Pages

torstai 31. heinäkuuta 2014

Heinäkuun katsaus

Heinäkuukin alkaa olla taas loppuun kaluttu. Aika järkkyä miten nopeasti aika kuluu. Elokuussa ei varmasti ole mitään vikaa, se vain väistämättä tarkoittaa pikkuhiljaa kesän loppumista.. Onneksi alle vuoden päästä on jo kevät ja sitten kesä on vasta aluillaan!!

1. Lisätulot ja lisämenot
Nythän on pyöräytetty lisätulojen seuranta sillä lailla että euromääräistä tavoitetta en ole asettanut. Omassa pienessä mielessäni voin tietysti toivoa yhtä jos toistakin mutta järkevämpää lienee vain tehdä tilaisuuksien mukaan hommia ja raportoida miten paljon niistä on hyötynyt.
Heinäkuussa lisätuloja tuli 498,78€. Tässä on mukana palkkoja niin lisätöistä, tilitys Ostohyvityksestä kuin reilu satanen blogitulojakin.
Koska tein kesäkuussa melko vähän lisätöitä tuntuu tuo summa suurelta. Yllätys olikin melkoinen kun sain parin sadan palkan yhdestä paikasta enkä todellakaan tiedä miksi. Olen melko varma että jossain on tapahtunut moka. Mutta arvatkaa onko ärsyttävää jos niitä ruvetaan pyytämään takaisin?! Pidän niitä nyt jonkun aikaa tallessa ja odottelen yhteydenottoa..

Mihinkäs tuota rahaa sitten meni??

Lisätyöpalkkatilillä (hitto mikä sana) on ollut nyt pari viikkoa muutama satanen odottamassa, josko ennen seuraavaa varsinaista palkkapäivää tulee käteispula. Kesäloman vuoksi nyt heinä-elokuu on tulopuolella hiljaisempaa koska työn vuorolisät eivät pyöri reaaliajassa vaan tulevat jäljessä ja siis loman aika näkyy nyt. Rahan liikkumattomuuteen oli syynä myös se että hukkasin jälleen pankkitunnukseni ja uusien saapumisessa meni yli viikko. Sen mitä lisätyörahoilla sain tehtyä on 52 viikon säästöhaasteen tilisiirrot. Suurimman osan koko vuoden viikkosäästöistä olen tehnyt nimenomaan lisätöiden palkoilla.

(Ostohyvityksen linkki suosittelulinkki.)



2. Kulutusvapaita päiviä vähintään 10.
Tämä oli taas ihan fiasko. Kesäaika vain yksinkertaisesti tarjoaa enemmän mahdollisuuksia kulutukseen. On vaikea yrittää tsempata kun on kolmenkympin helteellä pitkällä pyörälenkillä ja jäätelökioskeja on joka kulmalla, tai kun vesipullo on tyhjä ja on vähintään tukala olo. Olen autoillut todella vähän ja olenkin jakanut asiointeja selvästi useammille päiville kuin mitä tekisin autoillessa (esim. ykköspäivänä ruokakaupassa, kakkospäivänä ruohonleikkuriin bensaa, kolmospäivänä jäätelöä jne). Pyörällä on hankala kuljettaa kovin paljoa tavaraa joten erityisesti ostosten ketjuttaminen ei ole ollut ykköslistalla. Toisaalta yleinen kulutus on tainnut olla melko vähäistä kesäkuuhun verrattuna koska olen ollut taas töissä ja siten poissa kotoa/kuluttamasta ja hyvät säät ovat saaneet nauttimaan ilmaisista ulkoilumahdollisuuksista.

Mietit jo varmaan mikä on kuukauden numero? Se on sama kuin kesäkuussa eli 5. Olin vain ihan varma että pääsisin tuohon tavoitteeseen juuri sen vuoksi että työt alkavat enkä ole siis kuluttamassa. Pöh. No elokuussa sitten.

3. Uuden prosenttihaasteen kehittäminen
Kuten vähän pohdiskelinkin tavoitetta asettaessa, uusi prosenttihaaste tulisi koskemaan vuositavoitteen täyttymistä. Lopputulos onkin kuvasta nähtävissä. Hyödyn tuollaisesta konkreettisesta rasti ruutuun -tyyppisestä jutusta. Käsin kirjoittaen tulee itselle todeksi se että rahaa säästötilille todella kertyy. Tulen takuuvarmasti tekemään syksyn mittaan opinto- ja asuntolainoihin ylimääräisiä lyhennyksiä mutta tuo säästömittari saisi luvan nopeuttaa myös puskurin kerryttämistä niin että viimeinen mahdollinen päivä (31.12) ei ole se päivä kun puskuri on tavoitteessa.

Heinäkuu oli sellaista letkeää lekottelua ja loppumattomia fillarireissuja yksin ja muksun kanssa. Kiva kuukausi vaikka töissä oli välillä aika rankkaa. Elokuussa arki taitaa alkaa monellakin tapaa, katsotaan mitä se tuo tullessaan. Ainakin uusia tavotteita jotka laitan heti huomenna.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Älä tylsistytä itseäsi

Tässä viikon aikana olen ällistyneenä kiinnittänyt huomiota siihen kuinka tylsistyttävää kuraa meille uutisoinneissa tarjotaan. Erityisesti iltapäivälehdistössä.
Kun keskimäärin käytämme yhä enemmän aikaa verkon erilaisissa palveluissa emme voi välttyä uutisilta. Moni lukee iltapäivälehdet päivittäin, ainakin sen mitä etusivulla on tarjolla. Niin minäkin usein teen. En kyllä tiedä miksi sillä aika vähän sieltä koskaan mitään lopulta luen. Nyt (kirjoitan tätä eri aikaan kuin mitä jutun julkaisen) epäuskoisena olen yrittänyt löytää jotakin oikeaa uutisointia mutta eihän sieltä sellaista löydy.
Radiostakin kuulee välillä niin mitäänsanomatonta jutustelua että... Viimeksi kun autoilin, radiojuontajat kertoivat vuolaasti "Kielinaisen" levytyssopimuksesta ja kehuivat tätä maasta taivaisiin. Juu, tiedän kuka tämä Kielinainen on mutta minulle riitti yhdet naurut eri maiden kielistä ja tämäkin silloin kun video oli tuore. Se että tämä nuori neito pääsi tuon videon siivittämänä rapakon taakse luomaan uraa on hieno juttu, mutta miksi pitää lähes päivittäin uutisoida "Kielinainen kävi kaupassa!", "Nyt puhuu Kielinainen: "Jenkit ovat kivoja!"", "Kieli-Sara yhteiskuvassa suurtuottajan kanssa!" jne.. Luokoon uraa, niin moni muukin tekee eikä siinä itsessään ole mitään pahaa. Tuo Sara puhuu muuten karehdittavan hyvänkuuloista englantia.

Otin kuvakaappauksen Ilta-Sanomien viikon luetuimmista jutuista. Näitä ihmiset sitten lukee..


Korkeakulttuuria heinäkuulta 2014
1. On tietysti harmillista kun ihminen kuolee. Itse olin alaikäisen sukulaisen hautajaisissa alkukesästä, se vasta harmi oli. Onneksi kukaan suvusta ei ole julkkis niin ihmisten surua ei kaupallistettu. Tämä luetuin juttukin on jo jatko-osa. En ole lukenut.

2. Intian lääketieteelliset ihmeet, kaikenlaiset hännälliset jumalapojat on sentään melkein sen arvoisia että niistä olisi pikkujuttu Tieteen Kuvalehdessä. Mitä enemmän joku on epämuodostunut, sen enemmän taidamme tuudittua omaan erinomaisuuteemme.

3. Tästä on nyt viikko jauhettu. Suomalaiset ei tervehdi jne. Koko juttu on lähtenyt aivan väärille raiteille ja vääristetty muutenkin. Miksi luemme siitä että olemme niin huonoja?

4. Pari Alkoa on muualla kuin S- tai K-kaupan yhteydessä. Suuri vääryys!! Lehtijuttua kehiin.

5. EVVK. En ole lukenut.

6. Kts. kohta 1.

7. Kukkahatut syvälle päähän! Homovaroitus! Ja näitä luetaan ja kauhistellaan. Voi hyvää päivää, ketään ei pitäisi kiinnostaa jos henkilö A tykkää henkilöstä B. Paitsi jos ovat julkkiksia ja erityisesti samaa sukupuolta kuuluu tuo tieto jakaa ilmeisesti kaikille.

8. EVVK. En ole lukenut.

9. Oho, täällähän on yksi uutinenkin joukossa. Tätä en kyllä kuitenkaan ole lukenut.

10. EVVK. En ole lukenut.



Tässä nyt ihan tällainen esimerkki siitä kuinka meidän ajattelukapasiteettiamme aliarvioidaan. Meidän olisi niin hyvä ja turvallinen olla sohvalla ja katsoa televisiosta tuntitolkulla kun Petri tekee illallisen, Marja käy naapurimaan kaupungissa ja Eino tekee ja syö illallisen naapurimaan kaupungissa. Meidän olisi niin hyvä ja turvallinen tuudittua ajatukseen että maailman suurin uhka on se että ei ole vielä osallistunut uusimpaan superdieettiin tai että olohuoneessa on epämuodikas matto.

Pystymme kyllä itse luomaan omaan elämäämme sisältöä, sellaista sisältöä johon ei liity liian kiinteästi toisten elämän seuraaminen. Mitä enemmän keskitymme omaan toimintaamme ja siihen että se on kehittävää tai tuottoisaa jollakin elämän osa-alueella niin sen parempi.

Nyt olen parina päivänä käyttänyt verkkoaikaani lähes yksinomaan sellaiseen toimintaan joka jollain tapaa kehittää jotain elämäni osa-aluetta. Erityisesti taloudellisiin juttuihin liittyviä toimia on tullut tehtyä aika paljon. Olen kirjoitellut paljon muutamaan paikkaan. Lukenut hyväsisältöisiä nettisivuja. Joka kerta kun olen eksynyt iltapäivälehtien tyylisille sivustoille olen ahdistunut. Joten: nyt on pakko pitää tauko tylsistyttävältä sisällöltä! Ei hupisivuja, ei keltaista lehdistöä, ei typeryyksiä! Ei Suomi24-tyylisten keskustelutrollifoorumien lukemista. Vain sellaista johon oikeasti on hyödyllistä käyttää aikaansa. Aivot narikkaan -meiningillä ehtii juutuubissa pyöriä sitten vaikka viikon päästä. Kehotan kaikkia muitakin minimoimaan turhan verkkoaikansa vaikka vain kokeiluluontoisesti. Vaikutukset näkyvät heti!

torstai 24. heinäkuuta 2014

Huikee idis

Sain älynväläyksen kun laitoin huuto.netiin tavaraa myyntiin. Osa tavaroista oli sellaisia jotka kyllä voivat mennä kaupaksi täälläkin mutta olisivat todennäköisesti suositumpia ulkomailla. Ebay on ollut ajatuksissa aina silloin tällöin mutta en ole koskaan ottanut sitä suurta askelta ja rekisteröitynyt. Kunnes eilen illalla sen tein! Moni tuttu ostaa tavaraa ebaysta mutta en tunne ketään joka siellä myisi. Pikainen selaus kuitenkin paljasti suomalaisia myyjiä toki löytyvän.
 

Kuva: suphakit73
Selailin toimintoja hetken aikaa kunnes tuli aika ensimmäisen ilmoituksen tekemiseen. Tavarat joita ajattelin myydä eivät ole ihan postikorttikokoiseen kirjeeseen meneviä joten Postin sivuilta lunttasin pakettien lähetyshintoja ja voi JUMANKAUTA kun on kallista! Ropisi kyllä myyntihalut välittömästi jos joudun laittamaan tuotteen hinnan päälle postimaksun joka on tuplat tai triplat itse tuotteen myyntihintaan!

Alle kahden kilon paketti Saksaan olisi 20,50€, Italiaan 25,50€, USAan 35€ ja jos nyt haluaisin lähettää jotakin Lesothoon kustantaisi se 36€.

Siis..mitä....kuinka...öö...blaa.

?

Helkkari. Ei sitten myydä ebayssa huikeilla hinnoilla kaappeja tyhjäksi ryysyistä rikkauksiin -meiningillä. Olen lannistunut. Olipa huikee idis.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Maksusuunnitelmia II

Reilu viikko sitten pohdin maksusuunnitelmia. Nyt kuitenkin on aivan pakko palata aiheeseen.

Asuntolainan korkokannan muuttamisesta tuli kaksi erittäin hyvää muutosta. Toinen on se että kun kuukausittainen lyhennyssumma pieneni laitoin erotuksen menemään opintolainaan nostamalla sen lyhennyssummaa.

Kuva Renjith Krisnan

Toista en ensin hoksannutkaan. Kun katselin asuntolainan lyhennystietoja pisti silmään että lyhennysosan suuruus oli kasvanut. Samalla kun koron osuus oli pienentynyt niin lyhennys suurentui myös. Tavallaan tästä eteenpäin niin kauan kun korot keikkuvat näillä leveyspiireillä, maksan alemmalla kuukausittaisella summalla noin 50€ enemmän lainan pääomaa pois! Jeah! Tekemättä mitään saan entiseen verrattuna lainaa nopeammin pois. Oikein hyvä, sopii minulle.

Nyt on mennyt viikon verran niin että olen pohtinut kuumeisesti talousasioita joka suunnasta. Enkä oikein tiedä miten nyt tekisin.

Pitäisikö noihin velkalistauksiin ottaa mukaan myös asuntolaina? Itselle kasvaa koko ajan enemmän houkutus tehdä myös siihen ylimääräisiä lyhennyksiä. Pienikin summa merkitsee kuitenkin kokonaisuutta ajatellen paljon. Jossain vaiheessa korot lähtevät taatusti nousuun ja mitä enemmän olen saanut sitä maksettua sen vakaammalla pohjalla olen. Edelleenkin pidän asuntolainaa kulueränä joka ei tuota painetta, asumisesta kun jokatapauksessa pitää maksaa, jos ei pankille niin vuokranantajalle.

Vähän lisätietoa asuntolainasta. Nyt sen kokonaiskorko on naurettava 0,702%. Korkeampien korkojen ja matalien marginaalien aikaan otettu laina pääsee nyt etuuksiinsa.

Opintolainan nykyinen suunnitelma tuntuu passelilta. Kuten aiemmassa maksusuunnitelmapostauksessa mietin, sen lyhennyserän nosto on tavallaan ilmainen ja onhan tuo uusi suunnitelma ajallisesti kuitenkin vähintään kohtuullinen. Jos siihen ensi kesänäkin esimerkiksi tekee siivun lomarahoista niin sillä saa taas kuukausia maksuaikaa lyhemmäksi.

Joo, tiedän mitä moni haluaa ehdottaa. Että sijoittaisin rahani enkä laittaisi niitä velanmaksuun, sijoittamalla kun saisi paremman tuoton rahoilleen kuin maksamalla pienikorkoista lainaa. En kuitenkaan tee niin. Blogin nimi on VelatOn. Velat on, mutta tavoitteena on olla velaton. Minulla on oma pieni säästö- ja sijoitussuunnitelmani jota kuitenkin toteutan samaan aikaan velanmaksun ohessa. Ja se riittää. On hirmuisen hankala selittää järkevästi asiaa joka on erityisen sidoksissa tunteisiin. Jos käyttää vain järkeä ja perusmatikkaa niin on selvää että toimin "kalliimmin" jos en sijoita kaikkia ylimääräisiä rahoja vaan maksan niillä velkaa. Lähtökohtanani on kuitenkin vuosien kituuttaminen ja kikkailu. Yhden ihmisen tuloilla on helppo mennä metsään kun yrittää pyörittää omakotitaloa ja miniperhettä, enkä suoraan sanottuna halua halua sinne enää kun näyttäisi että olen onnistunut navigoimaan sieltä pois. Helpotus minkä kokonaislainojen vähentyminen saa aikaan on suurempi kuin sijoitustuottojen maksimointi. Ainakin tällä hetkellä. Voihan ajatukseni olla vuoden päästä taas aivan toisenlainen, tilanne kuitenkin koko ajan elää ja muuttuu.

Toivottavasti kuitenkin olen sellaiseen terveeseen tasapainoon tässä matkaamassa. Niin, miten tekisin? Ottaisinko myös asuntolainan näihin listauksiin? Onko se sellainen mikä kiinnostaisi? Vai ruokkisiko se liikaa himoa maksaa sitäkin äkkiä pois niin että se tapahtuisi sen terveen säästämisen kustannuksella?

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Säästötilanne - heinäkuu

Tässäpä tämän kuun tilanne.


Viime kuusta muutoksena se että lisäsin taulukkoon nuo S-ryhmän osuudet. Säästönä/sijoituksena ne kuitenkin on hankittu. Kokonaisuutta niiden ilmestyminen taulukkoon ei muuta sillä viime kuussa tilanne oli sama. Toki yhteissumma on suurempi mutta sekin toimii itselleni vain positiivisena kannustimena.

Nordnetin säästötilille siirsin 68€. Juu, kumma summa. Jos totta puhutaan niin tuo tulee siitä että palkkatilillä oli kutakuinkin tuon verran siirtovaraa. Olisin siirtänyt lisätöiden palkkatililtä säästöön mutta olen laittanut pankkitunnukset paikkaan nimeltä hukka. Taas. On aivan käsittämätöntä miten onnistun tuossa. Muistan sen kun ne hukkuivat; järjestelin keittiössä olevaa epämääräistä paperipinoa josta löytyi kahden pankin postissa saapuneet tuliterät tunnusliuskat. Ne tulivat vastaan kun etsin muita papereita. Kymmenen minuutin päästä en enää löytänyt tunnuksia vaikka olin juuri niitä kädessä pitänyt. Enkä ole löytänyt sen jälkeen. No, kiirettä kakkostilille pääsyyn ei ole joten en ole vaivautunut sellaiseen paniikkietsintään tai tilaamaan uusia.

Kannustin keittiön kaapin ovessa.
S-Pankin rahastoon siirtyi kuukaudessa enemmän kuin yleensä. Tein sinne jonkun ylimääräisen siirron syystä jota en enää tavoita. Ei liene huono asia tuo kuitenkaan.

52 viikon säästöhaaste elää omaa elämäänsä. Olen edelleen pitänyt siitä kiinni että siirrän Nordnetin salkkuun joka ikinen viikko rahaa. Viimeiset monta viikkoa on mennyt hyvin siinä mielessä että salkkuun laitettu summa on ollut listan loppupäästä. Se taas tarkoittaa tietenkin sitä että viikko viikolta tämän väylän kautta tuleva rahamäärä pienenee. Olen mielestäni kuitenkin onnistunut tässä hyvin sillä kerran viikossa säästämisestä on tullut tapa enkä ole surrut sitä että vähistä käyttövaroista "joudun" siirtämään aina osan pois. Kun tämä vuosi on eletty loppuun on tämän haasteen rahamäärää suurempi anti säästämisen psykologiaan ja sen tavaksi ottamiseen liittyvä puoli.



Noilla 52 viikon säästöhaasteen rahoilla olen ostanut osuuksia kolmesta rahastosta sekä pienen määrän osakkeita yhdestä yhtiöstä. Käteisenä siellä on tällä hetkellä sen verran vähän että seuraavan toimeksiannon teen vasta joidenkin viikkojen kuluttua. Ajattelin ostaa joko tuota yhtä yhtiötä tai sitten tuon Superrahaston osuuksia lisää. Saas nähdä.
Olenpa sellaistakin miettinyt että jossakin vaiheessa loppuviikkojen rahat voisivat mennä suoraan säästötilin puolelle sillä puskuria pitäisi saada kerättyä se 1500€ ja mieluummin keräisin sen kokonaan ennen joulukuuta, mikä tällä hetkellä tuntuisi olevan sellainen realistinen maali.

Pääasia että tämäkin puoli nytkähtelee yhtä iloisesti eteenpäin kuin mitä velkapuolellakin mennään!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Velka numeroina - heinäkuu

Viime kuussa tärähti velkaa turpaan niin lujaa että vieläkin menee innostuksen väristyksiä selkäpiitä pitkin kun asiaa pysähdyn miettimään. Kulutusvelkojeni jämät ovat enää juuri ne, jämät. Se on kuin loppuhiillos isosta nuotiosta. Kun se pian sammuu kokonaan on aika lähteä tekemään jotakin muuta, eipä sitä tyhjän ja kylmän nuotion äärellä viitsi aikaansa viettää.

Taisin etukäteen kertoakin että ylimääräistä lyhennystä en pysty nyt tekemään. Kesälomalla ja pienemmällä työmäärällä on tietysti vaikutuksensa asiaan, rahaa ei tässä kuussa ole ihan niin paljon käytössä kuin yleensä. Lisäksi koen olevani tietyllä tapaa oikeutettu nyt hieman iisimpään tahtiin. Silti, kun miettii että pelkkään velanmaksuun menee melkein 400€ en voi pitää tuota summaa mitenkään pienenä. Ja käänteisesti ajateltuna, en voi olla olematta ylpeä tuostakin suorituksesta sillä se todella lyhentää velkaa monella sadalla. Ja opinto- ja asuntolainat päälle.



Ennen kuin mennään tuohon opintolainakohtaan haluan vielä palata ajatukseen tuosta lyhennyssummasta. Vielä kesäkuussa elättelin välillä pientä toivetta siitä että maksaisin koko loppuvelan nyt heinäkuussa. Tuli ajatus että peruslyhennys ei olisikaan tarpeeksi ja/tai olisi typerää jättää enää vajaa pari sataa euroa seuraavalle kuulle maksettavaksi. Jos nuo summat irrotetaan kontekstistaan näkeekin miten isoista summista kuitenkin on kyse. Lyhennys 378€, siis vain yhden kuukauden lyhennys. Jäljelle jäävä summa 193€. Ei ole karkkirahoja ei. Hitsit, tuo pian kokonaan maksettu 10 000€ (saan kai pyöristää noin, on se sen verran lähellä kuitenkin) ei todellakaan ole karkkirahoja. Ensi kuussa on juhlan paikka ja fiilistelyn aika ja tuohon palataan sitten.

Opintolainan tilanne on nyt tuossa nähtävillä. Tästäkin olen jo useampaan otteeseen kirjoittanut, joskus alkuvuodesta taisin summankin kertoa. Sen lyhennyksistäkin olen kertonut, tasalyhennys kuukaudessa 47,15€, tai ollut tähän asti siis. Ensi kuusta eteenpäin lainaan lähtee 150€ sisältäen korko-osuuden.  Todennäköisesti irrotan opintolainan aivan omaan taulukkoonsa sitten kun kulutusluottoa ei enää ole. Kuukauden velkatilanteisiin voisin liittää sitten vakiotekstin jossa pienessä pähkinänkuoressa taustoitusta mitä on jo tehty jne.
Hauska huomata että tässä reilun vuoden aikana kaiken muun maksamisen ohessa tuo laina on kuitenkin lyhentynyt melkein 600€ vaikka onkin tuntunut että se ei pienene ollenkaan. Alkuperäinen saldokin reilulla parilla tonnilla. Kyllä se tuosta loppuu, ennemmin tai myöhemmin.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Etuohjelmien pistekatsaus

Olen aikaisemminkin sanonut että tykkään etuohjelmista, pistekeräysjutuista, leimapasseista ym. Kaikki nämä ovat tietysti vain kulutuksen lisäykseen tarkoitettuja, muka kuluttajan puolta pitäviä etuuksia. Niitä voi hyödyntää jos ei mene siihen jekkuun että kuluttaisi lisää vain kulutuksen vuoksi.
Päivittäistavarakauppojen etuohjelmat aiheuttavat säännöllisesti keskustelua siitä kuinka erityisesti kahden suurimman bonusohjelmat ovat suoranaista valehtelua kuluttajalle ja takaisin saadut edut ovat vain osa kaupan ottamasta ylihinnasta. Yhtä kaikki, ohjelmat ovat olemassa ja niistä voi jotain saada takaisin, tai sitten ei.

S-Bonus tulee tilille kerran kuukaudessa. Kuukauden ostojen perusteella lasketaan prosentti jonka mukaan palautus - S-Bonus - maksetaan tilille. Omassa taloudessa summa pyörii nykyään 5-7€ paikkeilla. S-ketjussa maksan ruoat S-pankin ruokatililtä joten saan bonuksen lisäksi maksutapaedun. Kun aikoinaan liityin asiakasomistajaksi olin keskittämisfriikki. Nykyään esim. vakuutukset ovat eri paikassa missä s-ketju, tankkaan pääsääntöisesti muualla kuin ABC-asemilla jne. Bonukset siirtyvät rahastoon S-Pankkiin.

K-Plussa on  Keskon systeemi. Asioin tosi vähän K-ryhmän toimipaikoissa. Nappasin OmaPlussa-sivulta vuoden tilaston.


Tammikuussa nuo pisteet nollautuivat ja siitä lähtien olen kerännyt seuraavaa tuhatta pistettä, puolen vuoden kulutus K-ryhmään alle 600€. Sillä rahalla ei "Plussavitosia" kovin usein tule. Plussat olen ohjannut pankkitilille etusetelien sijaan.

Pins on uusi järjestelmä joka syrjäytti YkkösBonuksen. Pinsejä kerätään eri toimipaikoista (Siwa, Valintatalo, Verkkokauppa.com jne.). Tämä on vähän hassu järjestelmä, eri kaupat määrittävät pins-pisteet eri arvoiseksi eli eri paikoissa tietty kulutettu rahasumma tuottaa eri määrän pisteitä.
Pinsejä käyttäessä voi valita monesta; pisteet voi käyttää ruokaostoksiin (1000 pinsiä = n. 6€ Siwassa), niillä voi ostaa lentoja (alk. reilu 4000 pinsiä) tai vaikka vaatekaupan lahjakortteja. Tämä kortti löytyy, sitä en juuri ole vielä mihinkään käyttänyt paitsi joskus harvoin kun on Siwassa pyhäpäivinä käynyt. Pisteitä PINS-tilillä 1018. Tästä 1000 pistettä tuli siitä kun haki Pins Mastercardia. Eilen juuri katsoin että tuo pistemäärä hakemuksen tekemisestä on puolittunut eli siitä saa 500 pinsiä. Käytin tuota Masteria työjuttuihin joten niistä kai tulee jossain vaiheessa pisteitä, ehkä laskutuskauden jälkeen? Kirjoitan tuosta työkortista lisää myöhemmin, olen vaihtanut työkäytön korttia enkä siis omista kappalemääriltään useampaa korttia kuin aiemminkaan.

Muita etuohjelmia on käytössäni myös.

Ostohyvitys *on kerryttänyt satunnaisista ostoksista (ja joistain ilmaistarjouksista) sen verran että yksi tilitys on jo pankkiin lähtenyt ja seuraavaan on tarvittava rahamäärä kasassa, odotetaan vain maksua firmoilta. Yhteensä kerättyä ostohyvitystä on 64,53€ joista osa siis jo maksettu.
* jos liityt mukaan linkin kautta, saat ilmaista alkusaldoa 5€ (kotiutusraja 15€), minä saan korvauksen jos joskus tienaat hyvitystä tilitysrajan yli eikä se ole sinun omista hyvityksistä pois. Jos liityt sivulla esiintyvän bannerin kautta alkusaldoa ei mielestäni tule.
(15.7-31.7 bonusta kerryttävät ihmiset saavat ilmaisen jäätelön, namnam!!)

Nielsenin paneelissa pisteitä on tällä hetkellä 2450. Ne päivittyvät sinne vähän jälkijunassa ja tuosta taitaa jotain puuttuakin. Tuo on sellainen pistemäärä että sillä jo pienimpiä palkintoja, esim. kympin lahjakortteja saisi tilattua mutta säästelen noita pisteitä vielä, jos vaikka joululahjoja saisi jollain lahjakortilla kuitattua. Lisätietoa saa tuosta sivupalkin affibannerista mikäli näin haluaa.


Kanta-asiakaspassit
Noista eri paikoista saatavista passeista olen kirjoittanut ennenkin. Näissä kaikkein toimivin kikka on se että jos passi ei normaalikulutuksella tule täyteen määräajassa, ottaa aina silloin tällöin uuden passin ja myöhemmin yhdistää eri passit yhdeksi. Useimmiten tuon yhdistämisen lopputulos on se että passiin saa lisää aikaa ja edun, mikä se sitten onkaan, saa käyttöön sen sijaan että passi menisi vanhaksi. Itseltä löytyy tällä hetkellä lompakosta parturin, Subwayn ja R-kioskin kahvipassit, onpa joku pitseriakorttikin. Näitä aina yhdistellyt kun vain on tilaisuus tullut.

Hotelli- ja lentopisteet
Lähes joka hotelliketjulla on omat systeeminsä. Itse kuulun Scandicin ohjelmaan. Hotelleissa ei tuossa ketjussa liikoja ole tullut oltua eli pisteitä ei mainittavasti ole kertynyt. Sen sijaan esim. Hotels.comin kautta hankitut hotelliyötä kerryttävät palvelun omaa bonusta, kymmenen yön jälkeen saa yhden ilmaisen yön. Jos ajattelee että yö hotellissa maksaisi vaikka 85€, saa jokaisesta yöstä 8,50€ alennusta joka siirtyy odottamaan "jemmaan", ja 11. yön saa sitten veloituksetta. Itsellä on hotels.comin yöpymispisteitä vasta 1 koska yleensä olen hankkinut hotellit suoraan ilman välikäsiä.

Lentoyhtiöistä taidan kuulua vain Finnairiin. Finskin pisteitä saa joistain hotelliyöpymisistäkin, riittää vain että näyttää kortin kirjautuessa. Itse hommasin jokin aika sitten finskin kohtapian vanhentuvilla pisteillä hotellilahjakortin reilulla alennuksella. Joitain vuosia sitten lensin neljä suomen sisäistä lentoa pisteillä (tulee niihin lentokenttämaksut, verot ym. maksettavaksi).


Parhaimmissa tapauksissa eri etuuksia voi käyttää päällekkäin, silloin niistä saa parhaan edun puristettua. Kunhan muistaa että hyödyntää ohjelmia eikä annan ohjelmien hyödyntää itseä.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Maksusuunnitelmia

Kävin tänään nyt siellä pankissa keskustelemassa asioista.

Ensimmäisenä käytiin opintolainaan liittyvä maksusuunnitelman muutos läpi. Päädyin sellaiseen ratkaisuun että elokuusta lähtien maksan tuota lainaa 150€ kuukaudessa eli reilun satasen enemmän kuin aiemmin. Mikäli lisälyhennyksiä en tuohon tekisi on laina kuitattu toukokuussa 2017. Lainan korko on sama kuin aiemmin, 1,85%.


Tuo kuva on esimerkkinä miten laina lähtee pienentymään. Kokonaan en saanut maksutaulukkoa kuvakaappaukseen mahtumaan vaan liekö sen väliä kun tuohon nopeutusta lisälyhennyksin jokatapauksessa jossain vaiheessa tulee.

Asuntolainaan tehtiin viitekoron muutos. Muistin oikein, lainaehdoissani oli maininta että korkokannan muuttaminen olisi vielä tämän kerran ilmainen. Jos jatkossa haluan korkoa muuttaa kustantaa se 140€. Aiemmin sain hyviä kommentteja tuohon viitekorkoon liittyen. Olin harkinnut joko 6kk tai 12kk euriboria mutta aloin todella miettimään myös noita lyhyempiä vaihtoehtoja. Pankista sanottiin heti että 1kk euribor ei ole mahdollinen mutta 3kk kyllä. Valitsin tuon 3kk koron ihan sillä perusteella että vaikka se reagoi nopeiten korkotasojen nousuihin se myös laskee nopeiten. Lainanmaksua on kuitenkin sen verran monta vuotta vielä jäljellä että matkan varrelle mahtuu aivan varmasti niin nousuja kuin laskujakin, sitä ei minkään korkokannan valitseminen estä. Tässä on vielä jonkun verran kuitenkin tätä matalan koron aikaa jäljellä ja sen jälkeen todennäköisesti pitkään kohtuullisenkin korkotason aikaa jäljellä. Tuohon kun saisi ylimääräisiä lyhennyksiä tehtyä niin se on aina kotiinpäin kun korot lähtevät taas nousuun.

Asuntolainan maksuerä tipahti melkein 80€/kk. Tämä tarkoittaa sitä että opintolainan maksuerän lisäys tuntuu omassa kukkarossa vain 20€/kk. Nyt heinäkuussa kun tulee tämä yleiskorotus 20€/kk (no joo, miinus verot) voisi sanoa että plus/miinus nolla vaikka sainkin lisävirtaa tuohon lyhentämiseen.

Eli hyvin menee. Yhdistelylainasta elokuun viimeisen erän jälkeen "yli" jäävä raha menee nyt ensin ensisijaisesti puskurin kerryttämiseen, katsotaan sitten miten ja millaisella tahdilla syksyn mittaan teen lyhennyksiä, ja mihin.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Vielä hetki jännitystä

En käynyt eilen pankissa. Lähdin ystävän kanssa minireissulle, otettiin lapset mukaan ja nautittiin erittäin kesäisestä päivästä eläintarhassa. Onnistunut reissu, vaati vain suhteellisen vähän rahankäyttöä ja aikaa kului matkoineen koko päivä. Kävimme Ähtärin eläinpuistossa, suosittelen. Eväät mukaan, sisäänpääsy yli 3-vuotiailta 16€. Ei vaadi rahankäyttöä puiston sisällä jos ylikalliit kahvilapalvelut eivät houkuta (termarikahvit kunniaan!).

Siirsin pankkiajan torstaille koska vaakakupissa painoi enemmän "lomamainen" vapaanpäivän vietto kuin koko päivän odotus iltapäivän pankkiajan vuoksi. Palaan asiaan sitten huomenna kun työpäivän jälkeen olen käynyt pankissa.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Pankki kutsuu - neuvoja, pliis!

Heti perään toinen pankkiaiheinen postaus.
Kuva: Stuart Miles


Sovin omaan "varsinaiseen" pankkiini eli Nordeaan tapaamisen ensi tiistaille. Käyn katsastamassa lainojen tilannetta. Laitoin omalle pankkivirkailijalle viestiä että haluaisin nostaa opintolainan minimilyhennystä sekä vaihtaa asuntolainan viitekorkoa.

Viitekorkoni on ollut pöljä valinta. Se on nimittäin primekorko joka on ollut jo todella, todella pitkään pankille suotuisampi kuin euriborit. Tai olenpa lukenut että senhän takia primet ylipäätään olisivatkin olemassa että ne ovat pankille suotuisampia. Oli miten oli, vaihtamalla euriboriin (6 tai 12kk) tippuu kuukausierä 50-70€ tämän hetken koroilla. Pelkästään jo korkokannan vaihtaminen antaisi ilmaista ruutia opintolainan maksamiseen, kun aiemmin korkoon kulunut raha tulisikin menemään opintolainan lyhennykseen.

Tuota opintolainaa ajattelin muuttaa niin että minimiksi asettaisin 150€/kk, ehkä 200€/kk. Näin ei tarvisi joka kuukausi erikseen laittaa pyyntöä ylimääräisen lyhennyksen tekemisestä. Peruslyhennyksenä tuo olisi sellainen soppeli ja sitten tarvittaessa laittaisin enemmän ja silloin tekisin siitä toimeksiantopyynnön.

Syksyn aikana aion kuitenkin kerätä puskurirahastoa ja onpa se vuosisuunnitelmankin mukaan joka tapauksessa edessä, siksi tuollainen kohtuullinen velkalyhennys olisi passeli että voisi myös kohtuullisesti säästää.

Mitä mieltä? Onko opintolainan lyhennyssumma ok? Asuntolainan korkokannasta en myöskään osaa sanoa, siitä ihmisillä kyllä on tosi eriäviä mielipiteitä sen perusteella mitä olen keskustellut porukan kanssa. Todennäköisesti koron muuttamisesta tulee jälleen jokin veloitus. En ole ihan varma koska lainasopimuksessani on ollut merkintä kahdesta ilmaisesta korkokannan vaihtamisesta sopimuskauden aikana. Ainakin marginaali on turvassa, siihen pankki ei kajoa eikä korkokannan vaihtamisen hyöty valu marginaalin nostamiseen. Joku satasen palkkiomaksu kuittaantuu jo kahdessa kuukaudessa että sen kyllä pystyn hyväksymään.

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Dansken etuohjelma - hyvä, huono vai hyvin huono?

Voi hyvänen aika sentään.

Danske lähetti eilen tai toissapäivänä postissa kirjeen uudesta etuohjelmastaan. Asiakkaat rankataan nelitasoiselle asteikolle sen mukaan miten paljon pankkiasiointia löytyy talletusten, sijoitusten ja velkojen muodossa. Tasoa vastaavasti saa sitten etuja.
Ei tässä mitään, niinhän moni muukin pankki toimii. OP antaa bonuksiaan sen mukaan miten paljon rahaa, plus- tai miinusmerkkistä tileiltä löytyy. Nordealla ainakin peruspalvelumaksuissa on eroavaisuuksia sen mukaan kuinka "hyvä" asiakas olet.

Minulla on Danskessa käyttötili. Siellä on ollut muitakin palveluita mutta kaiken muun olen siirtänyt pois. Käyttötili on ollut ihan pikkupojasta lähtien, silloin kun se on ollut Postipankki. Tuonne tilille tulee monenlaisista lisätöistä rahat enkä ole halunnut tai viitsinyt nähdä sitä vaivaa että penkoisin kaikki ne tahot joihin tilinumeron muutos pitäisi tehdä. On siinä varmaan ripaus jotain tunneperäistäkin kun pikkupojasta lähtien on tuossa pankissa asioinut, en tiedä.

Kuitenkin, nyt kun nettipankkin kirjautuessa ruudulle pompahti etuohjelmaan liittymiseen liittyviä ohjeita ja asiakirjoja sopimuksineen, pisti vähän harmittamaan.

Nykyisellään käyttötilin kuukausimaksu on ollut 6,40€. Tili, nettipankin tunnusluvut, ja kaiketi korttikin on tuohon sisältynyt (korttia en ole pitkään aikaan tuossa tilissä pitänyt).
Uuden etuohjelman pienin ja keskisuurin palvelupaketti alimmalla etutasolla ovat kuukausimaksultaan 6,40€. Näillä ei luulisi olevan mitään eroa, mutta kun papereita luki tarkemmin niin kyllä sieltä tavaraa pomppasi silmille.

Osa palveluista tulee olemaan maksullisia 1.6.2015 lähtien. Nettipankin tunnuksiin tulee kolmen euron kuukausimaksu mikäli ei kuulu etuohjelmaan. Uskoisin että tilin perusmaksukin pysyy vähintään samana eli 6,40€. Jos jättäisin liittymättä niin vuoden kuluttua pakolliset perusmaksuni kasvaisivat reilusti. Toki palvelupaketista riippuen saa käyttöön mm. ilmaisia kortteja tai useampia tilejä. Itse tarvisin vain tuon yhden tilin ilman korttia.


Allekirjoittamalla sopimuksen antaa Danskelle luvan antaa asiakkaan yhteystietoja etuohjelman kumppaneille joihin lukeutui ainakin Mandatum ja joku kiinteistönvälitysfirma. Onko niin että Dansken asiakkaat saavat jatkossa pommitusta näiltä tahoilta, tai että asuntolainaa hakeva painostetaan tietyn kiinteistövälitysfirman asiakkaaksi?

Täytyy nyt miettiä että mitä tekisin tämän pankin kanssa. Toisaalta en tarvi tuota tiliä mihinkään enää kun S-Pankkiin olen avannut lukuisia ILMAISIA budjettitilejä. Ehkä tässä olisi projektin paikka selvittää kaikki ne tahot joilla on tämän tilin numero ja ilmoittaa uusi. Täytyykö aloittaa erotyö Dansken kanssa...?

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Velkakierre melkein ohi

Jälleen postaus jonka aihe määrittyi blogiin johtaneella hakusanalla.

Velkakierre melkein ohi. Aikamoisen positiivissävytteinen lause. Siitä kumpuaa helpotus, onnistuminen, kokemus, ehkä viisauskin. Toisaalta se voi kuvastaa epävarmuutta ja hämmentyneisyyttä.

Melkein ohi.

Velkoja tiiviisti maksellessa urakan konkreettinen tunnusmerkki on se että käytettävissä olevista varoista suuri osa uppoaa velkoihin. Jokainen tietysti määrittää omaan tilanteeseensa soveltuvan tahdin ja osuuden jonka pystyy käyttämään velanhoitoon. Ollaan aivan eri lukemissa mitä sinkkuihminen ja kahden lapsen yksinhuoltaja pystyvät maksamaan saman suuruisista nettotuloista.

Itse voisin hahmottaa velanhoitooni liittyviä lukemia. Otan mukaan myös asuntolainan koska se on velkaa ja kuluerä joka maksetaan joka tapauksessa (no joo, lyhennysvapaata ei nyt tässä huomioida vaikka sekin on mahdollista ja itsekin viime syksynä sitä käytin).

Kuukaudessa velkoihin menee keskimäärin näin:

- asuntolaina 570€
- opintolaina 47€
- yhdistelylaina 383€

Yhteensä  1000€. Aika paljon pelkästään lainoihin. Yhdistelylainaan ei noita normilyhennyksiä kyllä mennytkään montaa, suurin osa oli suurempia. Tuohon summaan kaikki elämisen kulut päälle. Mitoitus onkin tehty niin että jokaiselle tilille kilahtavalle eurolle on oma tarkoituksensa, joko kuluihin tai säästämiseen liittyvä.

Blogissa on käsitelty aiemminkin sitä miten tärkeää on valmistautua velattomuuteen. Kun budjetti on laskettu tosi tiukaksi ja jopa merkittävä osa tuloista kuluu velanhoitoon, on muutos hirmuisen suuri kun velkaa ei enää tarvitsekaan maksaa.

Itselläni on hyvinkin vaihtelevat tulot. Perusduuni on vuorotyötä ja palkka on sitten täysin niistä työvuoroista riippuvainen. Karkeasti voisi ajatella että tuon kotiin nettona 2200€, tuossa on peruspalkan lisäksi vuorolisät ja esim. ylityöt. Joskus paljon enemmän, joskus jää tuon alle. Lomarahat nostavat keskiarvoa. Laskemista helpottamaan käytetään nyt tuota lukua 2200€.

Velkojen jälkeen kaikkeen muuhun jää 1200€. Tuosta katetaan siis säästöt ja ihan kaikki kulut. Tosi tiukille on vedetty tämä talous. Mutta se on tarkoituskin. Oma velkakierteeni saa pian aivan uuden näkökulman kun 383€/kk muuttuu miinusmerkkisestä kulusta plusmerkkiseksi tuloksi. Summana tuo vastaa yli kuukauden (n.5vk) ruokakauppakuluja.

Tottakai lisäduuneista kertyvä raha tulee tuohon päälle. Muuten en kyllä olisi ikimaailmassa selvinnytkään ottaen huomioon kuinka paljon ylimääräistä olen velkoihin laittanut. Tai ehkä pitäisi ajatella niin päin että nimenomaan lisätyöt ovat mahdollistaneet ylimääräiset lyhennytkset.


Kuva Stuart Miles
Anyway. Koska velkakierre on melkein napsahtanut poikki täytyy jo asennoitua siihen. Mitä teen sitten kun rahaa ei menekään enää pakosta velkaan? Yksi kirjoitus on tuolla hahmotelmana aiheesta osamaksut. Olisi nimittäin helppo lähteä ajattelemaan että raha riittää jatkossa siihen ja tähän ja tuohon. Vaan ei. Fokus täytyy pitää, muuten lähtee lapasesta. Velanmaksusta se vain siirretään johonkin muuhun. Muuten löytää pian itsensä uudelleen rähmimästä laskukasoissa luotot tapissa. Jostain kumman syystä ei sellainen kiinnosta pätkääkään enää, heh..

Aion antaa itselleni luvan höllätä tahtia hieman. Jäljelle jäävä opintolaina ketuttaa ja haluan siitä eroon mutta en kyllä pysty varmaankaan samalla intensiteetillä sitä deletoimaan elämästäni kuin tätä kulutusluottoa. Aion tehdä vähän sellaisen kompromissiratkaisun ja keskittyä keräämään puskurirahaston valmiiksi, keskittyä siihen ja siinä ohessa hoitaa opintolainaa suunitelmaa nopeampaan tahtiin pois.

Velaton.com pitää meikäläisen sillä tavoin ruodussa että koska olen asettanut itseni tilitysvelvolliseksi en viitsi hirveästi mokailla raha-asioiden kanssa. Nyt on menty vuosi aikamoista tahtia, kyllä se hyvä hiljempaakin tulee.
Velkakierre on melkein ohitse mutta matka jatkuu. Jää kanavalle seuraamaan mihin se vie!!

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Heinäkuun taloudelliset tavoitteet

Tälle kuukaudelle asetan jälleen omia tavoitteita. Ensisijainen syy on pysyä kärryillä omassa toiminassani, ensisijaisesti tietenkin taloudelliselta näkökannalta. Elämäni ei pyöri pelkästään rahan ympärillä (yritän aina silloin tällöin tästä muistuttaa) mutta blogi enimmäkseen kylläkin ja siksi myös tavoitteet ja haasteet joita merkitsen liittyvät ensisijaisesti rahaan ja taloudenpitoon.

Kuva  iosphere


Heinäkuussa seuraavaa:

1. Lisätulot ja lisämenot
Nyt olisi ajatuksena siirtyä seuraamaan rahallisen tavoitteen sijaan sitä miten paljon milloinkin lisätuloja on tullut ja mihin ne olen käyttänyt. Tämä asettaa itselleni ehkä enemmän painetta käyttää lisätulot järkevästi nyt kun yhdistelylaina on loppumetreillä ja fokus on siirtymässä muihin asioihin.
Sen tiedän että heinäkuussa ei ole mahdollisuuksia tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä tuohon lainaan. Jatkossa on kuitenkin tärkeää löytää balanssi muuttuvan rahatilanteen vuoksi, haluan tietää mikä on mahdollista ja mikä ei, tai ennemmin mikä on järkevää ja mikä ei.

2. Kulutusvapaita päiviä vähintään 10.
Jälleen sama tavoite, vuoteen pitäisi saada vähintään 120 rahavapaata päivää eli kuukausitasolla 10. Koska olen keskiarvosta jäljessä, olisi enemmän kuin tarpeen saada yli 10 päivää heinäkuussa kasaan. Vähäsen epäilyttää..

3. Uuden prosenttihaasteen kehittäminen
Liittyen ykköskohtaan nyt olisi aika miettiä miten ja mihin panostan. Todennäköisesti seuraava prosenttihaaste liittyy vuositavoitteeksi asettamani 1500€ puskurirahaston täyteen saattaminen. Nythän käteissäästöjä on vain hyvin niukalti. Prosenttihaaste voisi antaa mieletöntä lisäpontta tuon summan keräämiseksi mahdollisimman tiukalla aikataululla. Toisaalta koska se on muutenkin asialistalla, voisi olla järkevämpi miettiä soppelisti haasteellinen summa opintolainan lisälyhennyksiä varten loppuvuodeksi. Katsotaan ja pähkäillään.


Näillä mennään keskikesään. Ei mitään maita mullistavia juttuja, eikä aina pidäkään olla. Työt alkavat taas ja arki palaa raiteilleen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...