Viimeiset kuukaudet olen osin epäuskon vallassa paininut byrokratiamme syvässä viidakossa. Machete on unohtunut matkasta, enkä kyllä tiedä olisiko siitä apua ollut lainkaan tällä luontoekskursiolla. Seuraavassa hieman henkilökohtaiseen angstiin verhottua faktaa ja omaa kokemuspolkua lapsen etuihin liittyen.
Kysymys on lapsen elatukseen liittyvistä asioista kuten otsikkokin paljastaa.
Suomessa on laki lapsen elatuksesta. Lyhyesti ilmaistuna ja kaikille itsestäänselvänä asiana jokaisella lapsella on oikeus riittävään elatukseen.
Asia on yksinkertainen ja useimmiten eroperheissä selvä. Lapsen elatuksesta tehdään sopimus jonka perusteella toinen vanhempi maksaa elatusmaksuja tai sitten esimerkiksi vuoroviikkovanhemmat voivat tehdä ns. nollasopimuksen. Mikäli elatusvelvollinen vanhempi on vähävarainen tai varaton, saa lapsi määritellyn alimmaiselatustuen Kelasta.
Paitsi että ei välttämättä saakaan.
Jos lapsen isyys on tunnistettu eli lapsen molemmat vanhemmat ovat "virallisesti" tämän vanhempia, ovat vanhemmat lapseen nähden elatusvelvollisia. Näin ajattelisi. Täällä ruohonjuuritasolla eli oikeassa elävässä elämässä asiat kuitenkin voivat mennä ajatuksen ja logiikan vastaisesti.
Jos lapsen vanhemmat eivät syystä tai toisesta asu samassa taloudessa, asuu lapsi tuolloin jomman kumman vanhemman luona, paperilla ainakin. Käytännössä asuminen on voitu järjestää viikko-viikko -asumisjärjestelyin kuten nykyään ilmeisesti enenevissä määrin tunnutaan tekevän. Väestörekisterissä lapsi on kuitenkin tuolloin yhdessä paikassa kirjoilla. Se, kumman vanhemman luona lapsi on, mukaan määräytyy esimerkiksi hoitomaksut päivähoidosta ja yleensä sille vanhemmalle ohjautuu lapsilisä.
Oikeusministeriön v. 2007 julkaisemassa suosituksessa "Ohje lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi" perustellaan elatuksen tarpeellisuuden lähtökohtia näin:
Lapsen elatuksesta annetun lain 1 §:n mukaan lapsella on oikeus riittävään elatukseen, joka käsittää lapsen kehitystason mukaisten aineellisten ja henkisten tarpeiden tyydyttämisen, lapsen tarvitseman hoidon ja koulutuksen sekä tästä aiheutuvat kustannukset.
Samassa suosituksessa mainitaan myös että eri kunnissa vallalla olevat erisuuruisten minimielareiden syyt johtuvat siitä, että jos toisen vanhemman maksettavaksi katsotun elatustuen lasketaan olevan pienempi kuin mikä vähimmäismäärä on, kunta voi joutua maksamaan erotuksen (jos tuen saaja tai elatuksen maksaja näin hoksaa)!! Siis: jos pienituloinen vanhempi joutuu maksamaan tuloihinsa nähden liian suuria elareita, voi laskenta johtua huonosta kuntataloudesta ja NÄIN EI SAISI OLLA, se sanotaan selkeästi suosituksessa joka on kuntatasolle tarkoitettu! Suora lainaus: "Käytännössä on ilmennyt, että eräissä kunnissa kuntataloudelliset tekijät ovat vaikuttaneet elatusapujen suuruuden määräytymiseen. Elatusapua ei mielellään ole vahvistettu täysimääräisen elatustuen määrää pienemmäksi, koska kunta saattaisi tällöin joutua maksamaan elatustukea."
Voi terve! Kunta 1 - yksilö 0.
Mutta asiaan taas.
Kun nyt on todettu että lapsi on oikeutettu elatukseen, joudun kertomaan että tietyissä olosuhteissa ei periaatteessa olekaan.
Nimittäin silloin kun toinen vanhempi ei suostu allekirjoittamaan elatussopimusta. Nyt on sellainen tilanne että lapseni äiti paljastui kylmäkiskoisemmaksi kun uskoinkaan. Tai välinpitämättömämmäksi. Usean kuukauden ajan hän kertoi kuinka hoitaa omalta osaltaan elatukseen liittyvää asiaa toimittamalla tarvittavat dokumentit sosiaalitoimeen lastenvalvojalle. Minä sitten vain ihmettelin että kylläpä asian hoitaminen kestää - kunnes lopulta useiden puhelujen jälkeen todettiin lastenvalvojan kanssa että mitään papereita ei olekaan hukkunut kahden kaupungin sossun pöydistä jommalle kummalle.
Tämä ei ole tarina siitä miten olen surkeassa tilanteessa ilkeän eksän armoilla. Maailma on säälittömiä ihmisiä pullollaan ja tähän tarinaan myös sellainen kuuluu. Ennemmin kuitenkin tämä on tarinaa siitä miten hassusti meidän yhteiskunta toimii.
Aloin siis selvitellä mitä tapahtuu kun lapsen vanhempi ei papereita olekaan tehnyt vaikka toisin väitti. Sellaisen paperin kuitenkin tarvisin että elatusapua lapselle jostain, todennäköisesti Kelalta, tulisi.
Sosiaalitoimesta lastenvalvoja ymmärsi tilanteeni, tuleva opiskelija-yksinhuoltaja ei ole vahvimmilla taloudellisesti ja lainmukainen elatus tulisi enemmän kuin tarpeeseen.
Lapsen äidille lähetettiin kirje jossa oli tapaamisaika asianmukaisten papereiden tekemiseksi, tätä ennen häntä ilmeisesti oltiin yritetty lähestyä puhelimitse. Tapaamiseen hän ei koskaan tullut. Sossu ei muuta sitten voikaan tehdä. Kun kahden ihmisen välissä on kaksi eri kaupunkien sossua, kestää infon kulkeminen luonnollisesti kauan. Lopulta lastenvalvoja ilmoitti että kaikki mitä on tehtävissä on nyt tehty ja elatussopimusta ei nähtävästi vapaaehtoisesti synny. Ohjeistettiin kääntymään oikeusaputoimiston puoleen.
Oikeusaputoimisto ymmärsi asian nopeasti, taitaa olla suhteellisen yleistä tällainen. Aikaa kuitenkin kului kun ensiyhteydenotosta varsinaisen vastaanottoajan saamiseen kului vajaa kaksi kuukautta.
Hain Kelan elatusapua lapselle. Hakemukseen kirjoitin että elatussopimusta vanhempien kesken ei ole koska toinen vanhempi ei sitä suostu kirjoittamaan ja asia on etenemässä todennäköisesti käräjäoikeuteen josta sitten saa oikeuden vahvistaman päätöksen elatuksesta. Selitin myös että sopimusta ei ole mutta on sosiaaliviranomaisten dokumentit että asiaa on yritetty ajaa jo monta kuukautta.
Kelasta tuli hurjan nopeasti päätös joka oli kielteinen. Päätöksen perustelut olivat odotetut: ei ole elatussopimusta joten elatusta ei voida myöntää.
Soitin myös Kelan asiakaspalveluun josta elatusasioista vastaava henkilö kertoi että elatusta voi saada ilman sopimusta vain poikkeustapauksissa. Kelan nainen kesti tuohtumukseni ja sanoi että sosiaalitoimesta voisi saada apua. Yritin kysyä että miten saisin tästä poikkeustapauksesta poikkeustapauksen mutta ilmeisesti isätön lapsi on poikkeustapaus. Eli käytännössä lapsi jonka toinen vanhempi ei tarjoa elatusta. Noh...
Oikeusaputoimistossa lähdettiin ajamaan asiaa. Pääsin sinne haastatteluun jossa käytiin tilanteen taustat ja yksityiskohdat lävitse. Siellä kerrottiin karkeasti miten asia tulisi etenemään. Vanhemmalle lähetetään kirje jossa kerrotaan että asia viedään oikeuteen ellei hän määräajassa tee sopimusta. Itse jo vähän ihmettelin että miksi enää tässä vaiheessa tulisi antaa mahdollisuutta yhtään kenellekään, missään asiassa, jos ihminen on valehdellut ja vältellyt viranomaisia jo pitkään. Tai sitten vain oman turhautuneisuuden lävitse inhimillisyys alkaa tässä kohtaa rakoilemaan. En tiedä.
Oikeusaputoimiston arvioitu aikataulu asiassa toimimisessa vuoti suhteellisen pahoin reisille. Kirjelmä lapsen toiselle vanhemmalle, eräänlainen tiedoksianto että tällaista asiaa nyt lapsen edun nimissä ajetaan, lähti matkaan kahden kuukauden kuluttua asian vireille laittamisesta. Ajan lisäksi vaati useamman soiton että missä vaiheessa ollaan.
Tällä hetkellä on kulunut siinä seitsemän kuukautta kun elatusta olisi lainkin mukaan pitänyt tulla, ja viisi kuukautta olen yrittänyt selvittää miten voin saada jonkun tahon joko ymmärtämään kuinka naurettavaa tämä on tai sitten tekemään päätöksen siitä että myös sellainen lapsi on oikeutettu elatukseen jonka vanhempi siitä kieltäytyy. Kahdeksdas elatukseton kuukausi alkaa raksuttaa alle viikon kuluttua. Yhden nimikirjoituksen puuttuminen on tällä hetkellä jo syönyt tuhottomasti julkisten palveluiden aikaa. Lasku yhteiskunnalle kasvaa siinä kohtaa jos asia joudutaan oikeuteen asti viemään. Elatusasiassa asianomistajana kun on lapsi ja tulottomana prosessi on hänelle ilmainen.
Lapsen oikeuksien puolesta menen vaikka läpi kallion. Lapsi ei tiedä että tällaisia asioita tapahtuu hänen ympärillään.
Ottaa päähän että kun elämäntilanne on taloudellisesti muuttunut hurjasti sinne heikompaan suuntaan, ei ainakaan lain osoittamista avuista olekaan apua. Sen lisäksi että omat tuloni ovat tippuneet reippaasti ja menot lapsen osalta kasvaneet hänen asuessa kokoaikaisesti kanssani, joudun kuljettamaan lasta satoja kilometrejä että hän voi tavata toista vanhempaansa säännöllisesti. Lapsen kuljettaminen vie omalta osaltaan paljon aikaa ja rahaa. Vaikka eihän näitä asioita voi rahassa mitata. Eikä kannatakaan silloin kun sitä ei ole. Eikö niin? Nojoo, aihe aikaansaa välittömän sarkasmin ryöpyn mielessäni. Se suojaa kuluttavimmilta tuntemuksilta. Olen saanut yhden blogiteksti-idean kun olen lasta kuljettanut edestakaisin ja yrittänyt keksiä luovia ratkaisuja matkakulujen kohtuullistamiseksi. Kun itsellä ei välttämättä rahaa olisi auton menoveteen laittaa niin jostain sen on tultava. Tästä lisää jossain vaiheessa.
