Pages

tiistai 1. toukokuuta 2018

Huhtikuun säästöt

Huhtikuussa säästöjen kasvu oli ihan ok. Niianneet osakekurssit palautuivat hieman vaikka eivät vielä ole helmikuun tasolla kuitenkaan. Rahastoihin lähti pieniä summia S-pankissa ja Nordnetissä. Osinkojakin tuli hieman, ei mitään suuria summia mutta vähäsen kuitenkin.

Vaikka huhtikuulla teinkin lisäansioita merkittävästi ne eivät näy isona pomppuna säästöpuolella. Jotakin pientä laitoin sinne tänne ja näyttäähän tuo vihreä väri aina paremmalta kuin punaiset miinusmerkit. Lainapuolelle tein satsausta ylimääräisten lyhennysten muodossa, lisäansiot valahtivat silti omaan laariin ja näkyisivät jos taulukko olisi varallisuutta käsittelevä kokonaisuus.

Kuukausikasvuna prosentuaalisesti ollaan hyvässä lukemassa. Tasainen ja jatkuva kasvu tuntuu jotenkin varmemmalta kuin heilahteleva ja epämääräinen, ennakoimaton säästöjen kertyminen. Mitä suuremmiksi lukemat kasvavat on tietysti sen vaikeampaa ylläpitää tiettyä prosentuaalista kasvulukemaa mutta ainakin vielä hetken sellainen about 8-10% arvonnousu kuukaudessa olisi mainio juttu.

Jatkossa S-rahastoon ei enää mene kerryttämäni S-bonukset. Teimme puolison kanssa niin että yhdistimme oman korttini hänen S-Pankin tiliin. Puoliso on S-ryhmällä töissä ja saamme maksimaalisen hyödyn henkilökuntaetuineen siten että korttini on linkitetty hänen tiliin ja maksamme ruokaostokset sieltä. Bonarit tulevat hänelle, ja sieltä ne siirretään yhteiselle säästötilille puskuria kerryttämään. Tämän johdosta teen ehkä niin että säädän tietyn summan kuukausittain menemään S-rahastoon siinä missä aiemmin meni myös bonukset.

Tavoitteena olisi kasvattaa käteisen määrää säästöissä. Ehkä ensi kuussa näin on?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...