Pages

lauantai 15. helmikuuta 2014

Tuloja netistä / blogista

Internet mahdollistaa hurjasti erilaisia ansaitsemiskeinoja. Tässä niistä osa. Ensin muutama suositteluihin ja omaan tekemiseen pohjautuva ansaintakeino. Osasta voi saada hyvinkin itselleen lisäeurosia, osasta enemmänkin senttejä tai sitten kuluja korvatuksi.

Sekalaiset tienausmahdollisuudet:

1. Muodista kiinnostuneet saattavat löytää juttunsa Clickworkeristä. Se on palvelu, johon kirjautuneet voivat tehdä erilaisia minitöitä ja saada niistä korvauksen. Suomalaisia taitaa työllistää eniten käännöstyöt muotiin liittyen. Palvelun käytön aloittaakseen tulee tehdä kieli- ja kirjoitustaitoa mittaavia testejä.

2. Rahaa nettiostoksista saa takaisin Ostohyvityksen avulla. Mitä enemmän "keskittää", sitä enemmän rahaa saa itselleen takaisin. Tästä olen aiemmin jo kertonutkin. Mukaan saa oman rekisteröitymisen jälkeen värvätä kavereita ja tästä saa itselleen pienen hyödyn. (Tämän viikonlopun aikana rekisteröitynyt saa lahjaksi Kismet-patukan. Suosittelija saa maksimissaan yhden patukan, ei yhtä jokaista liittynyttä kohti.)

3. CashCrate. Amerikkalainen sivusto. Kyselyitä, tehtäviä, bonustarjouksia ja sen sellaista. Suomalaisille vähemmän tarjolla juttuja, toisaalta kärsivällisyys palkitaan ja jotain voi tienatakin. Eniten pääsee tienesteille jos mukaan saa jenkkiläisiä (joistain referraalien tekemistä kyselyistä saa palkkion) sillä heillä eniten tekemistä sivustolla riittää. Alapuolelta näkee miten paljon itse olen saanut kerättyä tuolta.



  4. Yksi mahdollisuus tienata on iHerbin palkinto-ohjelma. Itse en tienaa tällä mutta hyödyn. Ensimmäisen tilauksen yhteydessä uusi asiakas saa alennuksen ja suosittelija pienen komission uuden asiakkaan tekemästä tilauksesta. Tilauksen tehtyään uusi asiakas saa oikeuden antaa ikiomaa alennuskoodiaan eteenpäin ja voi itse kerätä komissioita. Kerätyt komissiot voi käyttää tuotteisiin tai jos saa kerättyä 300 dollaria voi ne lunastaa käteisenä. Itse saan jo valmiiksi erittäin halpoja tuotteita vielä halvemmalla kun hyödynnän komissiot. Jos haluat katsoa mitä kaikkea puljussa on tarjolla, voit mennä iHerbin sivulle tästä. Linkin kautta aktivoituu alennukseen oikeuttava koodi, alennus on 5 dollaria alle 40 dollarin tilauksista ja 10 dollaria yli neljänkympin tilauksista.


Blogilla tienauksen mahdollisuudet:

On olemassa aika paljon erilaisia blogimainontaan liittyviä julkaisijaohjelmia. Yksinkertaisuudessaan homma menee niin että blogin kirjoittaja liittyy ohjelmaan josta saa valita itselleen mainoksia joita sivullensa sijoittaa. Kampanjasta ja ohjelmasta riippuen mainostuloja kertyy kun mainoksia klikataan tai kun mainosten klikkaus päätyy kaupan syntymiseen.
Tässäkin blogissa on mainoksia, valtaosa saamistani tuloista tulee kylläkin ihan muualta.

1.  Google Adsense

Ehkä yksinkertaisin ohjelma mitä tulee blogituottoihin. Bloggerin blogeihin voi liittää Adsensen blogin asetuksista. Ohjelmaan rekisteröityminen on yksinkertaista. Halutun kokoiset mainokset sijoitetaan joko itse manuaalisesti sivulle, Bloggerin voi antaa myös automaattisesti hoitaa tämä. Mainoksia ei voi itse määritellä vaan Google näyttää käyttäjän hakuihin ja internetkäyttäytymiseen liittyviä mainoksia. Tuloja tulee siitä kun joku klikkaa mainosta. Itse mainoksia klikkaamalla saa äkkiä porttikiellon ohjelmaan sekä menettää kerätyt mutta ei tilitetyt tulot.

Itse saan 10-20€ kuukaudessa tästä, suurin osa tuotoistani kuitenkin tulevat muista sivuista kuin tästä blogista.

2. Tradetracker

TT:n sivusto on suomenkielinen ja  käyttöjärjestelmä helppokäyttöinen. Ohjelmaan kuuluu erittäin paljon erilaisia mainostajia. Julkaisija (blogisti) hakee erikseen haluamiinsa kampanjoihin mukaan ja kun hänet on hyväksytty, voi sijoittaa mainosbannereita sivuilleen. Bannereiden liittäminen on yksinkertainen leikkaa koodi - liitä koodi -systeemi.
Saan pientä tuloa täältä. Muutamia kymppejä silloin tällöin.


Mukaan liittyvä saa "kannustimena" 10€ starttirahaa. Rahaa kotiutuu tilille kun saatavat ylittävät 25€ rajan. Pidän tästä ohjelmasta kovasti!
Liity heti julkaisijaksi!


3.TradeDoubler

Tämä on samankaltainen kuin edellinen. Ohjelmassa haetaan kampanjoihin ja hyväksymisen jälkeen voi laittaa mainosmateriaalia sivuilleen. Itse olen muutaman tilityksen täältä saanut, nyt tosin tulot ovat junnanneet pitkän aikaa samoissa luvuissa sillä en ole tätä juuri käyttänyt. Kotiutuksen raja muistaakseni 50€.


 

4. NetBooster / Guava Media

NetBoosterilla on aika paljon erilaisia kampanjoita myös. Erityisesti lehtiin ja nettikasinoihin liittyviä kampanjoita on monenlaisia. Täältä en ole juuri mitään tienannut, en kyllä ole montaakaan mainosta sieltä käyttänyt.
Tule NetBooster Affiliaten julkaisijaksi


Tuossa oli kahdeksan erilaista tapaa saada mahdollisia lisäpennosia kerätyksi. Huomauttamisen arvoinen asia on että nopeaa tietä rikastumiseen ei ole. Todennäköisesti myös nettitienaus alkaa hitaasti. Ja se vaatii työtä. Mutta todistettavasti sieltä voi myös saada rahaa.
Nämä ovat lisätuloina kaikki veronalaisia ja jää jokaisen itse huolehdittavaksi että ne verotuksessa huomioi.

2 kommenttia:

  1. Osaatko sanoa mitenköhän nuo olisi järkevintä verotuksessa ilmoittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset tulot ilmoitetaan siinä lapussa mikä tulee kotiin ja palautetaan huhti-toukokuulla. Sinne kohtaan "Muut tulot". Nythän ilmoitetaan vuoden 2013 tulot. Samalla kun nyt tehdään vuoden 2014 lisätuloja, on turvallisin ja selkein veto pitää päivätyön veroprosentti vähän suurempana kuin mitä se muuten olisi. Näin verot menevät suurin piirtein tasan eikä tule mätkyjä.

      Poista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...