Pages

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Sentinvenyttämisen jalo taito ja keittiöpuskuri

Jälleen löydän itseni siitä tilanteesta että kun tilipäivä on lähellä, rahat ovat vähissä. Tai oikeastaan eivät ole mutta sitten kuitenkin taas ovat. Riippuu vähän mistä katsoo.

Käyttötilillä on 19€ tai jotain sinne päin. Ruokatilillä 30€ millä teen ostokset ensi maanantaihin saakka. Silloin pitäisi jo uusien ruokarahojen olla omalla tilillään. Budjettitileiltä löytyy rahaa mutta niistä en käytä.
Tilipäivän jälkeen siellä ei kovin paljon enempää tule olemaan sillä raha virtaa välittömästi eteenpäin. Kerroin aiemmin ylimääräisestä menosta, se verottaa monta sataa euroa.

Miksi tätä sitkuttelua ei osaa yhtä hyvin välittömästi tilipäivän jälkeen? Vasta viikko ennen palkkaa tuntuu että osaa käyttää kaikessa rahansa järkevästi. Opittavaa siis vielä riittää.

Keittiöpuskurista tein äsken löydön. Tuo on kyllä kätevä pitää vitosia piilossa.  30€ euroa jemmassa, ruoka- tai muita katastrofeja varten. Otin sieltä aiemmin tässä kuussa kun yhteisvastuukerääjä kävi ovella. Ilman tuota paperikuorta olisi jäänyt avustus antamatta, lompakossa kun ei ollut mitään. Löysin myös kasan 2€ kolikoita, jotka olin jättänyt toiseen kaappiin, syytä voin vain arvailla. Niitä oli 10 kappaletta. Kahvirahoiksi kakkostyöpaikkaan, osan otin jo tänään mukaan. Löytäisipä joka päivä tällaisia!

Perjantaita ja tiliä odotellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...