Pages

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Kesäkuun säästöt



Valtaisat lisätulot eivät näy samassa suhteessa säästöissäni kuin voisi olettaa. Yksi syy on kurssien laskeminen joka pienentää absoluuttista säästöjen määrää, mutta onpa noita muitakin.
Rahareikiä on tulossa useampia mukaan lukien Velin häät, lomareissut ja onpa otettu sijoituslainaakin ja osaa lisätuloista on laitettu sijoituksiin joita ei tässä listauksessa näy.

S-Rahastoon on nyt parin kk aikana mennyt itse laitettujen hilujen sijaan melkein pelkästään osuusmaksujen korot. Kuten monessa sijoitusblogissa on kirjoiteltu, S-juna on kuoleentumaan päin. Osuuskaupat siirtyvät enemmän ylijäämänpalautukseen ja pienentävät kiinteää korkoa. Osuuksien hamstraajien vuotuinen korkopotti on pienentynyt reilusti, toisaalta ne taloudet joissa päästään nauttimaan ylijäämänpalautuksesta ja vuotuiset ostot ovat merkittäviä, voivat saada aika suurenkin vuosibonuksen verrattuna aiempaan. Itsehän en enää kk-bonuksia saa vaan ne menevät puolison tilille jota käytämme ruokatilinä ja sieltä siirrän ne yhteiselle säästötilille. Tuo säästötili on matkojen käyttökassasäästö joten sitä en näihin taulukoihin myöskään listaa.

Ajattelin ehkä että yli neljän tonnin olisi päästy kesäkuun aikana. Kurssilaskujen vuoksi näin ei käynyt mutta melkeinpä takuulla seuraavassa listauksessa uusi tuhatluku on saavutettu.

1 kommentti:

  1. Mukava seurata tuota iloa kun 4000€ raja häämöttää. Itse odotan 7000€ rajan ylitystä ja se on minulle iso asia. Monilla muilla blogeilla on yksi tai kaksi nollaa enemmän niin tämä on enemmän samaistuttava blogi :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...