Pages

tiistai 30. joulukuuta 2014

Ei mainoksia


Tämä on tavallaan samaa sarjaa kuin tuo edellinenkin juttu. Laitetaan tämä linjoille nyt ja huomenna kun on vuoden viimeinen päivä julkaisen ensi vuoden tavoitteet.

Kuva: iosphere


Olen asunut nyt muutaman viikon uudessa asunnossa. En ole saanut aikaiseksi laittaa oveen "Ei mainoksia tai ilmaisjakeluja, kiitos!" - ilmoitusta. Vastaava ilmoitus on ollut postilaatikossa viimeiset viisi vuotta enkä ole joutunut kohtaamaan sitä mainostulvaa mikä suurinta osaa ihmisiä odottaa kun postinsa hakevat. Poikkeuksen on tehnyt kaupunkilehden jakaja joka ei joko osaa lukea tai sitten ei osaa kieltä, hän kun on sitkeästi jakanut tuon mainossontalehden joka viikko postilaatikkooni. Tai sitten jakajat koulutetaan siten että tuo mainoksia täynnä oleva ilmaisjakelulehti ei ole ilmaisjakelulehti ja sen voi jakaa joka kotiin.

Kuitenkin. Nyt kun kaikki mahdolliset lipareet ja tarjouskupongit ovat jonkun aikaa tulleet kolisten oven postiluukusta olen vakaasti sitä mieltä että niiden määrä on kasvanut hurjasti vuosien takaiseen! Tai sitten muisti tekee tepposet. Parissa päivässä voi tulla pitkälti toistakymmentä erilaista mainoslehtistä! Järkyttävää!

Ensimmäiset viikot laitoin kasan oven viereen heti niiden tullessa ja vein lehtikeräykseen seuraavan kerran kun lähdin kotoa. Ensimmäisenä joulunpyhien jälkeisenä lauantaina, kun mainokset taas alkoivat tulla, uhrasin kuitenkin aamukahvini mainoksia lukien.

Voi hyvänen aika miten taidokkaasti sohvia ja petivaatteita tuputetaankaan! Itsekin hetken mietin miten huonosti oma petauspatjan hankkiminen sattuikaan kalenteriin, nyt olisi saanut koko sänkysetin vain kuusi-seitsemänsataa enemmän sijoittamalla (sänkysetin aleprosentti oli varmaan fonttikoolla sata muun tekstin ollessa pientä leipätekstiä). Lidlin mainoslehdessä oli oikeastaan aika hienostikin esitelty koko aukeamalla erilaisia juomia, uuden vuoden lähestyessä talvihenkisesti. Halpatavaratalotkin esittelivät jo valmiiksi halpoja hintojaan alennusmyynnin tuomin vielä halvemmin hinnoin. Raketteja oli siellä täällä, tietysti aina halvimpaan hintaan.

Voivoi. Ne oli viimeiset mainokset mitä luin. Olen pärjännyt ilman mainoksia tähänkin asti, en halua alkaa elää niiden mukaan. Tulee vain tarve lähteä kaupoille ostelemaan sellaista mitä ei edes tarvitsisi. Tästä olen aiemminkin kirjoittanut, sainpahan taas konkreettisen esimerkin miten taidokkaasti meille myydään turhaa.

Oveen laitoin ilmoituksen "Ei mainoksia tai ilmaisjakeluja, kiitos!". Heti tuli taas parempi mieli. Vielä kun laskujen tulemisen saisi estettyä niin olisi jo aika hieno juttu.


PS: Eilen kerroin tarvitsevani työkalupakin. Löysin sopivan, halvan ja hyvän. Ei ollut tarjouksessa mutta koska hinta vastasi mielikuvaani siitä mitä sen pitäisi olla päätin sen ostaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...