Pages

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Veli haluaa

Kuva: iosphere
 Haluan monenlaista. Haluamisen synnyinsija voi olla tarve mutta usein ne ovat mielitekoja. Pidin jossain kohtaa listaa sellaisista asioista joita haluan. Usein kuitenkin lista jää joko tosi lyhyeksi tai sitten kasvaa mahdottoman pitkäksi. Lyhyeksi se jää sellaisina hetkinä kun ajatusmaailma lähtee sieltä missä "Minä en voi haluta tällaisia asioita, onhan kaikki kuitenkin aivan hyvin". Pitkä lista tulee silloin kun "En kertakaikkiaan kestä ilman sitä ja sitä asiaa!".

Uusin halulistaan vaikuttava tekijä on muuttamiseen liittyvä. Kun joka päivä käyn jotain tavaroita läpi ja vien niitä kierrätykseen tai roskiin, mietin myös esim. huonekalujen kohdalla haluanko tai viitsinkö niitä enää kantaa seuraavaan paikkaan.

Sänky jota olen pitänyt hyvänä taitaakin olla uutta patjaa vailla. Sain käytännössä uudet rungot joitain kuukausia sitten joten niitä en tarvi. Patja ja petari kuitenkin ovat alkaneet tuntua häiritsevän kovilta. Nukun kyljelläni ja on ilkeä tunne kun tuntee käsivarren puutuvan hetken makaamisesta. Tyynyt ovat ihan susia ja joka aamu niska-hartia-alue on jäykkänä ja vähän kipeänä. Tyynyjen uusiminen nyt ei maksa mutta tuplasängyn patja + petari = €€€.

Sohvista taisin mainitakin jossain aiemmassa postauksessa. Nämäkin alkaa olla loppuu käytetty. "Omassa" sohvassa on selkeä painauma ja se ottaa selkään jos makoilee ja määrittelee paikan missä tulee istua, muuten istuma-asento tuntuu vinolta jos puoli peffaa on siellä painaumassa ja toinen puoli korkeammalla. Muksun käyttämä sohva on siivousyrityksistä huolimatta niin täynnä kaikenlaista tahraa ja läikkää että siitä ei enää siistiä saa. Sillä kangassohvalla on ikää kymmenen vuotta ja sohvan pehmusteet ovat olleet jo kauan aika epätasaisia. Kivan näköinen se olisi mutta.. Mukavuuskerrointa tarvitaan tähän huonekaluun kyllä. Sohvat ovat L-mallisesti olkkarissa, olen unelmoinut siitä täydellisestä kulmasohvasta jo pitkään! Uusi sohva = €€€!

Samanlainen uusimishalu koskettaa monia pienempiä ja/tai edullisempiakin asioita kuten leivänpaahdinta, kahvinkeitintä, valaisimia, kirjahyllyä.. Lopputuloksena reilusti rahanmenoa jos heikolla hetkellä kaupoille lähden.

Todennäköisesti kyseessä on jonkunlainen uuden alun ajatus. Aloitus puhtaalta pöydältä, jossa ei ole juuri mitään vanhasta muistuttavaa. Koska tunnen itseni tiedän että tulee olemaan kova pala yrittää laittaa tunteita (uuden alun tarve, asioiden korvaaminen) ja järkeä (tavaroiden käyttökelpoisuus, kierrätysideologia, rahan käyttö) sopuun keskenään. Vanha elämäni alkaa vain olla auttamattomasti, no, vanhaa ja taakse jäävää, niin paljon tapahtuu ja tulee muuttumaan.

Pyrkimys on nyt ollut se että joka ikinen kerta kun lähden kotoa, lähtee mukanani tavaraa pois. Mitä enemmän pengon, sen enemmän tajuan miten paljon kaikkea onkaan kertynyt. Urakka ei tunnu kuitenkaan toivottomalta sillä kiire ei ole. Rauhassa hyvä tulee. Kiirettä en kyllä kestäisi muuttamisen ja tavaran karsimisen suhteen sillä jo muutenkin on enemmän kuin tarpeeksi tekemistä. Täytyy muistutella koko ajan itselle että "parin viikon päästä helpottaa, parin viikon päästä helpottaa...". Tuo pari viikkoa tietysti liukuu eteenpäin koko ajan.

Nyt pitäisi vielä kestää tätä silkkaa haluamista jonkun tovin. Voisin tehdä kartoittavia kierroksia huonekaluliikkeissä ja tutkiskella isojen huonekalujen uusimisen kokonaissummaa, se varmaan tuo vähän jäitä hattuun.

6 kommenttia:

  1. Erityisesti nukkumiseen mielestäni kannattaakin sijoittaa! Mutta mikä estää katsomasta uutta sohvaa käytetyistä? Tänä päivänä ihmiset luopuvat käyttökelpoisista kamoistaan sisustusvimmoissaan jne. mm. facebookissa on paljon kierrätysryhmiä (paikallisia ja valtakunnallisia) joista voi löytyä vaikka mitä.. Suosittelen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn ensi viikolla katselemassa jos ostaisin vain kunnon petarin. Sohva toki menee käytettynäkin, siinä ei omalta osalta ole mitään uutta ja hyvät yksilöt kyllä ilman muuta kelpuutan!

      Poista
  2. Tuli mieleen, että yksi vaihtoehto olisi laittaa itselleen uusien tavaroiden budjetti. Sitten sen puitteissa voisi ostaa joko uutta tai vanhaa niin paljon kuin sielu sietää, kunhan budjetti ei ylity.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tietysti oiva idea. Nykyisellään ostan sitä "uutta kamaa" sillä mitä tilille jää muista budjettikuluista. Katson teenkö erikseen budjetin jahka olen kartoittanut mitä kaikkea tarvii uusia ja mitä ne suunnilleen kustantavat.
      Muutamia kivoja esineitä ja huonekaluja laitan kyllä myyntiin, sellaisia joita ei enää tilanpuutteen vuoksi pienempään asuntoon voi viedä mutta varmasti käyvät ihmisille, sillä saa eurosia sitten näihin hankintoihin.

      Poista
  3. "Pyrkimys on nyt ollut se että joka ikinen kerta kun lähden kotoa, lähtee mukanani tavaraa pois."
    Minne se tavara päätyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roskikseen rikkinäinen / kierrätyskelvoton. Kierrätyspisteisiin niihin soveltuva tavara. Vein esim. pyykinkuivaustelineen juuri kierrätysastiaan. Siitä oli puolet pinneistä katkennut. Saman telineen otin kierrätysastiasta vuosi tai kaksi sitten kun siitä oli vain yksi tai kaksi pinniä poikki ;)
      Näiden lisäksi olen lahjoittanut tutuille tavaraa, mm. astioita ja koriste-esineitä.

      Poista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...