Pages

torstai 26. syyskuuta 2013

Pohdintaa ja suunnitelmia tulevasta velattomuudesta

Tuohon kuukausipäivitykseen en seuraavaa kirjoittanut, koska olisi tullut liian pitkä teksti.

Minulla on palkkatilin lisäksi toisessa pankissa käyttötili, johon jo vuosia on tullut kaikki ylimääräiset rahavirrat niin lisätöistä kuin esim. huuto.netin myynneistä. Tähän mennessä tuonne kakkostilille kertyneet rahat ovat valuneet eri velkoihin. Yleensä en ole juoksevia laskuja sieltä maksanut, vaan nimenomaan kortti- ja muita luottoja. Ei siinä, olen kyllä oman osuuden täysin "turhaan" kulutukseen laittanut, osin ihan tietoisesti ja tavallaan palkitakseni itseäni siitä vaivasta mitä ylimääräisellä työllä on ollut.

Mitä sitten nyt jatkossa tapahtuu? Kun enää välittömästi rahan sinne tultua ei tarvitse miettiä minkä velan lyhennykseen se riittää, tai missä on seuraava eräpäivä. Palkat lisäansioista vaihtelevat hurjasti, eikä niiden varaan voi etukäteen laskea mitään samalla tavoin kuin peruspalkan kanssa voi.

Peruspalkasta lähtee jatkossa suunnitelman mukaan jäljellä olevien kahden velan erät maksuun. Kakkostililtä saankin sitten itse päättää, miten ja mihin rahani ohjaan. Mielessä on kolme eri vaihtoehtoa:
1. Lapsen säästötili
2. Oma säästötili
3. Lisälyhennykset velkoihin

Aion toteuttaa kaikkia näitä limittäin ja lomittain. Mietinkin, mikä olisi järkevin tapa. Joko niin että joka kuukausi jaottelen esimerkiksi prosentteina mitä laitan mihinkin, tai niin että vuorokuukausina kaikki sen kuun lisäansiot yhteen yllä listatuista. Oli kohde noista mikä hyvänsä, saan suunnatonta mielihyvää ja onnistumisen kokemusta kun suoritus lähtee.

Seuraava kohde tulee olemaan ylimääräinen lainan lyhennys, sillä olen saanut sekä omalle että lapsen säästötilille nyt hyvin laitettua. Ensi kuussa on kyllä tulossa poikkeuksellisen suuret lisäansiot sillä olen paahtanut töitä syyskuun vähän liiankin innokkaasti.

Snowball-laskurin mukaan velanmaksuun ilman ylimääräisiä lyhennyksiä kuluu 17 kuukautta, eli käytännössä olisin velaton helmikuussa 2015! Mitenkään mahdotonta ei ole se että saisin tiivistettyä pari kuukautta (säästöprojektien kärsimättä) ja vapautuisin veloista 2014 lopulla ja aloittaisin seuraavan vuoden velattomana.

(Paitsi että sitten otetaan tarkasteluun opintolaina.)

1 kommentti:

  1. Selkeintä varmaan olisi juuri kuukausittain vuorotellen siirtää rahaa noihin kohteisiin. Itse panostaisin vararahaston kerryttämiseen ensin, sillä se turvaisi sen että visaa tms. ei tarvitsisi yllättävissä tilanteissa käyttää. Riippuu tietenkin lapsesi iästä, mutta jos hänellä ei vielä ole suuret menot, niin vararahastoa hänelle ehtii kerryttämään enemmän senkin jälkeen kun itsellä on sitä ensin riittävästi yllättävien tilanteiden varalle. Taidan sumplia vielä noita omienikin säästö/lainanlyhennyskohteiden maksuja uudelleen..

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...