Pages

torstai 9. lokakuuta 2014

Muutoksia

Kuva: iosphere
Koska en ehdi moneen päivään koneen äärelle niin käytän tähän väliin tilaisuuden hyödykseni ja vähän avaan sitä miksi postaustahti on hiljentynyt.

Tämä blogi ja kirjoittamani aihepiirit eivät missään nimessä ole vähemmän tärkeitä nyt kuin aiemmin. Se on ehkä ensimmäinen ja tärkein pointti.

Joskus elämä tapahtuu rytinällä. Life happens, kuten sanotaan.

En ole uskaltanut hirveästi mainita mitä kaikkea on tapahtumassa, ihan siitä syystä jos asiat vielä peruuntuisivat tai muuten muuttuisivat. Ja voivathan ne toki muuttuakin, ei sen puoleen.

Ajankäyttöni on saanut uudenlaisen jaottelun syksyn aikana. Toisaalta ajan kaikkia niitä projekteja eteenpäin joita täälläkin olen puinut, toisaalta se on vain pieni osa kokonaisuutta joka muodostaa arkeni. Ja siinä blogimaailman tavoittamattomassa olevassa arkielossani kuplii. Paljon.

Kuvassa mies lukee kirjapinon äärellä. Pidän noista iospheren kuvista koska niistä löytyy oikeastaan tilanteeseen kuin tilanteeseen soveltuva piirros (on varmaan tullut selväksi että tykkään käyttää noita, heh). Oma tilanne on se että lukemisen olen aloittanut minäkin. Olen palannut koulun penkille, tämä tapahtuu oman työn lisäksi ja iltapainotteisesti. Tarkemmin en nyt tuota ala avaamaan, ainakaan vielä.

Lisätyökuviot vievät tosi paljon aikaa tällä hetkellä, vieläkään ei ole ihan selvää miten suurta osaa se tulee näyttelemään. Viikko viikolta kuitenkin tiedän paremmin.

Asumisasiat ovat murroksessa. Tiedän tällä hetkellä vain sen että tämän vuoden puolella tulen muuttamaan. Tämä on aiheena blogin teemoihin kiinteästi liittyvä ja ansaitsee palstatilaa jahka jotakin konkreettista tapahtuu. Asia on vienyt positiivisella tavalla aikaa ja tämäkin siis ollut pois blogin naputtelusta.

Myös muussa henkilökohtaisessa elämässä on kaikenlaista jännää menossa.

Koska yritän välttää tarpeetonta stressiä, on tämä blogi jäänyt kakkossijalle enkä ole yrittänyt pakottaa tekstiä. Luonnoksissa on edelleen paljon materiaalia joita työstää, väkisin ei kuitenkaan hyvää koskaan tule. Jos on mahdollista, palaan nopeastikin linjoille mutta voi olla että vasta reilun viikon kuluttua jolloin kuukauden velka- ja säästölistaukset ovat valmiita.

1 kommentti:

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...