Velkaisuuteni lyhyt historia

Yläasteella olin ensimmäisen kerran rahaa velkaa. Kaveripiirissä oli hyvin tavanomaista lainata toisille rahaa. Kaikki olivat enemmän tai vähemmän toisilleen velkaa, ja yleensä rahaa sai odotella takaisin kauan aikaa. Tämä on varmaan aika normaalia nykyäänkin nuorten keskuudessa. Rahaa lainataan karkkiin ja hampurilaisiin. Tupakkaan ja kaljoitteluun. Muistanpa tilanteen jossa kaveri lainasi rahaa että sain vappujuomaksi litran kiljua. Järkevä laina, etenkin kun tuo kilju sitten piti oksentaa aika nopeasti ulos..

Lainauskulttuuri kavereiden kesken oli huipussaan siinä 18-20 ikävuoden tuntumilla, kun kenelläkään ei ollut suurempia siteitä mihinkään ja viikonloput kuluivat ainakin yhden illan osalta baareissa. Kun itsellä ei ollut rahaa, joku lainasi sen verran että illan pystyi kaupungin halvimmassa baarissa viettämään.

Kuva Adrian Korte

Velkaisen identiteetti on ainakin minulla jo aika kaukaa tuttu juttu. Harvemmin olin itse se joka lainasi muille koska ylimääräistä käyttörahaa ei etenkään yläasteikäisenä ollut. "Veli maksa velkas!", aina kun itsellä rahaa oli, joku jo muistutti edellispäivän tai -viikon karkkiostoksista tai ruokavälitunnilla ostetusta hampparista. Silloin kun rahaa ei ollut, oli kuitenkin aina joku joka halusi tarjota että kaveri ei vain jää ilman karkkia/tupakkaa/baari-iltaa. Tarjoaminen tarkoitti tuolloin kuitenkin kaikkea muuta kuin tarjoamista. Tietynlainen ryhmäpaine moniin tilanteisiin liittyi, mutta itse kuitenkin ratkaisun lainan vastaanottamisesta tein.

Kun mennään joitain vuosia eteenpäin olen 21-vuotias. Istun pankissa tiedustelemassa vaihtoehtoja ulkomailla käyvään pankkikorttiin. Taloudesta juuri mitään ymmärtävänä toimin lähes samalla tavalla kuin karkkirahaa lainaksi tuputtavien kaverien kohdalla vuosia aiemmin; pankkineidin tarjotessa luottokorttia käyttööni suostuin ilman muuta. Aiemmin samana vuonna olin ostanut elämäni ensimmäisen kameran osamaksusopimuksella. Nämä olivat ensimmäiset oikeat kosketukseni velan maailmaan. Mikä kamala ja nopea syöksylasku siitä koittikaan. Muutamassa vuodessa muutuin velattomasta opiskelijasta melkoisen velkataakan alla eläväksi työläiseksi. Oikea unelmaelämä, eikö? Jos olisin jatkanut samaa tahtia, olisin tämänkin blogin olemassaoloaikana varmasti tuplannut velkani ja/tai menettänyt otteeni asuntolainan maksamisen kanssa.

Heitin rahaa hukkaan joka ikinen kuukausi. Suurissa lukemissa paukkuvien luottojen korot veivät jopa parikymppiä per laina, pienet lyhennykset otin käyttöön yleensä jo ennen seuraavaa palkkapäivää. Kahden kulutusluoton ja kolmen luottokortin lyhennykset olivat minimissään 485€, joista korkoihin ja kuluihin meni 50-60€  (tuo tietysti liukui kohti pienempää kun velkapääoma alkoi kutistumaan. Saattoivat korot niellä kyllä enemmänkin kun oikein miettii..). Kuusikymppiä kuukaudessa, tuhkana tuuleen. Lyhennysosuudeksi jäi noin 430€ josta suurin osa oli välittömästi vapaana takaisin käyttöön otettavaksi. Useinmiten näin siis tein. Yksi käyttölaina oli sellainen että siinä ei jousto-ominaisuutta ollut eli se jopa lyheni.

Jos 485€ kuukausittaisella maksulla luotot ottivat ja pienenivät 135-225€ (käyttölaina ja joskus Diners jäi uudestaan käyttämättä) huomaa että kalliiksi tuli. Pääasia on että jonkunlaista edistystä tapahtui, totta, mutta jos olisin pysähtynyt laskemaan ja listaamaan numeroita ylös aiemmin olisin ymmärtänyt kuinka kestämättömällä pohjalla olen ollut.
Ehkä en ollut valmis ennen kuin viime huhtikuussa. Ehkä velkojensa kanssa taistoon lähtevä onnistuu vasta siinä vaiheessa kun pää on valmis laskemaan pilvistä tänne maan tasalle ja todella alkaa tekemään töitä, listaamaan ja kohtaamaan oman tilanteensa numeroina.

On aika pysäyttävääkin ajatella että vielä ei-niin-kauan sitten olin ilmeisesti alistuneen tyytyväinen maksamaan 485€ että sain 135€ velkaa pienemmäksi. Jos jo junnuna tuntui pahalta, kun heti rahaa saatuaan siitä piti maksaa osa velkoihin, miksi tein sitä samaa aikuisena? Rahasummat muuttuivat mutta muuten sama asia. Onneksi nyt olen tilanteessa jossa maksamalla 485€ veloista kuittaantuu pauttiarallaa 465-470€.

Uuteen nousuun. Kuva Denis

 Nykyään kaveripohjalta voi tarjota vaikka ravintolaillallisen toiselle ajatuksella että seuraavalla kerralla toisinpäin. Aika vapauttavaa kun ei tarvitse pinnistellä muistaakseen kuka maksoi, mitä ja koska maksoi.
Aiemmin elin muodostuneella toimintatavalla joka oli velkalähtöinen ja -ehtoinen. En halunnut sitä mutta en voinut elää ilman sitä. Uusi toimintatapa elämässä alkaa saamaan hyvin tuulta purjeisiin ja jos se on minusta kiinni, en palaa takaisin vanhaan!