Edellisen kirjoituksen saaman kommentin perusteella listaan sen mitä käteiseksi voisin tarpeen tullen muuttaa. Tosiaan, ilman Tainan kommenttia, en olisi lainkaan tajunnut ajatella säästämisiäni siten että ehkä nollasta ei olekaan aloitettu. Varallisuuskatsaus on ehkä liioiteltua, sillä se kuulostaa rikkaiden touhulta. Kuitenkin, kun laajennan perspektiiviäni tuon yhden säästämismetodin ulkopuolelle, huomaan muutaman paikan minne rahaa on piiloutunut.
Säästötilin saldo näyttää sen 380€. Tätä ei sen enempää tarvitsekaan avata.
Kerroin, että olen osakkaana eräässä yrityksessä. En halua kertoa miten paljon siihen olen rahaa laittanut. Osakkeiden rahallinen arvo voidaan mitata vasta kun ne myy pois, ja koska en ole myymässä, ajattelen vain omistavan määrän x yrityksen y osakkeita. Tämä on pitkän tähtäimen sijoitus, joka parhaimmillaan tuottaa enemmän kuin pääoman verran takaisin osinkojen muodossa. Tähän saa kulua aikaa vuosiakin, näin sen olen ajatellut. Tätä en siis tule laskemaan missään tilastoissa, paitsi mahdolliset tulevat osingot.
Vertaislainauksessa on rahaa 150€. Tuolla summalla saatavat pääoman korot jäävät hyvin pieneksi, ja vielä kun niistä otetaan verot pois, niin summa ei tule kasvamaan juuri mitään. Sekin vain parhaimmassa tapauksessa. Nimittäin jos moni jättää velkansa maksamatta, sulaa summa nopeasti. Oli miten oli, siellä on tuo puolitoistasataa rahaa.
S-Ryhmässä on asiakasomistajaosuuden muodossa kiinni 100€. Tämä pääoma on jo tullut pääoman korkoina takaisin, tarpeeksi monta vuotta on tullut oltua mukana. Tulen kasvattamaan osuuksien määrää ja näissä kiinni oleva pääoma on tarvittaessa muutettavissa käteiseksi. Tällä on merkitystä vasta sitten kun osuuksia on useita ja siten pääomaakin. Todennäköisesti näiden kerääminen on hidasta, ja jos samalla muu säästäminen onnistuu suunnitelmien mukaan, ei osuuksien rahaksi muuttamista edes kovin helposti tarvitse. Silloin käy niin että pääoma tuottaa koron muodossa vuosittain vähän lisää.
Asun omistusasunnossa. Pankkihan sen omistaa, ehkä vaatekomero tai vessa on oma, mahdollisesti sauna. Voisi soittaa pankkiin ja kysyä että mitä osaa kodista voin pitää omana, heh..
Asuntolainaa minulla on lähes tasan 140 000€. En oikein ole koskaan ajatellut että asuntolainaa pitäisi maksaa niin nopeasti kuin vain mahdollista, ja sitten nipistää ihan kaikesta muusta. Asumiskuluja menee joka tapauksessa, ja tässä tapauksessa menot ovat paljon pienemmät kuin samanlaisessa kodissa vuokralla menisi. Lainan olen ottanut sellaiseen aikaan että maksuajan sai helposti sovittua 30 vuodeksi. Laina lyhenee noin kolmesataa kuussa, ja se on vallan sopiva tahti minulle. Jos kodissa kiinni olevaa varallisuutta pitäisi laskea, on kaiketi järkevintä ottaa lähtökohdaksi ostohinta 155 000€. Eli maksettuna on 15 000€. Viime aikoina omalta ja kahdelta naapurikadulta on mennyt samanlaisia ja -ikäisiä hintaan 169 000€. Arvonnousua on tapahtunut, se on varmaa, minusta kuitenkin tuo 155t€ ---> 169t€ tuntuu liian optimistiselta. Jos omat pienet remontit mitä olen tehnyt, on pitänyt arvonnousun edes puolessa yleisestä tasosta, olisi kodissa oleva varallisuus 15000€ + 7000€. Asuntolainani saisin joka tapauksessa nollattua jos muuttaisin, ja se on se pääasia. Asiassa on sellainen fakta, että koska en halua muuttaa, ei tuota rahaksi noin vain muuteta.
Ällistyin kun muistin vielä yhden "sijoituskohteen". Olen vuosien varrella ostanut, sijoitusmielessä, designia. Joidenkin mielestä "designia". Tutkin joskus erästä keräilijöiden keskuudessa suosittua tuoteryhmää ja opiskelin hintoja, kysyntää ja tarjontaa, ja uskaltauduin mukaan. Ostin muutamia "erikoisalan erikoisalaan" kuuluvia esineitä ja laitoin talteen. Olisin varmasti myynyt jo eteenpäin jos olisin ymmärtänyt kuinka paljon tällä hetkellä noilla on arvoa. Onneksi en ole muistanut näitä sen kummemmin, sillä kokoelman arvo on noussut kymmeniä prosentteja ostohintaan verrattuna (tosin osa ostohinnoista on ollut aivan täydellisiä kirpputorilöytöjä, myyjä ei ole tiennyt mistä on luopumassa, kate tulee siitäkin).
Kokoelman arvo tällä hetkellä on karkeasti 750€.
Eli. Varallisuuteni tällä hetkellä on seuraavanlainen:
Käteisenä / nopeasti nostettavana: 380€
Käteiseksi muutettavana / kuukauden sisällä saatavilla: 750€
Käteiseksi muutettavana / yli kuukauden sisällä saatavilla: 250€ (S-ryhmä + vertaislainaus)
Muu varallisuus: 15 000€ (kodista maksettu, tähän lisäksi arvonnousu sekä osakkeet)
Yht. 16 380€
Kuulostaa paljolta. Tuon kodissa kiinni olevan voisi mieltää pois, koska se ei tule muuttamaan tämän vuoden tai ensi vuoden, tuskin monen tulevankaan vuoden käytännön tilannetta mitenkään.
Jäisi siis yht. 1380€. Kuulostaa helpommin omaksuttavalta.
Tällaisen voisi joskus, vaikka puolen vuoden kuluttua tehdä uudestaan asioiden havainnollistamiseksi!
maanantai 30. syyskuuta 2013
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Säästäminen vs sijoittaminen
Säästäminen mahdollistaa satunnaisten mielitekojen tai yllättävien menoerien kulujen kattamisen.
Itse olen ottanut välitavoitteeksi 500€ säästämisen säästötilille vuoden loppuun mennessä. Tämä tulee onnistumaan ilman ongelmaa. Se on kuitenkin vain välitavoite. Seuraava askel on 1000€ säästön kerryttäminen.
Sen jälkeen kun tuo 500€ on kerätty, muutan toimintatapaani. Viidellä sadalla saan tarvittavaa vipuvoimaa kodinkoneen tai autoremontin maksamiseksi, jos nopea tarve tulee. Jatkan säästön kerryttämistä ilman muuta tuon jälkeenkin, mutta eri tahdilla.
Kun matka kohti 1000€ säästöä alkaa, alkaa myös pitkäjänteisemmän säästön/varallisuuden kerryttäminen. Osan rahoistani suuntaan siis muualle kuin käteisenä tilille. Koska tällä hetkellä, ja monena tulevanakin hetkenä pelimerkkejä on vain vähän käytössä, en todella suunnittele osake- tai rahastosäästämistä. Ehkä myöhemmin, mutta ei vielä.
Kitupiikki kirjoitti joku aika sitten postauksen joka jäi mieleeni muhimaan. Kirjoitus liittyi osuuskauppojen asiakasomistajuuteen. S-ryhmän eri osuuskauppoihin voi ostaa osuuden myös muista kuin omasta osuuskaupasta. Osuusmaksu joka yleisimmin on 100€, on rahaa jonka saa takaisin asiakkuuden päättäessään. Lisäksi tuolle osuusmaksulle maksetaan vuosittaista korkoa.
Aion ostaa kaksi osuutta tämän vuoden puolella. Kuten Nordnetin kanssa, myös S-ryhmässä rahani ovat turvassa eniten itseltäni. Kynnys nostaa käteiseksi osuudet eri kaupoista on vielä suurempi kuin ottaa säästöt pois Nordnetistä. S-ryhmän osuuksia pidänkin pidemmän tähtäimen säästönä. Ehkä niitä ei nosteta koskaan, kuka tietää..
Toinen pidemmän tähtäimen tavoitteeni on alkanut jo toista kuukautta sitten. Olen siirtänyt rahaa Lainaaja.fi -palveluun. Kyse on vertaislainaamisesta. Vertaislainauksessa on kyse siitä, että yksityiset ihmiset lainaavat yksityisille ihmisille rahaa. Lainaaja.fi toimii välikätenä lainaajien ja lainoittajien yhdistämiseksi. Ihmiset saavat siis hakea pienlainaa, ja sijoittajat tekevät hakemuksien perusteella päätöksen lainatako vai ei. Pienin lainattava summa on 10€, joten pikkupanoksillakin pääsee mukaan.
Kyseessä on riskipuuha, sillä niiden blogien ja kirjoitusten perusteella mitä netistä olen löytänyt, moni jättää lainansa maksamatta. Itsellä on noin kymmenessä eri lainassa rahaa noin 150€ kiinni. Osaa on jo maksettu takaisin, useimmissa eräpäivät ovat vasta lähitulevaisuudessa.
Lyhyen kokemukseni perusteella kyseessä on melkein pikavippeihin verrattava lainaamisen muoto, sillä pyydetty korko on yleensä 20%-yksikön suuremmalla puolen. Tosin myös pienillä koroilla olen nähnyt lainoja lähtevän. Jos tämä lainaamisen muoto yleistyy, voisin kuvitella korkojenkin laskevan mikä toisi lisää lainaajia, lisää sijoittajia, lisää pääomaa koko bisnekseen.
En laita tuohon ainakaan kovin paljon enää lisää rahaa kiinni, vaan pyöritän samaa rahaa palvelussa sitä mukaa kun edelliset on maksettu. Vertaislainaukseen ei kannata laittaa enempää rahaa kuin mitä on valmis menettämään.
Suomessa muita vastaavia palveluja on Fixura ja Isepankur.
Sijoittamisesta tuli mieleen, että itse asiassa olen jo osakesijoittaja. Olen osakkaana eräässä yrityksessä, ja olen sijoittanut siihen joitain tuhansia euroja. Kyseessä on pörssiin listaamaton pieni yritys, josta ehkä jo ensi vuonna voi tulla osinkotuottoja. Sijoituksena tämä on ollut periaatteessa onnistunut, sillä olen tavallaan unohtanut sen pitkäksi aikaa. Yritys pyörii ja tekee toivottavasti sen verran tulosta että voin tulevaisuudessa joko saada pääomani osinkotuottoina takaisin tai myydä osuuteni voitollisesti pois. Myymistä en kyllä harkitse ainakaan vielä sillä kyseessä on hyvin potentiaalinen kohde.
Matkan varrella tulen tekemään lisää tavoitteita, niin suurempia kuin välitavoitteitakin. Ne auttavat pitämään kurssin oikeana. Mitä kohti sitä sitten seilataan? En tiedä, en haaveile rikkauksista mutta en kyllä kaipaa enää lainkaan senttien laskemista ja laskuvuoria. Onneksi tänä vuonna asiat ovat lähteneet aukeamaan jo hyvin, taloudellinen umpisolmuni alkaa nimittäin näyttää jo hyvinkin löysältä. Jatkan solmun avaamista ja samalla opettelen tekemään käytännöllisempiä solmuja.
Seuraavaan kertaan!

torstai 26. syyskuuta 2013
Pohdintaa ja suunnitelmia tulevasta velattomuudesta
Tuohon kuukausipäivitykseen en seuraavaa kirjoittanut, koska olisi tullut liian pitkä teksti.
Minulla on palkkatilin lisäksi toisessa pankissa käyttötili, johon jo vuosia on tullut kaikki ylimääräiset rahavirrat niin lisätöistä kuin esim. huuto.netin myynneistä. Tähän mennessä tuonne kakkostilille kertyneet rahat ovat valuneet eri velkoihin. Yleensä en ole juoksevia laskuja sieltä maksanut, vaan nimenomaan kortti- ja muita luottoja. Ei siinä, olen kyllä oman osuuden täysin "turhaan" kulutukseen laittanut, osin ihan tietoisesti ja tavallaan palkitakseni itseäni siitä vaivasta mitä ylimääräisellä työllä on ollut.
Mitä sitten nyt jatkossa tapahtuu? Kun enää välittömästi rahan sinne tultua ei tarvitse miettiä minkä velan lyhennykseen se riittää, tai missä on seuraava eräpäivä. Palkat lisäansioista vaihtelevat hurjasti, eikä niiden varaan voi etukäteen laskea mitään samalla tavoin kuin peruspalkan kanssa voi.
Peruspalkasta lähtee jatkossa suunnitelman mukaan jäljellä olevien kahden velan erät maksuun. Kakkostililtä saankin sitten itse päättää, miten ja mihin rahani ohjaan. Mielessä on kolme eri vaihtoehtoa:
1. Lapsen säästötili
2. Oma säästötili
3. Lisälyhennykset velkoihin
Aion toteuttaa kaikkia näitä limittäin ja lomittain. Mietinkin, mikä olisi järkevin tapa. Joko niin että joka kuukausi jaottelen esimerkiksi prosentteina mitä laitan mihinkin, tai niin että vuorokuukausina kaikki sen kuun lisäansiot yhteen yllä listatuista. Oli kohde noista mikä hyvänsä, saan suunnatonta mielihyvää ja onnistumisen kokemusta kun suoritus lähtee.
Seuraava kohde tulee olemaan ylimääräinen lainan lyhennys, sillä olen saanut sekä omalle että lapsen säästötilille nyt hyvin laitettua. Ensi kuussa on kyllä tulossa poikkeuksellisen suuret lisäansiot sillä olen paahtanut töitä syyskuun vähän liiankin innokkaasti.
Snowball-laskurin mukaan velanmaksuun ilman ylimääräisiä lyhennyksiä kuluu 17 kuukautta, eli käytännössä olisin velaton helmikuussa 2015! Mitenkään mahdotonta ei ole se että saisin tiivistettyä pari kuukautta (säästöprojektien kärsimättä) ja vapautuisin veloista 2014 lopulla ja aloittaisin seuraavan vuoden velattomana.
(Paitsi että sitten otetaan tarkasteluun opintolaina.)

keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Syyskuu - velka numeroina
Läimäytetään syyskuu tiskiin.
Aiemmin kerroin että tuli taloudellinen ylläri. Sellainen jonka ei olisi tarvinnut tulla, mutta tuli kuitenkin. Siihen tarvitsi satasia, ja tarve oli heti. Ei voi mitään. Toisaalta kyseessä oli niin tärkeä asia että epäröimättä käytin uudesta lainasta osan tuohon tarpeeseen. Siispä lainojen kokonaissumma on suurempi kuin viime kuussa. Viime listauksen jälkeen sekä Dinersilla (maksoin sillä vahingossa kesäloman hotelliyön) että Jotexilla (ostin tarkoituksella) on ollut uutta saldoa, jotka olen jo urakoinut pois niin että eivät nyt taulukossa näy.
Nyt on kuitenkin järjestelty asiat siten, että lainaa on enää kahteen paikkaan. Visa jäi melkein samoihin lukemiin kuin aiemminkin, kaikki loppu on uutta yhdistelylainaa.
Pankki otti osansa lainannostopalkkiona, peräti 150€, joten sekin kasvatti kokonaissummaa kun 6000€ lainasta sai maksettua muita pois vain 5850€:lla. Maksoin myös esimerkiksi ensi kuulla erääntyvät vakuutusmaksut jo etukäteen, tuossakin ehkä vähän meni omat ja lainarahat sekaisin.
Yhdistelylaina lähtee maksuun ensi kuussa, ja sitä myöden kokonaissumma taas laskuun melko nopeaankin tahtiin. Laitan Visalle ylimääräisiä lyhennyksiä ja pyrin maksamaan sen mahdollisimman rivakasti pois.
Olen saanut säästettyä jo muutamia satasia, ja seuraava yllättävä menoerä hoituu säästötililtä. JEE!
Siihen nähden että velkaa edelleen on, enemmänkin kuin viime kuussa, koen kokonaistilanteen huomattavasti tasapainoisemmaksi. Tästä on hyvä jatkaa.
perjantai 20. syyskuuta 2013
Kaikki on suhteellista
Kävin pari päivää sitten keskustelun sukulaiseni kanssa. Tämä lähisukulainen on sairaseläkkeellä. Ilmeisen hyvällä sellaisella, nimittäin on pelit, on vehkeet, uusi talo kaikilla herkuilla.
Kuitenkin, ilmeisen säästäväinen mitä tulee päivittäishankintoihin. Tai ainakin puheen tasolla monesti kaikki on "niin kallista", ja "ei ole rahaa" asiaan x.
Sukulaismies: Kuule Veli, oletko osakkeita koskaan ostanut?
Minä: En pitkään aikaan. Kokeilin joskus ja huonosti kävi.
Sukulaismies: Tein juuri monta tonnia voittoa parin vuoden sijoituksella.
Keskustelu ei järin laadukkaana tästä jatkunut, mitä nyt kommentoin asian hienoutta sukulaiselle.
Ja sitten mietin että miten pian kymmenen vuotta sairaseläkkeellä ollut voi sijoittaa summan jolla tehdä kahdessa vuodessa voittoa monta tuhatta euroa. Puhutaan yli viidestä. Varsinkin jos puheissaan raha ei kasva puissa, ja sijoitus on tosiaan vasta tehty pari vuotta sitten.
Oli miten oli, kun pääsin kotiin ja muutakaan en keksinyt, laitoin säästöön vielä vähän lisää ja päätin pihistää summan jostakin muusta (hassu reaktio siihen kun tavallaan provosoiduin - perkele vielä minäkin saan "voittoa"). Tässä kuussa olen ehkä laittanut liikaa sivuun siihen nähden mitä olisi ollut mahdollista, mutta tarve tämäkin on.. Sitä paitsi, olen tehnyt nyt niin paljon lisätöitä että tulevissa palkoissa on puskuria tarpeeksi.
Kaikki on siis suhteellista. Työssäkäyvän 75€ voi olla eläkeläisen 7500€.

maanantai 16. syyskuuta 2013
Päivitystä
Viikko meni taas aika nopeasti. Mitään erityistä velkoihin liittyvää ei tapahtunut, ainakaan mitä tulee niiden maksamiseen.
En laita vielä velkataulukkoa, sillä tällä hetkellä on itsellekin vielä epäselvää että mikä tilanne on. On omat ja muiden rahat sekaisin, tai ainakin siltä tuntuu. Uusin pankkilaina lähtee maksuun vasta kuukauden päästä, enkä tiedä tällä hetkellä mikä tilanne on aivan kaikkien laskujen ym. suhteen.
Sattuikin, että aivan puskista tuli 500€ lasku johon tarvitsin valuuttaa asap. Tämä tuntuu taloudessa, vaikka toisaalta olen laittanut säästöönkin enemmän kuin viime kuussa. Odotan innolla että säästötili on siinä mallissa että tuollainen äkillinen pakollinen meno olisi hoidettavissa helposti, ilman että se vaikuttaisi kovasti kaikkeen muuhun. Sehän tuossa säästämisessä tarkoituksena onkin, heh..

Syyskuu asettui uomiinsa, säästöt kasvoivat
Kuvasta näkee viimeisimmän lisäyksen säästötilille. Tuossa oleva graafi ei ehtinyt päivittyä, ja se näyttää tilanteen kuten se oli ennen tätä uusinta lisäystä. Syyskuussa sain parisataa laitettua sivuun.
Hyvällä tahdilla mennään, sillä tavoite on saada vuodenvaihteeseen päästäessä 500€ jemmaan.
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Vähäsen lisää säästöä
Löytyipä tällainenkin katsaus tilinäkymästä. Säästöä on kertynyt vähän lisää. Seuraavasta palkasta laitan vielä lisää säästöön. Monessa eri säästämiseen liittyvässä oppaassa on tullut vastaan tavoite, jonka mukaan jokainen kuukausi kannattaa yrittää säästää vähän enemmän kuin edellisessä kuussa. Tämä liittyy siihen että säästämisen kuuluisi olla vain yksi osa taloudestaan huolehtimista. Koska myös menopuolella tehdään viilauksia, pitäisi tämän näkyä koko ajan paremmin myös siinä kapasiteetissa mitä säästöön voi jättää.
Tiedän että tässä kuussa on mahdollista laittaa edellistä enemmän jemmaan, mutta lokakuussa tilanne ovi olla aivan toinen. Vaihtelevien tulojen vuoksi pitäisi olla erityisen hyvin menot hallinnassa ja ennakoitavissa.
Palkkapäivä(t) lähestyy
Aiemmin tuolla säästöblogin puolella kerroin kuinka sain Nordnetin säästötilin tunnukset hukkaan. Ne on nyt hyvässä tallessa, mutta onnistuin nyt hukkaamaan pankin tunnuskortin! Loppuviikosta oli vieraita tulossa käymään, ja siivotessani olin niin ajatuksissani että laitoin tunnusluvut niin hyvään paikkaan että en ole kolmeen päivään niitä nähnyt.. Perjantaina olisi lisätyön palkka tulossa, ehkä siihen mennessä löydän nuo tunnukset. Viikon päästä maanantaina tulee varsinainen palkka, mutta se tulee eri tilille johon tunnukset ovat tallessa.
Säästöön olen taas vähän laittanut, ja mikäli pääsen taas pankkitilille, laitan tuosta kakkostyön palkasta vähän lisää.
Hirmuisen vaikea sanoa miten paljon rahaa loppukuusta jää mihinkin käytettäväksi, olen yrittänyt maksaa jo etukäteen laskuja, mutta ylimääräisiäkin on tulossa (kuten kiinteistövero). Tulipa vahingossa jatkettua yhtä lehtitilaustakin, tästä aivan turhaa rahanmenoa monta kymppiä..
Tämä aika kuluu todella nopeasti, viikon pompuissa näköjään kuljen eteenpäin. Ehkä siis taas viikon päästä jotakin yritän raapustaa.

maanantai 2. syyskuuta 2013
Viikon kuulumisia
Viikko vierähti melko nopeasti. Töiden täyteistä aikaa. Lauantain pidin lisätyöstäkin vapaata. Tämä viikko menee rauhallisemmin, enkä aio täyttää vapaapäiviä millään ylimääräisellä.
Raha-asioista on nyt aika seesteinen mieli. Sellainen ajatus on, että yritän saada itseni nyt sellaiselle moodille että mentäisiin hetki aivan rauhassa tällä uudella suunnitelmalla. Lyhennys pankkivelasta menee tililtä itsestään ja sitä ei tarvitse siten erityisemmin miettiä. Lisätyön palkat säästöön. Normaalia elämää työssäkäyvänä ihmisenä, ei velkaisena ihmisenä.
Saa nähdä kuinka käy. Kuitenkin kaikenlainen numeroiden pyörittely on aika lailla jossakin solutasolla asti joten suunnitelmien teko ja muuttaminen on enemmän kuin todennäköistä. Lähinnä siis siihen liittyen miten voisin maksaa nopeammin ja tehokkaamin tuota velkaa pois.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)