Pages

lauantai 8. helmikuuta 2014

Netti- ja kirpparimyynnin ABC

Tavaran myyminen. Lisätulojen hankkimiskeinoista yksi helpommista toteuttaa. Vauhtiin päästäkseen tarvitaan vain itselle turhaa tavaraa jota jokaiselta kyllä melko varmasti löytyy. Tavaroitaan eteenpäin laittamalla voi ansaita itselleen pientä taskurahaa, näppärä ja ahkera myyjä taikoo itselleen satoja euroja kuukaudessa. Useimmat meistä myyvät vain omaa tavaraansa ja kohtuudella, toiset jäävät koukkuun ja jopa aloittavat trokarin uran ostamalla halpaa ja myymällä kalliimmalla.

Olen kiertänyt kirppareita kauan. Ensimmäiset kokemukset kirpparimyynnistä ovat jo pikkupojasta kun isän kanssa vietettiin viikonloppuja perinteisillä kirppareilla myymässä. Itsepalvelukirppiksellä ensimmäinen oma pöytäni oli kun olin noin 15-vuotias, ja siitä on kulunut yhtä monta vuotta. Nettikirppiksillä, käytännössä huuto.netissä olen pyörinyt vuodesta 2005 tai -06. Livekirppareilla ja netissä toimimisessa on erilaisia huomioon otettavia asioita. Tässä joitain.
Kirpputoreja koskeva tekstin osuus on peräisin kirppisaiheisesta blogista jota joskus pidin ja joka on ollut suljettuna jo pitkään.





Huuto.netissä / muilla netin kirpputoripalstoilla huomioon otettavia seikkoja:

  • Tee taustatutkimusta. Katso mikä on yleinen hintataso myymälläsi tavaralla. Käytetään tässä esimerkkinä kaukosäädintä.
  • Oma hintasi ei välttämättä ole ostajan mieleen. Käytetyn tavaran myyminen on kompromissien tekemistä.
  • Netissä on turha myydä oikeastaan mitään ilman kuvia. Panosta niihin.
  • Tällaisilla kuvilla ei myy mitään:

  • Pimeät ja tärähtäneet kuvat korostuvat kun niiden yhteydessä mainitsee "Kamera vähän tärähti", "Vähän pimeä kuva".
  • Sen sijaan samalla vaivalla saa aikaan seuraavan kuvan:
  • Kuva kertoo paljon. Potentiaalisen ostajan ei tarvitse miettiä tiettyjä ominaisuuksia kun hän näkee ne kuvasta. Sen sijaan hän voi tehdä välittömästi ostopäätöksen.
  • Kuvien lisäksi kattava ja tyhjentävä tuoteseloste myy paremmin kuin pelkkä "myydään kaukosäädin". Miltä kuulostaisi "Myydään LG:n kaukosäädin. Kaikki nappulat toimivat, patterikansi ei heilu, ei havaittuja vikoja. Kulkee edullisemmin postissa ilman pattereita. Ei tietoa toimiiko muiden televisioiden kanssa".
  • Määrittele lähetyskulut etukäteen ja mainitse ilmoituksessa. Itellan sivuilta näet hintataulukon.
  • Ole rehellinen ilmoituksessasi. Pyri selvittämään mahdolliset viat niin tarkasti kuin mahdollista, huuto.netissä negatiivinen palaute vaikuttaa nopeasti myynteihin.
  • Kommunikoi ostajan kanssa nopeasti. Huuto.netissä voit tehdä automaattiviestin jossa on tervehdyksen lisäksi tilitiedot, näin nopeutat kaupankäyntiä.
  • Ilmoita / sovi itsesi kanssa että maksetut tuotteet lähetät X vuorokauden kuluessa. Pidä tästä lupauksesta kiinni.
Nettimyyminen vaatii alkupanostusta ajallisesti, mutta jos kerran lähtee ilmoituksia tekemään kannattaa ne tehdä heti kunnolla. Vaikutuksen huomaa toteutuneiden kauppojen määrässä.

****************************************

Itsepalvelukirpputorin myyjälle:

  • Jos asut kaupungissa, jossa on useita kirppiksiä, valitse tarkasti mihin haluan viedä. Edullisin hinta ei takaa mitään. Mieti, missä itse tykkäät asioida, ja missä todennäköisimmin käy sellaiset asiakkaat, jotka haluavat juuri sinun tavarasi.
  • Hyödynnä vuokra-aika; vie tavarat ensimmäisen päivän alussa, hae viimeisen päivän lopussa. Jos viet noin puolessa välissä aukioloaikaa ja haet samoin, menetät yhden myyntipäivän.
  •  Panosta esillepanoon. Älä vie kaikkea tavaraa heti, vaan vaikka alkupäivien ajan lisäilet päivittäin jotakin. Käy muutenkin usein pöydälläsi, mieluiten päivittäin, siistimässä ja korjaamassa muiden pöytien tavarat paikoilleen.
  • Älä ahda pöytääsi täyteen!! Jos vaatteet eivät mahdu liikuteltavaksi vaaterekillä, niitä ei kukaan katsokaan läpi. Vaatteet ovat usein myös pöydällä olevien tavaroiden tiellä. Rikkoutumisen pelossa useimmat jättävät myös ne katsomatta.
  • Muista että kirpputorimyynnin tärkeä aspekti on kiertoon laittaminen, ei voiton maksimointi. Ole siis valmis alentamaan hintoja, vaikka itse olet ensin hinnoitellutkin toisin. Hinnan päättää lopulta asiakas, tekemällä osto- tai ostamattomuuspäätöksen.
  • Useimmissa paikoissa on käytössä -50% tarjous. Laita viimeisenä tai jopa toiseksi viimeisenä päivänä kaikki hinnat alas, niin kotiin jää vähemmän kannettavaa. Laita myös ilmoitukseen aika, mihin asti pöytä on siinä. Ihminen tekee spontaanimmin ostopäätöksen huomatessaan että se on ainoa mahdollisuus koska huomenna myyntipaikka on jo seuraavalla.
  •  Vaihtoehtoisesti, ja jos siihen on mahdollisuus, alenna tuotteiden hintoja säännöllisesti. Usein kiertävät asiakkaat tulevat uudestaan katsomaan pöytääsi, kun huomaavat ilmoituksen että "monien tuotteiden hintoja alennettu". Näin voit samalla sekä siistiä pöytääsi, alentaa jo esillä olleiden tuotteiden hintaa sekä tuoda uutta myytävää.
  • Tämä on oma valinta joten toimi kuten parhaaksi näet. Kirppareilla päivystävät trokarit tulevat monesti penkomaan tuomisiasi uteliaisuuttaan, ennen kuin ne on nostettu esillekään. Nämä trokarit ostavat alihinnoiteltuja tuotteita; samat tuotteet löytää jopa jo samana päivänä naapuripöydästä. He myös helposti tinkaavat ja yrittävät ostaa naurettavaan hintaan ohi kassan. "Asiantuntevuudestaan" huolimatta he ovat vain ihmisiä, ja heitä voi pyytää jättämään sinut rauhaan kunnes olet saanut kaiken esille. Olenpa nähnyt lapunkin jossa on pyydetty trokareita jättämään pöydän antimet niille jotka ostavat ne omaan käyttöön.
  • Ensimmäinen viikko on paras. Vaikka kuinka houkuttelisi vuokraamaan heti toinen viikko tai ottamaan pöytä kuukausivuokralle, jäävät ansiot suhteessa lähes varmasti pienemmäksi. Parhaat tavarat menevät ensimmäisinä päivinä, joten tarvitset kotona pidettäväksi laajan varavaraston hyvää tavaraa, että pidempi vuokraaminen olisi kannattavaa, jos tarkoituksesi on normaali kirpputorimyynti, ei kotikutoinen antiikkikaupan pito / trokarina oleminen.
  • Käytä aikaa tuote- ja hintalappujen kanssa. Voit toimia muutenkin kuin merkitsemällä tylsästi kuulakärkikynällä hinnan. Huomiota kiinnittää värilliset tuotelaput, ja erikoiset yksityiskohdat. Piirrä vaikka pöydän numero ja tuotteen hinta ilmapallon sisään leijailemaan.
  • Älä pinoa kirjoja / elokuvia / cd-levyjä päällekkäin. Alimmaisiin ei kosketa koska koko pino kaatuu muuten. Laita näille omat laatikot, joissa ovat lappeellaan ja selaaminen käy helposti.
  • Jos myyntipöydässäsi on tavaravoittoinen tarjonta, käytä henkaritankoa niin että kiinnität siihen vaatehuoneisiin tarkoitettuja lokerohyllykköjä, saat hyvän "näyteikkunan" tietyille tavaroille ja siis lisää tasotilaa.
  • Pöydän koon rajoissa voit tuoda oman pienen hyllykön siihen, jälleen tuomaan tasotilaa enemmän.
  • Vuokra-ajan loppuessa, kerää tavarasi mutta älä heti mene kuittauttamaan pöytääsi. Kierrä itse koko kirpputori läpi. Näin huomaat mahdolliset omat tavarasi jotka ovat kulkeutuneet vääriin pöytiin, sekä annat aikaa niille jotka olivat juuri ennen tuloasi ottaneet pöydästäst jotakin mutta eivät ennättäneet kassalle saakka maksamaan.
  • Käy vielä ennen kuittausta, ja mahdollisesti pari päivää vuokra-ajan jälkeen katsomassa löytötavarahuone jos sellainen on. Joku on voinut repiä hintalapun pois tuotteestasi ja se on jäänyt "kodittomana" kuljeksimaan.
  • Kuittauksen jälkeen pöytääsi tulleet tilitykset yleensä hoituvat myös. Itselleni joskus soitettiin kirpputorilta, että jotenkin joku tavarani oli myyty paljon sen jälkeen kun olin hakenut tavarani, ja sain hakea rahat siitä kun seuraavan kerran kirppikselle menin.

Perinteisen kirpputorin myyjälle:

  • Myynti tapahtuu joko yhtenä, tai korkeintaan kahtena päivänä viikonloppuna. Skarppaa siis siihen. Asiakas tulee myyntipaikan luo sekä tavaran perusteella, mutta myös myyjän. Ensivaikutelmaan menee kaksi sekuntia, sitten päätös on tehty. Jos vietät aikasi tuolilla istuen ja keskittyen itseesi, et saa asiakkaita.
  • Perinteinen kirpputorimyynti on vuorovaikutuksellinen tapahtuma, ja siihen liittyy ostotapahtuman lisäksi viatonta juttelua, vertailua, small talkia. Ole mukana seurustelumielessä, ei ainoastaan rahantekoa varten.
  • Tinkiminen on olennainen osa kirpparitouhua. Älä närkästy siitä.
  • Mieti haluatko hinnoitella tuotteesi valmiiksi. Voit houkutella ihmiset juttusillesi kiintoisalla tuotteella, jossa ei ole hintalappua. Toisaalta aremmat ostajat saattavat jättää ostamatta koska eivät tohdi kysyä hintaa. Ihan oikeasti. Hintalapuista ihmiset näkevät luonnollisesti tuotteiden hinnan, mutta jos hintoja pidetään "lopullisena", voi monet kaupat kaatua asiakkaan vain kävellessä pois juttelematta kanssasi.
  • Jos hinnoittelet, voit laittaa näkyvälle paikalle lapun jossa ilmoitat että ei tinkimistä. Näin, jos itse koet olevasi huono siinä ja joutuvasti luopumaan tavaroista liian halvalla.
  • Koko valikoimaa ei tarvitse mahduttaa myyntipöydälle; Jos sinulla on rahakansioita, laita yksi sellainen esille, ja lappu että näitä on "tiskin alla" paljon lisää, kysymällä selviää löytyykö tiettyä rahaa / kolikkoa.
  • Ota eväät mukaan. Kahviossa käydessäsi hyvä myynti voi mennä ohi suun, jos olet yksin matkassa.
  • Myös itse myydessä liika tavarapaljous häiritsee. Vaaterekkejä ei haluta koluta jos pelätään että puolet tippuvat myyjän läsnäollessa maahan, tai että koko rekki hajoaa silkasta kosketuksesta. Jos pöytä on täynnä pikkutavaraa ja tilpehööriä, ei pysty keskittymään vaan silmä harhailee siellä täällä.
  • Peräkonttikirppiksen myyjälle ehdottoman kätevä myyntivaltti on hierontapöytä tai tapetointipöytä. Lakana päälle ja tavarat peräkontista siihen.
  • Kenkiä myydessä, laita esille ainoastaan parin toinen kenkä. Vie vähemmän tilaa ja vähentää varastamisen riskiä
  • Anna vaatteille sovitusmahdollisuus, panttia vastaan. Mukavankin oloinen ostajaehdokas voi olla todellisuudessa jotakin muuta. Lisäksi, oikeissa ostoaikeissa oleva ymmärtää varmasti pantin pyynnön syyt. 

JA OSTAJALLE:


Itsepalvelukirpputorilla:
  • Kierrä paikkakuntasi eri kirpputoreja muodostaaksesi käsityksen, millainen hintataso missäkin on. Yleensä myyjä vie tavaransa sellaiseen paikkaan, missä itsekin asioi, jolloin hän hinnoittelee tuotteet sen mukaan mikä ko. paikassa on vallitseva käytäntö. Tämä on yleisluontoinen huomio, mutta selvästi havaittavissa.
  • Kun ostat käytät käytettyä, tiedosta että se todella on käytettyä. Voit toki löytää aivan priimaakin, mutta naarmut, kolhut, nukat jne. tulevat halvan hinnan kylkiäisenä.
  • Joku kirpputori saattaa tuotteen ottaa palautuksena mikäli syy on painava ja myyjä ei ole pöytäänsä vielä tyhjännyt. Kuitenkaan impulssiostoja ei noin vain palautella jos tuleekin katumapäälle.
  • Edellinen kannattaa muistaa varsinkin elektroniikan kanssa. Varmista jo kirpputorilla, että elektroninen tuote toimii!!
  • Koreussanat ovat vain koreussanoja. Tuotteessa voi lukea "uusi!", vaikka pakkaus on karmean näköinen ja itse tuote selvästi käytetty. Sama pätee "ihanan pehmeä", "vain vähän pidetty", "lämmin", "virheetön (älä avaa pakettia ennen ostoa)" ja muihin vastaaviin fraaseihin.
  • Älä osta vain koska saa halvalla. Jos ostat tavaraa ilman tarvetta, jää tuotetta oikeasti tarvitseva ihminen sitä vaille.
  • Kirpparihintoihin voi sokaistua; mieti mitä itse pyytäisit samasta tuotteesta jos olisit myymässä sitä. Kirpputoripaikkojen hinnat nousevat koko ajan, myyjät eivät valitettavasti voi kaikkea aivan ilmaiseksikaan pois antaa.
  • Tämä on vain oma mielipiteeni, mutta älä osta sellaisista pöydistä, joissa myydään vain uutta tavaraa. Tämä on jonkun ihmisen liiketoimi, ei sitä mikä on kirppiksen tarkoitus eli laittaa vanha kiertoon.
  • Jos pyörrät ostopäätöksesi tai vaihdat vastaavaan, edullisempaan tavaraan toisesta myyntipöydästä, vie jo ottamasi tuote omalle paikalleen. Pidä muutenkin edes omalta osaltasi huoli siitä että et sotke toisten myyntipaikkoja. Tämä lisää sekä omaa viihtyvyyttäsi, että myyjien vaivaa.
  • Älä moiti sitä mitä toiset myyvät. Toisen romu on toisen aarre. Aivan liian usein kuulee ihmisten päivittelevän mitä "kaikkea roskaa sitä myydäänkin". Ei olisi kiva kuulla toisen sanovan omasta tavarasta noin.
  • Nauti jokaisesta kerrasta, kun sinulla on mahdollisuus löytää kierrätettyjä aarteita!
Perinteisellä kirpputorilla:
  • Edellä mainitut kohdat pätevät myös perinteisellä kirpparilla asioimista.
  • Kirpputoripäivän loppua kohden myyjät antavat parempia tarjouksia, toki alkupäivästä parhaat viedään päältä pois.
  • Tinkiminen ja rupattelu kuuluu perinteisen kirppiksen henkeen. Se on sosiaalinen tapahtuma.
  • Jokaisella esineellä on tarina. Perinteisellä kirppiksellä voit saada esineen lisäksi mukaasi myös siihen liittyvän tarinan!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...