Pages

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Vertaislainauksen tilanne

Maaliskuun lopulla kirjoitin viimeksi vertaislainauksesta. Mikä on tilanne melkein puoli vuotta edellisen kirjoituksen jälkeen?

Palvelu www.lainaaja.fi lähettää joka maanantai viikkokatsauksen jossa kerrotaan viikon aikana tilille tulleet tapahtumat. Kovin paljon ei ole rahaa sisään enää virrannut kuitenkaan.

Lainoja on auki yhdeksän. Kahteen on tullut maksusuorituksia, myöhässä mutta sentään tullut. Uskoisin näiden lainojen tulevan hoidetuksi kokonaisuudessaan.

Yksi laina on ollut perinnässä yli puoli vuotta. En tiedä miten se on siellä pyörinyt niin kauan sillä muut ovat edenneet ulosottoon. Siellä on siis kuusi lainaa. Viimeksi epäilin että lainan ottajat ovat hakemuksessa joko vääristelleet totuutta tai sitten korttitalo on ollut jo kaatumassa. Näinpä sen on oltava sillä muuten ei kukaan parin sadan lainoja ulosottoon antaisi mennä.

Vaikka tuolta tipahtelisikin rästejä korkoineen takaisin ja pääsisin siten omilleni, en enää koe mielekkääksi laittaa rahaa tällaiseen. Se on harmi sillä edelleenkin tässä olisi eväät toimivaan lainauspalveluun ja nyt olen nähnyt vain sen huonoimman mahdollisen tuloksen.

Palataan taas joskus, usean kuukauden päästä aiheeseen.





lauantai 20. syyskuuta 2014

Säästötilanne - syyskuu

Kuukauden säästöpuolen tilannetta tässä


Nordnetin säästötilille, "Puskuriin" meni sekä 52 viikon säästöhaasteen rahat että pienehkö siirto tilipäivänä. S-Pankin rahastoon kolmisen kymppiä. Nordnetin salkun arvo on normia arvonvaihtelua eikä sinne ole mitään lisätty.

Nyt ei sellaista pomppua tapahtunut kuin viime kuussa mutta olen silti erittäin tyytyväinen tulokseen. Ensi kuussa säästössä on jopa 3000€ ja se on jälleen yksi virstanpylväs omalla matkallani kohti taloudellista riipp.. öh.. järkevyyttä. Riippumattomuuteen vielä tovi menee. Tätä kirjoittaessani huomaan että olen lakannut ajattelemasta säästöjen arvoa elävässä arjessa. Tämä näkyy siten että en esim. kirjaudu Nordnetiin päivittäin katselemaan arvojen muutoksia. En myöskään ole nyt kohtuupitkään aikaan leikitellyt ajatuksella että tarpeen vaatiessa voisin käyttää näitä rahoja johonkin. Ne siis vain ovat tallessa, todellista tarvetta varten karttumassa.

Kolikkokippoa olen keräillyt sen kesäkuisen tyhjennyksen jälkeen. Käteistä olen käyttänyt paljon vähemmän viime aikoina ja kolikoiden kertyminen onkin ollut paljon maltillisempaa kuin vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Sen arvoa en tähän nyt ala laittamaan, katsotaan sitten jos siitä teen vielä omia päivityksiä. Joulukuulle sillä voisi olla joku hyvä kohde mahdollisesti tiedossa.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Velka numeroina - syyskuu

Jos tämä on ensimmäinen näkemäsi velka numeroina -katsaus et ehkä saavuta täydellistä kuvaa tilanteesta. Paina sivun ylälaidasta Velka numeroina -nappia ja selaile aiempia katsauksia, vaikka aina vuoden 2013 huhtikuusta niin näet myös sen mitä on tapahtunut aiemmin.


Syyskuun lyhennykset lähtivät tililtä eilen. Velkatilanne on tällä hetkellä tällainen.


Laitoin ylimääräisen lyhennyksen ainoastaan opintolainaan. Ekstraa normilyhennyksen päälle oli 250€. Ensin ajattelin että tässä kuussa ei ole varaa oikeastaan lainkaan ylimääräiseen. Mutta jos olisin ollut tekemättä ylim. lyhennystä olisin liian helposti myöhempinäkin kuukausina. Maksetaan niin kauan kuin maksettavaa on. Kokonaisuudessa nyt lyhennetty summa on pienempi kuin pitkään aikaan, asuntolainaa kun ei ole otettu huomioon aiemmin. Tässä kuussa on kuitenkin paljon muita kuluja ja haluan ottaa varman päälle että ei mene eläminen liian tiukille.

Asuntolainaan en koskenut. Opintolainan loppuun maksaminen sen sijaan jotenkin konkretisoituu hetki hetkeltä, lokakuulla ollaan taas uudella tuhatluvulla - sitä odotellessa.


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Ruokabudjetti

Siirrän joka palkkapäivä omalle tililleen ruokakuluihin tarkoitetun rahasumman. Alkuvuonna päädyin siihen että 270€/kk on sopiva määrä jolla katetaan ruoan lisäksi pesuaineet ja sen sellaiset. Jos vähän nipistäisi niin tuosta jäisi ylimääräistä jonka voi laittaa säästöön. Kerroinkin toukokuussa kuinka olen saanut ostovoimaa laittamalla budjetin ylijäämän lahjakortteihin joita säästän.

Touko- ja kesäkuussa ruokabudjetti meni tiukemmalle kun lapsi oli luonani koko ajan normaalin viikko-viikko -asumiskäytännön sijaan. Siispä nostin ruokabudjettia 300 euroon. No, nyt on käynyt niin että tuo suurempi budjetti on alitettu reippaasti. Viime kuussa ostin 100€ lahjakortin "syömättä" jääneillä rahoilla. Ensi viikolla ruokatili saa taas seuraavan kuukauden rahansa ja käyttämättömät varat menevät uuden lahjakortin ostoon. Nyt ei satasta jää, useita kymppejä kuitenkin. Tällä hetkellä lahjakortteja on 210€ arvosta odottamassa.

Joulukuussa ei tarvitse laittaa rahaa ruokaan ollenkaan kun kaikki ruokakauppamenot kuittaantuvat etukäteen ostetuilla lahjakorteilla! Jää varmaan vielä tammikuullekin.

Toimin tällä tavalla nyt ainakin tämän loppuvuoden, jatkosta en tiedä. Toki homma palkitsee sitten lopuksi mutta olisinhan voinut peilata aina edeltävän kuukauden ruokamenoja ja varata käyttöön vain sen verran mitä on mennyt ja sitten täyttää esim. puskuritiliä vastaavasti suuremmalla summalla. Vai olisiko kuitenkin käynyt niin että rahat olisivat vain kadonneet johonkin muuhun..?

Ainakin sen tiedän että osoittamalla ruokarahat omalle tililleen turhat ostokset ovat vähentyneet dramaattisesti! Myös pikaruokailu on jäänyt vähemmälle. Muistatteko jääkaappiputsauksen minkä tein puoli vuotta sitten? Voin sanoa että turhuuksia sinne ei ole kertynyt, osittain juuri ruokabudjetin vuoksi. Viime ajat rajoittavana tekijänä on toiminut myös polkupyörä. Olen ajanut autoa kaksi kertaa syyskuun aikana eikä kumpikaan niistä kerroista ollut oma auto. Kauppa-asioinneilla siis tulee mietittyä sitä että kaikki minkä ostan, vien pyöräillen kotiin saakka.

Ehkä joskus saavutan sellaisen vakauden että en tarvitse tämäntyyppisiä ansalankoja vaan pystyn toimimaan järkevästi ja tuhlailematta ilman viritelmiäkin. Toistaiseksi kuitenkin hyödynnän tätä että en ala ostaa hallitsemattomasti mitä tahansa ruokakaupassa asioidessa.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Hullu kiire

Kuva iosphere

On. Kiire. Viime viikko, tämä viikko ja ensi viikko aivan tosi kiirettä. Todellakintodellakintodellakin. Työt ovat puristaneet tavanomaista enemmän mehuja, sattuu olemaan hektisempää ja nyt kolmen iltavuoron jälkeen on aika puhki. Iltavuoro syö käytännössä koko päivän koska aamupäivän haluan vain olla rauhassa kotona. Ainakaan rahaa ei ole tarvinnut mihinkään käyttää kun on poistunut kotoa vain työpaikalle. Koneen äärelläkään en ole ollut, mitä nyt katsellut Netflixistä huippuja luontodokkareita.

Miniremonttini aloitin toissapäivänä, illalla töiden jälkeen pari tuntia maalailin. Tänään aamulla ennen töihin lähtöä maalasin toisen kerroksen ja nyt alkaa eteinen/aulatila olla valmiina. Vielä on paljon tekemistä mutta varsinaista aikataulua kun ei ole niin ei haittaa. Rahaa on näihin kuvioihin mennyt vasta noin 75€ ja maaliakin on vielä kivasti jäljellä. Huomenna jatkuu.

Loppuviikosta olisi taas aika ottaa yhteys pankkiin ja tehdä toimeksianto ylimääräisistä lyhennyksistä.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Uusi VelatOn kuosi!

Vanha banneri

Uusi ulkoasu alkaa olla kohdillaan, joitain viilauksia ehkä lukuunottamatta. Mitäs pidätte? Itse tykkään hirmuisesti!!
Uutta näkökulmaa toteutuksineen toi kotisivujen suunnittelu- ja toteutus Marikoo. Kiitosh! Juttu toimi kätevästi; kerroin toiveeni ja Marikoo toteutti ne. Muutama sähköposti myöhemmin homma oli valmis. Suosittelen!!

Tällä mennään nyt toistaiseksi. Seuraava askel aikaisintaan vuoden vaihteessa on siirtyä Bloggerista kokonaan pois ja laittaa blogi pyörimään Wordpressillä. Testiluontoisesti olen naputellut yhtä blogia wp:n kautta ja sitten kun se alkaa tuntua luontevalta niin hyppy sille puolelle on paikallaan.




maanantai 1. syyskuuta 2014

Syyskuun tavoitteet

Kuva iosphere
Tavoitteita alkaneelle kuukaudelle.

1. Kulutusvapaita päiviä vähintään 10.
Tarvitsen tuon keskimäärin 10 rahavapaata päivää kuukaudessa että olisin kolmasosan vuodesta käyttämättä rahaa. Olen vuosivauhdista vielä jäljessä, toivottavasti kuitenkin edes tuo kymppi tulisi täyteen.

2. Kodin parannuspuuhien hintatietoisuus.
Mitä halvemmalla pääsen, sen parempi. Aloitan katon maalausta eteisessä ja etenen olohuoneeseen jossain vaiheessa. Remontoimis- ja korjauskulut lähtevät helposti lapasesta ja pieniin juttuihin voi upota nopeastikin rahaa. Tämä on sellainen juttu missä tarvitsen erityistä itsekuria ja haluan laittaa KAIKEN ylös helposti havainnollistaviin kaavioihin. Muuten unohdan ainakin puolet todellisista kuluista ja reteilen sitten superhalvalla pintaremontilla.

3. Lisätyöt jälleen suurennuslasin alle.
Jos "pääsivukeikka" alkaa viemään enemmän aikaa, tarvitsee kokonaisuutta pohtia jälleen. Jätänkö joitain muita juttuja pois vai ainoastaan vähennän niitä? Mikä taloudellinen vaikutus eri vaihtoehdoilla on? Tämä vaatii pohtimista ja tavoitteeksi asettaminen todennäköisesti tarkoittaa että kuukauden aikana tulee postaus "näkökulmia lisätöistä 6".

Lisäksi täytyy pitää huoli että tiedän mihin kuukauden aikana tulevat lisätyöpalkat kuluvat.

Sivu saa muuten uutta ilmettä tässä lähipäivinä ja muutostyö voi aiheuttaa hetkellistä sivun katomista.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...