Pages

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Lokakuu - velka numeroina päivitettynä



Tein 60€ lisälyhennyksen Visaan. Kuten aiemmin kirjoitin, meinasin jättää sen tekemättä koska "se on niin vähän". Pöh. Viime kuulta siis tuokin on mukavasti pienentynyt.
S-Pankin sivuilta otin kuvakaappauksen tuosta kortin tilanteesta. Koska graafit ovat kivoja, on mukava seurata kuinka käyttämättömän luoton osuus (vihreä) valtaa alaa käytetyltä luotolta.

Vanhat tavat istuvat tiukassa. Lisätöiden palkkatilillä on jonkun verran rahaa, kuin odottamassa sitä että siirrän sen johonkin laskuun tai velkaan. En tiedä mitä sillä tekisin. Koska olen tottunut siihen että kaikki siirtyy eteenpäin lähes välittömästi, on nyt sellainen odottava tunne että mihin sen siirtäisin. Kai sitten Visaan ensi kuussa.
Jos vaikka tässä kuussa velka on pienentynyt noin 600€:lla, on täysin riippuvaista töiden määrästä, pystynkö samaan tulevina kuukausina. Minimilyhennyksillä velkoihin menee noin 450€ mikä on hyvä summa sekin, mutta ainakin ensi kuulle hyödynnän tuota tilille jäänyttä rahaa.

8 kommenttia:

  1. Wau! hyvä tahti sulla lyhennyksien kanssa. Jos ylimääräistä kertyy niin samantien vain lyhennyksiin. Aina sitä korkoa tulee vähemmän maksettua mitä pienempi on velan pääoma. Vuoden 2014 kun lyhentelet hyvää tahtia ni sähän olet suunnilleen velaton siinä vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka näillä samoilla summilla olen pyörinyt monta vuotta, vasta tämän vuoden puolella edistystä on oikeasti alkanut tapahtua. Snowballing eittämättä tuo vaikutuksensa kun nykyisen ison lainan lyhennyksen mitoitin tarpeeksi suureksi.
      Tavoitteena todellakin on saada nämä velat hoidetuksi ennen kuin kalenteri näyttää vuotta 2015.

      Poista
  2. Ajatteliko pitää luottokorttia vielä velanmaksun jälkeen vai irtisanotko sen? Ihan mielenkiinnosta kysyn. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on tulossa oma kirjoitus, mutta lyhyesti sanottuna; säilytän yhden luotto-ominaisuudellisen kortin. Ehkä tämä on postaus jonka seuraavaksi julkaisen.

      Poista
    2. Heh, en kysy sulta enää mitään, kun en saa täällä vastauksia, vaan joudun odottamaan omaa postausta. :D (tämä oli vitsi)

      Poista
    3. Onneksi odotukset palkitaan joskus nopeammin kuin uskoisikaan! Postaus on julkisena jo :)

      Poista
  3. Minunkin mielestäni kannattaa ihmeessä laittaa lisätyön palkat visan lyhennykseen. Sinulla kuitenkin on säästössä pahimman varalle se "pesukoneraha"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tulen luultavasti tekemäänkin. Se, että lisätyön rahat ovat nykyään vapaammin käytettävissä siinä missä aiemmin ne menivät samantien eri lyhennyksiin, aiheuttaa ehkä vielä joitain kuukausia askarrusta. Velkojen sulaminen tuottaa kuitenkin juuri nyt sen parhaan sokerihumalan, parasta siis ottaa siitä kaikki irti!

      Poista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...