoutumisella?

Auttakeehan miestä pulmatilanteessa.

Postimies kantoi tänään tuoreimman sähkölaskun postilaatikkoon. Asun sähkölämmitteisessä omakotitalossa ja kuukausittain saapuva lasku on, no, yleensä hurja. Kesää kohden lukemat tietysti tippuvat ja seuraavat puolisen vuotta laskut pyörinevät satasen tuntumassa. Vielä huhtikuulta laskua kuitenkin tuli 156€. Koska olen lueskellut sähkön hintojen laskusta, ajattelin katsastaa mitä olisi tarjolla. Lähinnä katselin tuon superkilpailuttajan kautta*



Suurimman houkutuksen ainakin itselle luo palvelu jonka kautta tehdessään saa sopimuksen alkaessa rahaa takaisin. Nykyisen ja uuden sähkösopimuksen erotus maksetaan asiakkaalle heti ja asiakas maksaa nykyistä hintaa sopimuskauden ajan. Kahden vuoden määräaikaisesta sopimuksesta (pelkästään sähkön myynnin osalta) saisin tililleni sellaiset 185€. Mietin pitkään että laitanko sopimuksen menemään. Mikään ei jatkossa muuttuisi, ainoastaan saisin nyt könttänä myynnin osalta erotuksen itselle.

Katselin myös mahdollisuutta jossa tehdään uusi sopimus ja jatkossa maksetaan pienempää laskua. Rahaa säästäisi sitä mukaa kun aikaa kuluu ja laskuja tipahtelee. Sopimuskausi 24kk.

Nyt olen siis pulmatilanteessa. Otanko supersopimuksen ja saan vajaa pari sataa itselleni vai tavallisen määräaikaisen sopimuksen? Joka tapauksessa sitoutuisin kahdeksi vuodeksi ostamaan sähkön ko. toimittajalta. Mitä jos oma sähköyhtiöni laskeekin hintoja heti kun uuden sopimuksen olen tehnyt? Jos teen sopimuksen, alkaa laskuja tulla kahdesta yhtiöstä kun siirtomaksut ja myyntimaksut tulisivat eri paikoista!
Tiedän että tuo perustuu osin ahneuteen ja siihen että kuluttaja ohjataan tekemään diili tarjoamalla siitä konkreettisesti käteistä. Silti haluaisin jotakin omalle sähkölaskulle tehdä.. Onko mitään järkeä soittaa omaan sähköyhtiöön ja kysyä parempaa hintaa vedoten kilpailijan tarjoukseen? Toimiiko nykymaailmassa tällainen?

En osaa päättää. Auttakee.


* affilinkki.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Näkökulmia lisätyöstä 5

Tässä ajankohtaisimmat aatokset aiheesta meikäläinen ja lisätyö.


Kuva: Ambro / freedigitalphotos.net

Voittajafiilis!

Tein lisätyöinventaariota. Listasin tekemiäni asioita ylös ja punnitsin jokaisesta sekä hyvät että huonot puolet.

Juttu meni siinä mielessä aika mielenkiintoisesti että vaikka juuri kuukausitavoitteisiin laitoin että tärkeimmän lisätyön varalle pitäisi kehittää suunnitelmaa eli käytännössä kehitellä lisää potentiaalisten rahavirtojen lähteitä, toiminkin juuri päinvastoin.

Löysin pari sellaista juttua joita en tässä elämänvaiheessa halua tai jaksa tehdä. Tai vaikka jaksaisin ja haluaisinkin niin niissä oli jotakin sellaista mikä nostatti ristiriitaa. Olen halunnut kaikki lisätyöt ja keikkahommat tehdä hyvällä fiiliksellä ja ohjenuorana se onkin tosi tärkeä. Jos mielessä on pienikin epäilys siitä että jokin tekemäni työ on edes pienesti jotenkin teennäistä niin silloin sitä ei pitäisi tehdä.

Sen sijaan että olisin väkisin itselleni yrittänyt kehitellä rahaa (mikä ei ole edes välttämätöntä sillä arki pyörii nykyiselläänkin), kehitin itselleni aikaa luopumalla pienehköstä summasta rahaa ja lisätöitä. Ounastelin kuukausitavoitetta kirjatessani että kuukaudesta tulisi rauhallisempi. Tuota kirjoittaessa tarkoitin rauhallisuutta nimenomaan työnteon näkökulmasta. Ehkä kutina tulikin jostain sisemmältä ja tarvitsen mielen rauhallisuutta. Nyt kaikki turha ja tarpeeton romukoppaan, tilalle voi tulla vain parempaa. Huonoimmassa tapauksessa tilalle ei tule mitään ja silloinkin voin nauttia ajasta ja vapaudesta. Yksi juttu ei kosketa edes tätä hetkeä mitenkään, vasta loppuvuotta / talvikautta. Silti vapautumisen tunne vaikutti heti kun päätin että ensi talvikaudella en tee asiaa x. Ehkä teen sitten vuoden päästä, jos silloin siltä tuntuu.

Otan vastaan nyt vain sellaisia työtilaisuuksia joihin myöntymällä en aseta itseäni millään tavoin alttiiksi stressille tai muulle turhalle hälinälle. Tai siis ehkä punnitsen entistä tarkemmin mihin lähden mukaan. En ehkä aktiivisesti etsikään nyt mitään, joku kiva juttu saattaa tupsahtaa vastaan ihan vain sen vuoksi että olen sille avoin. Todennäköisesti tällaista tarjousta ei tule noin vain vastaan, sen hyväksyminen onkin nyt se jutun juoni!

perjantai 2. toukokuuta 2014

Toukokuun tavoitteet

1. Lisäansioita 350€ käteen.
Sellainen kutina on että tämä kuukausi olisi rauhallisempi lisätienestien suhteen, ja muutenkin. Jotakin on jo sovittu mutta kauas jää tuosta kolmesta ja puolesta sadasta. Hienoa olisi jos passiivisemman puolen lisätienestiä alkaisi tulla enemmän, lähinnä blogituloista mutta myös parista muusta paikasta. Lähestyvä kesä tekee sen että ulkohommissa menee enemmän aikaa ja kelien salliessa siellä mieluusti onkin.

2. Kulutusvapaita päiviä vähintään 10.
Tämä on tuttu juttu. Vuoden aikana pyrin saamaan 120 kulutusvapaata päivää jolloin raha ei liiku minulta muille. Turhimpien ja spontaanien ostojen vähentäminen ja esim. kauppareissujen ketjuttaminen tärkeimpänä näkökulmana tässä.

3. Lisätyöasiaan selko.
Jatkanko lisätyötä edelleen toistaiseksi voimassaolevalla sopparilla vai joutuuko sen lopettamaan? Selvinnee nyt toukokuun aikana. Jos joudun lopettamaan, suunnitelma tilalle.


4. Vähintään 10 tavaraa myyntiin.
Nyt on aika jo toteuttaa tämä. Vähintään 10 tavaraa myyntiin. Ei voi olla vaikeaa koska suurin osa myytävistä odottaa kaapissa lajiteltuna. Jotenkin tuo myynti-innostus on lopahtanut ihan täysin. Tuota rahaksi muutettavaa tavaraa kuitenkin on olemassa ja nyt on ryhtiliikkeen aika tällä saralla.



 

torstai 1. toukokuuta 2014

Huhtikuun tavoitteiden katsaus

HUHTIKUUN TAVOITTEET:

1. Lisäansioita 400€ käteen.
TOTEUTUNUT: Kuukauden aikana lisätyötä tuli tehtyä 478€ edestä nettona. Onnistui siis kivasti tämä. Tuosta on aika suuri osa sellaiselta taholta jonka edellinenkin palkka on myöhässä että voipi käydä niinkin että rahoja en koskaan näe. Tai ainakaan pitkään aikaan.
Tavoitteita asettaessa mainitsin että blogituloja olisi tulossa. Tässähän oli sellainen ajatusvirhe että niitä rahoja en ole tehnyt huhtikuussa vaan niitä maksettiin edellisiltä kuukausilta nyt. Näitä tuli noin 110€ edestä. Huhtikuun aikana rekisteröityi noin 80€ blogituloja, jotka sisältyvät tuohon kokonaisansioon ja tuo 110€ olisi pitänyt sisällyttää johonkin edellisten kuukausien tuloihin.

2. Kulutusvapaita päiviä vähintään 10.
TOTEUTUNUT: Päiviä kertyi se kymmenen. Olisi tullut 11 mutta kuun viimeisenä huomasin s-bonustaulukon näyttävän siltä että kaupasta mynthonaskin hakemalla siitä jopa maksettaisiin. Pikkuostos sai taulukon korkeammalle bonusprosentille ja siten kerrytti enemmän eurosia
Tässä kuussa tuli muuten aika suuret lukemat tuohon bonuskertymään. Vakuutuksia makseltiin ja oli muutakin S-ryhmän yhteistyökumppaneihin kuuluvien firmojen ostoksia.



3. Prosenttihaasteeseen suurempi panostus kuin viime kuussa.
TOTEUTUNUT: Laitoin enemmän kuin maaliskuussa, siispä tavoite onnistui.

4. Tärkeimmän lisätyön varalle suunnitelma.
TOTEUTUNUT: Vähäsen jäi tuuliajolle tämän asian ajaminen. Jotakin rakentelin mielessäni, on eri asia lähdenkö tekemään mitään erityisempää. Toukokuu tulee näyttämään jääkö tämä lisätyö sellaiseksi jota teen jatkossakin vai en.

Huhtikuu on nipussa. Tervetuloa toukokuu!!

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...