Pages

lauantai 19. toukokuuta 2018

Lainat numeroina - toukokuu

Yleistä lainanhoidosta:
Suurin asuntolaina on sovittu olevan lyhennysvapaalla joulukuuhun saakka. Tämä siksi että olen vielä opiskelija enkä voi koko ajan työskennellä täydellä teholla. Toivottavat ja mahdolliset lisälyhennykset kohdennetaan pienimmän asuntolainan ja mökkilainan nopeampitahtiseen olemassaolon päättämiseen. Lisälyhennykset tuovat ainakin kaksi hyötyä jatkoa ajatellen: pystymme jo nyt simuloimaan tilannetta jossa suurinkin asuntolaina rullaa pitämällä lainanhoitoon käytetyn rahamäärän sen ehdotonta minimiä korkeammalla tasolla. Toiseksi, lyhennysten tuoma etu pienenevänä laina-aikana on koukuttavaa ja kun vuoden aikana pääsee vauhtiin, ei lisälyhennyksiä halua lopettaa joulukuun tullenkaan.



No johan on! Hienolta tuntuu vaikka olikin jo rutkasti etukäteen vakaa aikomus toimia juuri näin. Tuhannen euron ylimääräinen lainanlyhennys asuntolaina kolmoseen! Boom! Tonnin bonuslyhennys tuli mahdottoman suurista lisätuloista jotka sitten loppukuusta avataan tarkemmin. Olin päättänyt tämän lyhennyksen jo maaliskuussa kun selvisi että huhtikuulle tulee paljon ylimääräistä työtä joka sitten toukokuulla tulee maksuun.
Laina 3 on parissa kuukaudessa lyhentynyt niin että se on maksuaikataulua kaksi vuotta edellä. Kaksi vuotta! Parhautta! Paras motivaattori on juuri tämä! Vielä hienommalta tuntuu kun laskin korkokustannuksia. Tuon lainan korkokulut (jos jatkaisi nyt normiaikataululla) laskivat tonnikeijukaisen myötä 960€:sta 715€:een. Toisin sanoen säästöä tulee 245€. Eli periaatteessa lyhennyksen arvo on 1245€ nykyrahassa.

Hyvä boogie jatkukoon.

3 kommenttia:

  1. Tämmöinen taulukko minunkin kyllä pitäisi tehdä, niin pysyin ehkä omassakin taloudenpidossani paremmin kärryillä ja toimisi ehkä myös motivaattorina lainojen maksussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, itselleni nämä kaikki kaaviot ja numerot ovat mahdottoman kiehtovia ja koukuttavia ja tuovat juuri sitä motivaatiota peliin mukaan :)

      Poista
  2. Hyvä taulukko ja siis tuo päivämäärien näkeminen on kyllä vaikuttavaa! Siis se, että miten paljon vaikuttaa ylimääräiset lyhennykset.

    Itsekin pääsin tässä kuussa juhlimaan etukäteen lyhennettyä lainaa ja sen tuomaa 600e säästöä korko/muissa kuluissa. Sain lainan maksettua 3 vuotta etuajassa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...