Pages

tiistai 27. helmikuuta 2018

Helmikuun säästöt

Vuoden lyhin kuukausi oli hyvin kiireinen. Säästämisen lukuja ehdin kuitenkin mietiskellä kuukaudne kuluessa pariinkin otteeseen.


S-rahastoon tyypillinen muutos, kasvua pienesti kuukausibonusten ja muutaman euron oman panostuksen muodossa. Tämä on automatisoitu prosessi eikä minun tarvitse erityisemmin päätä vaivata sen eteen.

Nordeaan avasin arvo-osuustilin, sillä oli "tarve" saada laittaa satasen verran tiettyyn kohteeseen sen sijaan että se olisi valunut arkikäyttöön. Nordnetin kaverina tuo Nordea on hyvä ja koska kulut ovat piensijoittajalle huomattavasti pienemmät, voi olla että sen kautta jatkossakin tulee pienet summat sijoitettua.

OP Säästölippaan sisällön, Nordnetin käteisen ja osaa viime kuun lisätuloista siirsin Nordnetin salkkuun osakkeiden muodossa. Kuukauden aikana kurssit on nousseet ja laskeneet, tällä hetkellä oma salkku on miinuksella sen verran että nettosaldo näyttäisi nousseen satasen eikä siitä käy ilmi että useampi satanen kuitenkin laitettiin sisään.

Maaliskuulla tuottoa säästöille tulee väistämättä osinkojen muodossa, joita alkaa tippua puolesta kuusta lähtien. Omat osingot ovat taannoisen salkun tyhjäyksen vuoksi hyvinkin pieniä, joitain kymppejä, mutta on sitä jostain aloitettava (taas). Kunnolla vauhtiin en koskaan päässytkään mitä osinkoihin tulee.

Maaliskuulla pyrin saamaan OP:n säästölipasta syötettyä. Muutan toiseen asuntoon ja toivon mukaan saan taas siistimisvimman ja kaikki se "tärkeä" tavara mikä on selvinnyt edellisistä myyntikierroksista löytäisi tällä kertaa myyntikasaan. Muuttomyynnit menevät tuolle säästötilille. En osaa vielä sanoa yhtään onko realistinen summa 20€ vai 200€. Sittenpä sen näkee.
Muita säästötavoitteita ei maaliskuulle ole. Katsotaan mitä sitä saa aikaiseksi.

maanantai 26. helmikuuta 2018

Helmikuun lisäansiot

Vuoden lyhimpään kuukauteen on mahtunut ehkä vuoden eniten hommaa. Tekemistä on riittänyt joka viikko ainakin 10 päivän edestä ja päivät ovat venyneet koulun ja töiden parissa usein 12 tunnin mittaisiksi, toisinaan pidemmiksikin repeämiksi.
Taulukkoa kuitenkin on koko ajan päivitetty. Nyt ei ole enää kuun viime päivien aikana muutoksia joten julkaisen sen nyt Helmikuun ajan nettokertymä on tosi mukava lisätulo, vaikkakin jää edellisten kuukausien varjoon reippaasti. Toki se oli tiedossa. Maaliskuun lisätulokertymä on taas noususuuntainen koska tässä kuussa olen paiskinut yhden uuden keikkatyön parissa ja se kantaa hedelmää tulevina kuukausina.


Tammikuussa tein säännölliseen kakkostyöhön vain vähän hommia. Sain kuitenkin jo edeltä käsin päivärahat, eli tein työreissun (jonka palkka näkyy ensi kertymässä). Lahjakorttisektorin luottovalttina toimi jälleen YouGov joka mahdollisti 30€ lahjakortin saamisen. Oli ihan hilkulla ettenkö olisi saanut toisenkin 30€ mutta kyllä se menee maaliskuun puolelle ennen kuin sen kotiin saan. Lukekaa lisää noista lahjakorteista aiemmista postauksista tai sitten vain suoraan tästä klik ja kyselyjä täyttämään ja kavereita rekrytoimaan. Syyskuun lopusta lähtien kotiin kannettuna on tullut 150€ arvosta pelkästään YouGovin kautta kerättyjä lahjakortteja. Ehdottomasti suosikkipaikka.

Plussarahaa tuli yksi vitonen. Opiskelijan K-Plussa kertyy meikäläisen tapauksessa Plussa-tilille jemmaan, odottamaan joulukuuta. Silloin tasapainotetaan joulun menoja näillä "ilmaisrahoilla". Tällä hetkellä siellä on 30€ ja joulukuuhun mennessä todennäköisesti jotakuinkin 120€. Siinä vaiheessa joulukinkun ja -laatikoiden ostaminen ei tunnu ollenkaan niin kirpaisevalta kun ne kuittaantuvat jo kerran Keskolle maksetuilla rahoilla.

Vaikka osa näistäkään lisäansioista ei ole ihan sitä sileintä setelivaluuttaa tai konkreettista lompsan täytettä, on niillä silti ostovoimaa ja käteisen vaihtoehtona aina se miellyttävämpi vaihtoehto (kun se käteinen jää itselle eikä kauppiaalle).

perjantai 2. helmikuuta 2018

Lisäansiot tammikuussa


Pienistä puroista... Näin se taas vain menee. Ensin ajattelin että tuloa tulee vain kakkostyöstä, suhteellisen pieni ja totuttu summa. Sitten tuli tieto keikkahommasta joka tuli nopeasti maksuun. Näillä mentiin ja mukavalta tuntui. Lahjakortteja satelee oikeastaan joka kuukausi kyselyihin vastaamisesta. Peräti 50€ posti taas toi odottamaan kohdennettua käyttöä!
Melkein satasen arvoinen potti lisää syntyi taulukon kolmen viimeisen rivin asioista. Ajoittainen ahkera markkinakyselyihin vastaaminen toi yli 20€ käteistä tilille, opiskelijan plussan ansiosta Keskon plussarahaa tuli säästöön 15€ ja ykköstyön työnantaja yllätti viidenkympin Smartumeilla!

Neljäsataa bonusta normaalien tulojen päälle on tosi hyvä tulos. Tuossa on vieläkin sellaista varaa että joka kuukausi ei oletusarvoisesti olisi noin suuria lisätuloja odotettavissa. Keväästä tulee kiireinen enkä varmaan ehdi keikkaa tekemään ellei koulun kautta saa palkallista harjoittelua jotenkin järjestetyksi. Satasen jos saisi kerättyä läpi vuoden, se on jo merkittävä lisätulon määrä pitkässä juoksussa.

Helmikuu on vuoden lyhin kuukausi ja se kuluu aina nopeasti. Kovin jo kevättäisi :)

Tammikuun säästöt



Tammikuu meni vikkelästi. Säästämisen suhteen olin passiivisempi kuin pitkään aikaan siinä mielessä että tapahtumia ajatellen en oikeastaan hirveästi tehnyt mitään. Kerran siirsin OP säästölippaaseen muutaman kympin kun sain jotain ylimääräisiä rahoja tilille. S-Pankissa ja Nordnetissä siirto rahastoon tapahtui automatisoidusti.
Tein nyt niin että avasin tuota Nordnetin sisältöä, että mistä salkku koostuu. Tein osakeostot nopeassa tahdissa loppuvuoden aikana ja jatkossa tullaan olemaan rauhaisampia sen suhteen. Rahasto-osuuksia kasvatellen ennemminkin. Osakkeissa tapahtuvia euromääräisiä muutoksia tulee sitten lähinnä vain kurssivaihteluista. Toivottavasti ylöspäin, siellä on tultu alaspäin aika monessakin lapussa.
Kokonaisuutena kuukausi maltillisesti plussalla ja se on kuitenkin se pääasia! Samanlainen tahti vuoden ajanjaksolla on suhteutettuna merkittävä arvonnousu nykytilaa ajatellen.

Viime kuun "löysiä" eli lisätuloja, ja osin tämän kuunkin, laitettiin mökkilainan ylimääräiseen lyhennykseen. Tavoitteena on tiputtaa mökkilaina pois pelistä mahdollisimman vikkelästi ja tammikuussa teimme 4kk:n lyhennykset kerralla. Superlyhennykset tuntuvat edelleen hyvältä kuten velanmaksussa aina!!

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...