Pages

torstai 10. heinäkuuta 2014

Maksusuunnitelmia

Kävin tänään nyt siellä pankissa keskustelemassa asioista.

Ensimmäisenä käytiin opintolainaan liittyvä maksusuunnitelman muutos läpi. Päädyin sellaiseen ratkaisuun että elokuusta lähtien maksan tuota lainaa 150€ kuukaudessa eli reilun satasen enemmän kuin aiemmin. Mikäli lisälyhennyksiä en tuohon tekisi on laina kuitattu toukokuussa 2017. Lainan korko on sama kuin aiemmin, 1,85%.


Tuo kuva on esimerkkinä miten laina lähtee pienentymään. Kokonaan en saanut maksutaulukkoa kuvakaappaukseen mahtumaan vaan liekö sen väliä kun tuohon nopeutusta lisälyhennyksin jokatapauksessa jossain vaiheessa tulee.

Asuntolainaan tehtiin viitekoron muutos. Muistin oikein, lainaehdoissani oli maininta että korkokannan muuttaminen olisi vielä tämän kerran ilmainen. Jos jatkossa haluan korkoa muuttaa kustantaa se 140€. Aiemmin sain hyviä kommentteja tuohon viitekorkoon liittyen. Olin harkinnut joko 6kk tai 12kk euriboria mutta aloin todella miettimään myös noita lyhyempiä vaihtoehtoja. Pankista sanottiin heti että 1kk euribor ei ole mahdollinen mutta 3kk kyllä. Valitsin tuon 3kk koron ihan sillä perusteella että vaikka se reagoi nopeiten korkotasojen nousuihin se myös laskee nopeiten. Lainanmaksua on kuitenkin sen verran monta vuotta vielä jäljellä että matkan varrelle mahtuu aivan varmasti niin nousuja kuin laskujakin, sitä ei minkään korkokannan valitseminen estä. Tässä on vielä jonkun verran kuitenkin tätä matalan koron aikaa jäljellä ja sen jälkeen todennäköisesti pitkään kohtuullisenkin korkotason aikaa jäljellä. Tuohon kun saisi ylimääräisiä lyhennyksiä tehtyä niin se on aina kotiinpäin kun korot lähtevät taas nousuun.

Asuntolainan maksuerä tipahti melkein 80€/kk. Tämä tarkoittaa sitä että opintolainan maksuerän lisäys tuntuu omassa kukkarossa vain 20€/kk. Nyt heinäkuussa kun tulee tämä yleiskorotus 20€/kk (no joo, miinus verot) voisi sanoa että plus/miinus nolla vaikka sainkin lisävirtaa tuohon lyhentämiseen.

Eli hyvin menee. Yhdistelylainasta elokuun viimeisen erän jälkeen "yli" jäävä raha menee nyt ensin ensisijaisesti puskurin kerryttämiseen, katsotaan sitten miten ja millaisella tahdilla syksyn mittaan teen lyhennyksiä, ja mihin.

2 kommenttia:

  1. En ole ennen kommentoinut, vaikka aktiivisesti luenkin blogiasi. Mutta nyt on pakko sanoa, että olet minun idoli.

    Sinun tekstit inspiroi ja innostaa. Olen itse äitiysvapaalla ja alunperin ajattelin laittaa laikki lainat jäihin vapaan ajaksi, kun tulot tippuu. Mutta kuinka ollakaan, pieni korjausliike ajattelussa ja lainat ovatkin lyhentyneet enemmän kuin ennen, eikä mistään tärkeästä ole tarvinnut luopua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva kun myös kommentoit, useimmat taitavatkin vain väijyä siellä ruudun takana :)
      Varmasti aikamoinen onnistumisen tunne jos ja kun myös pienentyneillä tuloilla saa tuloksia aikaan! Mahtava juttu! Obaman vaalislogania lainatakseni; We can do it!

      Poista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...