Pages

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Huhtikuun lisäansiot

Okei. Ensinnä on tunnustettava yksi seikka. Olen ollut enemmän pois kotoa. Erilaisessa elämäntilanteessa se ei olisi mahdollista, enkä haluaisikaan. Vapaa-ajan uhraaminen on asia erikseen jos on vain itsestään vastuussa. Olen kuitenkin koululaisen vanhempi ja jokainen hetki pois kotoa on myös pois hänen luotaan. Vuorotyöhön tottuneena lapsikin on tietysti tottunut siihen että vapaa-aika ja yhdessäolo toteutetaan silloin kun se on mahdollista, ei aina arkisin klo 16 jälkeen ja viikonloppuna. Ilman nykyistä puolisoa, lapsen ja puolison hienoa yhteistä säveltä ja yhteistä kotia ei tänä keväänä koulun ja työn toteuttaminen olisi ollutkaan mahdollista tässä määrin.
Jos edellä oleva on vaikka jonkunlainen alustus tai kivijalka niin jatko on sitten sen päälle kantavien rakenteiden pystyttämistä. Vaihdettu vapaa-aika tuo mukanaan sekä opillista hyötyä että rahaa. Oppihyödyn tarvin että voin joskus valmistuakin, saatu raha löytää kyllä käyttökohteensa myös.

Vaikka tämä on lisäansiopäivitys niin koen ehkä tässä kohtaa tarpeelliseksi tuoda perusteluja kaiken ansaitun rahan ansaitsemiselle. Miksi niin teen? Yksiselitteistä vastausta ei ole, mutta blogin satojen kirjoitusten joukosta löytynee nippu selityksiä ja syitä. Jokin sisäsyntyinen mekanismi pitää meikäläisen sen verran kiireisenä vuodesta toiseen että kyseessä on oltava se yrittäjähenkisyys mistä puhutaan. On mukavaa laiskotellakin mutta rajansa kaikella. Kyllä jos näen kalenterissa kaksi-kolme perättäistä vapaapäivää on se minulle signaali siitä että jotain muutakin voisin noina päivinä tehdä kuin vain olla toimettomana. Perheen kanssa voi viettää erityisen mukavan päivän vaikkapa muksun päästyä koulusta mutta voihan sitä tavata asiakkaita tai tehdä jotain pientä lisähommaa vaikka klo 10-14 välillä? Eikö niin? Lomat on sitten erikseen, silloin paremminkin suodaan oloneuvoksena lokoilu. Omien sosiaalisten ja taloudellisten tavoitteiden täyttymiseksi on suotavaa tehdä työtä tänä päivänä, vaikka tavoite olisi kymmenien vuosien päässä. Optimaalinen elämänrytmi tulevaisuudessani on varmastikin höllempi kuin nyt. Uskoisin että helpommin kieltäydyn lähestymästä minkäänlaisia jaksamisen äärirajoja siinä vaiheessa kun on velaton mökki ja/tai asunto joista nauttia ja jotka mahdollistavat pienemmällä elämisen.
Lyhyen aikavälin motivaattori lisäansion tekemiselle on se että asuntokauppoja tehdessä minun maksettavaksi lankesi varainsiirtovero, puolisolle ei. Sovimme että minä hoidan veron suuruisen määrän lisälyhennyksinä yhteisinä otettuihin asuntolainoihin. Koen ns. kunniakysymyksenä saada tuo veron määrä kuitatuksi niin nopeasti kuin mahdollista. Nostetaan vielä viimeisenä tässä kohtaa esiin kärpäskortti. Jos saan monta kärpästä huitaisua kohden, miksi en niin tekisi? Koulu/työ/raha/lisäansio kulkevat kevään ajan käsi kädessä. Jos ei kulkisi, joutuisin ponnistelemaan huomattavasti suuremmin ja menettämään vielä enemmän vapaa-aikaani kuin nyt päästäkseni samaan tulokseen.

Tämä tahti millä olen nyt työskennellyt on väliaikaista ja tulen palautumaan normaalimpaan työtaakkaan parin kuukauden kuluessa. Nyt on kuitenkin suuri nautinto laittaa kuukauden lisäansioiden taulukko näytille.



Kakkostyöhön meni muutama tunti mitä nyt yleensä vähimmäismääräisesti olen tehnyt. Keikkatöiden kumulatiivinen kertymä sen sijaan on historiallisen suurella tasolla. Iso määrä koulu- ja työtunteja maaliskuulla toi huhtikuulle erittäin mainion lisäpotin.
Pikkumäärä ylitöitä tuli myös tehtyä varsinaisessa työssä ja parit päivärahatkin sai huhtikuulle kerättyä.

Pienempimuotoiset jatkuvat projektit pyörivät omalla painollaan. Nielsenin paneeli toi 40€ lahjakortin. Uskoakseni viimeistä erää hetkeen. Skannauspalvelu on simppeliä mutta mahdollisesti osaltani pikkuhiljaa ohimennyttä touhua. Mietin vielä asiaa. Sisällä on käyttämättömiä pisteitä vielä, nyt on vain niin kiire enkä itse ole hoitanut kaikki kauppa-asiointeja, voi olla että laitan hetkeksi tauolle piippailut. Ainakin pienen lahjakortin vielä tilaan ennen lopullisen päätöksen tekemistä.




 Yougov sen sijaan toi taas tuttuun tapaan 30€ lahjakortin. On se vaan loistava palvelu :)

Joulupöytä on taas kymppiä halvempi Plussarahan kilahdettua säästöön. Nuo vitoset otan käyttöön siis jouluruokia ostaessani että saan siinäkin kohti konkreettisen esimerkin itselleni miten pieni säästö tai huomion kiinnittäminen omaan kulutukseen voi olla merkittävä asia pitkässä juoksussa.

 Tässä tulee miettineeksi miltä normaalitason lisäansiot tuntuvat tällaisten tonnisummien jälkeen. Toukokuulla räjähtää jackpotti nimittäin ja kesäkuulle tulee lomarahat. Voi olla että heinäkuussa satanen-pari on oikea antikliimaksi, vaikkakin nimenomaan lisäansiota nekin rahat ovat.

5 kommenttia:

  1. Miten sä saat tosta Yougovista lahjakortteja noin usein? Mä vastaan kaikkeen mitä sieltä kysellään mutta silti pisteet kerääntyy tuskastuttavan hitaasti, muista paneeleista olen saanut nopeammin kerättyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osittain perustuu demografisiin tietoihin. Saan esim enemmän kyselyitä kuin puoliso, nytkin ollut joku sellainen kamppis missä samansisältöinen kysely tuli päivittäin, lisäksi on tullut isompia kyselyitä isommilla pisteillä.
      Toinen puoli totuutta on ohjelman suosittelu eteenpäin ja siitä saatavat pisteet. Oman sosiaalisen median käyttö ollut aika suuressa roolissa tässä.

      Poista
  2. Sulla on samanlainen ajatusmaailma töiden suhteen kuin mulla, liika vapaa on pahasta tai saa miettimään voisiko ajan käyttää jotenkin (taloudellisesti) hyödyllisesti :)https://voikonainenymmartaarahasta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sitä ei edes mieti rahaa, kunhan vain täyttää kalenterin tyhjyyttä sopimalla sitä sun tätä (mikä yleensä näkyy sitten tulopuolellakin). Sulla mielenkiintoinen tuore blogi; laitan seurantaan :)

      Poista
  3. Kiitos, seurannassa on velattomankin matka! Hassua miten mielenkiintoista on seurata muiden taloudellista kasvua omansa rinnalla. Joo pelkän rahan takia ei sivutyöt kyllä kannata, kyllä sen on oltava muutenkin antoisaa, etenkin näillä Suomen muhkeilla sivutyöhön kohdistuvilla veroprosenteilla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...