Pages

torstai 7. joulukuuta 2017

Mikä on Userneedsin lahjakorttipalkinnon arvo?

Olen etsinyt pitkin syksyä silloin tällöin tietoa millainen palkinto Userneedsin kyselypaneeliin osallistumisesta on arvoltaan. Paneelihan ei itsessään eroa muista vastaavista: Saat kyselyitä täytettäväksi, keräät pisteitä joita lopulta voit vaihtaa lahjakortiksi. Tämän arvoa vain ei kerrota missään. Googlettelu johtaa vain keskustelupalstoille joissa on vanhoja merkintöjä ajalta jolloin paneelissa sai vain arpoja arvontaan josta saattoi voittaa lahjakortteja. Uudemmat keskustelut koskivat vain sitä että onko koko juttu huijausta. Vihdoin tänään, pitkän odotuksen jälkeen sain tarvittavan pistemäärän täyteen ja sain lunastettua palkinnon! Superlahjakortin toimitus oli nopea ja sain sen jo tilattua. Voin siis sanoa että ei ole huijausta, Userneeds toimittaa kyllä lunastetut palkinnot.
Valitettavasti jouduin tyrmistymään. Odotin monenkymmenen euron arvoista lahjakorttia sillä pisteiden keräys on ollut todella, todella hidasta ja vaivaa on tähän kokonaisuudessaan nähty paljon. Tavoite on siis kerätä 8000 pistettä. Tämä oikeuttaa 10€ lahjakorttiin. Siis todella, 10€. Ei 40€, ei edes 20€ vaan 10€. Ei ole wöörtti. Paljousalennusta olisi kyllä saanut. Jos keräisi 18000 pistettä saisi 25€, olikohan 25 000 pistettä 40€ jne. Näihin pistemääriin päästäkseen joutuu vain vastailemaan jo niin kauan että menee mieli koko hommasta.
Userneedsin kyselyihin ei taida jatkossa olla intoa juurikaan vastailla kun moninkertainen hyöty tulee lukemattomista muista paneeleista.


Kirjoittelin jo viikko sitten Bloglovinissa tästä, ja lupailin kertoa uudesta tulokkaasta lahjakorttimaailmassa täälläkin. Tätä jos luet Bloglovinin kautta niin uusi tarinointi loppuu tähän, seuraava teksti on jo Bloglovinissa julkaistu.

Crowst on yhdistelmä perinteistä kyselypaneelia, mystery shoppingia ja joukkoistamista. Potentiaali on iso, toivottavasti tulisi suosioon sekä toimeksiantajien että käyttäjien keskuudessa. Palvelussa on sekä kotona täytettäviä tehtäviä että paikkariippuvaisia tehtävänantoja. Sovellus käyttää siis käyttäjän paikkatietoja ja näyttää lähellä sijaitsevat tehtävät. Joskus vuosia sitten samantyyppisiä ominaisuuksia oli yhdessä toisessa sovelluksessa (joka kyllä vieläkin on itselläkin käytössä), Scoopshotissa.

Muutaman päivän kotona klikkailu johti jo siihen että 10€ arvoinen lahjakortti odottaa tammialen loppurysäystä. Toivottavasti siihen mennessä olisi toinen tai vaikka monta vastaavaa lahjakorttia kerääntynyt. Crowstin valikoimasta otin itselleni Carlingsin lahjakortin. Tykkään ostaa vaatteita mutta en tykkää maksaa niistä, siksi valitsen tällä hetkellä pääsääntöisesti vaatetusliikkeiden lahjakortteja palkinnoksi paneeleista.


Parhaissa sähköposteissa on linkki jotakuinkin tällaiseen näkymään.

(Bloglovinin kautta pääset seurailemaan tätä ja monia muita mielenkiintoisia blogia. Sivupalkissa on rahapurkkinappi josta pääset ko. palveluun ja merkkaamaan tämän seurattavaksi blogiksi. Sivupalkista ja nykyään myös yläpalkista pystyt laittamaan VelatOn-blogin sähköpostiseurantaan. Tällöin saat uudet postaukset mailiisi ja voit lukea päivitykset vaikka suoraan sähköpostinäkymästä.)

torstai 30. marraskuuta 2017

Katsaus lisäansioihin - marraskuu

Marraskuusta muodostui parempi kuukausi mitä odotinkaan. Uumoilin marraskuussa tulevien rahapalkkojen muodostavan suurimman osan lisäansiopotista, mutta näinpä ei olekaan.
Kakkostyöstä tuli kiva summa lapaseen. Se itsessään jo ns. ylimääräisenä massina tuntuisi kivalta.
Blogin hakusanoina toistuu vuodesta toiseen "lisää rahaa nopeasti". Se ei ole sen kummemmin mahdollista kuin tehdä tässä kuussa kaikkensa ensi kuun eteen. Kaikki alla oleva raha on koostettu aiemmin tehdyistä pyrkimyksistä saada mahdollisimman hyvä summa lisää rahaa jotta voin sen tässä kuussa, tai osin myöhemmin, käyttää haluamaani kohteeseen.

Keikkatöistä maksettiin kahden työnantajan osalta palkkaa. Yksi kokopäiväraha mahtui tämänkin kuukauden ansioihin. Kirpparimyynneistä rahaa oli jo aikaisemmin kertynyt, ne vain olivat käteisenä kaapissa odottelemassa. Nyt otin sieltä rahaa sekä arkiseen käyttöön että säästöön laitettavaksi.

Lahjakortteja kuluttajapaneeleista satelee. Alla on kuva uusimmasta (tätä ei ole laskuissa mukana koska saapuu joulukuulla vasta perille) minkä olen laittanut tilaukseen. Ja kyllä, kyse on jälleen YouGovin kautta saadusta 30€ Superlahjakortista! Olen erittäin, erittäin tyytyväinen siihen tahtiin millä nyt on noita tullut. Osin kiitos kuuluu lukijoille, osin omia somekanavia pitkin hankituille uusille käyttäjille. Seuraava on toistoa ja ihan suoraa kehotusta liittyä mukaan, voit skipata mikäli homma on jo tuttu: YouGovin jäsen saa oman linkin jota jakamalla saa uusista käyttäjistä (jotka suorittavat tietyn määrän kyselyjä) pisteitä, joiden avulla pääsee nopeammin käsiksi lahjakorttiin! Liity siis mukaan, ala täyttämään kyselyitä sitä mukaa kun niitä saapuu ja pyydä omat ystäväsi, tuttavasi ja naapurisi mukaan!
Lahjakortteja tuli neljästä eri paikasta joista yhdeksi laskin viime kuun 29,60€ "ylimääräiset" saldot. Yougovin lisäksi Norstat ja yksi uusi tulokas lähettivät kivan palkinnon. Uudesta tulokkaasta teen oman postauksen myöhemmin.

Yougovin iloilmoitus!

 Kaksi kyselyfirmaa maksoivat Paypal-maksuina palkkionsa. Kyselytuoto (kuten taulukossa virheellisesti :) ) jäävät Paypalin tilille kunnes siellä on riittävä määrä rahaa johonkin järkevään.
Plussarahaa olen hartaudella säästellyt järjestelmään, niitä on tipahdellut melko harvasti. Nyt oli yksi vitonen vanhentumassa niin otin kaikki sinne säästyneet ja ostin pari tarjousmukia Cittarin syksyn kampanjasta. Jatkossa Plussarahaa tuleekin sitten sen opiskelijajäsenyyden ansiosta nopeampaan tahtiin.

Lopulta, alla taulukko josta yhteenvedon näkee. Loppusaldo kuukauden lisätuloista on, sanoisinko että mehukas. Kelpaisi joka kk sama.






tiistai 28. marraskuuta 2017

Marraskuun säästötilanne

Kuluva kuukausi toi muutoksia säästöihin. Suunnitelman mukaan siirsin OP:n rahaston Nordnetiin. OP:ssa en enää rahastoa varmaankaan jatkossa käytä. Lisäksi otin kirppismyynneistä kertyneitä käteisrahoja ja laitoin niitäkin Nordnetiin. S-rahastoon meni viime kuun kertyneet bonukset plus noin kymppi. Uutena systeeminä aktivoin Osuuspankista Säästölipas-toiminnon. Se on ikään kuin säästötilin ja motivaatiomittarin yhdistelmä. Nettipankki näyttää kivan visuaalisen mittarin ennalta asetetusta tavoitteesta. Omalla kohdallani 500€. Tuon täytyttyä se siirtyy sitten todennäköisimmin Nordnetiin.


Jatkossa käytän jotakuinkin seuraavia askeleita säästämisessä:

1. Pieni kuukausipanostus S-Pankin rahastoon.

2. Kirppismyyntien tilisiirroista ainakin osa OP:n säästölippaaseen.

3. Säännöllinen kuukausisäästäminen Nordnetissä rahastoon.

4. Nordnetistä osakeostoja sopivin erin kun salkkuun kertyy käteistä. Marraskuussa hyödynsin mm. mid cap free trade - tarjousta eli tein kauppaa ilman välityspalkkiota. Pienissä ostoerissä vähintään hyödyllistä.


Suuri euromääräinen säästösumma selittyy puhtaasti sillä että viime kuussa sain niin paljon ylimääräisiä tuloja. Lisäksi aiemmin laskusta jääneitä kirppismyyntejä sain hyödynnetyksi. Toki olisi loistavaa saada tällaista tahtia pidettyä yllä, mutta parempi lienee pitää tätä hyvänä starttina ja jatkaa kohtuudella, omaan tulotasoon soveltuvalla kasvulla.

tiistai 14. marraskuuta 2017

Opiskelijan K-Plussa - 5% cashback!

Olin tänään siirtämässä K-Plussa -sivuilla säästössä olleita plussarahoja käyttöön (tästä myöhemmin lisää) ja näin jotakin itselle uutta. Välilehden nimeltä Opiskelijan K-Plussa!

Tämä tällainen on mennyt kyllä meikältä aivan täydellisesti ohi aiemmin. Miten niin opiskelijan plussa? Miksei sellaisesta ole kerrottu missään, koskaan, ikinä?

Lyhyestä virsi kaunis. Opiskelijana saa päivittäisostoksista 5% bonukset plussat cashbackina eli takaisin maksettavana rahana. Systeemi toimii kuten Plussa-raha muutenkin eli kortille latautuu käyttörahaa vitosen erissä ostoista riippuen. Alla lainaus oranssilta sivulta:

Olen aiemmin kritisoinut Plussa-järjestelmää huonoksi sen vihreään kilpailijaan verrattuna. Vitosen eriä ei minun talouteen kovinkaan useasti napsahtele. Tämä sen sijaan muuttaa asetelmaa erittäin suotuisasti Keskon suuntaan. Päivittäisostoksia ei tule tehtyä niin paljon että mitkään bonukset tai plussat suuria ovat (tiedän, nuo "lahjat" on jo leivottu hintoihin valmiiksi) mutta näin tulen saamaan suhteessa suuremman hyödyn plussapallosista.

Nyt kaikki korkeakouluopiskelijat hopi hopi hakemaan lisähyötyä tästä!

Oliko joku muu muuten tietoinen tästä?

maanantai 6. marraskuuta 2017

Takkikaupoilla

Ilmainen takki.
Ostin lämpimän juoksutakin lenkkejä varten. Olin keräillyt Stadiumin lahjakortteja talvitakin hankintaa silmällä pitäen, ja vaikka alunperin ajattelin sellaista yleistä talvitakkia hankkivani, en voinut vastustaa mahdollisuutta kunnon treenitakkiin hyvän tarjouksen nähdessäni.
Löysin siis sellaisen paksun teknisen hupparitakin jolla tarkenee lenkitellä syys- ja kevätkauden viileimmät säät. Ja leudon talven osuessa miksei vaikka joulunakin.

Takin myyntihinta Stadiumin nettikaupassa oli 88€.

Koska ko. kauppa harrastaa aktiivista tarjous- ja alekampanjointia, sain sopivasti sähköpostiin ilmoituksen "Tervetuloa takaisin" -tyyppisestä tarjouksesta jonka vuoksi saisin 20% alennusta seuraavasta tilauksesta.

Heitin takin ostoskoriin ja alennuksen jälkeen hintaa jäi takille 70,40€. Toimitus ilmainen.
Posti oli tuonut tässä vaiheessa juuri 70€ arvosta lahjakortteja meikäläiselle asti, ja aloin syöttämään niiden tietoja verkkokauppaan onnesta ymmyrkäisenä että saisin takin 40 eurosentin hintaan. Ensin syötin 30€ lahjakortin sarjanumeron ja ostoksen kokonaissumma tipahti 40,40 euroon. Seuraavaksi otin 2x20€ lahjakorttilähetyksestä toisen 20€ kortin ja syötin sen tiedot verkkokauppaan. Ruutuun tuli tieto että lahjakortista on hyvitetty ostoskorin saldoon 40,40€ ja kortille jäävä saldo on 9,60€.

SIIS HÄH?

Aloin katsomaan korttia tarkemmin. Nuo lahjakortit on pankkikorttia muistuttavia muovisia kortteja joissa ei ole juuri muuta tietoa kuin magneettijuova ja sarjanumero. Taustapuolelle oli kyllä kynällä merkitty 50, jota ensin luulin vain joksikin tunnisteeksi SO, mutta kun muissakin korteissa oli (vähän selkeämmin) 20 ja 30, ymmärsin että jossakin oli käynyt moka ja 20€ kortin sijaan minulle oltiin lähetetty 50€ lahjakortti.

Olin siis maksanut takkini nyt kokonaan ja tilaus lähti matkaan. Jäljelle jäi kuitenkin yksi koskematon 20€ lahjakortti ja yksi kortti missä on saldoa se 9,60€.

Laitoin mailia paikkaan mistä nuo lahjakortit tilataan. Selitin tilanteen, kerroin että tilaus on jo tehty ja että mahtaako heillä olla kaikki eriarvoiset lahjakortit kuinka sekaisin. Saisinko seuraavalla tilauksella ehkä sitten vahingossa liian pieniarvoisen kortin (tuskin, halusin vain ilmaista huoleni, hehe). Sain nopeasti vastauksen jonka tärkein lause oli tämä:


Omatuntoni on siis puhdas ja voin iloisesti todeta että sain 88€ takin 40,40€ hintaan! Koska kaikkien lahjakorttien piti kulua mutta niitä jäikin vielä 29,60€ arvosta, ei voi olla kuin iloinen! Vielä kun Stadiumin bonusjärjestelmän ansiosta ylittyi raja jonka ansiosta saan 10€ bonusta eli heidän kauppaan käytettävää cashback-rahaa (5€ marraskuussa kk-bonusta ja 5€ tammikuussa vuosibonusta), oli ostos hupaisan positiivinen.

Sitä varsinaista talvitakkia nyt vielä odottelen ostettavaksi. Tiedä vaikka kävisi samanlainen munkki. Postin odotan kantavan jo uusia lahjakortteja kun uusimman tilauksen tein tänään. Samanlainen hässäkkä on epätodennäköinen mutta tervetullut!

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Katsaus lisäansioihin - Lokakuu

En ole pitkään aikaan oikein listannut mitään. Suurena listauksien ystävänä halusin nyt tässä kohtaa kuitenkin ryhdistäytyä. Säästöjä jo aloinkin laittamaan aiemmin kirjallisena ylös. Velkatilannetta taidan alkaa vasta valmistumisen jälkeen hahmottaa, siinä kun varmaan vieletään suuntaan ja toiseen. Sen sijaan pyrkimyksiä velattomaan ja kestävään elämäntapaan minulla on koko ajan ja miljoonan eri sivuprojektin kartalle saattaminen listauksin on omiaan sekä minulle että halukkaille lukijoille.

Todennäköisesti optimaalinen tapa listata asioita ei muodostu ensi yrittämällä. Mutta kokeillaan.


Lokakuun aikana saadut lisäansiot. Kaikki saatu tulo ei mene säästöön tai velanmaksuun. Alhaisen perustulotason vuoksi iso osa menee arjen kulutukseen. Siksipä lisätuloille onkin tarvetta. Keinoja on reilusti ja useasta lähteestä tuleva lisähelpotus on enemmän kuin tervetullutta. Lokakuussa tilanne näillä keinoin on seuraavanlainen:

Kakkostyön palkka 84,83€
Keikkatöiden palkka 264,37€
Päivärahat 123€
Blogitulot 73,92€
Kolikkokippo 95,80€
Lahjakortit 70€
Kyselytulot 5€                    
Yhteensä 716,92€

Ohhoh. Ilman kaiken ylöskirjaamista en olisi edes ymmärtänyt että näin paljon sain kuukauden aikana kompensaatiotuloa.

Kakkostyötä teen säännöllisesti kuukausittain, määrä vaihtelee muutamista tunneista ylöspäin. Kakkostyöstä tulee suurin osa päivärahoista mitä vuoden aikana saan. Päiväraha ja palkka maksetaan eri sykleissä. Nyt maksettu kakkostyön palkka on syyskuun tunneista, päivärahat kuitenkin lokakuun aikana tulleita koska ne maksetaan lähes reaaliajassa.

Keikkatöitä teen silloin tällöin eri kohteisiin. Tässä kuussa summa on oikein mukava, yleensä ei kuitenkaan näin iso ole.

Blogituloja tulee silloin tällöin. Tämän blogin lisäksi olen kirjoitellut viime aikoina erästä ammatillista blogia tähän uuteen opiskeltavaan ammattiin liittyen. Nyt tuli Googlen mainoksista tilitykseen oikeuttava raja 70€ täyteen. Tämä on periaatteessa bruttosumma ja verot menee tuosta maksuun mutta sitä en nyt tähän huomioi.

Kolikkopurkkia täytän edelleen ja käyn tyhjäämässä ajoittain. Kiva lisäbonus johonkin kulloinkin korvamerkittyyn kohteeseen!

Lahjakorttien suhteen teen nyt niin että listaan vain ne jotka saan konkreettisesti itselle sen kuun aikana. Eilen esimerkiksi tilasin viimeisimmän lahjakortin, se ei kuitenkaan ehdi saapua ennen kuun vaihtumista joten sen arvotus jää seuraavaan listaukseen.


Yougov on ollut tulessa. Olen saanut paljon pisteitä kauttani liittyneiden ja tietyn määrän kyselyitä täyttäneiden ansiosta. Siitä erityiskiitokset! Ilman muuta edelleen suosittelen ko. paikkaa. Lisää voi lukea esimerkiksi tästä tai voit suoraan liittyä kyselypaneeliin tästä. (Tehkää siis niin että liittykää kauttani, saan siitä hyvityspisteitä. Sitten alatte pyytämään omia tuttujanne ja ystäviänne mukaan, saatte liityttyänne oman kutsulinkin jota käyttämällä myös te voitte saada jokaisesta uudesta paneelijäsenestä hyvityspisteitä ja nopeammin lahjakorttiin oikeuttavan pistepotin).

Parista paneelista tuli siis 70€ arvosta lahjakortteja. Aiemmin kerroin että aion säästää niitä takkikaupoille. Tästä tulee oma postaus kohtapuoliin koska takki on jo tilattu ja homma toimi paremmin kuin junan vessa!

Kyselytuottojen 5€ on summa jonka kotiutin Paypal-tilille. Lokakuun aikana yhdestä paikasta sain maksurajan täyteen ja useassa paikassa vielä tavoitellaan kotiutusrajan täyttymistä.

Kaiken kaikkiaan "ylimääräinen" liksa on lokakuulla tosi suuri, tällaisiin en varmasti kovin usein yllä. Ehkä. 

(Kirppismyyntejä ei tässä ole, niitä olen kerryttänyt kuoreen kotona. Ensi kuussa otan niistä ainakin osan käyttöön ja ne näkyvät sitten ensi kuun tuloina. Samalla kerrytän "Toiset 100 asiaa myyty" -listaa.)


tiistai 31. lokakuuta 2017

Suomen inspiroivimmat säästöblogit


Suomen inspiroivimmat säästöblogit 2017
Velaton -blogi on mukana 25 blogin joukossa Suomen inspiroivimmat säästöblogit 2017 listauksessa! Oho ja woohoo!

Kikkakolmosilla ja ruohonjuuritason pienillä teoilla voi siis saada manifestoitua inspiraatiota, yritystä ja ennen kaikkea toivoa ihmisille jotka elävät kädestä suuhun. Suurella tavalla mutta pienesti. Jes. Tosi mukava yllätys tällainen!

Talouteni.fi -sivusto on tällaisen listauksen tehnyt ja on tietysti mainiota olla mukana tuossa joukossa.

Teepä nyt niin että käy katsastamassa tuo 25 blogin joukko (klik) ja lueskele sieltä järjestyksessä tai satunnaisotannalla blogeja. Mukana on varmasti jokaiselle myös uusia tuttavuuksia.

Talouteni.fi -sivulta löytyy mm. opiskelijan elämän helpottamiseksi tarkoitettu infograafi digipalveluista joita hyödyntämällä voi saada myös taloudellista etua. Infograafin luomisessa on ajateltu nimenomaan digitalisaation vaikutuksia arkeen. Käykäähän kurkkaamassa jos aihealue osuu ja uppoaa! (Klik)

Huomenna julkaisen koonnin lokakuun aikana kertyneistä lisätuloista ja hyödykkeistä.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Miten opiskelija voi säästää?

 Kohta tulee kaksi vuotta kun elämäntilanteen vuoksi jouduin purkamaan kaikki säästöni ja puskurini. Elettiin alkuvuotta 2016 kun tapahtumat tiputtivat nolliin Nordnetin salkkuni. Aloin kirjoittamaan tuota tapahtumaketjua maaliskuussa kun olin itse ensin sulatellut asiaa. Lopputulemahan oli se että säästöt suli ja elämän prinsiipit olivat silloin enemmän ihmissuhde- ja perhesuhteisiin liittyviä asioita.

Pikkuhiljaa, salakavalasti olen kuitenkin aloitellut säästämistä uudelleen. Vuoden kuluttua opiskelijaelämä loppuu ja sitten alkaa opintojen aikana kertyneiden velkojen takaisinmaksu. Velkojen vastapainona on kuitenkin aina hyvä olla edes jonkun suuruinen puskuri. Olen aiemmin joskus kirjoitellut puskurin henkisestä suuruudesta joka on aina vähintään yhtä suuri kuin sen konkreettinen suuruus. Helpottaa ajatella että on jotain johon turvautua jos tulee uusi taloudellinen sormi suuhun -tilanne. Pienituloisena suhteutan puskurin suuruuden tuloihin ja jo muutama satanen saa mielen levollisemmaksi.

Miten sitten aloin säästämään?

Käytin jo ennestään tuttua S-Pankin rahastosäästämistä. Joka kuukausi bonukset ja kevätkaudella osuuspääomien korot siirtyivät rahastotilille josta ne lähtivät sitten rahastoon. S-bonukset maksetaan osoitetulle tilille joka kuun 10. päivä. Tuona päivänä siirsin samalle tilille hieman ylimääräistä ruokatililtä. Joskus 5€, joskus 20€. Rahastotilin saldo lähtee rahastoon aina kun tilin summa ylittää 10€, tuo oli siis minimimäärä kuukaudessa jonka sinne laitoin. Ensin kertynyt summa oli muutama kymppi, kohta yli 50€, pian 100€ jne. Syyskuussa lunastin rahastoon kertyneet varat ja siirsin ne Nordnetiin jossa aiemminkin säilytin arvo-osuustiliä ja pidin puskuritiliä. Aloitin myös Nordnetiin säännöllisen rahastosäästämisen pienellä summalla.

Hiljakseen myös siirsin OP:ssa rahaa käyttötililtä rahastoon. Useimmiten niin että tehdessä nettikirppismyyntejä siirsin noita tuloja rahastoon. Turhan romppeen myynneistä kertyneitä rahoja en ottanut ainakaan täysimääräisesti käyttöön vaikka tiukkaa olikin. Aina edes joku osa jäi tilille odottamaan rahastoon siirtoa.

Monesti olen kirjoittanut pikkupuroista, pienistä rahalähteistä. Jos käytän käteistä, laitan poikkeuksetta vaihtorahoista saadut kolikot 1€ asti kolikkokippoon. Samoin palautuspulloja kerään isomman pussillisen kerralla vietäväksi ja kauppaostosten yhteydessä otan pullorahat käteisenä ja laitan kolikkokippoon. Ajan saatossa sinnekin kertyy kymmeniä euroja jotka on mukava yhdessä erässä kohdennetusti käyttää joko isompaan hankintaan, velan maksamiseen tai säästöön siirtämiseen.

Vaikka nykyiset tuloni ovat pienemmät kuin yli kymmeneen vuoteen, siirrän silti edes hiukan sivuun kuukausittain. Tiedän jo ennestään että jokainen pienikin säästö vaikuttaa ja säästämiseen ei ole oikotietä. Sitä ei voi aloittaa yhtään aiemmin kuin juuri nyt!

Velkatilanteeni elää vielä niin kauan kuin opinnot kestävät. Säästötilannetta sen sijaan voisin alkaa taas seurailemaan kuukausittain.

Säästötilanteeni lokakuussa:

S-rahasto 0€
Nordnet 649€
OP rahasto 289,90€

Yhteensä: 938,90€

Oikeastaan minulla on vielä käteisenä 100 asiaa myyty - "haasteen" kakkososaan kuuluvia rahoja jotka ovat sellaista välitilassa olevaa rahaa. En vielä ole niitä mihinkään erityiseen käyttänyt enkä ole päättänyt miten ne säästäisin, tilille vai rahastoon vai osakkeisiin vai lapsen säästöihin.
Näitä jos jatkaisin listaten niin oma motivaatio varmasti kasvaisi taas hurjasti saada summat kasvamaan!

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Ilmaisia muroja

Meillä syödään muroja. Minä syön, lapsi syö, puoliso syö. Kaupassa sattui alkukuusta silmään Nestlen kampanja, jossa luvattiin kahden muropaketin ostajalle Iittalan kynttilätuikku lahjaksi.
Koska tuollaiset murot ovat käypää tavaraa meillä, tartuin syöttiin ja ostin kaksi pakettia. Näillä on viikonlopun aamiaispöydässä nyt herkuteltu. Nestlen kampanjasivulle (www.fitnesskampanja.fi) kuitin ja omat osoitetiedot syöttämällä saa kotiin lahjaksi valitsemansa tuikun.

Uutena nuo tuikut maksaa kait jotain 10-13 euron välillä, kaupasta riippuen. Citymarketissa murot maksavat 2,25€/pkt. Kaksi pakettia saan 4,50€ hintaan, tuikut myyn paikallisille kirpparimammoille vähintään vitosella.

Mutkan kautta pyöräytettynä tämä opiskelijatalous syö ilmaiset aamiaismurot niin kauan kuin kampanja kestää (30.11 asti). Kamppissivulta tuikut on pariin otteeseen jo mennyt loppuun, tavaraa on kuitenkin tullut lisää. Tuskin keskeyttävät kamppista kun edes puoliväli ei ole vielä saavutettu.

Kyllä sitä on taas pienestä onnellinen.

torstai 5. lokakuuta 2017

Nielsen palkitsee

Nielsenin kuluttajapaneeli ilmoitti suhteellisen lyhyellä varoajalla tuossa reilu viikko sitten että paneelin pisteiden keräämiseen on tulossa muutoksia. Parempaan. Pisteitä tulee karttumaan jatkossa suurempi määrä kun erilaisia lisäbonuksia säännöllisestä osallistumisesta tulee jopa kuukausittain. Tämä on hyvä kannustin jatkamaan skannausta! Omassa taloudessa ostosten määrä ei ole päätähuimaava ja skannaus ei ole niinkään rasite vaan osa päivittäisiä toimia. Aiemmassa Nielseniä koskevassa kirjoituksessa joku kommentoi että suurperheen äitinä skannaus käy työstä: niinhän se varmasti on ja tietysti vain omasta näkökulmasta asian näenkin. Skannerilla tuotteiden piippailu on nopeaa kun ostamien tuotteiden hinnatkin muistaa suureksi osaksi jo ulkoa.

Skannaa, piip - kerää pisteitä - tilaa palkintoja. Helppoa!


 Nyt olen taas hyvin, hyvin lähellä seuraavan palkinnon tilaamista. 40€ lisää talvitakin ostamista varten, kyllä kiitos! Pari viikkoa sitten kyselymaratonin myötä tilattu lahjakortti on saapunut ja 30€ on jo valmiina, pohjakassana. Norstatista on seuraavan kyselyn jälkeen tulossa 20€ lahjakortti lisää pottia kasvattamaan.

Nielsenin palkkiot ovat veronalaista tuloa. He ilmoittavat verottajalle aina kunakin verovuonna lunastetut palkkioarvot ja se otetaan huomioon kokonaisverotusta laskiessa. Sinänsä homma on simppeli eikä paneelin jäsenen tarvitse tehdä mitään asian eteen, kunhan ymmärtää sen että täysin ilmaisesta etuudesta ei ole kyse.

Nyt jatkan skannauksia ja unohdan pistepotit tuleviksi kuukausiksi. Ennen pitkää ollaan taas tässä tilanteessa että palkintoraja on kovin lähellä. Pienempiä lahjakortteja saa toki myös tilattua mutta olen nyt kerännyt tuohon 40€ arvoon tällä kertaa.


perjantai 29. syyskuuta 2017

Lapsen viikkoraha

Ottajia rahalle on aina! Kuva täältä
Jo aiemmin meidän taloudessa on ollut kokeilussa viikkoraha lapselle. Jostain syystä lapsi ei kokenutkaan tarpeelliseksi viikkorahaansa, ehkä ikää ei vielä ollut riittävästi rahan käsitteen täydelliselle omaksumiselle. Välillä rahaa käytettiin surutta, välillä sitä säästettiin pidempiä aikoja.

Ainakin kesän yli on menty ilman viikkorahaa. Lapsi on silloin tällöin saanut pientä taskurahaa erityiseen tarpeeseen mutta mitään säännönmukaisuutta siinä ei ole ollut.

Nyt hänellä on noussut ajatus säännöllisen viikkorahan saamisesta. Motivaattorina toimii tietokonepeli johon haluaisi säästää. Tomerasti laskien ilmoitti viikkomäärän joka tulisi säästää että pelin itselleen saisi jos/kun viikkorahan suuruus on 5€. En yhtään epäile etteikö säästämisen kohde tulisi muuttumaan tai tuhlaamisen tarve kasvamaan ennen tavoitesuman täyttymistä mutta suostuin viikkorahan aloittamiseen. Lapsi saakoon kerran viikossa 5€ jonka saa laittaa omaan lompakkoonsa säästöön. Lompakko on minun takana ja sen voi ottaa harkituissa tilanteissa mukaan. Vaikka edellinen viikkorahaharjoittelu jäikin vain pienen hetken kokeiluksi, täytyy ennemmin tai myöhemmin lapsen opetella vastuullista rahankäyttöä. Kokemus omasta rahasta ja sen katoavaisuudesta opettaa tulevaa varten. Sen verran haluan rajata rahojen käyttöä että jokaista viikkorahaa ei ole tarkoitus karkkiin ja herkkuihin käyttää vaan käyttö tosiaan mietitään yhdessä.

Vitosen viikkorahoilla ei rikastuta. Lapsen säästötilille on kerätty synttärirahoja ja muita kertaluontoisia rahalahjoja ja niitä on käytetty yhteisiin matkoihin lapsen osuuksiin. Oma taloustilanteeni ei ole ollut vielä sellainen että olisin pystynyt pidempiaikaisia säästöjä tekemään. Nyt aloitan Nordnetin kautta pitkäjänteisen säästämisen lapsen omaan salkkuun, pienellä summalla kuukausittain.

Muistelen omia viikkoraha-aikojani. Perjantain koittaessa oli aina hieno fiilis kun tunsi olonsa rikkaaksi, vaikka vain pienen hetken ajan. Itse käytin enemmän harkitsemattomasti rahojani, säännöstelyn taitoa en juuri taitanut. Toisaalta käyttörahaakaan ei ollut kuin vain vähän. Joillain kavereilla tuntui rahaa olevan enemmän käytössä, osittain koska saivat enemmän ja osittain koska osasivat säästää. Toivon että osaan ohjata oman lapsen tielle jossa hän sekä arvostaa rahaa että sitä mistä ja miten sitä ansaitaan.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Kuntoilun kustannukset

Mitä kuntoilusta kannattaa maksaa? Kuva täältä.
 Syksyn tullen yhä useammin joutuu toteamaan että ulkona on märkää, kalseaa, pimeää ja sinne ei suoraan sanottuna huvita mennä. Kesäajan ulkoilu on mahtavaa: luonto kutsuu luokseen ja onpa kaupunkien kaduillakin mukava kuljeksia. Askeleita tulee päivään reippaasti enemmän valoisampana vuodenaikana verrattuna pimeään vastaavaan. Ainakin minulla.

Salikausi starttaa monilla ja kuntosaleilla syys-lokakuu taitaa tammikuun ohella olla se ruuhkaisin ajanjakso. Erilaisia kursseja ja harrastusmahdollisuuksia on runsaasti tarjolla.

Omia kuntoilumahdollisuuksia kartoittaessa lähdin miettimään mikä olisi itselle A) mielekästä ja B) taloudellisesti mahdollista. Minulla on mahdollisuus erittäin halpaan kuntosaliin jossa on vuotuinen jäsenmaksu eikä kuukausittaisia veloituksia. Jäsenyydestä pääsee eroon jättämällä vuosimaksun maksamatta. Kaupalliset kuntosalit eroavat tarjonnassaan ja hinnassaan ollen ainakin omassa kaupungissani 20€-70€/kk. Halvempiin kuuluu ainoastaan kuntosali, kalleimpiin myös ryhmäliikuntatunnit. Oman salini vuosimaksu on muutaman kuukauden halpissalin hintainen ja ainakin toistaiseksi olen sen maksanut. Minulla olisi mahdollisuus käyttää koulun kuntosalia ilmaiseksi mutta se ei ole niin hyvä ja se on kauempana kuin sali jota olen käyttänyt. Mielelläni tuon noin 50€  maksan koko vuoden treeneistä.
Silloin tällöin on treeniä mukava tehdä jonkun toisen ohjauksessa, sitä saa itsestään enemmän irti kun joku muu antaa vähän henkistä piiskaa ja tsemppaa kovempaan suoritukseen. Käyn muutamia kertoja vuodessa tällaisissa tsemppitreeneissä kertamaksulla, maksun ollen noin 10€ kerta. Kokonaisuudessaan tähän kuluu noin 50€.

Muutaman vuoden tauon jälkeen halusin palata myös erään rakkaan harrastuksen pariin. Olen harrastanut ko. lajia yli kymmenen vuotta, välillä seurassa ja välillä omatoimisesti. Harrastus on mukavampaa porukalla ja urheiluseuran kautta harrastustilat ovat huomattavasti paremmat. Siispä tätä syksyä olen aloitellut seuraharrastuksen uudelleen aktivoimalla. Syksyn treenien (2xvko) maksut ovat 100€. Kirpaisee, mutta hyöty tulee olemaan suuri kun saa harrastuskavereiden kanssa treenata.

Yritys jonka kautta olen saanut mm. puhelinedun, mahdollisti tänä vuonna tykysetelien käytön. Sain työntekijäkohtaisen maksimimäärän eli 400€ arvosta liikunta- ja kulttuuriseteleitä. Päätin ruokkia sisäistä vesipetoani ja hankin 50 kerran sarjalipun, joka yhdistettynä opiskelijuuden tuomaan edullisempaan hintaan maksoi ainoastaan 140€. Kertaviikkoinen uintireissu on vuoden ajan ilmainen, mikä kyllä lämmittää mieltä. Ja tykyetua jäi vielä reilusti talteen jotain muuta käyttöä varten.

Tällaisella järjestelyllä vuoden kuntoilun kustannukset kohdallani ovat ainoastaan 200€ (300€ jos jatkan seuraharrastusta kevätkaudellakin). Viikottainen harrastamiseen / aktiivisuuteen käytetty aika on suhteellisen kohdallaan kun ottaa vielä yleisen ulkoilun/kuntoilun huomioon, harrastevariaatiota on riittävästi ja budjetti (n. 25€/kk) on hallinnassa. Näillä mennään tähän syksyyn. Lapsen harrastuskuviot eivät tuohon päälle ole kuin korkeintaan saman verran, todennäköisesti jää vajaaksikin kun tämän syksyn osalta ei mielenkiintoa enää kalliiseen harrastukseen hänellä ollut.

lauantai 23. syyskuuta 2017

Viikonlopun kyselymaraton

Slow weekend. Hektisestä opiskelija-/työntekijä/osa-aikayrittäjäelämästä huolimatta saan viettää täysin vapaan viikonlopun. Tällaisia ei usein osu kohdille, nautin täysin rinnoin tekemättömyydestä kun siihen kerrankin on mahdollisuus!
Pannullinen kahvia ja tietokone lähietäisyydellä aloin perkaamaan sähköpostiani. En ole hetkeen täyttänyt markkinatutkimuskyselyitä, ainoastaan jättänyt ne huomiotta ja tänään päätin tsekata kunkin tilannetta sen mukaan kun niitä mailin inboksista tuli vastaan. Aika monen kohdalla on vielä matkaa kotiutuksiin mutta Tolunasta sain 5€ Paypalsiirron käsittelyyn. Tolunaan pääset tästä. Huomattavasti miellyttävämpi yllätys oli YouGovin pistepotti joka oli noussut varsin lähelle Superlahjakortin tilausrajaa. Hallintapaneelin mukaan avoimia kyselyitä ei ollut tarjolla, mutta kun klikkailin sähköpostiin tulleita kyselykutsuja sain sitä kautta juuri tarvittavan määrän pikkukyselyitä tehtyä sillä seurauksella että 30€ Superlahjakortti lähti taas tilaukseen! Hyvä tapa viettää hidasta ja kahvintäyteistä aamupäivää :)


Lahjakorttia varten saa kerättyä pisteitä nopeammin kun suosittelee YouGovia muillekin. Liityttyään voi omien kyselypalkintojen lisäksi saada lisäpisteitä suosittelemalla paneelia kavereilleen. Liity siis mukaan tästä!


Ajatuksissa on syksyn aikana ottaa muutama lahjakortti samaan yritykseen niin että mahdollistuisi jonkin isomman hankinnan osto joko täysin ilmaiseksi tai ainakin hyvin, hyvin edullisesti. Talvioloihin sopiva lenkki-/urheilutakki olisi ainakin tarpeellinen hankinta.. Kyselyiden täyttäminen on välillä tosi puuduttavaa hommaa mutta tässä kohtaa saa aina motivaatioboostin!

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Avioltiiton satamaan edullisesti?

Iospehere tekee listaa myös.

Tavaralistat ja velkalistat ja budjettilistat ja ja ja...

Nyt pitäisi alkaa hahmottelemaan uutta listaa. Mitä kaikkea ottaa huomioon kun menee naimisiin ja haluaa järjestää hääjuhlat?

On olemassa varsin suuri todennäköisyys että allekirjoittanut astelee avioliiton satamaan ensi kesänä. Tai no on se enemmän kuin todennäköisyys. Jätetään pieni marginaali erinäisille force majeure -tilanteille kuitenkin heh..

Olettaen että jo varattu vihkiaika maistraatista tulee käytettyä niin sitä joutuu pohtimaan tuon päivän kustannuksia. Luulin pitkään että en ole ihminen joka menisi naimisiin. Life happened ja sitten olinkin ihminen joka haluaa mennä naimisiin toisen ihmisen kanssa joka haluaa mennä naimisiin. Onnekseni en ole löytänyt puolisoa joka haluaisi päivästä disneyllä kuorrutettua, jalometallein ja -kivin välkehtivää muutaman tunnin kestävää utopiaa. Ajatus olisi järjestää kohtuullinen, suhteellisen rempseä, avoin ja semikasuaali kesäjuhla.

Ajatustyö järjestelyissä on alkutekijöissään mutta muutama keskeinen käytännön seikka on selvillä. Vihkiminen tapahtuu maistraatissa. Juhlapaikka löytyy perhepiiristä. Molemmat ovat ilmaisia. Disneyunelmassa jo näihin kahteen saisi laitettua hurjan summan rahaa. Siksi tässä vaiheessa suunnittelua on oltava tyytyväinen.

Vierasmäärä asettunee 70:n tienoille. Ei ole minkäänlaista käsitystä mitä tuollaiselle määrälle kustantaa tarjota ruoat ja juomat. Menusta on puolisolla ajatusta jo ilmeisesti aika pitkällekin, itse tehden pyritään saamaan suurin osa tarjonnasta esille ja juomapuoli hoituu reissulla "Etelä-Helsinkiin" vaikka ryyppyjuhlista ei tulekaan olemaan kysymys.

Puku täytyy ostaa. En omista edes pukua enää, edellinen (se yksi ja ainoa jonka olen koskaan omistanut) meni käyttökelvottomaksi. Joku halpispuku esimerkiksi Zarasta voisi tulla kysymykseen.

Sormukset. Kihlasormuksetkin kirpaisivat jo tuntuvasti. Niin paljon että olen onnistuneesti unohtanut sormusten hinnat. Kiirettä tässä ei ole mutta että pääsisi ymmärrykseen hintatasosta täytyisi käydä katselemassa mieleisiä.

Olisiko tuossa suurimmat? Ehkä kannattaisi tehdä listaa kaikesta pikkusälästä mitä aiheeseen liittyy ja mikä kuitenkin unohtuu. Kutsut, skumppalasit, koristeet, liinat yms.

En ole omalla maaperälläni tässä. Budjetin teko onnistuu mutta tarvin jeesiä siihen että mitä sisällytän budjettiin. Mieluummin tiedän hyvissä ajoin mitä tuleman pitää kuin että kiireessä yritän saada pakettia kasaan.

Projekti Veli Vihille alkakoon :)


tiistai 22. elokuuta 2017

100 asiaa myyty!

Maaliskuussa aloin pitämään kirjaa siitä miten myisin 100 tavaraa. Huomionarvoista (ehkä eniten itselle) oli se että mielestäni karsimista ja turhan myymistä on tapahtunut koko ajan. Toisaalta, lapsitaloudessa vaatetta, lelua ja sekalaista kampetta tulee väistämättä koko ajan. Lisäksi akvaarion pitäminen on osoittautunut myös melko hedelmälliseksi pienen lisätulon lähteeksi.

No, vaikka kuukausia on kulunut on tavaraa myös myyty. Myyty määrä tuli täyteen ja on yli sadankin, mutta täysi 100 on lueteltuna tässä. Osa asioista on nimetty yleisellä tasolla, osa yksityiskohtaisemmin. En osaa sanoa miksi, pidin koneella listaa jota täytin joskus säntillisemmin ja joskus merkitsin vain yläkäsitteellä; raha on se mikä tässä oli se pointti loppupeleissä.

  1.  Pussillinen pehmoleluja 5€
  2.  Pari cd-levyä 5€
  3.  Harrasteväline 8€
  4.  Pulmapeli 5€
  5.  Pulmapeli 5€
  6.  Lapsen kumpparit 7€
  7.  Päiväkirja (uusi) 5€
  8.  Pari astiaa 3€
  9.  Aktiivisuusranneke 45€
  10.  Kirja 5€
  11.  Kahvikupit 3€
  12.  Jumppa-alusta 5€
  13.  Akvaariokasvit 8€
  14.  Akvaariokasvit 4€
  15.  Akvaariokasvit 8€
  16.  Lelupaketti 1, 8€
  17.  Lelupaketti 2,  20€
  18.  Lelupaketti 3, 25€
  19.  Lelupaketti 4, 15€
  20.  Lelupaketti 5, 15€
  21.  Akvaariokasvi 10€ 
  22.  DVD 0,50€
  23.  Palapeli 1€
  24.  Juomalasi 0,20€
  25.  Pelikortit 0,50€
  26.  DVD 0,50€
  27.  DVD 0,50€
  28.  Lamppu 3€
  29.  Kulho 0,20€
  30.  Kirja 2€
  31.  Kirja 3€
  32.  Urheiluväline 4€
  33.  DVD 0,50€
  34.  Kulh0 0,50€
  35.  Kengät 6€
  36.  Kulho 0,50€
  37.  Kirja 2,50€
  38.  Videopeli 2€
  39.  Lasten kirja 5€
  40.  Lasten kirja 2€
  41.  Lelu 1€
  42.  DVD 0,50€
  43.  DVD 0,50€
  44.  Lautapeli 5€
  45.  Lasten kirja 2,50€
  46.  DVD 0,50€
  47.  Kirja 3€
  48.  Kirja 3€
  49.  Kirja 2€
  50. Termosmuki 4€
  51.  Kirja 1€
  52.  Lelu 0,25€
  53.  Tarroja 1€
  54.  Kyniä 1€
  55.  Lelu 0,50€
  56.  Lasten kirja 1€
  57.  Lelu 4€
  58.  Kirja 0,50€
  59.  Lautapeli 4€
  60.  Videopeli 3€
  61.  Lelu 4€
  62.  Leluauto 3€
  63.  Lehti 0,30€
  64.  Lehti 0,30€
  65.  Videopeli 3€
  66.  Legoja 5€
  67.  Lasten kirja 5€
  68.  Lasten kirja 4€
  69.  Videopeli 3€
  70.  Actionkamera 10€
  71.  Työkalu 1€
  72.  Lelu-ukot 1€
  73.  Lelu 1€
  74.  Lelupyssy 0,50€
  75.  Lehti 0,50€
  76.  Kirja 1€
  77.  Lelu-ukko 1€
  78.  Kirja 0,50€
  79.  Lelueläin 1€
  80.  Kengät 7€
  81.  Lelualus 5€
  82.  Leluauto 0,25€
  83.  Urheiluväline 2€
  84.  Lautapeli 4€
  85.  Angry birds pehmo 2€
  86.  Lelu-ukkeleita 15€
  87.  Kengät 4€
  88.  Kirja 7€
  89.  Muistikirja 1,50€
  90.  Lasten kengät 4€
  91.  Kirja 1€
  92.  Soitin 4€
  93.  Lelu 1€
  94.  Lelu 1€
  95.  Lelu 1€
  96. Tyynynliina 4€
  97.  Huppari 4€
  98.  Satukirja 2€
  99.  Lelu 1€
  100. Akvaariokasvi 8€

Yhteensä 409€.

Mahtava saldo ylimääräisestä tavarasta! Osaa myin erikseen esim facebookin kirpputoreilla ja osaa perinteisellä kirpputorilla. Kuluja tuli tietysti jonkun verran kirppismaksusta mutta juuri siksi laitoin jopa muutaman kymmenen sentin tavaroita tarjolle.

Aion jatkaa kaman pois laittamista saamalla uuden 100 asiaa myytyä. Jollain aikataululla. Listan täyttäminen on kuitenkin huippuhauskaa seurailtavaa omalla koneella!

Mitä ostin noilla rahoilla?

Summahan ei tullut kerralla vaan pikkuhiljaa. Kaksi suurinta käyttökohdetta oli kuitenkin akvaarion tekniikan päivittämiseen ja kesälomareissun järjestämiseen liittyää. Osa rahoista on edelleen säästössä kolikkokipossa, laitoin kaikki kolikot yksittäin myydyistä tavaroista säästölippaaseen. Samoin kalliimmista yksittäismyydyistä ja kotoa noudetuista tavaroista saadut setelit laitoin talteen, ja aina silloin tällöin olen tehnyt kauppareissun niillä "ilmaiseksi".

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Lisää rahaa (nopeasti) 2

Tämä on  jatkoa juttusarjaan "Näillä hakusanoilla blogiin päädytään". Kolme vuotta sitten julkaisin sarjassa tekstin ykkösosan. Löydät sen tekstitunnisteella.


Viikosta toiseen yksi luetuimmista postauksista on Lisää rahaa (nopeasti). Se saa paljon klikkejä ja onhan otsikko sinänsä houkuttava.
Kun jutun lukee tuleekin vastaan pettymys sillä otin toisenlaisen kulman asiaan. Toki, otsikko mukaili sen hetken hakusanakomboa jolla päädyttiin lukemaan tätä blogia. Nopea raha siis kiinnostaa!

Salaisuus joka postauksessa piilee ei ole vanhentunut lainkaan.

Hieman eri sanajärjestyksessä sama viesti voisi kuulua näin:

Työskentele tänään huomisen vaurauden eteen.

Sotkuisen tai ainakin epämiellyttävän taloustilanteen eteen voi sotia kahdella rintamalla. Toisaalla urakoidaan aiemmin kertyneiden velkojen nujertamiseksi, toisaalla siloitellaan tietä tulevaa varten.

Oma tilanteeni on ollut välillä niin levällään tässä viime vuosien aikana että ihan aina en ole tulevaa polkuani riittävän hyvien kyennyt varmistamaan. Viime vuoden maaliskuussa kerroin kuinka jouduin lunastamaan kaikki säästöni ja silti tilanne ajautui siihen että miinuksella mentiin. Aiemmin kerätty säästö kuitenkin toimi katujyrän lailla ja siloitti suurimmat kuopat ja näin vain vuosi on mennyt ja edelleen täällä ollaan. Uusimmat vouhotukseni kuten mökkikaupat ja yrityksen perustamisen pääoma toki ovat pitäneet huolen että säästöpuolella mennään edelleen taantumahengessä. Toki katse on jo pitkälle eteenpäin ja hitaasti aletaan miettimään myös tämän puolen aktivoimista.

Jos ajattelee itsensä tilanteeseen jossain lähitulevaisuudessa jossa kituutellaan palkkajakson viimeistä viikkoa tai muuten hiljakseen köytetään vyötä yhä tiukemmalle, minkä neuvon luulet että tulevaisuuden minä antaisi? "Varustaudu, valmistaudu, ennakoi, näe nokan kärkeä pidemmälle...". Ehkä jotakin tuon tyylistä.

Palataan taistelurintamalle. Koska aikakonetta ei vielä ole ainakaan leffamaisessa käytössä niin et voi antaa menneisyyden itsellesi vinkkiä valmistautua keräämään satanen tai kaksi lipaston alalaatikon pohjalle. Mutta tänä päivänä voit tehdä kuukauden ja kahden päähän tulevaisuuden sinälle palveluksen ja tehdä ylimääräisen työvuoron, myydä jotakin (oma 100 tavaran myyntihaastetilanne 16/100, 166€), tehdä tulevaisuuden kulutusta vähentävän säästöpäätöksen, alkaa kerätä varauksia pihatöihin, renkaiden vaihtoihin ym naapuriaputyyppiseen.

Kun teet jotakin tänään, hyödyt siitä huomenna. Kuten aiemmin jo sanoin, työskentele tänään huomista varten.
Yllättävän nopeasti ollaan jo huomisessa, ensi viikossa, ensi kuukaudessa. Tämän päivän ponnistelut ovat lisää rahaa huomenna, ensi viikolla ja ensi kuussa. Valitettavasti sitä suurta salaisuutta ei ole jolla sitä lisävaluuttaa nopeasti saa. Sen hyväksyminen auttaa hahmottamaan sinua itseään jonkin matkan päähän jolloin lisäraha kuitenkin tuntuu IHAN YHTÄ HYVÄLTÄ kuin se tuntuisi tänään.




torstai 13. huhtikuuta 2017

Opintolainahyvitys

Kun viimeksi olen listannut lainojani, on siellä ollut parin tonnin opintolaina muistona ammatillisesta koulutuksesta vuodelta kivi ja hakku.

Opintolainaan on tullut merkittävää kasvua, olenhan nyt ollut pari vuotta jälleen uutta oppimassa koulun penkillä.

Opiskelijoiden tukirakenteisiin on tullut ja tulee jatkossakin muutoksia.

Opintolainahyvitys on korvannut aiemman opintolainavähennyksen 2014.
Opintotuen asumislisä lakkautuu ja opiskelijat ohjataan yleisen asumistuen piiriin. Samaten opintorahan osuus laskee korkeakouluopiskelijoilla toisen asteen opintorahan tasalle syyslukukaudesta 2017. Opintolainan osuus tulee kasvamaan korkeakouluopiskelijoiden osalta aiemmasta 400€/kk 650€/kk:een. Aiemmin lainatakaukselle on ollut esteenä maksuhäiriömerkintä mutta tämäkin rajoite poistuu eli yhä useampi opiskelija on lainaan oikeutettu. Suomi on ottamassa askelta malliin jossa koulutuksen kustannuksia vyörytetään opiskelijoille. Keskustelua on käyty jo ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksuista ja varmasti ennen pitkää myös siitä että itse maksamme tiettyä lukukausimaksua.
En ole mitenkään suuresti vastaan sitä että opiskelija saa mahdollisuuden suurempaan lainamäärään mahdollistaakseen opiskelunsa. Erityisesti kun täkynä on opintolainahyvitys.

Laskelmat tehty nykyisillä opintolainan määrillä.
Taulukko opintolainahyvityksen summista kertoo aika hyvin sen, miten suuri osa täysimääräisenä nostetuista lainoista sulaakin pois jos henkilö suinkin valmistuu aikataulun mukaisesti.

Vaikka opiskelijan velkamäärä kasvaakin ja opintorahan määrä pienenee, täytyy laskelmia tehdessään kuitenkin ottaa huomioon mahdollinen lainan hyvitys joka pienentää todellisia opintojen kustannuksia.

Esimerkkilaskelmia löytyy Kelan sivuilta kattavasti joten niitä on turha tässä kerrata. Jokaisen kannattaa kuitenkin ottaa huomioon oma tilanteensa ja miten aikoo opintonsa suorittaa: Jos nostaa opintorahaa ja opintolainaa sekä tekee sallitun määrän töitä, maksetun asumistuen määrä saattaa pienenetyä. Toisaalta, edes laina+opintoraha+sallitut ansiot eivät välttämättä riitä kattamaan elämisen kuluja jos kuvioissa on muitakin muuttujia. Oma tilanteeni käy tässä esimerkkinä: Minulla on huollettava lapsi sekä paljon sellaisia kuluja joita yli kymmenen vuotta nuoremmilla kurssikavereillani ei välttämättä ole. Saatan löytää itseni syksyllä tilanteesta jossa nämä uudet tuet eivät riitä. Voi olla että tukijärjestelyiden lisäksi turvaudun toimeentulotukeen. Tuore yrityksen perustaminen lienee ainakin byrokraattisesti hankaloittava tekijä koska tarvitaan lisää paperiselvittelyjä.


Opintolainaa ei pidä pelätä liiaksi, olen sitä mieltä. Se on halvinta mahdollista lainaa mitä on ja takaisinmaksu todella joustavaa.
Kaikkein herkullisin tilanne on niillä opiskelijoilla jotka eivät tarvitse lainaa koska opiskelevat esim. säästöjen turvin. Heidän nimenomaan kannattaa laina ottaa ja laittaa säästöön siltä osin mitä lainahyvitysosuus ei koske. Hyvityksen osuus jää itselle periaatteessa ilmaiseksi rahaksi.



sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

240€ vuosisäästö ja 120€ vuositappio minuuteissa


Kuva täältä
Nettiä tarvimme kaikki. Vuosittain yhteydet kasvavat datamäärältään ja tuntuu että parin vuoden välein vanha liittymä käy riittämättömäksi, ainakin operaattoreiden myyjien puheiden mukaan.

Joulukuussa umpeutui määräaikainen sopimukseni nettiliittymästä. Maksoin kuukausittain 20€ liittymästä sekä langattomasta reitittimestä. Liittymästä oli joku kampanjahinta tuon kahden vuoden ajan niin että laitemaksua maksoin 4€ ja nettiä 16€. Kun laite oli maksettu nousi netin hinta samalla summalla joten kuukausittainen lasku pysyi saman suuruisena.

Olen kolmen vuoden ajan nauttinut puhelinedusta. Lisätyö jossa olen nykyään varsin paljon kiinni, enemmänkin kuin vain työntekijänä (tässä taas yksi asia joka vaatisi oman kirjoituksen) on mahdollistanut puhelinedun joka jatkuu edelleen. Kun kävin tämän liittymän asioissa puhelinoperaattorin liikeessä sain kuulla mahdollisuudesta jota selvittelin sitten enemmänkin. Liittymässä on rajaton datankäyttö joskin määritellyillä nopeusrajoitteilla. Minulle kerrottiin mahdollisuudesta jossa liittymästä on mahdollista ottaa toinen sim-kortti joka käyttää liittymän dataa. Pienellä kk-maksulla saisin siis kännykän lisäksi toisen mobiilidataa käyttävän laitteen. Myyjän puheita kuunneltuani vakuutuin että minun kannattaa toimia juuri näin. Vielä kun yrityksessä neuvoteltuani vihreä valo vilkkui, otin härkää sarvista.

Suljin omissa nimissäni olevan nettiliittymän. Otin työliittymästä sisarus-simin ja otin sen käyttöön. Elämä hymyili. Olin tehnyt 240€ vuosisäästön! Paitsi että vuorokauden kuluttua en enää pystynyt käyttämään nettiä puhelimella enkä tietokoneella. Liittymään on määritelty tietty nopeus tiettyyn datankäyttömäärään asti jonka jälkeen siirtonopeus laskee merkittävästi. Kotona olen aina ollut liittyneenä kodin wifiverkkoon ja datamäärät ovat työliittymässä olleet siksi kohtuulliset. Kotona kuitenkin jauhaa oma ja lapsen laite koko ajan liikkuvaa kuvaa ja muuta ja äkkiä tultiin siihen tilanteeseen että työliittymä oli yksinkertaisesti siirtomäärältään täynnä.

Uusi reissu liikkeeseen paljasti että vaikka sisarus-simin sai yrityssopimuksesta nätisti poistettua, yksityishenkilönä en enää nettiliittymää tuolla 20€ hinnalla saanutkaan. Halvin hinta mitä tarjosivat oli 29.90€. Nopea laskelma kertoi että tein päätöksilläni vuositappiota 120€.

Myyjä toi vielä tiskiin vaihtoehdon ottaa yrityksen nimiin nettiliittymän jonka sai lähes puoleen hintaan yksityishintaisesta. Nyt selvitellään yrityksen kanssa onko mahdollista saada puhelinedun lisäksi myös nettietu vai miten on järkevintä edetä. Huonoimmassa tilanteessa joudun maksamaan netistä nyt enemmän kuin jos vain olisin tyytynyt siihen mitä minulla oli. Parhaassa tilanteessa saan verotusarvolla myös nettiedun. Kolmas vaihtoehto on ottaa nettiliittymä tämän uuden perustetun yrityksen nimiin. Päätöksiä, päätöksiä! Kunhan lopputulema ei ole kalliimpi kuin lähtötilanne.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Perustin yrityksen

Että elämä ei tulisi liian tylsäksi, perustin yhden miehen osakeyhtiön.

Minulla on vuosien aikana kertynyt osaamista yhdestä ja toisesta aihepiiristä. Osa enemmän harrastuksellisesti ja osa ammatillisesti. Tällä hetkellä opiskelen uuteen ammattiin ja alusta pitäen on ollut hyvin vahvana ajatuksena tehdä tuon uuden ammatin töitä sitten tulevaisuudessa yrittäjänä.

Nyt on mielen perukoita alkanut kutkuttamaan ajatus että miksi en ottaisi kaikkea muutakin osaamistani hyötykäyttöön ja perusta yritystä jo nyt! Osaamista olen toki hyödyntänyt erilaisissa opetushommissa aiemminkin mutta yritysmuodossa se on kohdallani helpompaa.

Koska opiskelen päätoimisesti ja olen sekaantunut yhden toisenkin yrityksen toimintaan, en voi edes ajatella tekeväni mitään hurjia tuntimääriä ensimmäisen toimintavuoden aikana. Rauhaisasti jos saa toimintaa alkuun niin se riittää. Tavoitteena saada optimoitua hyöty ja huvi niin että teen sen minkä koen mielekkääksi ja mahdollisesti rakennan myös osin itseään kannattelevan toiminnan muodon (tätä joudun avaamaan tarkemmin sitten kun se joskus on ajankohtaista).

Aiemmin olen tehnyt toiminimellä pientä lisätuloa mutta tässä kohti koin järkevämmäksi osakeyhtiömuodon. Yrityksen perustaminen on antanut hurjasti lisäpontta kevääseen. Olen jo jotain pientä opetustoimintaa sopinut toukokuulle ja koska suunnittelu on aina kiva ja inspiroiva vaihe olen täynnä tarmoa ja ideioita!

Yritykseen liittyvistä asioista myöhemmin tarkempaa tietoa tulossa.


Toinen asia.
Vielä ehtii mukaan Eroon veloista! -verkkovalmennukseen! Kohta aukeaa valmennuksen ensimmäinen moduuli. Jos olet uusi omien raha-asioiden hoitoon "herännyt" tai muuten kaipaat rakenteellista ohjausta ja yhteisöllistä tsemppausta niin ilmoittaudu mukaan!
Lisää tietoa löydät täältä ja edullisemman hinnan sai blogin lukijakoodilla VELATON2017. Viime hetken päätöksenä matkaan mukaan :) Enempiä en tätä mainostele, ajattelin kuitenkin valmennuksen päätteeksi omia ajatuksia tänne kirjata koska tämä on ensimmäinen laatuaan missä olen mukana. Kokemusten pankkiin yksi uusi talletus!

torstai 30. maaliskuuta 2017

Tavarataivas 2 & 100 asiaa myyntiin

Joskus aikaa sitten kirjoitin mielestäni dokumentista Tavarataivas (löytyi, postaus on täällä.)

Tavarataivas -dokkari oli juuri tullut ja käsitteli hienolla tavalla kulutusta ja ihmisen suhdetta siihen.
Nythän televisiossa pyörii dokumentin pohjalta tehty tv-sarja Riisutut, jossa muutama ihminen luopuu kaikesta ja pikkuhiljaa hakee omaisuuttaan tärkeysjärjestyksessä takaisin itselleen.

Tavaranpaljous on itselle alati ajankohtainen asia. Vaikka koko ajan luopuu asioista niitä tuntuu silti vain kertyvän nurkkiin. Muutin noin kuukausi sitten ja samalla myin ison kasan tarpeetonta tavaraa, vaatetta, kirjoja yms.
Nyt kun muuton jäljiltä viimeisetkin laatikot on purettu ja tavarat löytäneet paikkansa huomaan ahdistuvani jälleen siitä miten paljon turhaa tavaraa joka paikassa on.

Haastoin itseni myymään sata asiaa. Varsinaista aikarajaa tähän ei ole, tuotot laitetaan velanmaksuun tai muuhun vastaavaan kun sata on täynnä. Aloitin kirjanpidon siitä hetkestä kun luulin että olen jo myynyt kaiken mitä myytävissä on. Kummasti yhä vain tulee vastaan sellaista joita en halua omistaa.


Tässä lista siitä mitä olen viimeisen parin viikon aikana myynyt:

1. Pussillinen pehmoleluja 5€
2. Pari cd-levyä 5€
3. Harrasteväline 8€
4. Pulmapeli 5€
5. Pulmapeli 5€
6. Lapsen kumpparit 7€
7. Päiväkirja (uusi) 5€
8. Pari astiaa 3€

Yhteensä 43€.

Yllättäen kaikista Facebookin foorumeille listaamistani tuotteista euron ja kahden kamat jää ostamatta ellei niitä niputa yhteen ja pyydä enemmän. Listauksissa on tällä hetkellä vaan 8 myytyä tuotetta vaikka lukumääräisesti se olisi tuplat. Lasken kuitenkin myydyn yksikön yhdeksi vaikka se sisältäisi useamman irtonaisen tavaran.

Myynti jatkuu. Listaan päivittäin tuotteen tai pari. Kunnes sata myytyä tavaraa on täynnä.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Valmennuksella kohti velattomuutta

Olen ollut viime päivät suhteellisen fiiliksissä. Olen kirjoittanut tätä blogia ajallisesti suhteellisen pitkään vaikka päivitystahti onkin ollut viime aikoina verkkaisempi eikä niin yksityiskohtiin menevä (sitäkin pitäisi olla tulossa vielä, tiedoksi heille jotka tykkäävät kun asioita kaivellaan hammastikulla). Aihepiirinä talous on kuitenkin aina läsnä meidän jokaisen elämässä, eri aikoina korostuu erilaiset tarpeet ja toiveet.

Tämä blogi on VelatOn - velat on mutta tavoitteena olla velaton. Moni joka tänne hakeutuu, tekee sen juuri sen vuoksi että etsivät kenties toisia jotka ovat samassa tilanteessa, neuvoja, apua, ymmärrystä, tukea. Ja vaikka vielä mitä muuta. Kirjoittamalla ajatuksia ja kokemuksia olen saanut kohdistettua ponnisteluni ja ohjattua energiani kohti päämäärää joka matkan alkutaipaleella oli hyvin vaikeasti tavoitettavan tuntuinen. Yksi hieno aspekti kaikessa tässä on ollut välillä hyvinkin konkreettisen tuntuinen fiilis yhteisöllisyydestä. On muitakin joilla on sama päämäärä, samat tavoitteet ja toiveet. Se on auttanut monessa vaikeassa kohdassa. Tämä alustus toimikoon aasinsiltana itse postauksen aiheeseen.


Olen saanut kunnian olla mukana ottamassa osaa verkkovalmennukseen jonka tavoite on loistava: Vähennä velkaasi 15% kolmessa kuukaudessa. Ja jos virtaa riittää niin miksei enemmänkin.

Lue lisää verkkovalmennuksestaNina Nordlund on Lapset ja raha -blogin kirjoittaja ja varallisuusvalmentaja (ja kaikkea muutakin!). Hänen järjestämä verkkovalmennus "Eroon veloista!" alkaa 3.4.2017. Valmennus antaa avaimet oman talouden hallintaan saattamiseksi konkreettisella ja ajatuksen tasolla. Molempia nimittäin tarvitaan!

Osallistumalla verkkovalmennukseen
  • Saat viikoittain käytännönläheiset tehtävät, joiden avulla maksat velkojasi pois nopeutetussa tahdissa
  • Saat henkilökohtaisen valmentajan kurssin ajaksi, jolta voit kysyä neuvoja, jos tilanne tuntuu vaikealta – et jää yksin velkojesi kanssa
  • Saat valmentajalta henkilökohtaista palautetta omaan tilanteeseen joidenkin tehtävien kautta
  • Saat tsemppiyhteisön, joka tulee sinua tielläsi kohti velattomuutta (salainen FB-ryhmä VAIN tämän kurssin opiskelijoille, jos haluaa)
  • Voit osallistua valmennukseen halutessasi ANONYYMISTI
  • Saat käytännön esimerkkejä mistä ylimääräistä rahaa voit hankkia lisälyhennyksiin
  • Opit miten sinusta tulee velaton odotettua nopeammin
  • Saat heittää hyvästit loputtomalta tuntuvalle lasku- tai velkavuorelle
  • Saavuttaessasi tasapainoisen taloudellisen tilanteet, sinulta vapautuu aikaa ja energiaa
  • Haluat jälleen suunnitella tulevaisuutta ja saavuttaa niitä asioita, joita oikeasti haluat
  • Saat kurssin lopuksi e-kirjan, jotta voit palata kurssimateriaalissa käsiteltyihin asioihin.

Kurssin sisältä löydät myös omia ajatuksiani ja vinkkejä aihepiiristä teemoittain. On upeaa ja hienoa yrittää kiteyttää omia kokemuksia sellaiseen helposti pureskeltavaan muotoon joka on helppo omaksua ja ottaa käytäntöön.

VelatOn-blogin lukijat saavat 10% alennuksen verkkovalmennuksen hinnasta koodilla VELATON2017.



Porukassa on voimaa. Lue lisää ja liity mukaan tästä!

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kulutusjuhlaan rohkaisua!

Velaksi eläminen ja ostaminen kannattaa! Nimittäin silloin kun olet myyjä tai velkaa tarjoava taho. Jos jätetään pikavipit ja tällaiset luotot kokonaan sivuun niin hyvin nopealla naputtelulla pystyisin ostamaan aivan valtava määrän tavaraa velaksi.

Talouttaan taitavasti hoitavalle ihmiselle tietyt maksutavat kuten Klarna tai Qliro tarjoavat vaivattomia ja edullisia tapoja hoitaa ostoksensa. Korottomat ja pelkällä laskutuslisällä hoidetut ostokset eivät tule ostajalle muutaman euron kulua kalliimmaksi. Joskushan sitä hoitaa nettiostoksiaan niin että nettipankkitunnukset tai pankkikortti ei ole käsillä.

Talouttaan vähemmän taitavasti hoitavalle ihmiselle tietyt maksutavat kuten Klarna tai Qliro tarjoavat myös vaivattomia ja edullisia maksutapoja. Korottomat ja pelkällä laskutuslisällä hoidetut ostokset eivät tule ostajalle muutaman euron kulua kalliimmaksi. Paitsi jos tulevat. Kuukausieriin jaetut ostokset kun liian helposti kertyvät isoksi kasaksi kuukausieriä. Tai jos ajatellaan kokonaismäärää niin suureksi saldoksi velkarahaa.

Muutamalla napin painalluksella saisin esimerkiksi Soneran omien sivujeni mukaan 1500€ edestä uutta laitteistoa jos mielisin.
Puhelin tai tietokone eivät vaihtoa tässä vaiheessa tarvitse (koputtaa puuta) mutta hetken mielijohteesta saisin vaikka tonnin luurin. Helpompaa se olisi ostaa rahalla jota ei ole edes koskaan nähnyt ja sitten miettiä kuinka sitä kahden tai kolmen vuoden aikana pikkuhiljaa maksaisi pois.

Vaatetarpeisiin vastataan ainakin H&M:n toimesta kun siellä omat sivuni kertovat että minuun luotetaan (vaatimattoman) 175 euron verran. Klik klik ja saisin itselleni tai lapselleni uutta pukinetta ja niin olisi hauskaa ja mukavaa. Kunnes lasku tulee. (Onneksi sain ilmaiseksi lapselle koko kevätkauden vaatteet Facebookin kautta. Sori H&M).

Näitä mahdollisuuksia tulee vastaan siellä täällä. Pyrin välttämään näitä liian helppoja tapoja haalia tavaraa tai palveluja. Täysin rehellisiä jos ollaan niin ostin jokin aika sitten tulevaan ammattiini liittyvää tarpeistoa osamaksulla. Osamaksu oli koroton tietyn ajanjakson verran. Toki kuukausittainen laskutuslisä hälventää käsitettä "koroton", otin tämän huomioon ja silti hankintojen kokonaishinta oli huokea. Itse asiassa olen maksanut saldoa etuajassa niin että laskutuslisiäkin tulee kuuden sijasta neljä.

Vaikka olen hieman löysännyt otettani siitä mitä se 17 000€ velan maksu-urakan aikana oli, tiettyä itsehillintää, varovaisuutta ja järkeilyä pyrin käyttämään arjessani edelleen. Toivon että pieni Hyvä Veli keikkuisi olalla kuiskimassa aina jos/kun olen availemassa lompakkoa liian kepeästi. Hyvä lopputulos rakentuu pienistä talouden hallinnan osasista. Ja matka jatkuu.




keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Mökkikaupoilla

Mökkiläinen. Kuva iosphere
"Veli, lähdetkö mukaan projektiin jonka onnistumisesta kukaan ei voi olla varma mutta pitää mielen vireänä seuraavat vuodet?"

Olen houkutusherkkä.

On kyse sitten edun keräämisistä, voiton tekemisestä tai muuten vain erilaisesta näkökulmasta rahan tai säästön tekemiseen, olen aika helppo nakki kuulemaan lisää. No toki muihinkin aihepiireihin liittyen.

Pitkän pitkä tarina lyhyesti:
Olen nykyään mukana porukassa joka omistaa ja osin vuokraa vapaa-ajan asuntoa Suomen kauniissa Lapissa. Mökkejä ja loma-asuntoja on maan niemet ja notkot ja tunturit täynnä ja joku ne omistaa. Sinänsä asiassa ei ole mitään erikoista siis. Tutuista koostuvalla porukalla ostimme yhden kohteen suositulta pohjoisen loma-alueelta. Kohteen käyttöaika on jaettu tasan omistajien kesken. Yhteisellä sopimuksella kukin omistaja voi joko käyttää itse aikansa tai vuokrata eteenpäin. Omistajien oma kiinnostus ja halu kohteen käyttöön vaikuttaa siihen kenelle sitä eteenpäin annetaan, eli kaikkien intresseissä on pitää kohde käyttökunnossa mahdollisimman pitkään. Kiinteistön kustannukset ovat siedettävät ja alue keskeinen ja vuosien aikana suosionsa hyvin säilyttänyt. Perustiedoiltaan ja taustoiltaan kohde kestää kriittisen tarkastelun.

Mökkisijoituksen on tarkoitus olla yhdistelmä oman lomailun mahdollistamista sekä tietyllä tavalla harjoittelua asuntosijoittamista varten. Minulla on nyt paikka jossa voin viettää x määrän aikaa vuodessa tai halutessani vuokrata tuon ajan eteenpäin. Toiveena tottakai optimaalisesti yhdistää huvi ja hyöty.

Hyötyinä näen tässä ainakin seuraavia tekijöitä:

- Jaettu omistussuhde jakaa myös riskit
- Pieni pääoman tarve kun omistusosuus on 1/10
- Yhteinen hyöty kun puolison kanssa omistamme molemmat yhden osuuden
- Käyttöaste "omalle" mökille suuri vs. kesämökki joka tyhjänä ainakin 45 viikkoa vuodessa.
- Vuokraamalla voi tasata omia kuluja ja kartuttaa sijoitusvarallisuutta
- Kohde ostettu mahdollisesti 5-10% alihintaan, myydessä omansa saa hyvin varmasti pois

Asia on ollut vireillä nyt puoli vuotta. Saman ajan olemme pyöritelleet kumppanin kanssa erilaisia skenaarioita siitä millä suhteella otamme tästä projektista huvia ja hyötyä irti. Toistaiseksi olemme kartuttaneet kokemusta molemmista. Olemme siis sekä itse lomailleet että vuokranneet viikkoja.

Maksamme kuukausittain tästä projektista pienen summan jolla mökkilainaa lyhennetään. Mahdolliset vuokratuotot käytetään joko peruskulujen tai lisälyhennysten maksamiseen. Lähdimme ensin liikkeelle lomaosaketyyppisestä mallista jossa hyväksyimme itsellemme sen että maksamme lomanviettopaikasta myös silloin kun emme siellä itse käy, tasaisesti pitkin vuotta. Päädyimme myös siihen että ainakin kotimaan lomailun osalta matkustaminen tulee kohdentumaan tuolle omalle ajanviettopaikalle. Kun pidimme ajatusta miellyttävänä, sai se lisävahvistusta siitä että voimme myös antaa lomanviettopaikan maksaa itseään sillä että annamme luotetuille tutuille ja sukulaisille sitä käyttöön korvausta vastaan. Riisuimme verotukseen ja byrokratiaan liittyvät asiat yhtälöstä pois päätöksen teon helpottamiseksi ja jotenkin homma tuntui niin selvältä että emme malttaneet olla lähtemättä mukaan.

Nyt meillä on molemmilla mahdollisuus tarjota sekä itsellemme että sukulaisillemme hyvältä ja helpolta tuntuva loma.

Pidän kirjaa myös tähän mökkiasiaan liittyvistä kustannuksista, lainasta, vuokratuloista yms. Taulukot ovat vielä pieniä, lukuja on vähän ja luonnollisesti hankintaan liittyvä laina ei ole vielä paljoa pienentynyt. Joka kuukausi se kuitenkin tippuu, ja odotamme vuositasolla saavamme omalle panostukselle hyvän vastineen vuokratulon ja sen avulla tehtyjen lisälyhennysten muodossa.

Jos kokemukset jatkuvat positiivisina, on mahdollista että projektia lähdetään viemään eteenpäin toisenkin mökin hankkimisella. Tämä on kuitenkin vasta muutaman vuoden kuluttua ajankohtainen optio.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Mielipidekyselyt ja markkinatutkimukset

Tässä tulee sitä aiemmassa postauksessa mainitsemaani pikkupiiperrystä. Mielipidepaneelit, kyselyt, asiakastutkimukset, millä nimityksillä niitä nyt kutsuisikaan.
Olen kuulunut pitkään eri paneeleihin. Joihinkin jo vuosia, joihinkin puolisen vuotta-vuoden. Olen saattanut itseni tilanteeseen jossa sähköpostini on välillä ylitsevuotava erilaisista kyselykutsuista. Varmasti monelle tuttua juttua. Reaktio ja sitä seuraava toiminta noihin sähköposteihin vaihtelevat täydellisestä huomiotta jättämisestä maaniseen kyselyihin vastaamiseen. Noilla on kiva täyttää sellaisia hetkiä kun notkuu koneella ilman mitään järkevää tekemistä. Nopeat sähköpostin selaamiset usein johtavat siihen että kyselykutsut tulee avattua mutta ne jäävät sitten muiden postien jalkoihin.

Kirjauduin tänään Paypalin tilille siirtääkseni sinne tulleet rahavarat normitilille lainojen poismaksamista varten.  Sinne kertyneet varat olivat kaikki tulleet mielipidekyselyistä. Yksittäisistä puroista... jne., tässäkin blogissa monesti todettu keino jolla kohdistetaan useasta lähteestä tulevat, näennäisesti pienet ja vaatimattomat voimavarat yhdeksi suuremmaksi kokonaisuudeksi.

Yrityksestä sekä kyselyiden demografisista tarpeista riippuen kyselyitä tulee yhdestä paikasta mitä tahansa yhdestä per päivä yhteen per kuukausi. Kokonaisuutena minulle tulee päivässä kolmesta jopa viiteentoista kyselykutsua. Osa kyselyistä on ohi kahdessa minuutissa, osassa kestää jopa parikymmentä minuuttia. Tyypillinen korvaus per kysely on 50-80 sentin huiteilla. Variaatiota on toki paljon, 0,20-2,50€ välillä ne kuitenkin ovat. Yli kolmen euron nettikyselyitä ei juurikaan ole, ja jos ovat niin ne ovat pitkiä ja piinallisia täyttää.

Kyselyt sopivat ihmiselle joka pystyy ajattelemaan siten että sen sijaan että notkuisivat tietokoneella tai puhelimella muuten vaan, he voivat käyttää saman ajan ja hyötyä siitä. Jos päivässä vastaa yhteen kyselyyn saaden siitä 0,70€ on se vuositasolla 255,50€. Päivässä vastatut 1,80€ arvoiset kyselyt tekevät vuodessa jo 657€ hyödyn. Maltillisempi, keskimäärin 0,30€ päiväarvoinen kyselytuotto on vuodessa 109,50€ suuruinen potti.
Minusta ehdottomasti kivan kuuloisia lukuja. Ei voi muuta väittää. Tähän kohtaan voisi kaivaa jostain esiin tutkimuksen siitä kuinka paljon ”tyhjäkäyntiaikaa” tavan kansalainen käyttää päätelaitteiden äärellä. Tuon tutkimuksen mielelläni virtuaalisesti ojennan niille jotka pitävät tällaista ajanhukkana. Tyhjäkäyntiaika päätteellä vs. pienimuotoinen mutta tuottava aika päätteellä. Itse osaan näistä kahdesta vaihtoehdosta valita itselleni sopivamman :)

Kyselyistä saatavat palkkiot ovat yleensä joko pisteitä tai rahaa joilla voi ostaa esimerkiksi lahjakortteja. Yleensä tarjolla on myös mahdollisuus Paypal-siirtoon. Siirtominiminä toimii yleensä 5€ tai 10€ raja. Tämä tarkoittaa sitä että on kerättävä siirtorajaan oikeuttava määrä pisteitä/rahaa ennenkö sen saa itselleen.


Mielipidemaailma. Täältä tulee tosi paljon sähköpostia. Kutsu tutkimukseen on tietyn määrän pisteitä arvoinen, ja pisteitä tarpeeksi kerättyään niitä voi lunastaa joko käteiseksi Paypaliin tai eriarvoisiksi lahjakorteiksi useisiin liikkeisiin. Kotiutuksen minimi on 500 pistettä joka on arvoltaan 5€.
Huomioitavaa tässä (ja monessa muussakin kyselykutsussa) on se että vaikka saat kutsun, sinulle todetaan hyvin nopeasti että et sovellukaan kyselyn kohderyhmään.

Saldo Mielipidemaailmassa näyttää 100 pistettä. Täältä olen noita viidensadan pisteen kotiutuksia muutaman saanut.

Toluna
Tolunaan  liityin verrattain myöhään sillä alkuperäinen rekisteröitymiseni oli jotenkin mennyt mönkään vuosia sitten ja vedin palkokasveja nekkuun kun yrityksestä huolimatta en saanut käyttäjätiliäni aktivoitua. Kun sitten aktivoiduin muidenkin kyselymestojen suhteen niin kokeilin tätä uudelleen. Tolunalla on hyvä puoli se että heillä on tarjolla niitä pidempiä kyselyitä joista myös palkitaan paremmin. Käyttäjäyhteisössä on mahdollista tehdä omia kyselyitäkin mutta en ole tähän yhteisöpuoleen ollut kiinnostunut laisinkaan.
Jopa jo kolmella kyselyllä saa ensimmäisen vitosen Paypal-kotiutuksen (riippuen tietysti saako kyselyt tehtyä loppuun asti). Tuore kuva oikealla näyttää pistesaldon 17290. Siihen tulee vielä yhden täyspitkän kyselyn pisteet ja jälleen pystyn yhden paypal-kotiutuksen tekemään jahka pisteet kirjautuvat. Tämä on hyvä, tykkään. Liity tästä.


YouGov-kyselyt

Pidän tästä kyselyfirmasta paljon. Sieltä tulee ensinnäkin paljon kyselymahdollisuuksia. Useasti tietysti käy niin että en kuulu demografiseen kohderyhmään ja kysely keskeytyy, mutta koen tämän silti mukavaksi paikaksi. Palkkioksi kyselyistä kertyy pisteitä jotka saa vaihtaa joko arpoihin (firman oma arvonta, houkuttelevia tuotepalkintoja) tai lahjakorttiin. Lahjakortti on presentcard.fi -palvelun Superlahjakorttti, arvoltaan peräti 30€. Pistemäärä jolla tuon saa lunastettua on sellainen että sen keräämiseen hetki vierähtää mutta kyllä tuo palkkio on tarpeeksi mielekäs houkutin ainakin itselle. Loppuvuodesta tuollaisen lahjakortin itselle tilasin. YouGov tarjoaa panelisteilleen myös referenssiohjelman eli rekrytessään uusia ihmisiä mukaan, voi saada palkintopisteitä ja siten nopeuttaa oman pistepotin keräämistä. Jos haluat liittyä panelistiksi niin tee se heti! Liity siis mukaan tästä!



Mielipidetutkimus.com

Täältä saan itse harvemmin sellaisia kyselyitä jotka saan suorittaa loppuun asti. Palkkiot kartuttavat euromääräistä profiililompakkoa jolla saa ostaa lahjakortteja. Viime syksynä tilasin pari Hesburgerin lahjakorttia jotka sain antaa sukulaispojalle joululahjaksi. Ensi jouluna uudestaan!


Cint-paneelit
On olemassa aivan valtava määrä saman operaattorin paneeleja. Näitä cint-paneeleiksi kutsumiani kyselyitä löytyy sekä omina paneeleinaan että osana muiden firmojen toimintaa. Vaikka niiden käyttöjärestelmä ja ulkoasu ovatkin kokonaan tai lähes keskenään samanlaiset, jokaisen paneelin palkintosummat ja kotiutuskriteerit vaihtelevat. Joistakin kyselykutsuja tulee enemmän, jostain vähemmän. Yhtä kaikki, joka sentti on kotiinpäin. Cintin paneeleja on varmasti lisääkin mutta nämä olen saanut kirjattua ylös pikaisella sähköpostin selailulla. Kirjauduin samalla sitten kunkin paneelin tilille katsomaan tämän hetken saldoni. Suluissa ensin summa jonka olen kerryttänyt tai joka on kertynyt viime kotiutuksen jälkeen ja toisena lukuna paypal-kotiutuksen minimiraja. Cintin paneeleissa huomionarvoista on se että ainakin minun koneella automaattinen salasanan tallennus koskee jokaista paneelia koska oma käyttis käsittelee ne yhdeksi ja samaksi. Jos siis tallennan eri salasanan eri paneeleihin, en pääse enää automaattisilla tunnuksilla toiseen paneeliin ellei kirjautumistiedot ole samat. Aiheutti päänvaivaa ennen kun hoksasin että joudun käyttämään samoja tietoja kaikkiin.

Suomitutka (4,50€ / 5€)
Europaneeli (2,50€ / 10€)
WebOtanta paneeli (6,20€ / 10€)
Nordic panel (2,60€ / 5€)
panelisti.com (1,50€ / 10€)
Elokuvapaneeli (0€ / 5€)
Telluspanel(3,70€ / 10€)
Vaikuttajapaneeli (0,90€ / 10€)
Valitut Palat -paneeli ( 0€ / 10€)

Nielsen

Sitten on tämä lemppari Nielsen! Tästähän olen kirjoitellut monesti aiemminkin, esim. täällä. Nielsenin skanneri piippaa edelleen joka kerta kun kaupassa asioin. Homma on pitkään ollut osa arkirutiineja eikä siinä nyt niin kauaa kestä etteikö sitä jaksaisi tehdä. Nielseniltä tulee myös toisinaan mahdollisuus vastata kyselyihin joista saa viikottaisten skannauspisteiden lisäksi lisäpisteitä. Itse teen jokaisen kyselyn mitä täältä tulee sillä palkinnot houkuttelevat. Juuri hetki sitten sain 40€ lahjakortin presentcard-palveluun!


Kyselypaneeleja on muitakin mutta tässä nyt osa niistä mihin itse kuulun. Mitä niistä sitten hyötyy? Paypaliin ohjaan useimmista paikoista missä se on vaihtoehtona palkintojen kotiutuksessa. Paypalista sitten olen siirtänyt tilille ja useimmiten maksanut sillä summalla jotakin velkaa tai lainaa pois. Lahjakortit olen joko antanut lahjaksi tai sitten tehnyt niin että olen kerännyt saman firman lahjakortteja ja niillä ostanut jotakin tarpeellista kalliimpaa. Viimeisimpänä on edelleen käyttämättä olevat 90€ arvoiset Stadiumin lahjakortit. Niillä ajattelin ostaa joko talvitakin tai juoksukengät kevätkaudelle. Sopivaa talvitakkia en viimeksi käydessä löytänyt joten ehkä polkujen sulettua pääsen hyvillä mielin juoksemaan "ilmaiset" tossut jalassa!




sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kommentoinnista

Kuten tuossa edellisen tekstin lopussa kirjoitin, tämä blogi on joutunut spammiviestien kohteeksi. Poistin juuri satoja kommentteja yhtenä könttänä. En tiedä oliko siellä asiaakin, jos oli niin pahoittelut.
Uusia kommentteja pitäisi nyt voida kirjoittaa kirjautumalla google-tunnuksilla. Pahoittelut että joutuu koukun kautta toimimaan, tämän toivon kuitenkin hiljentävän sähköpostin turhaa kilahtelua sillä että tulee ilmoituksia bottiviestien saapumisesta.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...