Pages

torstai 6. marraskuuta 2014

Muutto

Tämän piti olla ajastettuna ilmestymään eilen mutta olinkin möhlinyt sen viikon päähän, hups..

iosphere vaihtaa maisemaa
Tapetilla ollut muuttaminen on yksi osa kokonaisuutta jonka nimi on enemmän tai vähemmän Velin elämän täydellinen uudistaminen. Sillä lailla kevyt lähtökohta, heh.. Mutta näin se vain on, kaikki tuntuu menevän uusiksi. Prosessi on osaltaan varmaan alkanut jo kauan sitten ja myös tämä talousremontti on yksi olennainen osa-alue kokonaiskuvaa. Massiivisia muutoksia en voisi kantavasti tehdä jos kuukaudessa olisi sadoilla euroilla luottojen ja velkojen kuukausieriä maksettavana.

Muutan virallisesti joulukuussa, käytännössä toivottavasti jo ainakin viikkoa aiemmin. Se on fakta nro 1. Fakta numero 2 on se että muuton jälkeen asumiskuluja menee kahdesta eri paikasta. Typerää, voisi joku sanoa. Puhtaasti rahaa ajatellen se ehkä onkin niin. Peruslämmöllä olevasta talosta ei tietysti tule niin paljon käyttökustannuksia kuin täysin asutetusta mutta kuitenkin kulut tulevat kasvamaan vuokran myötä enemmän mitä ne pienenevät nykyisen talon käyttökustannuksien alentumisesta.

Aiemminkin olen käsitellyt sitä että joskus ihmisen toimintaa ei voida perustella puhtaasti järjellä ja/tai matematiikalla. Näin on nytkin. Koska koko elämäni tulee menemään melko lailla uusiksi, täytyy näitä asioita käsitellä kokonaisuutena. Yksittäisiksi irroitetut asiat kuten tämän muuttaminen vääristävät perspektiiviä kun järkeistettävänä on vain tietty pala kakusta. Tätä eivät varmaan kaikki ymmärrä, koska pelkästään velkojen maksun järjestystäkään kaikki eivät ole ymmärtäneet. Siis sitä että maksaa suurempikorkoista mutta pienempisaldoista enemmän pois. En tietysti oletakaan että kaikki ymmärtäisivät toiminnan vaikuttimina olevia tunneskaaloja sillä ne ovat omiani ja niitä on mahdoton täydellisesti sanoiksi pukea.

Jaarittelu sikseen. Miksi muutan? Koska lähitulevaisuudessa (=kahden vuoden sisällä) muutan paikkakuntaa. Se, miksi muutan nyt kaupungin sisällä liittyy moneen asiaan joista yksi on se että valmistaudun lopulliseen muuttamiseen. Väliaikaisratkaisuna muutto on erittäin hyvä, siis todellakin erittäin hyvä tapa valmistautua siihen miten monta tulevaa vuottani tulee menemään. Lähinnä tarkoittaen asumisen erilaisuutta. Omakotitalosta pieneen vuokra-asuntoon siirtymisessä on paljon sekä hyviä että huonoja muutoksia. Saanpahan totutella.
Miksi muutan enkä myy taloa ensin? Tätä en pysty perustelemaan oikeastaan muuten kuin että tunnen itseni sen verran hyvin että en pääse irtautumaan talosta ellen itse muuta siitä pois. Kun olen muuttanut joudun kohtaamaan kaiken sen epämiellyttävän mitä myymisprosessia kohtaan tunnen. En saa sitä käyntiin niin kauan kuin vielä asun tässä. Ehkä joku ymmärtää, ehkä ei. Ei sen väliä kuitenkaan.

Puhun lähitulevaisuudesta tässä kontekstissa kahden vuoden säteellä. Se on aika laaja aikaraami mutta tarpeellinen. Tähän nyt taas liittyy monen monta tekijää, erityisesti työhön liittyvien asioiden puitteissa. Myös alkava opiskelu liittyy tähän. Nyt käynnistyvät opinnot ovat starttina varsinaisiin opintoihin joihin pyrin. Olen sitouttanut itseni melko mittavaan urakkaan, vähän hirvittää mutta enää ei voi perääntyä. Opiskeluista ei tässä kohtaa ehkä enempää tarvi kertoa. Käyn työn ohessa koulua ainakin ensi kesään saakka. Jatkossa ehkä kokopäiväisesti sitten. Monta muuttujaa vielä sen suhteen, liian aikaista tietää ja sanoa.

Muuttamiseen liittyy potentiaalisia negatiivisia tekijöitä. Talo menee myyntiin mutta miten pitkään se on markkinoilla? Mitä jos se ei mene millään kaupaksi? Mistä rahat loputtomilta tuntuvien kuukausien kahden asunnon loukkuun? Niin, tosiaan. Sitä pitääkin sitten miettiä. Toistaiseksi jatkan asuntolainan lyhentämistä mutta tiukan paikan tullen sen voi aina laittaa pelkille koroille. Tätä haluan kuitenkin välttää. Onhan tässä kuitenkin totuttu aika tiukan linjan vetoon että eiköhän sitä jotenkin pärjätä.
Talo voi tietysti mennä nopeastikin kaupaksi jolloin tilanne selkiintyy huomattavasti mitä rahana tulee. Pidän kuitenkin todennäköisenä että ennen kaupungin vaihtamista talo on myyty.

En ole siis muuttamassa pelkästään sen vuoksi että pääsisin veloista eroon vaan sen vuoksi että tulen vaihtamaan kaupunkia ja toivottavasti löytämään itseni sellaisesta elämäntilanteesta (=opiskelija) jolloin asuntolainan hoitaminen on mahdotonta tai ainakin vaikeaa.

Tätä koko elämäni uudelleen järjestämistä availen jatkossa sitä mukaa kun sopivaksi koen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...