Pages

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Velkakierre melkein ohi

Jälleen postaus jonka aihe määrittyi blogiin johtaneella hakusanalla.

Velkakierre melkein ohi. Aikamoisen positiivissävytteinen lause. Siitä kumpuaa helpotus, onnistuminen, kokemus, ehkä viisauskin. Toisaalta se voi kuvastaa epävarmuutta ja hämmentyneisyyttä.

Melkein ohi.

Velkoja tiiviisti maksellessa urakan konkreettinen tunnusmerkki on se että käytettävissä olevista varoista suuri osa uppoaa velkoihin. Jokainen tietysti määrittää omaan tilanteeseensa soveltuvan tahdin ja osuuden jonka pystyy käyttämään velanhoitoon. Ollaan aivan eri lukemissa mitä sinkkuihminen ja kahden lapsen yksinhuoltaja pystyvät maksamaan saman suuruisista nettotuloista.

Itse voisin hahmottaa velanhoitooni liittyviä lukemia. Otan mukaan myös asuntolainan koska se on velkaa ja kuluerä joka maksetaan joka tapauksessa (no joo, lyhennysvapaata ei nyt tässä huomioida vaikka sekin on mahdollista ja itsekin viime syksynä sitä käytin).

Kuukaudessa velkoihin menee keskimäärin näin:

- asuntolaina 570€
- opintolaina 47€
- yhdistelylaina 383€

Yhteensä  1000€. Aika paljon pelkästään lainoihin. Yhdistelylainaan ei noita normilyhennyksiä kyllä mennytkään montaa, suurin osa oli suurempia. Tuohon summaan kaikki elämisen kulut päälle. Mitoitus onkin tehty niin että jokaiselle tilille kilahtavalle eurolle on oma tarkoituksensa, joko kuluihin tai säästämiseen liittyvä.

Blogissa on käsitelty aiemminkin sitä miten tärkeää on valmistautua velattomuuteen. Kun budjetti on laskettu tosi tiukaksi ja jopa merkittävä osa tuloista kuluu velanhoitoon, on muutos hirmuisen suuri kun velkaa ei enää tarvitsekaan maksaa.

Itselläni on hyvinkin vaihtelevat tulot. Perusduuni on vuorotyötä ja palkka on sitten täysin niistä työvuoroista riippuvainen. Karkeasti voisi ajatella että tuon kotiin nettona 2200€, tuossa on peruspalkan lisäksi vuorolisät ja esim. ylityöt. Joskus paljon enemmän, joskus jää tuon alle. Lomarahat nostavat keskiarvoa. Laskemista helpottamaan käytetään nyt tuota lukua 2200€.

Velkojen jälkeen kaikkeen muuhun jää 1200€. Tuosta katetaan siis säästöt ja ihan kaikki kulut. Tosi tiukille on vedetty tämä talous. Mutta se on tarkoituskin. Oma velkakierteeni saa pian aivan uuden näkökulman kun 383€/kk muuttuu miinusmerkkisestä kulusta plusmerkkiseksi tuloksi. Summana tuo vastaa yli kuukauden (n.5vk) ruokakauppakuluja.

Tottakai lisäduuneista kertyvä raha tulee tuohon päälle. Muuten en kyllä olisi ikimaailmassa selvinnytkään ottaen huomioon kuinka paljon ylimääräistä olen velkoihin laittanut. Tai ehkä pitäisi ajatella niin päin että nimenomaan lisätyöt ovat mahdollistaneet ylimääräiset lyhennytkset.


Kuva Stuart Miles
Anyway. Koska velkakierre on melkein napsahtanut poikki täytyy jo asennoitua siihen. Mitä teen sitten kun rahaa ei menekään enää pakosta velkaan? Yksi kirjoitus on tuolla hahmotelmana aiheesta osamaksut. Olisi nimittäin helppo lähteä ajattelemaan että raha riittää jatkossa siihen ja tähän ja tuohon. Vaan ei. Fokus täytyy pitää, muuten lähtee lapasesta. Velanmaksusta se vain siirretään johonkin muuhun. Muuten löytää pian itsensä uudelleen rähmimästä laskukasoissa luotot tapissa. Jostain kumman syystä ei sellainen kiinnosta pätkääkään enää, heh..

Aion antaa itselleni luvan höllätä tahtia hieman. Jäljelle jäävä opintolaina ketuttaa ja haluan siitä eroon mutta en kyllä pysty varmaankaan samalla intensiteetillä sitä deletoimaan elämästäni kuin tätä kulutusluottoa. Aion tehdä vähän sellaisen kompromissiratkaisun ja keskittyä keräämään puskurirahaston valmiiksi, keskittyä siihen ja siinä ohessa hoitaa opintolainaa suunitelmaa nopeampaan tahtiin pois.

Velaton.com pitää meikäläisen sillä tavoin ruodussa että koska olen asettanut itseni tilitysvelvolliseksi en viitsi hirveästi mokailla raha-asioiden kanssa. Nyt on menty vuosi aikamoista tahtia, kyllä se hyvä hiljempaakin tulee.
Velkakierre on melkein ohitse mutta matka jatkuu. Jää kanavalle seuraamaan mihin se vie!!

6 kommenttia:

  1. Hyvä meininki! Onneks sulla vielä muita velkoja (kulutusluoton lisäksi) riittää ni ehkä tahti pysyy ainakin melkein yhtä hyvänä kuin tähän asti. Mutta joo, liialla rypistämisellä ei tuu kuin rusina, kannattaa sopivan rennosti kuitenkin (ainakin välillä) ottaa suunnitelmien toteuttamisessakin. Paljos sulla noita muita lainoja onkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tjaa... Laitoin tähän vastauksen mutta se taisi kadota johonkin.. Elikkäs, opintolainaa on 4806€ ja asuntolainaa reippaasti enempi. Keskityn tuohon opintolainaan seuraavaksi ja kai sitten lopuksi alan listaamaan asuntolainan määrää. Tehtävää vielä siis riittää :)

      Poista
  2. Onnea tämänhetkisen tilanteen saavuttamisesta ;)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut hienosta tahdista! Tuolla vauhdilla tulee kyllä puskuriakin aika nopeasti kasaan.

    VastaaPoista
  4. Hyvältä kuulostaa. Kaikki helpot rahankäyttötavat kannattaa panna poikki. Näin esimerkiksi korttimaksaminen. Käteinen on eri rahaa kuin korttiraha. Viikkorahaksi riittää tapauksesta riippuen kymppi tai pari kahdesti viikossa.

    Suosittelen pinnistämään loppuun asti velattomaksi. Se on metka tunne.


    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...