Pages

maanantai 8. joulukuuta 2014

Tuhluri

Iospherella on paljon rahaa.
Muutto on kohta siinä mallissa että uudessa paikassa voi viettää aikaa. Parin seuraavan päivän aikana olisi vielä ruokapöydän ja sänkyjen kantaminen. Lähes kaiken muun olen yksin saanut kannettua viime viikon aikana. Viikko on ollut tosi kiireinen ja kuormia olen vienyt joko aamuvarhain tai iltamyöhään, tai kahden työn välissä jos on ollut aikaa.
Vanhassa kodissa on vielä luonnollisesti paljon tavaraa mutta uudessa alkaa olla välttämättömyydet joiden lisäksi en ylimääräistä liikaa haluakaan. Tarpeettoman tavaran määrä kasvaa päivittäin kun teen jättämispäätöksiä milloin mistäkin. Kierrätyskelvottoman kasan lisäksi myyntikelpoinen kasa on kasvanut. Kun tämä rumba on ohitse ja vietän yöni uudessa kodissa, sitten voi alkaa miettimään tavaran myymistä.

Uusi koti tarvitsee jotakin uutta, sellaista mitä vanhassa ei ole tai minkä hankkimista olen miettinyt useaan otteeseen.

Kävin ostamassa maailman parhaimman kahvinkeittimen. Se on kyllä oikeastaan aika tavallinen, Philipsin termoskeitin. Siihen kun keittää aamulla kahvit niin termos pitää sen kuumana tunteja. Toisin kuin nykyinen Moccamasterin termoskeitin. Se on huono, termososuus päästää lämmön läpi tosi nopeasti vaikka itse laite keittää hyvää ja kuumaa kahvia. Ajattelin putsata ja laittaa vaikka kirpparilla Moccamasterin pikkuhintaan eteenpäin jos joku vaikka haluaa muodon vuoksi ns. arvostetun merkin laitteen kotiinsa tai mökillensä. Tällä uudella keittimellä oli hintaa 70€. Vanhalla satanen enemmän silloin kun sen ostin. Vanha on palvellut kuusi vuotta vaikka sen lämmönpito on ollut melkein alusta asti huono. Uusi keitin saa olla vähintään toiset kuusi vuotta joten hyväksyn hinnan.

Sohva. Minulla on uusi sohva! Sitä ei ole koskaan tapahtunutkaan. Aina ollut muiden vanhoja.
Nykyiset kaksi olohuoneen sohvaa ovat keskenään ihan erilaiset. Se ei haittaa sinänsä, mutta se haittaa että toinen niistä on niin huonokuntoinen että siinä ei oikein viitsi edes istua. Toinen on nahkasohva, vanha kylläkin, mutta varmasti sen pienellä hinnalla eteenpäin saisi. Opiskelijalle tai ensimmäiseen asuntoon muuttavalle.
Uuden sohvan mukaan tulee iso rahi joka toimittaa sohvapöydän virkaa. Nykyisen lasisen sohvapöydän voin siis myydä eteenpäin. Sohvalle tuli hintaa raheineen ja kuljetuksineen noin 1350€. Maksu on vapaa puolen vuoden ajan, ts. kuluton ja koroton kunhan sen puolessa vuodessa hoitaa. Sohvaan menee kaikki myytävistä tavaroista tuleva raha ja sitten makselen sitä pois kuukausittain. Jos siitä on velkaa keväällä kun puoli vuotta tulee täyteen niin sitten se täytyy ottaa listauksissa huomioon. Ehkä joidenkin mielestä pitäisi jo nyt mutta en ajatellut näin tehdä koska sohvasta on jo suunnitelma ja myyntituotot tekevät maksun helpommaksi. Lähinnä ajatuksena että ns. pesukonerahasto tulee siinä kohtaa kuvioon kun viimeiset hetket korotonta aikaa on käsillä.
Sohvasta muuten sen verran että kaverillani on vastaava kokonaisuus, sohva + rahi, samalla kankaalla. Se on kestänyt viisi vuotta ilman merkittävää tyynyjen jämäkkyyden muutosta eikä kankaassa näy kuluminen. Uskon sohvan menevän siksi pitkään vaikka oli myymälän halvimpia malleja (ainahan ne yrittää puhua paksumman kankaan tai kalliimman mallin).

Matto. Uudet matot ovat yleensä enimmäkseen haluja eivätkä välttämättömyyksiä.  Tiedän monta taloutta jossa on varasto täynnä erilaisia mattoja, niitä aina välillä vaihdellaan mielen ja kauden mukaan. Itselläni ei tällaista tilannetta ole. Mattoja on vanhassa talossa useita, kukin omilla paikoillaan. Sellaista riemun kirjoa edustavat että ei mitään rajaa. Paria lukuunottamatta kaikki joko kirpparilöytöjä tai sukulaisten vanhoja. Uudessa kodissa on makkarin, keittiön ja eteisen matot paikoillaan. Olohuoneeseen haluan uuden maton, sinne pitää saada vaalea matto koska muuten tila tulee liian tummaksi. Sopivaa vaaleaa mattoa en omista joten yksi viidenkympin sijoitus lienee paikallaan. Vanhoista matoista pari kelpaa viedä kirpparille kunhan ne ensin pesee ja siistii. Osa saa muuttua lämpöenergiaksi jätteenkäsittelylaitoksella.

Televisio. Juu, ostin uuden telkkarinkin. Vanha oli sellainen että kun viisi vuotta sitten tuli television tarve, ostin halvimman mahdollisen mallin. Pieni telkku on edelleenkin ihan toimiva mutta hurjan epäkäytännöllinen kun ruutua pitää tihrustaa tekstit nähdäkseen. Uudessa kämpässä välimatka sohvan perukoilta televisioon kasvoi ja se näytti niin pieneltä ja yksinäiseltä siellä huoneen toisella laidalla että kävin katsomassa nykytelkkujen hintoja. Netistä löytyi yksi erittäin hyvä tarjous ja kymmenien positiivisten arvioiden perusteella tein sitten hankinnan. 350€ kuljetusmaksuineen. Menee puoleen kuuhun vähän tiukkistellen ennen kuin palkka tulee mutta on ainakin ns. järkevä ostos. Vanhan telkkarin saan myytyä parilla kympillä ihan varmasti, laskee omalta osaltaan näiden uusien hankintojen kokonaiskustannuksia. (Jutun kirjoittamisen jälkeen telkku menikin jo kaupaksi hintaan 30€.)

Huh. Tuhluri oikein. Onpahan tavara kuitenkin oikeasti käyttöön tulevaa. Silti vähän huono omatunto, miksi sitä nyt on kaikkea tullut ostettua kun aina on pärjännyt vähemmälläkin jne.. Uusi koti vaikuttaa tällä hetkellä varsin minimalistiselta vanhaan nähden. Siistiltä ja selkeältä, tavara ei pursua joka paikasta. Vielä ainakaan. Nyt tietää jälleen miksi käy töissä, sohvasta riittää iloa sekä mielelle että kukkarolle, ei ratkea liitoksistaan hetkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...