Pages

perjantai 16. toukokuuta 2014

Velka numeroina - toukokuu

Tähän kuukauteen lähdin selkeä tavoite mielessä. Tahti on pidettävä samana kuin aiemminkin. Juuri suurempaan summaan ei nyt mahdollisuuksia olekaan vaikka tätäkään ei missään nimessä huonona suorituksena voi pitää.



Tämä lyhennys teki merkityksen velan maksuaikataululle. Vielä viime kuun lyhennyksen jälkeen jäljellä oli 9 maksuerää, nyt tämän lyhennyksen jälkeen niitä olisi jäljellä 7. Kuten jo viime velkapostauksessa totesin, tämä yhden lyhennyserän vähentyminen merkitsee sitä että vaikka jatkossa maksaisin vain minimierän, olisi velka kuitattu vuoden loppuun mennessä. Siis yksi merkttävä tavoite vuoden tavoitteista on saavutettu. Kuittasin aiemmin visavelan nopeammassa aikataulussa, nyt myös tämä tavoite tulee toteutumaan.
Kesäkuussa tulen maksamaan suuremman erän kuin nyt. Aivan upeaa ajatella että velka joka vielä vuosi sitten oli lähes 10 000€ on ensi kuussa alle 2000€!


Prosenttihaaste näyttää edistyvän myös tuossa ympyräkaaviossa.Ylimääräiset lyhennykset ovat tällä hetkellä yhteensä 520€, tai 26% koko potista. Elokuun lyhennyksen jälkeen ei hurjasti ole enää nakerrettavaa.

Mainio kuukausi tulossa!

Mieli kelaa tapoja joilla voisi saada vielä lisää ulottuvuutta velanmaksuun. Vinkkejä otetaan vastaan. Syksyllä opintolainan kanssa tulen tarvitsemaan joitakin apuvälineitä sillä sen olemassaolo ei tunnu lähellekään niin, no, miltään verrattuna tähän lainaan. Haluan opintolainan maksettua mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu että nykyisellä tahdilla en sitä pysty maksamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...