Pages

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Miten meni veronpalautusten kanssa?

 Hyvää veronpalautuspäivää kaikille! Toivottavasti meni maltillisesti. Itsellä meni töiden parissa, tarkemmin sanottuna lisätöiden. Tänään tein kellon ympäri hommia. Myös eilen ja maanantaina tuli lisätöitä pikkaisen tehtyä. Lisäksi vielä tuli sovittua erittäin mielenkiintoinen juttu ensi vuodelle. Joulukuun tavoitteet ovat oikein hyvällä mallilla, ja kakkoskohtaan teen tavoitesumman noston sillä ylimääräistä on tullut tehtyä jo niin paljon.

Pieni välikatsaus:
 
1. 20 tavaraa myyntiin.
En ole vielä toiminut tämän suhteen.

2. Lisätyötä 500€ 800€ arvosta.
Lisätöitä on tehty 342€ edestä, kun laskin suurin piirtein mitä tulee nettona. Tämä olisi muuten mahdoton yhtälö, mutta olin yövuoroissa varsinaisesta työstä ja päiväaikaan tein muuta. Tänään tein pitkän päivän. Lisäksi lisätyötä sovittuna ensi viikolle parille päivälle.

3. Aiemmin tehdyn lisätyön palkan ohjaaminen muuhun kuin arkikulutukseen.
Aiemmin tehdystä työstä on maksettu palkkaa 39,70€. Laitoin pienen osan siitä säästöpuolelle, tästä lisää myöhemmin.

4. 1 uusi idea 2 uutta ideaa joilla voin nopeuttaa velanmaksua vuonna 2014.
Tässäkin kävi nyt niin että kun idean vain kirjasi ylös, tuli yhteydenotto ja sitä myöden uusi projekti ensi vuoden alkupuolelle. Tästäkin lisää myöhemmin. Lisätavoitteena myös toinen suunnitelma ensi vuoden tuloja lisäämään.


Veronpalautusrahoilla, tai osalla niistä, ostin itselleni talvikengät ruokatunnilla. Olen halunnut ostaa vastaavia kenkiä jo pitkään, mutta en ole raaskinut. Tämä oli hyötyostos, jalat kiittävät.

4 kommenttia:

  1. Yes! Näyttää siltä että sinulla on hyvä positiivinen "flow" päällä tai miksikä sitä nyt kutsuisi. Huikeasti saat tehtyä noita lisätöitä! Eihän tossa mene aikaakaan kun saat velat pois.

    Talvikengät oli tarveostos, toki. Itsellä veronpalautukset menevät laskuihin, mutta se oli odotettavissa joten ei mikään pettymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voisi sanoa että flow on päällä. Tässä aletaan vaan mennä rajoilla että missä menee kohtuus..En voi kuitenkaan kaikkea vapaa-aikaa töilläkään täyttää. Täytyy tarkkailla itseä että ei pala loppuun. Tokikaan en sellaista ole miettinytkään, mutta sen kuvan voi saada jos lukee täältä vain sitä kuinka paljon teen ylimääräisiä hommia :)

      Poista
    2. Olen käsittänyt että nuo sinun lisätyöt on kuitenkin mielekkäitä ja varmasti tiedät missä menee jaksamisen raja. Voihan siinä pikkuinen ahneus haalia töitä tietysti iskeä mutta kunhan pitää huolta että lepää tarpeeksi. Itsellä oli myös pieni houkutus tänään kun tarjottiin lisävuoroja kakkostyöstä mutta päätin etten tällä hetkellä ota vakkarivuorojen lisäksi uutta. Kai niitä uusia vuoroja tulee jos muutan mieleni. :)

      Poista
    3. Ovat, erittäin mielekkäitä ja monesti täydellisen ei-työltä tuntuvia. Itsekin ajattelen että tiedän rajani, mutta ei varmaankaan ole pahasta silti kriittisesti katsoa tekemisiään. Jos kirjoitan vain työstä ja rahasta, voi vaikuttaa että elämääni ei muuta mahdukaan. Onneksi näin ei ole :)

      Poista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...