Pages

lauantai 18. elokuuta 2018

Lainat numeroina - elokuu



Tuttu fraasi heti ensimmäisenä. Taloudellisesti on tulossa suuria muutoksia. Taulukoista päätellen ei kyllä siltä näytä. Täytyy siis avata.

Viime listauksissa mainitsin että otamme lisää velkaa ja hankimme liiketilan. Onneksi olin jättänyt pienen varauksen siihen että listauksissa se näkyy vasta elo- tai syyskuussa. Vielä ei nimittäin näy koska pankkimme on ollut, no, hidas. Muun muassa. Olemme ehtineet kuitenkin miettiä ratkaisua ja se tuntuu joka päivä järkevämmältä teolta.
Kaupankäyntiä on tehty nyt pitkään. Oikeastaan koko kesä. Pankkimme Nordea on digimuutostensa ja paikkakunnan konttori- ja henkilöstöjärjestelyjensä ansiosta saattanut itsensä tilaan jossa tavallisen pikkupennosasiakkaan (allekirjoittanut) on mahdoton saada henkilökohtaista tapaamista konttorissa inhimillisen ajan kuluessa. Asiointi on tapahtunut puhelimitse ja netin kautta yli kolmensadan kilometrin päässä sijaitsevan konttorin työntekijän kanssa. Vähän töksähtelevää ollut. Toimintojen tehostaminen on varmasti tuonut konsernille säästöjä (hyvä osakkeenomistajille, myös minulle) mutta tavan asiakas sen sitten huomaa (huono minulle).

No, kuinka ollakaan tuttava ehdotti toista pankkia tietyn asian hoitamiseksi. Oli jättänyt pankkiin tietonikin. Kävimme sitten sovitusti sillä ajatuksella että yrityksen asioinnin voisimme siirtää toisaalle. Sattui niin että tuosta toisesta pankista kävelimme ulos niin että olimme sopineet siirtävämme lähes kaiken asioinnin uuteen pankkiin. Asiat tulevat selkiytymään mm. asuntolainan osalta niin, että nuo kolme lainaa yhdistetään yhdeksi lainaksi. Liiketilaan otamme myös lainan tuosta uudesta pankista, ja yrityksen asiointi yrityslainoineen siirretään uuteen paikkaan. Erityisesti yrityslainan kohdalla saamme huomattavan edun sillä korko tippuu 2/3 nykyisestä. Palvelumaksuissa myös tuli huomattavaa alenemaa. Asuntolainoista jää kahden pienemmän lainan käsittelykulut kokonaan pois, puhumattakaan alemmasta korosta. Käsittelymaksuja siirroista ei tule.

Koska meillä on tässä nyt uudistusta monella saralla, sovimme pienestä lyhennysvapaasta. Tuo iso lainahan olisi joka tapauksessa loppuvuoden pelkillä koroilla joten merkittävää muutosta ei lyhennystahtiin tule. Itse haluaisin purkaa lainataakkaa mahdollisimman nopeasti ja ainakin alussa päästä vauhtiin sen sijaan että lainaa pidättelisi lyhennysvapailla. Onneksi puoliso on myötämielinen siinä että maksetaan jos se vain mahdollista on.

Ensi kuun lainataulukossa on sitten vain kolme saraketta: Asuntolaina, mökkilaina ja liiketilalaina. Kun lainat selkiytyvät noin, uskon että motivaatio mökkilainan nopeaan maksamiseen kasvaa entisestään. Kesä on mennyt tuon liiketila-asian selkiytymistä odotellessa. Lisäksi yksi suuri projekti nimittäin kesähäät veivät aikaa ja huomiota (rahaakin jonkun verran) ja lisälyhennykset asuntolainoihin olivat hyvin vähillä. Eiköhän tätä saada taas vauhtiin syksyn mittaan.

1 kommentti:

  1. Täälläkin Nordea ollut kehnoin, Danske kilpailukykyinen oman asunnon lainan suhteen mutta sijotusasuntolainoihin eivät pysty taas vastaamaan OP:lle eli OP pystyy tarjoamaan meille parhaan kokonaisuuden!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...