 |
| Ukollakin on paljolti laskuja rästissä. Kuva: iosphere |
Sosiaalitoimiston lopulta saadessa päätöksen aikaan (joka siis oli kielteinen) ja ohjaten minut diakoniatoimiston puoleen olin menettänyt uskoni siihen että apua mistään saisin.
Omaa tilannettani kohtaan olin aika tunnekylmä. Ehkä sellainen toimii defenssinä, ehkä sitä on vain niin turta kun pyörittää kuvia ja ajatuksia maksamattomista laskuista ja sellaisesta yöstä toiseen. Aloin kuitenkin tutkia apumahdollisuuksia alueellani. Otin yhteyttä sekä diakoniatoimistoon että erääseen hyväntekeväisyysjärjestöön. Mielikuvani tuosta järjestöstä oli oikein positiivinen, ja heidän sivuillaan oli mainittu monenlaisen avun saamisen mahdollisuus. Laitoin sinne sähköpostia, avasin tilanteeni. Sain kutsun saapua tiettyyn paikkaa tiettyyn aikaan. En ollut pyytänyt apua itselleni vaan lapselle, sillä olin joutunut esim. harrastusasioissa syömään sanani hänelle. Sen kummemmin lapsi kuin minä itsekään emme voi nyt harrastaa mitään maksullista tai hankkia varusteita, itsellä ei ole edes ulkoiluvaatteita joilla esim. pulkkamäessä pakkasella pärjäisi. Tietysti kevään kynnyksellä tuo asia ei ole enää niin hirveän ajankohtainen, yllättäen sitä vaan pärjäsi taas ilman lämpimiä ulkoiluvaatteita. On minulla toki hyvä talvitakki mutta ei liikuntaan soveltuva. Ajattelin että edes lapselle tulisi mahdollisuus "johonkin", en oikein edes tiedä mihin.
Ylpeyteni jo aikapäiviä sitten nielleenä kävelin järjestön tiloihin. Ja järkytyin. Olin kirpputorilla jossa oli toinen toistaan kammottavampia rytkyjä ja apu olisi näistä valita sopivaa päällepantavaa. Ja nyt huomio: olen kulkenut kirpputoreilla, lähetystoreilla, huutokaupoissa ja muissa vastaavissa paikoissa hyvin paljon, pikkupoikana isän mukana ja ensimmäiset myyntipöytäni teini-ikäisenä järjestelleenä. Minä kyllä tiedän mitä kirppistouhu on ja varmaan eniten pitämäni vaatteet niiltä ostanut. Tämä paikka oli kuitenkin kamala. "Sinne päin"-tyyppistä tavaraa hyllyt täynnä. Paikassa oli hirveä sotku ja jotain pahasti vialla, sain allergisia reaktioita vaikka en ole mitenkään herkkä millekään yleensä. Puhtaasta kohteliaisuudesta otin pari vaatetta lapselle ja poistuin paikasta hymy naamalla miettien että miten tämä nyt näin meni. Sain pari nukkaista, oikein kovastikin käytettyä paitaa lapselle. Onnistuin kokemaan tämänkin erityisen lannistavana vaikka niin ei ehkä saisi kokea. Ajattelin että en uskalla lähestyä enää mitään hyväntekeväisyysjärjestöä koska en halua vastaanottaa kirpputorikamaa sillä sitä en tarvitse. En myöskään haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä. Pettymykseni tuohon paikkaan olisi siis parempi pitää omana tietona.
Ulkoisesti varmasti kukaan ei minusta huomaisi että rahasta on pulaa. Joulun jälkeen esimerkiksi satsasin alennusmyyntien viime hetkillä rahaa vaatteisiin niin että sain uutta hienoa päällepantavaa pitkäksi aikaa, hintojen ollessa parhaimmillaan 10% alkuperäisestä. En tosin tiedä saisiko vähävaraisella olla uusia vaatteita, se kun ei ole loogista. Tykkään kuitenkin olla ja näyttää puhtaalta ja siistiltä, ja jos uusia vaatteita on mahdollista löytää kerran-pari vuodessa superalesta lähes kirpparihinnoin niin tartun kyllä siihen. Ja muutenkin, onhan tämä suhteellisen tuore tilanne, kuitenkin olen koko aikuisikäni töitä tehnyt ja siinä mielessä tienannut vaatteet päälleni että ei sen kuulukaan näkyä ulospäin.
Olin tuonne hyväntekeväisyysjärjestöön laittanut pyyntöä erityisesti lapsen harrastetoimintaan liittyen. Sieltä on tuon vaatelahjoituskammotuksen lisäksi tullut kerran mahdollisuus osallistua sellaiseen koko perheen toimintaan joka muuten olisi maksullisuutensa vuoksi jäänyt tekemättä. Ihana ajatus sai sekin kolhun kun toimintaa varten tarvittavia lippuja hakiessani vastassa oli järjestön vapaaehtoistyöntekijä, joka teki kovaan ääneen selväksi että tuntee minut vanhempieni kautta. Liput haettiin järjestön tiloista jossa oli paljon muitakin ihmisiä paikalla. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi kuka olen ja mitä teen siellä. Myöskin vanhempani ja heidän tekemisensä tuli kaikille selväksi.
Kolmannen sektorin akilleen kantapää on sen voimakas vapaaehtoissidonnaisuus. Auttamistyön suuria kulmakiviä on toiminnan eettisyys ja työn eettiset periaatteet. Työhön perehdyttäminen ja kouluttaminen on usein pintapuolista ja ehkä enemmän työtehtäviin liittyvää. Eettiset toimintaperitaatteet eivät välttämättä ole kaikilla hyväntahtoisilla auttajilla selkäytimessä asti; se hyvä tahto kun riittää aika pitkälle ja se usein onkin ainoa vapaaehtoisuuden vaatimus.
Eettiseen koodistoon tulisi kuitenkin kuulua aina asiakkaiden yksityisyyden suoja. Itse koin hämmentävänä ja vähän loukkaavanakin sen että minulle täysin tuntematon ihminen kailottaa kovaan ääneen tunnistaneeni minut nimen perusteella ja kuinka hän tuntee vanhempani. Ensi alkuun minua häiritsi suunnattomasti se että kaikki tietoni on tuolla järjestössä enkä tiedä ollenkaan keillä kaikilla on pääsy näihin tietoihin. Kovin mielelläni en enää asioi kyseisessä paikassa kahden epämääräisen kokemuksen jälkeen, vaikka toki tunteet ovatkin tasoittuneet kun aikaa on kulunut.
Toiseen tällaiseen järjestöön en sitten enää uskaltanut olla yhteydessä, oikeastaan vain sen vuoksi että sen paikallisjärjestön aktiivina toimii eräs puolituttuni. Ajatus siitä että hän saisi lukea jotain tilanteeni selontekoa on karmaiseva. Voisin keskustellen melkein kenen kanssa tahansa puhua näistä asioista mutta en enää niin että kirjoitan paperille ahdinkoni ja sitten tuota paperia lukee kuka tahansa.
Tällä hetkellä kokemukseni hyväntekeväisyydestä on kuitenkin kokonaisuudessaan positiivinen. Seuraavassa tekstissä kerron diakoniatoimistosta ja sen kautta sain erittäin hyvän kokemuksen vielä yhdestä kolmannen sektorin toimijasta. Nämä paikallisesti toimivat yhdistykset ovat niitä joiden suhteen olen sitten vähän varuillani. Jälleen palataan siihen että on tylsää kritisoida ketään joka toimii kuitenkin puhtaasti vilpittömyyttään. Kuitenkin. Olen itse ollut toisella puolella eli sitä hyväntekeväisyyttä tekevänä osapuolena, nytpä on kokemus sitten molemmista. Otan kyllä edelleen kaikenlaista apua vastaan kunhan kiusallisuusaspektit jäävät vähemmälle.
Ulkoisesti varmasti kukaan ei minusta huomaisi että rahasta on pulaa. Joulun jälkeen esimerkiksi satsasin alennusmyyntien viime hetkillä rahaa vaatteisiin niin että sain uutta hienoa päällepantavaa pitkäksi aikaa, hintojen ollessa parhaimmillaan 10% alkuperäisestä. En tosin tiedä saisiko vähävaraisella olla uusia vaatteita, se kun ei ole loogista. Tykkään kuitenkin olla ja näyttää puhtaalta ja siistiltä, ja jos uusia vaatteita on mahdollista löytää kerran-pari vuodessa superalesta lähes kirpparihinnoin niin tartun kyllä siihen. Ja muutenkin, onhan tämä suhteellisen tuore tilanne, kuitenkin olen koko aikuisikäni töitä tehnyt ja siinä mielessä tienannut vaatteet päälleni että ei sen kuulukaan näkyä ulospäin.
Olin tuonne hyväntekeväisyysjärjestöön laittanut pyyntöä erityisesti lapsen harrastetoimintaan liittyen. Sieltä on tuon vaatelahjoituskammotuksen lisäksi tullut kerran mahdollisuus osallistua sellaiseen koko perheen toimintaan joka muuten olisi maksullisuutensa vuoksi jäänyt tekemättä. Ihana ajatus sai sekin kolhun kun toimintaa varten tarvittavia lippuja hakiessani vastassa oli järjestön vapaaehtoistyöntekijä, joka teki kovaan ääneen selväksi että tuntee minut vanhempieni kautta. Liput haettiin järjestön tiloista jossa oli paljon muitakin ihmisiä paikalla. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi kuka olen ja mitä teen siellä. Myöskin vanhempani ja heidän tekemisensä tuli kaikille selväksi.
Kolmannen sektorin akilleen kantapää on sen voimakas vapaaehtoissidonnaisuus. Auttamistyön suuria kulmakiviä on toiminnan eettisyys ja työn eettiset periaatteet. Työhön perehdyttäminen ja kouluttaminen on usein pintapuolista ja ehkä enemmän työtehtäviin liittyvää. Eettiset toimintaperitaatteet eivät välttämättä ole kaikilla hyväntahtoisilla auttajilla selkäytimessä asti; se hyvä tahto kun riittää aika pitkälle ja se usein onkin ainoa vapaaehtoisuuden vaatimus.
Eettiseen koodistoon tulisi kuitenkin kuulua aina asiakkaiden yksityisyyden suoja. Itse koin hämmentävänä ja vähän loukkaavanakin sen että minulle täysin tuntematon ihminen kailottaa kovaan ääneen tunnistaneeni minut nimen perusteella ja kuinka hän tuntee vanhempani. Ensi alkuun minua häiritsi suunnattomasti se että kaikki tietoni on tuolla järjestössä enkä tiedä ollenkaan keillä kaikilla on pääsy näihin tietoihin. Kovin mielelläni en enää asioi kyseisessä paikassa kahden epämääräisen kokemuksen jälkeen, vaikka toki tunteet ovatkin tasoittuneet kun aikaa on kulunut.
Toiseen tällaiseen järjestöön en sitten enää uskaltanut olla yhteydessä, oikeastaan vain sen vuoksi että sen paikallisjärjestön aktiivina toimii eräs puolituttuni. Ajatus siitä että hän saisi lukea jotain tilanteeni selontekoa on karmaiseva. Voisin keskustellen melkein kenen kanssa tahansa puhua näistä asioista mutta en enää niin että kirjoitan paperille ahdinkoni ja sitten tuota paperia lukee kuka tahansa.
Tällä hetkellä kokemukseni hyväntekeväisyydestä on kuitenkin kokonaisuudessaan positiivinen. Seuraavassa tekstissä kerron diakoniatoimistosta ja sen kautta sain erittäin hyvän kokemuksen vielä yhdestä kolmannen sektorin toimijasta. Nämä paikallisesti toimivat yhdistykset ovat niitä joiden suhteen olen sitten vähän varuillani. Jälleen palataan siihen että on tylsää kritisoida ketään joka toimii kuitenkin puhtaasti vilpittömyyttään. Kuitenkin. Olen itse ollut toisella puolella eli sitä hyväntekeväisyyttä tekevänä osapuolena, nytpä on kokemus sitten molemmista. Otan kyllä edelleen kaikenlaista apua vastaan kunhan kiusallisuusaspektit jäävät vähemmälle.
