Pages

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Vertaislainauksen tilanne

Maaliskuun lopulla kirjoitin viimeksi vertaislainauksesta. Mikä on tilanne melkein puoli vuotta edellisen kirjoituksen jälkeen?

Palvelu www.lainaaja.fi lähettää joka maanantai viikkokatsauksen jossa kerrotaan viikon aikana tilille tulleet tapahtumat. Kovin paljon ei ole rahaa sisään enää virrannut kuitenkaan.

Lainoja on auki yhdeksän. Kahteen on tullut maksusuorituksia, myöhässä mutta sentään tullut. Uskoisin näiden lainojen tulevan hoidetuksi kokonaisuudessaan.

Yksi laina on ollut perinnässä yli puoli vuotta. En tiedä miten se on siellä pyörinyt niin kauan sillä muut ovat edenneet ulosottoon. Siellä on siis kuusi lainaa. Viimeksi epäilin että lainan ottajat ovat hakemuksessa joko vääristelleet totuutta tai sitten korttitalo on ollut jo kaatumassa. Näinpä sen on oltava sillä muuten ei kukaan parin sadan lainoja ulosottoon antaisi mennä.

Vaikka tuolta tipahtelisikin rästejä korkoineen takaisin ja pääsisin siten omilleni, en enää koe mielekkääksi laittaa rahaa tällaiseen. Se on harmi sillä edelleenkin tässä olisi eväät toimivaan lainauspalveluun ja nyt olen nähnyt vain sen huonoimman mahdollisen tuloksen.

Palataan taas joskus, usean kuukauden päästä aiheeseen.





1 kommentti:

  1. Tuo perinnässä oleva, joka ei ole edennyt, on todennäköisesti palautettu velkojalle varattomuus-esteen takia. Lainaa voidaan periä myöhemmin, kun velallisella on tuloja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...