Pages

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Haaveet eivät maksa mitään

Olen elänyt monta vuotta sellaista elämää että kuukaudesta toiseen on menty kädestä suuhun. Toki, tietyt valinnat ja elämäntavat ovat tehneet ja tulevat vastakin tekemään osansa siihen että käytettävää käteistä on vähänlaisesti kaikkien menojen jälkeen.
Kenellekään ei taida tulla yllätyksenä se että viimeisen vuoden verran olen pumpannut velkoihin niin paljon rahaa kuin vain olen pystynyt. Oman työn lisäksi olen tehnyt niin paljon ylimääräistä työtä kuin vain terveyden ja mielekkyyden puitteissa olen kyennyt tekemään. Välillä tietysi töitä on ollut tarjolla vähemmän kuin mitä olisin halunnut ja välillä enemmän mitä olisin pystynyt tekemään.

Koska takaisin maksettavaa vielä riittää, enkä pysty tulojakaan määräänsä enempää nostaa enkä kulutuksesta juuri tämän enempää karsia, en oikein tiedä että mitä tässä pitäisi tehdä. Oikeasti mitään ei pidä tehdä ja kaikkihan menee paremmin kuin hyvin mitä tulee maksuaikatauluihin mutta koska joka tilanteessa on aina mahdollisuus parempaan, miksi en pyrkisi siihen?

Kuva täällä

Makoilin jokin aika sitten päivälevolla. Ajatukset tulevat ja menevät sellaisessa levollisessa mielentilassa, sitä on sellaisessa unenkaltaisessa udussa. Huomasin eläväni hauskoja tilanteita joissa piili taloudellistakin hyötyä. Ajatukset liittyivät tilanteisiin joissa olisin voittanut jotakin. Näköjään tämä oma taloustilanteeni ja projektini on hyvin iskostunut kun alitajunta syöttää näitä asioita puoliunessakin.
Valveilla ollessani tein listaa sellaisista asioista joita olisi kiva saada, sellaisista jotka helpottaisivat elämisen kuluissa.

Mitä siis haluaisin jos lähtökohtana on että saisin sen ilmaiseksi esim. arvontavoittona?

1.Ostoskärry ilmaiseksi -kisa
Olisi aivan huikeaa päästä osallistumaan sellaiseen kauppakärryrundiin, missä saa tietyn ajan puitteissa kerätä ostoskärryihin mitä vain ja miten paljon vain. Niissä taitaa olla vähän variaatiota, joissain voi ottaa vain yhden kappaleen yhtä tuotetta ja toisissa ei ole erikseen määritelty sen kummemmin muuta kuin aika.
Mietin omia lähikauppojani ja niiden hyllystöjen asettelua. Kuinka menisin siinä kaupassa ensin sille hyllylle ja ottaisin tätä ja tuota, täyttäisin kuiva-ainekaapit pitkäikäisillä herkuilla jne. Tällaisessa tulee todennäköisesti paniikki ja kärryyn syytää tavaraa jota ei muuten edes ostaisi tai josta ei tykkää.
Ehkä joskus näen edes ilmoituksen että omassa kaupassa järjestetään tällainen, osallistun välittömästi arvontaan!

2. Vuoden tuotteet
Aika monessa arvonnassa on palkintoina "vuoden tuotteet" -tyyppinen ratkaisu. Tai kuukauden. Tai puolen vuoden. Riippuen täysin siitä millaista asiaa ollaan arpomassa. Olisi kelpo juttu saada laskennallisesti tietyksi aikaa riittävä setti melkeinpä mitä vain, kunhan kyse olisi jostain sellaisesta jota käytän muutenkin. Vuoden pyykinpesuaineet, murot, bensat, polttopuut, sormiparistot tai mitä vain. Harmi että arpaonni on päättänyt väistää meikäläisen tällaisissa.

3. Lahjakortti
Avoin lahjakortti tiettyyn liikkeeseen tai tuotemerkkiin kelpaisi myös. Muutamaan otteeseen olen törmännyt arvontaan jossa kauppaan sai jättää sieltä saadun kassakuitin. Kuittien joukosta arvottiin voittaja joka sai kauppaan lahjakortin arvoltaan kuitissa oleva loppusumma. Tuollainenkin versio toimisi hyvin vaikka kertaostokseni yleensä aika pieniä ovatkin. Takataskussa on lahjakortti tietyn lehtitalon lehtitilaukseen, sen turvin sain vähentää vuosibudjetistani lehtitilausten osuuden lähes kokonaan pois.

4. Matkustukseen liittyvät lahjakortit
Tämän laitan erikseen koska se poikkeaa muunlaisista lahjakorteista aika paljon. Olen intohimoinen matkustelija, vaikkakin viime vuosina olen joutunut rajoittamaan kulkemistani tosi paljon. Suurempia reissuja en tule lähitulevaisuudessakaan tekemään koska tämä velkaprojekti menee edelle. Suomen sisälläkin on monenlaista ja pääasiassa siihen on tyytyminen. Sen vuoksi yksi erityisen onnistunut voitto olisi vaikkapa lahjakortti hotelliyöpymiseen tai kahteen, juna- tai bussiliput itse valitsemalle reitille, kylpylämatka tai juuri sopivassa kaupungissa olevan nähtävyyden sisäänpääsy.
Minulla on tällä hetkellä yksi hotellilahjakortti, mutta se ei ole palkinto. Myös ilmaisen risteilyn sain, niitä kyllä saa melko helposti ja parilla eurolla muutenkin. Risteilyn ajankohta on tiedossa, hotellilahjakortin käytän ehkä kesälomalla, jos taas tekisi jonkun pienen kaupunkireissun.

5. Elämykselliset lahjat ja sekalainen käyttötavara
Ravintolaillallinen, huvipuistokäynti, festariliput, ym. Näistä löytyy arvontoja joka lähtöön ja jotain tällaista voisi joskus jopa onnistua saamaankin. Alkuvuodesta laitettiin pojalle arvontalippu legoista menemään, hänelle itse osallistuminen oli elämys vaikka voittoa ei kuulunutkaan.

6. Über-siistit palkinnot
On olemassa sellaisia asioita jotka uusisin jos rahasta ei olisi puute mutta joita tulen käyttämään aivan kaatopaikkakuntoon saakka. Sänky ja sohvat esimerkiksi. Kumpaakaan en ole koskaan omistanut uutena, ainoastaan toisten vanhoja. Autoa en lähtisi uusimaan, en myöskään jääkaappia, niillä pitäisi käyttöikää olla vielä hyvin. Ruokapöytä on järkyttävässä kunnossa, samoin ruokapöydän tuoleista osa jo aika puhki-istuttuja. Kuivausrummun jos voittaisin niin sitä käyttäisin, muuten pärjään ilmankin. Kottikärryt täynnä työkaluja, aiai kun olisi hymy herkässä. Überiä olisi myös kirjahylly, lipasto tai jokin muu säilytys- ja sisustustekninen systeemi jonka ostamiseen ei rahaa vielä ole.

Olipas kiva miettiä asioita joista tulisi onnelliseksi! Haaveet - vaikka kuinka isoja/pieniä - kuuluvat elämään ja niitä pitää olla! Tuossa oli omia haaveitani asioista joita olisi kiva saada. Millaisia vastaavia haaveita lukijoilla on?

11 kommenttia:

  1. SInun velkaprojektisi etenee todella mahtavasti. Itse toivoisin, että pystyisin lyhentämään velkaani samaa vauhtia kuin sinä, mutta minulla menee vieläkin enemmän rahaa normaaliin elämiseen ja elämyksiin kuin velan lyhentämiseen. Suurin saavutukseni taitaa olla se, että olen pysäyttänyt velkaantumiskierteen, mutta mistään todella hyvästä velkojen lyhentämisestä ei voida vielä puhua.

    En halua hidastaa sun velanmaksua, mutta voisitko harkita, että joskus tekisit jotain hauskaa itsesi hyväksi ja maksaisit hiukan vähemmän velkaa pois? Velan lyhentäminen motivoi, mutta ehkä itsensä palkitseminen hyvästä velanmaksuvauhdista motivoisi myös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä toki myös sitä palkitsemispuolta tarvitaan. Olen joskus, kai jo viime kesänä kehottanut niin itseäni kuin muita jättämään sopivasti rahaa sellaiseen käyttöön mistä ei tarvitse olla tilivelvollinen kenellekään.
      Viime kesänä kävin lapsen kanssa minilomalla, samoin tammikuussa. Hotelliyö tekee paljon koska se poikkeaa normiarjesta niin kovin. Ensi kuussa olen lähdössä risteilylle, että onneksi en ole täysin sulkenut hemmotteluakaan pois kuvioista! En ole sitruunanhapan sen vuoksi että olisin muuttanut elämäni jotenkin tylsäksi vain koska haluan maksaa velat mahdollisimman nopeasti pois. Tähän pisteeseen pääseminen on vaatinut valtavasti töitä, lopulta tällainen elo on kuitenkin varsin yksinkertaista.
      Moni asia joista olen alunperin luopunut tuntuu nykyään sellaiselta mitä en koskaan enää tule edes tarvitsemaan. Toisin sanoen en ehkä velanmaksun kustannuksella tule tekemään mitään sellaista mistä saisin hetken huuman koska itse velan pienentymisestä saan saman fiiliksen.

      Poista
  2. Samaa mieltä Velin kanssa, parasta palkintoa on maksaa sitä velkaa pois. Siitä saa niin mahtavan tunteen, että mikään loma tai parturissakäynti ei ainakaan meikäläisellä vastaa sitä. Itsekään en ole tosiaan parturissa käynyt viimeiseen 7kk, kun velanmaksun tappavaan tahtiin aloitin. Itse ajattelen sen niin, että sitten kun velat on maksettu, sitä rahaa on enemmän siihen hemmotteluun ja no, ehkäpä jopa normaaliin itsensä hoitamiseen. Taidetaan olla Velin kanssa hurahdettu tuohon Dave Ramsayhin niin täysillä, että velan maksu sujuu nimenomaan siihen gasellimaiseen tapaan. ;) Jokainen siis tavallaan, mutta Velilläkin on enää aika vähän jäljellä ennenkuin VELAT ON MAKSETTU! Sen jälkeen sitten, vai mitä? (Tai no et varmaan mitään shoppailukierrosta aloita, mutta pieni palkinto mahtavasta työstä on varmasti paikallaan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, voitte olla varmoja että juhlin kun tuo velka on kuitattu. Ehkä pidän rajusta lyhennystahdista taukoa kuukauden tai kaksi ennen kuin siirryn opintolainan pariin. Eli vaikka kulutuslaina on loppusuoralla on siellä vielä tuhansia euroja maksettavaa!
      Dave Ramsay on sanonut loistavasti velanmaksun tärkeydestä; No excuses eli ei tekosyitä. Niin kauan kuin olen tässä prosessissa, ei kannata tekosyitä keksiä. Niiden vuoksi olen jo monta vuotta hukannut ja ollut velkakierteessä.

      Poista
  3. Olen samaa mieltä tuosta velanmaksusta, että kaikki pois vaan ja mahdollisimman nopeasti. Ehtii sitä juhlia ja hemmotella itseään myöhemminkin. Olen aiemminkin pohtinut tuota miksi nykyään ihmiset kokevat olevansa jatkuvasti oikeutettuja hemmotteluun ja itsensä palkitsemiseen. Ei normaalissa arjessa elämistä tarvitse palkita. Eihän mikään tunnukaan enää miltään, kun juhlat on joka päivä. Tulisi myös muistaa, että ihmiset saavat ilon aiheensa niin erilaisista asioista ja se hyväksyttäköön. Ei ilon hetkiin tarvitse aina käyttää rahaa. En ehkä ole paras ihminen moralisoimaan, kun itsekin matkustelen erittäin mielelläni.

    http://theloglady.vuodatus.net/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että jokaisella meillä on ne omat akilleen kantapäät asiassa kuin asiassa. On helpompi nähdä toisen "huonot puolet" jos ne eivät ole itselle ongelma.
      Itsekin esimerkiksi tupruttelen savuna ilmaan aika monta euroa kuukaudessa ja siitä huolimatta voin moralisoida jonkun tapaa juoda kallis viinipullollinen joka viikonloppu.

      Jos me kaikki löydettäisiin kohtuus ja keskitien seutu niin maailma olisi jo aika lähelle valmis paikka ;)

      Poista
  4. Melko uusi lukija kiittää mielenkiintoisesta blogista! Mielestäni on kiva, että haaveesi eivät ole megaluokan asioita, joita ainoastaan rikkaimmat voivat toteuttaa, tyyliin maailmanympärimatka vuodeksi, miljoona euroa tilille tms. Uskon, että kun saat velkaprojektisi päätökseen, niin monet näistä asioista ovatkin toteutettavissa. Eräs opettajani totesi kerran viisaasti, että hänelle purjeveneen ostaminen vuosien säästämisen jälkeen toisi suunnattomasti iloa ja olisi yhden ison unelman toteutus, kun taas jollekin formulatähdelle, joka voi tuosta vain ostaa purjeveneen tai mitä tahansa haluamaansa, sillä ei ole lainkaan samaa merkitystä. Onni on hyvin suhteellista, pienemmistäkin asioista siis voi ja kannattaa nauttia.

    Itsekin haaveilen esim. matkalahjakorteista, ja myös vaikkapa joululahjaksi saatu kortti kasvo- tai jalkahoitoon tai hierontaan olisi kiva juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mukavampi jännittää tosiaan kaupan arpajaisten mahdollista voittoa, siinä kun on oikeasti mahdollisuus saada jotain kivaa itselleen! Taivaasta ei tule tipahtamaan miljoonaa, lottoakaan en voita vaikka työporukassa olen mukana, perintö tarkoittaisi sukulaisen kuolemaa jne.

      Poista
  5. Kuulun siihen ryhmään, joka mieluummin maksoi velkaa ja teki välillä jotain kivaa velanmaksun ja nuukailun lisäksi. Totta kai se pidensi velanmaksua alkuperäisestä suunnitelmastani noin puolella vuodella, mutta se piti myös motivaatiotani yllä. Kukin tyylillään, kunhan se toimii. Ja todellakin elämä on elämisen arvoista ilman suuria rahoja ja paljon voi tehdä ilman rahaakin. Oletkos niistä vielä kirjoittanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva saada keskustelua ja erilaisia vastauksia!

      Elämä todella on elämisen arvoista ihan pieninkin ilon aihein. Olen kirjoittanut monestikin esim. oman ajan tärkeydestä, myös esim. vaihtoehtoisia kulutustapoja / halvempia vastineita tekemisiin ja menemisiin on mietitty. Tällaiset ovat sivuroolissa tässä blogissa koska keskiössä on raha(ttomuus). Yritän aina jonnekin väleihin mainita että oikeasti elämäni ei pyöri pelkästään tämän aiheen ympärillä :) Vaikka siltä se voi äkkiä vaikuttaakin, heh..

      Poista
  6. Itseä velanmaksussa surettaa se, että miksi sitä alunperinkään on tullut tehtyä? Tosin rinnastan tämän myös lihavuuteen. Miksi on pitänyt syödä niin paljon, että on huomattavasti ylipainoinen? Mutta niin.. eikö elämä ole vähän niin, että asioita opitaan kantapään kautta? Parasta olisi kyllä, että kaikki turhat velat olisi jo kuitattu. Ja joudun ehkä vieläkin vertaamaan laihtumista ja velanmaksua toisiinsa. Kun velanmaksu oli todella käynnissä laihduin. Kun velanmaksu jämähti, jämähti myös laihtuminen. Nyt velkaa on tullut taas lisää ja kilojakin pari. Täytyy varmaan lainata myös teidän "mentoria" ja lopettaa tekosyiden tekeminen. Velka pois :) !

    - Tulevaisuuden varalle

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...