Varallisuuden kerryttäminen, tai ainakin tulevaisuuteen varautuminen tulisi aloittaa mahdollisimman aikaisin. Itse en koskaan ole pystynyt omalle lapselleni sellaisia säästösummia sivuun laittamaan mitä joissain perheissä tehdään (lapsilisät osakesalkkuun tmv.). Ainakaan vielä. Ehkä jossain vaiheessa saan hänellekin hyvän pesämunan kasvatettua, aloitettu ainakin on jo.

Nyt on paperinippu valmiina ja lähdössä Nordnetille. Saa nähdä tuleeko miten suuri mutka matkaan kun kyseessä on yksinhuoltajaperhe ja mitään erillistä todistusta ei siihen hätään löydetty. Vaikka lisäselvityspyyntöä tulisikin on kuitenkin homma laitettu käyntiin ja silloin se on helpompi saattaa maaliin asti.
Kummityttö saakoon joskus tulevaisuudessa alun itsenäistymiselleen pienen lisäbonuksen turvin. Meillä on juuri taloudellisesti melko kuormittava vaihe menossa, ja tulee olemaan seuraavat pari vuotta jonka johdosta kuukausittainen säästösumma asetetaan pienille summille. Mahdollistahan on jopa 15€/kk summilla tehdä säännöllisen säästämisen sopimus joten saadaan konkretian tasollakin säästöpossutus käyntiin ilman merkittävää impaktia omaan talouteen. Kun olemme omia sidonnaisuuksia saaneet työstettyä niin aina on mahdollista muista myös kummilasta avokätisemmin.
Kummivanhempana oleminen on mielestäni sellainen vastuu joka voi koskea myös taloudellisten olosuhteiden tukemista. Kummina olen lupautunut neuvomaan, ohjaamaan ja tukemaan lasta elämänsä polulla. Pikkuisena prinsessana hän saa runsaasti rakkautta ja läheisyyttä sieltä ihan lähipiiristään ja me kummeina voimme hieman etäämpää ilmaista välittämisemme näin(kin). Tarkoituksena ei ole vaihtaa tai ostaa välittämistä rahaan/rahalla, mutta ottaa kokonaisvaltainen näkemys siihen miten eri keinoin muistaminen voi näyttäytyä. Uskon että en ole ainoa joka näin ajattelee.
Tuntui mukavalta pyytää lapsen äidiltä lupa perustaa hänelle arvo-osuustili johon voimme alkaa kerryttämään hänelle rahaa. Suosittelen kaikille joilla on kummilapsia, lapsenlapsia, omia lapsia, sisarusten lapsia tai mitä vain :) Erityisesti kun lapset ovat pieniä, voivat lahjat ja hemmottelut olla pientä ja simppeliä ja siinä samalla laittaa lahjarahaa säilöön kasvamaan ja odottamaan myöhempiä aikoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.