Pages

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Kakkostyön ansioden historia

Lisäansioista pisimpään säännöllistä pikkuvirtaa on tuonut yksi yritys jonka toiminnassa olen mukana. Lisäansiolistauksissa tämä näkyy sarakkeessa "Kakkostyön palkka". Omissa intresseissä ei ole täysipäiväinen työskentely ko. yrityksessä mutta firman arvon nousu ja tietysti oman työpanoksen vaihtaminen hyödykkeisiin (työmatkat, puhelinetu, työkoneet, palkka, osingot jne.) houkuttaa. Jos yrityksestä joskus irrottaudun, sen teen niin että koko putiikki myydään ja saan omistustani vastaavaan siivun myyntihinnasta. Koko juttu lähti alunperin liikkeelle hyvin leikkimielisesti mutta leikki olikin sellainen joka jatkuu edelleen. Yrityskuviossa mukana oleminen on myös valmistellut osa-aikaiseen yrittäjyyteen kun on läheltä nähnyt mitä kaikkea yritystoiminnan pyörittämiseen kuuluu.

Olen tähän juttuun sitoutunut eikä työ kuormita sen vähäisen tuntimäärän vuoksi. Pitkään tätä tehneenä se hoituu osana kuukausittaisia juttujani ja vaikeaapa tuo olisi yhtäkkiä lopettaa monen vuoden jälkeen, kun koko juttu tuntuu vähän kuin harrastukselta.
Ihan kuriositeetista kokosin palkkakuitit ja sitten vuosiansiot taulukoksi. En ole koskaan näin tarkkaan katsonutkaan mitä olen tienannut tässä yrityksessä osa-aikaisesti työskentelemällä. Firman maksamat päivärahat eivät kuulu taulukon lukuihin, olisikin vaikeampi etsiä kaikki suoritukset tiliotteista vuosien ajalta. Päivärahoja olen saanut säännöllisen epäsäännöllisesti parin viime vuoden ajalta tästä firmasta. Huipputienestit olivat opiskeluja edeltäneeltä vuodelta, tämän jälkeen taso on ollut maltillisempi. Vuonna 2014 taisin tehdä muutenkin perse ruvella töitä: ykköstöitä, kakkostöitä, lisätöitä, keikkatöitä. No niin teen nykyäänkin mutta silloin tein ihan maksimit ja loppuvuodesta olin aivan kuitti kun aloin lisäksi valmistautumaan opiskeluihin "esiopinnoilla" ja lisäksi oli muuttokuviot (mikä on toisaalta hassua, sillä nykyään kaiken muun ohella pyörii nimenomaan opiskelut ja juuri oli taas muuttourakka remontteineen ajankohtainen asia.)


Tuossapa taas lukuja tsekattavaksi. Jos leikitellään ajatuksella että kaiken tuon rahan olisi kaatanut pelkästään velkaan, tuntuu kivalta että se pieni panos mitä teen olisi kuitannut yli kymppitonnin velkarahaa pois. Tosiasiassa osa varmasti on mennyt ihan tavan käyttöön, mutta ehdottomasti valtaosan käytöstä ja sijoittelusta olen ollut tietoinen ja siirrellyt milloin velanhoitoon, milloin säästöön, milloin "ylimääräiseksi hussausrahaksi". Vuonna 2014 kun tein suurimmat ansiot tästä säännölliseksi muodostuneesta lisätyöstä, panostin kyllä velkaan varmasti kaiken mitä vain pystyin.

Jos mietin tulevaa niin tämä taulukko toimii kannustimena. Mikäli pystyn laittamaan joko säästöön tai velanhoitoon kaiken kakkostyöstä tulevan rahan niin seuraavien vuosien aikana saavutan taas tuhansien eurojen hyödyn. Työpanokseni on pieni ja tulee tämän vuoden todennäköisesti olemaankin joten suurentuvia ansioita en voi odottaa. Mutta säännöllisen hyvän lisätienestin saan satavarmasti niin kauan kuin tätä jatkan.

Talousahdingossa painiva ihminen tarvitsee ominaisuuksia jotka eivät aina siinä hetkessä tunnu oikeilta vastauksilta pulaan: sinnikkyyttä, pitkäjänteisyyttä ja riittävän avaraa näköalaa. Asiat eivät välttämättä muutu radikaalisti heti, huomenna eikä viikon päästä mutta kuukausien ja vuosien vieriessä pienellä panostuksella voi olla näinkin suuri merkitys. Puhutaan kuitenkin verojen jälkeen yli 10 000€ summasta joka oikein kohdennettuna tekee ison loven moneen velkaan.

2 kommenttia:

  1. Toi viimeinen kappale on kyllä niin totta. Pitää pysyä sinnikkäänä ja muistaa että kolikko kerrallaan eteenpäin ja että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Paljon olet vuosien aikana rahaa kakkostyöstä saanut, jos vaiva on pieni ja tuntuu harrastukselta niin vielä tuplasti parempi homma. :)

    VastaaPoista
  2. Tuommoiset harrastukset on parhautta ;) Rahaa tulee vaikkakin pitkältä aikaväliltä tuo 10t, mutta kuitenkin tulee.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...