Pages

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Viileä rahareikä

Tänään aamulla alkoi ärsyttämään jääkaapin ovessa ollut tahra. Ei siinä, ajattelin että putsaan sen pois. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan tahran pyyhkiminen johti kaikkien pintojen pyyhkimiseen. Ja se johti siihen että halusin ottaa ovesta kaikki kotelot ja kaapista tasolevyt pois perusteellista putsaamista varten.

Jääkaapin sisällön ajattelin tasata parille tasolle pesun ajaksi. Paitsi että kun aloin järjestelemään tavaroita huomasin että kaappi pursuaa vanhaa tavaraa. Erilaisia säilykeruokia, kananmunia ja jopa maitoa löytyi päiväysvanhana / käyttökelvottomana.

Roskiin heittämisen jälkeen näky oli seuraavanlainen:





Tavaraa oli aiemmin paaaaljon enemmän. Saamari että ottaa päähän. Sitä jotenkin sokeutuu kaapissa oleville ruoille ja ajan saatossa hilloja ja punajuuri- ja kurkkusäilykkeitä on kertynyt ja jäänyt muiden asioiden taakse piiloon.
Kuiva-ainekaapin ruokien kierrossa olen suhteellisen järkevä eikä sieltä lähde roskikseen kovinkaan usein mitään mutta nyt täytyy ottaa niskaote tuon jääkaapin sisällön kanssa. Melkein huvittaisi jättää se noin että en pysty säilömään sinne mitään pelkästään pilaantumista varten.

Aivan turha rahareikä tämäkin.

6 kommenttia:

  1. Tein tammikuussa saman siivouksen, tai teen oikeastaan joka vuosi samoihin aikoihin. Ja joka vuosi sieltä löytyy enemmän tai vähemmän säilykkeitä, joiden avaamispäivästä ei ole tietoa, samoin kastikkeita yms, jotka ovat menneet vanhaksi aikoja sitten.. Jostain syystä niitä vaan aina kertyy, koska periaatteessa säilyvät pitkään, joten niiden syömistä ei tarvitse kiirehtiä.

    Toisaalta siivoamisen jälkeen kaappi pysyy taas aika pitkään tyhjänä ja sieltä on myös paljon helpompi syödä kaikkea pois ennenkuin ne vanhenee.

    VastaaPoista
  2. Yritän välttää ruokia, joihin pitää lisätä ripaus sitä ja toinen tätä, lusikallinen tai puoli kolmatta, koska silloin riski siihen, että tulos on kuvaamasi. Kun ostan esim. etikkapunajuuria, syön niitä sitten seuraavan pari viikkoa lähes jokaisella aterialla. Täydellinen en ole, juuri eilen löysin kuivakaapista persikanpuolikkaita, joiden parasta ennen päiväys oli kaksi vuotta sitten. Avasin, ei haissut eikä maistunut pahalle, joten söin ne rahkan kera. Toistaiseksi olen elossa, joten ei mennyt hukkaan nekään.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista!

    Yritän jatkossa olla tarkka siitä mitä kaappiin ostan, tai erityisesti siitä että se tulee syötyä. Täytyy palata aiheeseen muutamien kuukausien kuluttua ja tarkistaa mikä meininki.

    VastaaPoista
  4. Itse teen jääkaappisiivouksen n.kuukauden välein.Kuivakaapin n.kolmen kk välein.Oikeastaan joka viikko putsaan rätillä jääkaappia jostain kohtaa ja näin pysyn ajantasalla tarvikkeista.Viikkoruokaostoksia en kaappiin laita/osta ennen kuin tiedän kaapin tilanteen.Pakastin on eri juttu:/Sen putsaan n.kerran vuodessa.Ja sieltä lentää mm.vauvan unohtuneita soseita roskiin.Ennaltaehkäisyähän tuo siivoaminen on,ja jollain tapaa asioiden kontrolloimista.Toki...inventaarioita tulee tehtyä joka kaappiin ja varastoon aika usein.Tässä vararikossa se helpottaa ja toisaalta myrkyttää mieltä.Kaikki kamat läpi katsottuna,mutta mitään arvokasta ei ole,että tulisi päivässä velattomaksi.

    VastaaPoista
  5. pakastimesta tulee arkeologisia löytöjä tehtyä... ;) samoin jääkaapista. mutta kun keittää kunnolla tai paistaa pari tuntia uunissa, niin ei se tapa, pakteerit muuttuu proteiiniksi! tällä mennään. kananmunat muuten säilyy jääkaapissa tosi pitkään päiväyksen jälkeen, koska se on laskettu huoneenlämpösäilytykselle. Maidosta taas maistaa, jos se on pilalla, jos se maistuu "vain" jääkaapille, teen puuron, mutta paha maku tarkottaa välitöntä ruokamyrkytysvaaraa. ja ennen sitä siis voi juoda. toki, älä koita tätä kotona tai kerro valvovalle viranomaiselle, mutta oikeasti päivät on ohjeellisia... toki tilapäiseen säilytykseen jääkaappi on keksitty, ei arkistointiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, esim. jogurteissa ja viileissä päiväykset on todellakin ohjeellisia. Yksi artefakti minkä löysin oli viisi vuotta sitten päiväysvanhaksi mennyt sinappi. En ihan viitsinyt kokeilla enää :)

      Poista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...