Pages

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Synttärit!





Vuosi sitten kirjoitin tämän blogin kolmannen, mutta kuitenkin tavallaan ensimmäisen kirjoituksen. Aloitin vuoden joka näin jälkeenpäin tuntuu tosi intensiiviseltä. Oman taloudellisen tilan arviointi ja seuraaminen paljastivat itselleni sen että muutoksia täytyi tehdä. Ja niitä on tehtykin.

VelatOn on edelleen sana joka sisältää totuuden ja tavoitteen; velat on mutta tavoitteena on olla velaton. Sanomattakin selvää että tuo tavoite on lähempänä kuin edellisenä huhtikuun 5. päivänä. Vuoden päästä pitäisi olla taas jo aivan erilainen tilanne.

Sen lisäksi että olen saanut maksettua velkaa tuhansia euroja, olen oikeasti oppinut budjetoimaan ja ennakoimaan. Tässä kuussa on yksi taloudellinen ylimääräinen meno, suuruudeltaan noin 700€, silti en ole panikoinut koska olen saanut kerättyä tarvetta varten säästöön rahaa. Tästä kirjoitan myöhemmin lisää.

On ollut mukava kun matkan varrella on ollut kannustajia ja seuraajia. Osa seuraillut sieltä alusta lähtien, osa tullut jossakin vaiheessa mukaan. Kaikille kiitos!

Vaikka kulutusluottojen loppuun maksamiseen ei tässä enää vuotta menekään, aion silti jatkaa urakointia, toivotaan että 2-vuotissynttäreitäkin pääsisi viettämään!

5 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon 1 vuotiaalle!

    VastaaPoista
  2. Onnea ! Vuosi kyllä menee pian kun tekemistä ja tavoitteita :)

    VastaaPoista
  3. Onnea! Vuosi sitten tilanne oli huono, nyt se on jo todella paljon parempi. Vuoden päästä tilanne on jo taas ihan eri kuin nyt. Loistavaa työtä, ylpeä saat itsesäsi olla!

    VastaaPoista
  4. onneksi olkoon. oisko aika katsaukselle mitä vuodessa on saavutettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kaikille!
      Kitupiikki; juu, tänään tai huomenna saan viimeisteltyä "vuosikertomuksen" ja julkaisen sen sitten.

      Poista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...