Pages

torstai 28. huhtikuuta 2016

Vihdoin hyviä uutisia

Juhlan paikka iospherellakin!

Kaikkien epäselvien ja hankalien tilanteiden jälkeen nyt alkaa olla juhlan paikka. Asiat alkavat selkiämään. Ensimmäisiä askelia on jo otettu kuivettuvalla maaperällä, odotellaan vielä hetki niin nähdään asettuvatko asianlaidat paikalleen vai jääkö fiksattavaa kuinka paljon.

Jos nyt selkeyden vuoksi avaisi sitä että lapsen elatukseen liittyvä oikeuden päätös on vihdoin tullut! Päätös on myötämielinen tilanteeseen nähden ja siinä todetaan lapsen toisen vanhemman pakoilleen vastuutaan tahallisesti, lisäksi siihen on määritelty reilun vuoden aikana syntyneiden elatusapujen määrä.

Tällä hetkellä Kelassa on hakemus sisällä. Tein jo toisen elatustukihakemuksen tuossa aiemmin keväällä (ensimmäisen tein syksyllä) ihan vain pitääkseni asian vireillä ja koska halusin purkaa kiukkuani byrokratialle laittamalla byrokraattisesti pätemättömän hakemuksen realistisesti todenperäisestä asiasta. Hakemus tuli käsittelyyn juuri sopivasti suunnilleen samoihin aikoihin oikeuden päätöksen saapuessa, näin sain mahdollisuuden esittää tuon päätöslauselman Kelaan. Nyt on kuuleman mukaan virkailijasta/toimistosta kiinni saanko elatusmaksuja takautuvasti vai täytyykö ne ensin kierrättää ulosoton kautta. Tässä vaiheessa kun ollaan niin on jo voitto, ainakin tästä eteenpäin tulen saamaan elatustuen vaikka menneitä joutuisinkin odottelemaan lisää. Laskennallisesti tappiolliset kuukaudet viimeisen reilun vuoden ajalta saavat vähän tasoitusta sillä saan maksettua jotain luottokorttivelkaa pois jos/kun erääntyneet maksut jonain päivänä saapuvat.

Asian ratkeamiseen menee mitä tahansa päivästä moneen viikkoon, kuitenkin jo pelkkä tieto tästä että päästiin seuraavaan vaiheeseen helpotti suuresti. Eikä tämä ollut ainoa positiivinen uutinen viime päiviltä..

torstai 21. huhtikuuta 2016

Parisuhteen vaikutus talouteen

Kuva: iosphere
Joskus ehkä hieman raotin tai annoin ymmärtää että ihmissuhderintamalla on tapahtunut muutoksia.

Menin rakastumaan (mikä ei haittaa lainkaan, mutta oli aika yllättävä juttu tapahtuessaan) ja nykyään olen varsin tiiviissä parisuhteessa. Tässä suhteessa olen erityisen onnekas ihminen, rinnalle kun on tullut rakastava ja lämmin ihminen.




Rakkautta lähellä ja kaukana
Olen joutunut kuitenkin pohtimaan, voiko rakkaudelle asettaa hintalappua tai mitä rakkaus maksaa?
Miksi näin? Koska olihan tämänkin asian elämässäni tapahduttava pienen twistin kera. Kumppani siis sattuu asumaan toisella puolella Suomea, vajaan 400km päässä.

Matkaaminen ei ole halpaa, ainakaan valtion rautateillä. Ehkä tämä uusin hintamuutos saattoi vähän alentaa lippujen hintoja mutta vain jos asuu pääratojen varrella ja jos tietää ennalta milloin matkaa. Tai pystyy joustamaan matkustusajoissa.
Aiemminhan olen hankkinut auton jolla kuljettaa lasta toisen vanhempansa luona. Luonnollisin tapa kulkea itse kumppanin luona on ollut auto kun samalla on hoitunut lapsen kuljetus.

Rakastuneena saa paljon hyviä ideoita. Myös "hyviä" ideoita, jotka ovat ehkä muiden silmissä vailla järjen hiventä. On sanottu että rakastumisen tilaa voisi verrata psykoottiseen mieleen siinä että rakastunut ihminen tulkitsee ympäristöä ja itseä suhteessa siihen eri tavoin kuin valtaosa ihmisistä. Yltiöpositiivinen mielenlaatu ja kaikkivoipaisuuden tunne saa aikaan juuri niitä hyviä ideoita, kuningasideoita ja ihminen lähtee pyrkimyksiin joihin ei normaalisti lähtisi. Mitä se normaali sitten onkaan. Omaa rajallisuutta ei ehkä tunnista, moni asia kuittaantuu olankohautuksella ja toteamalla että kyllä ne asiat hoituvat. Positiivisessa ajattelussa ei tosiaan ole mitään vikaa mutta erilaiset romanttiset ilmaukset tuntuvat kyllä helposti kukkarossa kun ajatukset ovat kukkaistuoksua täynnä ja mielessä on vain toisen ihmisen ihanuus. Siispä: aivan varmasti olen laittanut satoja euroja sellaiseen mitä ennen rakastumista olisin pitänyt hömppänä ja kuinka pelkällä järjellä olisin pitänyt massin nyörit hyvin kireänä. Olen tuhlannut toisen ihmisen vuoksi ihan reippaasti rahaa. Ja aikaa ja energiaa monella muullakin tapaa. Alkuhuuman tasaannuttua uskallan nyt myöntää itselle ja muille että eräskin ulkomaanreissu olisi säästänyt satoja euroja, mutta koin sen siinä huumassa ainoaksi mahdolliseksi oikeaksi tavaksi toimia. Rakkauden vuoksi mitä vain, heh.. Ehkä toimisin niin nytkin jos kokisin että suhteen eteen tulisi lähteä ulkomaan reissulle suhteen syvenemisvaiheen luonnollisena jatkeena tai muusta syystä, meinaan yhtään euroa tai sellaisen käyttöä tämän parisuhteen eteen en kadu tai vaihtaisi pois. Ainakaan vielä. Vaikka matkaaminen opiskelun ja keikkatöiden ja lapsen ja kaiken muun säätämisen ohessa onkin välillä rankkaa ja sitä on joutunut miettimään miten saa kaiken muun lisäksi dieselit ostettua, ei pelkät eurot ja niiden puute ole estäneet kulkemisiani.

Rakkaus saa, rakkaus antaa 
Rationaalinen minä näkisi miten huonosti istuu rakastuminen pitkän matkan päähän juuri kun on tulopuolta pienennetty. Se minä kauhistelisi sitä miten paljon piilokuluja lisääntyneestä kulkemisesta ja viikonloppureissulaisuudesta syntyy siihen verrattuna että olisi kotona / töissä. Tuo strategia kuitenkin piti edelliset vuodet hyvin pintansa ja toi tuloksia.
Pelkällä järjellä kun ei ole tähän hetkeen asti tultu niin olen tehnyt kompromisseja. Ensinnä siirryin sellaiseen ehdottomuuksista lievempään tapaan toimia. Toiseksi aloin hakea sellaisia minua itseä vahvistavia ja voimistavia elementtejä uudesta tilanteesta niin, että järkiminä näkisi myös hyötyä siinä missä ehkä ensin olisi nähnyt pelkkää menetystä.
Olen useassa talousaiheisessa blogissa, yleensä ulkomaisissa, nähnyt kerrontaa autottomuudesta vs. taksin käytöstä. Ihmiset ovat perustelleet suhteellisen vapaata taksin käyttöä siihen miten paljon halvemmaksi kokonaisuutta ajatellen heille tulee se että ottavat silloin tällöin muutamien kymppien taksimatkoja sen sijaan että maksaisivat auton lyhennyksiä, vakuutuksia, menovettä ja huoltokuluja. Autottomuus tuo heille vapauden autosta ja sen lisäksi mahdollisuuden valita jotain muuta sen tilalle. Kertamaksulla kerta-auto, periaatteessa. Pääpointti on se että taksin käytöstä saatu hyöty on suurempi kuin haitta. Hinta matkaan nähden on kohtuullinen kun palvelun käyttäjä laskee mitä maksaisi pitää omaa autoa.

Kulutetun rahan olisi korvauduttava vähintään yhtä suurella määrällä jotain joka vastaisi tuota menetettyä rahaa. Raha monesti edustaa tavalla tai toisella mielenrauhaa, tyydytystä, jotain perustarpeita täyttävää tai jotain mitä haluamme. Rahan voi vaihtaa näihin erilaisten tavaroiden tai palveluiden muodossa. Se voi olla kokemuksellista, ei pelkästään materiaa. Periaatteessa voisin siis verrata tiettyä rahamäärää tietyntyyppiseen ja tiettyyn määrään jotain kokemuksellista asiaa.

Alkaa olla aika selvää mihin pyrin, vai mitä? Itselle on selvää että olen vaihtanut nyt jo pidemmän aikaa x määrän rahaa sellaisiin kokemuksellisiin asioihin jotka ovat vähintään vastanneet menetetyn rahan koettua arvoa.
Olen saanut elämääni minua tukevan ja kannattelevan ihmisen joka arvostaa minua ja sitä mitä edustan. Tukee ja rakastaa. Se että joku näin tekee ja tekee sen vielä erittäin selväksi sanoillaan ja teoillaan, saa aikaan lisää positiivisia ajatuksia, ne muodostavat uusia positiivisia käytösmalleja ja nämä mallit vaikuttavat koko oman elämänpiirin ihmisiin. Vaikutus on siis laaja. Lisäksi olen saanut luotettavan ihmisen jolle purkaa tuntojani esimerkiksi kokemuksistani yksinhuoltajana ja vaikeuksista joita sen suhteen olen kokenut. Oma pieni perheyksikköni on saanut lisäkkeen joka on sekä otettu hyvin vastaan että on myöskin todettu lisäkkeeksi jonka varaan voi tukea. Voin jakaa osan kotivastuusta kumppanilleni. On erittäin suuri apu kun toinen voi tehdä vaikka ruokaa samaan aikaan kun itse tekee muita kotitöitä. Entiseen nähden saan tuplanopeudella erilaiset arkiset rutiinit tehtyä silloin kun olen kumppanini kanssa. En ole ainoa jolle esitetään lapsen ajatusmaailmassa pyörivät loputtomat kysymykset. On uusi näkökulma asioiden pohtimiseen ja miettimiseen. Niin loistava juttu! Silloin kun itse epäröin, toinen muistuttaa vahvuuksistani. Kun en jaksaisi, toinen hoputtaa. Kun tarvin jotain jolle purkaa huonoa oloani, on läsnä tai puhelimen päässä joku joka tietää mitä tarvitsen. Not a bad deal jos minulta kysytään!

Jos lasketaan rakkauden kustannuksia, täytyy muistaa mitä kaikkea se hinta sisältää. Tiedostan että jo muutoin tiukassa tilanteessa olen joutunut vielä tiukemmille mutta samalla ymmärrän että olen saanut paljon tilalle, ehkä jopa niin paljon että sen avulla olen jaksanut viimeisimmät vaikeat ajat kun paineistus on ollut kova joka suunnasta.
Jos tämän "vaihtokaupan" lopputulemana jaksan vielä jonkun aikaa, siihen asti kunnes helpotuksia alkaa tulla, ovat satsaukseni kannattaneet ja euromääräinen miinusmerkkisyys suhteen aikana syntyneistä "ylimääräisistä" kuluista hukkuu helpotuksen aaltoon. Jos ei, ainakin olen saanut hurjasti positiivista tsemppiä kuluneiden useiden kuukausien aikana.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Tarinani omistusasumisesta

Talollinen iosphere
 Ihmiset ovat silloin tällöin kyselleet ja kommentoineet omistusasuntoani. Riippuen missä vaiheessa blogin elämänkaarta kommentit tai sähköpostiyhteydenotot ovat tulleet, niiden sävy on vaihdellut laidasta laitaan. Osin on tullut kannustavaa tekstiä siitä että velkaisena ja/tai velkojen maksua optimoivana palkansaajana saa silti hoidettua omistusasunnon ja siihen liittyvät velvoitteet. Toki enemmän on tullut esimerkiksi vinkinomaisia viestejä ja kyselyitä siitä että eikö sitä irtoaisi enemmän rahaa velanmaksuun kun tuollaiset omistusvelvoitteet poistaisi elämästään. Erityisesti nyt kun tilanne on huomattavastikin erilainen kuin vaikka kaksi vuotta sitten kun velanmaksussa oli suurin vaihde silmässä, noita kehotuksia on tullut enemmän. Se taas on ymmärrettävää. En saa kuitenkaan mitenkään ilkeitä yhteydenottoja, enkä mitään suuria määriä. Pääosin ihmiset ovat erittäin kannustavia ja ehdotukset tulevat vilpittömästi tilanteen paremmaksi saattamista varten.

Koska oma epämääräisyyteni asian tiimoilta on johtanut väärinkäsityksiin siitä mitä haluan ja tahdon tai ajattelen omistusasunnon suhteen, koen että on parempi avata taustoja tästä osa-alueesta elämääni.

Jos ajatellaan taloudellista tilannettani tällä hetkellä, on pakko erotella siitä osa-alueita jotka muodostavat koko paketin. Yksi selkeä vaikuttava tekijä omaan henkilökohtaiseen talouteeni ovat olleet asumiskulut jotka ovat eronneet monesta muusta henkilöstä siinä että olen maksanut yksin vuosien ajan sellaisia asumiskuluja joita yleensä on maksamassa kaksi ihmistä. Tässä taas on omat taustansa.

Ei liene kovin erikoista että uusi, kasvava perhe hankkii itselleen oman kodin. Niin kävi omallakin kohdalla. Minä, silloinen puolisoni ja oma sekä puolison jälkikasvu tarvitsimme uuden kodin koska pitkäaikainen vuokra-asuntomme oli ilmeisesti kosteusvaurioinen ja aiheutti (ilmeisesti) perheellemme ja naapureillemme terveydellisiä ongelmia. Työn puolesta näytti hyvältä: olimme molemmat alalla jolla töitä riittäisi vaikka vakituisen papereita ei herunutkaan. Lainaa myönnettiin ilman omia säästöjä, marginaalit olivat kovin alhaisella tasolla. Kaikki näytti hyvältä. Puolisoni ei ollut raha-asioissaan ollut niin huolellinen ja oli polttanut tietonsa joten minä otin itse lainan kokonaisuudessaan nimiini.

Auvoista perhearkea ei kauaa kestänyt ennen kun alkoi selvitä että rakkausromaanin ainesosia täytyisi etsiä jostain muualta. Puolisosta selvisi että rahankäyttö oli sellaista että perinnän ja ulosoton yhteydenotot olivat säännöllisiä. Meillä oli yhteisiä menoja yhteisen tilin kautta mutta myös omat tilit ja siten itsenäinen rahankäyttö kaikissa muissa paitsi puhtaasti yhteisissä menoissa (asuntolainan maksu puoliksi, autojen kulut, vakuutukset yms.). Täten en ollut täysin perillä siitä että missä mennään.

Kun olimme päättäneet erota, oli ajatus että eksäni etsii rauhassa asuntoa joka olisi sopiva sekä kooltaan että sijainniltaan. Sovimme että hän maksaa tämän ajan asumiskuluina sähkö- ja vesilaskut. Tilanne jäi tähän pisteeseen joiksikin kuukausiksi.
Miksi kerron tätä? Koska tässä kohtaa tulee ensimmäinen syy siihen miten jäin talooni tavallaan jumiin.
Kun eksä vihdoin löysi sopivan asunnon ja muutti pois, alkoi selvitä ikävä totuus. Hän ei ollut maksanut yhtäkään sähkö- tai vesilaskuista joita oli minun nimelläni tullut. Kaikkihan oli minun nimissä koska toinen henkilö ei saanut mitään omiin nimiinsä ilman suuria ennakko-/takuumaksuja luottotiedottomuuden vuoksi.
Jouduin makselemaan rästilaskuja pois pikkuhiljaa. Samalla eksä oli tehnyt laskelmiaan joiden mukaan olen velkaa hänelle 3000€ puutarhatöistä joita oli edellisenä kesänä tehnyt.

Kun tilanne alkoi tasoittumaan, jouduin uudelleen loukkuun jonka vuoksi asuinkin asunnossa kauan. Eksän elämä oli sellaista että hänelle sattui ilkeitä ja ikäviä työpaikkoja ja vuokranantajia. Tai niin minulle uskoteltiin. Vasta kun kerran olin lasta hakemassa ja ulosottomiehet saapuivat varmistamaan eksäni lähtemistä silloisesta asunnostaan, ymmärsin että kaikki ilkeät vuokranantajat olivatkin olleet vain vihoissaan maksamattomista vuokrista ja todennäköisesti huonot työpaikatkin olivat olleet jotain muuta, ehkä huonoon työntekijään liittyvää. Lapsen toinen koti vaihtui noin kerran vuodessa, kun häädön vuoksi täytyi etsiä uusi hetkellinen koti. Oli aika jolloin lapseni olisi joutunut asumaan asumiskelvottomassa pihamökissä pari kuukautta ellen olisi ottanut lasta itselleni tuoksi aikaa.
Tämän hirveän epävarmuuden ja epävakauden vuoksi minulla ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin tarjota lapselleni vakaa ympäristö edes toisen vanhemman luona. Näin sitten meni monta vuotta.

Omistusasuminen toki onnistui kun kävin töissä ja tein paljon keikkatöitä. Ylimääräisen työn tekeminen oli helppoa kun olin kuitenkin joka toinen viikko yksin lapsen ollessa toisen vanhemman takana. Onnistuipa velkojen maksukin erityisen hyvin tuossa elämäntilanteessa.

Olin päättänyt että asiat muuttuvat kun lapsi on tietyn ikäinen. Pidin kouluikää sellaisena. Olimme puhuneet toisen vanhemman kanssa että kouluikäisen olisi hyvä asua vain toisessa kodissa. Pidin itseäni tulevana lähivanhempana. Aloin tehdä suunnitelmia siitä miten toimisin. Näihin suunnitelmiin kuului akateemisten opintojen aloittaminen toisessa kaupungissa. Aloin valmistautumaan toden teolla erityisen vaativiin pääsykokeisiin, mielessä se että tietyn ajan päästä olisin lapsen kanssa aloittamassa uutta elämää. Opintojen pituuden vuoksi tämä elämänvaihe tulisi kestämään useamman vuoden eikä siten haittaisi että kerrankin myös minun kautta tulee muutoksia.
Täynnä tarmoa, olin niin päättäväinen pyrkimyksissäni että aloin aika nopealla aikataululla toteuttamaan eräänlaista downshiftingia. Muutin kodistani pienempään "opiskelijaboksiin", tarkoituksena hakea parin kuukauden aikana sellaista tavaran ja huonekalujen määrää ja kokoonpanoa jolla pärjäisi tulevat vuodet. Pomppu isosta tilavasta asunnosta pieneen tehoasumiseen on suuri mutta otin tämän positiivisena haasteena. Lisäksi pääsisin jo vähän aiemmin pois siitä asunnosta jossa en oikeasti ollut moneen vuoteen asunut muuta kuin ulkopuolisista syistä. Olisi aikaa ensin vähentää kamaa ja sitten myydä ylimääräistä pikkuhiljaa pois.

Suhteellisen hyvin toimeentulevana ei ollut edes ajatuksen tasolla mitään ongelmaa siinä että hetken asuu vuokralla, kun myy omistuskämppäänsä. Kunnes sitten tuli jälleen haaste.

Entinen puolisoni ilmoitti vaihtavansa maisemia ja muuttavansa pois. Ilmoitus tuli reilun kuukauden varoajalla ja oli kaikkinensa mullistava. Lasta hän ei ottaisi sillä on oman osansa kasvatuksesta tehnyt lapseni isosisarusten kanssa (katkeruus ehkä paistaa läpi mutta nämä ovat hänen omia sanoja). Kävi erittäin nopeasti selväksi että tämä muuttunut tilanne vaikutti monella tapaa. En pystynyt enää keskittymään pääsykokeiden lukemisiin. En pystynyt tekemään ylimääräisiä työvuoroja tai keikkoja juuri lainkaan. Itsekin olin juuri vaihtanut hetkellisesti työpaikkaa ja jäänyt virkavapaalle omasta työstäni, tämä vei voimavaroja. Lapsi alkoi oireilemaan kun toinen vanhempi oli yhtäkkiä lähtenyt, kuka lapsi ei niin tekisikään? Ei lapsi ymmärrä muuta kuin sen että hänet on jätetty. Keskityin siis ensisijaisesti tähän uuteen työhön ja lapseen ja kotielämän vakauttamiseen.

Lopputulemana jäinkin samaan kaupunkiin vuokralle missä myös omistamani asunto sijaitsi. Kun lähes joka osa-alueella oli tullut seinä vastaan ja/tai ennalta odottamattomat tapahtumaketjut osuivat kohdalle, sitä ikään kuin vain katseli omaa elämäänsä ja sitä kuinka se leijaili ohitse.
Vaikeudet asunnon myynnissä jatkuivat, aika ei vain ollut suotuisa sen myyntiin. Itse voin pahoin kun vain ajattelinkin koko asuntoa enkä voinut sinne mennä ilman paniikkioireita ja tunnetta että oksennan minä hetkenä hyvänsä. Samalla tulotason tiputtua 500-800€/kk alkoi taloudellinen painekin taas kasvamaan.

Kun asiat laajalti vaikuttavat toisiinsa ja ovat sidoksissa keskenään, on vaikea eritellä jotain asiaa pois kokonaisuudesta ilman että ei jäisi jotain oleellista sanomatta. Kun kuitenkin tästä asumisesta en ole halunnut aiemmin kertoa henkilökohtaisimpia asioita, on se varmasti ollut vaikuttamassa väärinymmärrysten syntyyn.

Viime ajat olen halunnut, enemmän kuin mitään muuta, että tuo omistusasunto päätyisi jo menneeseen aikamuotoon elämässäni. Tästä on onneksi nyt kevään mittaan alkanut ilmetä kannustavia merkkejä että näin tapahtuisi.

Ehkä tämä selvensi vähän sitä miksi ja miten.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Diakoniatoimisto


Uhka vai pelastus? Kuva täältä.
Tämän "kamppailuni" valopilkkuna on ollut hetkittäinen yhteys diakoniatoimistoon. Siellä olen saanut asioida ihmisen kanssa joka oikeasti kuuntelee ja välittää. No, ainakin kuuntelee empaattisesti. Joskus auttaa paljon kun on joku (ulkopuolinen) jolle vuodattaa omia asioitaan ja ahdistuksiaan.

Sain siis sosiaalitoimesta "toimeksiannon" hakeutua diakoniatoimistoon koska "sieltä voit saada ruoka-apua". Laitoin viestiä alueeni toimistoon yhdelle työntekijälle jonka kanssa sovin ajan jolloin tapaisimme. Annoin etukäteen tilanteestani niin paljon informaatiota kun vain viitsin sähköpostiin kirjoittaa, halusin että jotain perustietoa toimistossa olisi kun sinne menen.

Kun tapaamisen ajankohta sitten koitti, menin seurakuntatalolle vähin odotuksin. Vilpittömästi ajattelin että mikä tahansa apu on parempi kuin ei mikään apu. Työntekijä otti lisää tietoja tilanteestani ylös: tuloja, menoja, selkoa juoksevista ja eräluontoisista kuluista ja sen sellaista. Nopeasti päästiin sen vedenjakajan äärelle mikä tässä on kaikista huominarvoisin; tilanteeni on kaiken järjen mukaan suhteellisen tilapäinen, mutta haastava. Onko tilanne hyvä, huono, olenko autettavissa vai avun ulottumattomissa? Ihmisenä työntekijä ymmärsi sen että jos en maksa laskuja ja eriä joita on maksettavana se johtaisi ikävämpään tilanteeseen. Pykälät eivät tätä tunnistakaan sitten kuten jo aiemmin totesimme.

Jossain vaiheessa diakoniatyöntekijä kertoi että voisi auttaa vähän. Jos tiivistetään lyhyeksi niin sain rahallista apua laskujen maksuun. Toimistosta maksettiin osa rästissä olleesta vuokrasta, mikä oli tietysti suuri helpotus. Sain lapselle talviurheiluvälineen hankintaan apua. Lisäksi saisin kupongin jolla hakea ruoka-avustusta noin kerran kuukaudessa.

Se, että sain ymmärrystä ja pientä apuakin, auttoi suunnattomasti. Rahallisesti puhutaan vain muutamasta satasesta mutta se auttoi siinä tilanteessa enemmän kuin paljon, kun vuokria oli maksettavana enemmän kuin mitä oli varaa maksaa. Sain sitä kannatteluapua mista aiemmin kirjoitin.

Tilanne on tällä hetkellä oikeastaan sama kuin silloin pari kuukautta sitten, mutta olen selvinnyt osin sen avulla tänne asti. Ehkä tästä sitten taas mennään pari kuukautta eteenpäin.

Diakoniatoimessa selviteltiin mahdollisuutta saada rahallista apua laskuihin ja rästisaataviin jostain diakoniatoimen omasta harkinnanvaraisesta avustusrahastosta. Asiani käsiteltiinkin siellä, harmikseni siellä oltiin todettu että tilanteeni on liian huono, että apu ei muuttaisi mitään vaan pitkittäisi tilannetta. Eli toisinsanoen kannatteluapua ei enempiä sieltä tulisi. Koska en ollut odottanutkaan enempiä apuja niin en tuosta sen pahemmin ahdistunut.

Tietysti olisi hauska tietää mikä on se paikka ihmisen olla mikä on juuri sopivasti huono mutta tarpeeksi hyvä. Tässähän kuitenkin taas on kysymys siitä miten apua olisi saatavilla kun ihan kaikki on huonosti eikä ylhäällä pysy ilman jatkuvaa ja vankkaa ulkopuolista tukea. Oma tilanteeni degeneroituu kuukausi kuukaudelta, se on selvä. En vain haluaisi luovuttaa, ehkä se on se este joka täytyy ylittää (tai alittaa) että julkiset instanssit rientäisivät apuun. Ehkä se selviää viimeistään ensi vuonna kun Kela alkaa maksaa toimeentulotukea. Tuota aihetta voisikin pohtia kun sitä on ensin julkisuudessa heruteltu.

Diakoniatoimistosta jäi kaiken kaikkiaan hyvä mieli. Sieltä saatu kuuntelu ja ymmärrys sekä myös konkreettinen apu merkitsee paljon. Käyn noin kerran kuukaudessa siellä hakemassa ruokakupongin jolla saan toisaalta hakea ruokakassin. Sen taas olen hakenut kuukauden siinä vaiheessa kun raha on todella jo loppumassa eikä kaupasta pahemmin enää mitään haeta. Oikein hyväksi olen kokenut.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...