Kolmas sektori apuun

Ukollakin on paljolti laskuja rästissä. Kuva: iosphere

Tässä vaiheessa tarinaa siirrytään hyväntekeväisyyden armolliseen maailmaan.

Sosiaalitoimiston lopulta saadessa päätöksen aikaan (joka siis oli kielteinen) ja ohjaten minut diakoniatoimiston puoleen olin menettänyt uskoni siihen että apua mistään saisin.

Omaa tilannettani kohtaan olin aika tunnekylmä. Ehkä sellainen toimii defenssinä, ehkä sitä on vain niin turta kun pyörittää kuvia ja ajatuksia maksamattomista laskuista ja sellaisesta yöstä toiseen. Aloin kuitenkin tutkia apumahdollisuuksia alueellani. Otin yhteyttä sekä diakoniatoimistoon että erääseen hyväntekeväisyysjärjestöön. Mielikuvani tuosta järjestöstä oli oikein positiivinen, ja heidän sivuillaan oli mainittu monenlaisen avun saamisen mahdollisuus. Laitoin sinne sähköpostia, avasin tilanteeni. Sain kutsun saapua tiettyyn paikkaa tiettyyn aikaan. En ollut pyytänyt apua itselleni vaan lapselle, sillä olin joutunut esim. harrastusasioissa syömään sanani hänelle. Sen kummemmin lapsi kuin minä itsekään emme voi nyt harrastaa mitään maksullista tai hankkia varusteita, itsellä ei ole edes ulkoiluvaatteita joilla esim. pulkkamäessä pakkasella pärjäisi. Tietysti kevään kynnyksellä tuo asia ei ole enää niin hirveän ajankohtainen, yllättäen sitä vaan pärjäsi taas ilman lämpimiä ulkoiluvaatteita. On minulla toki hyvä talvitakki mutta ei liikuntaan soveltuva. Ajattelin että edes lapselle tulisi mahdollisuus "johonkin", en oikein edes tiedä mihin.

Ylpeyteni jo aikapäiviä sitten nielleenä kävelin järjestön tiloihin. Ja järkytyin. Olin kirpputorilla jossa oli toinen toistaan kammottavampia rytkyjä ja apu olisi näistä valita sopivaa päällepantavaa. Ja nyt huomio: olen kulkenut kirpputoreilla, lähetystoreilla, huutokaupoissa ja muissa vastaavissa paikoissa hyvin paljon, pikkupoikana isän mukana ja ensimmäiset myyntipöytäni teini-ikäisenä järjestelleenä. Minä kyllä tiedän mitä kirppistouhu on ja varmaan eniten pitämäni vaatteet niiltä ostanut. Tämä paikka oli kuitenkin kamala. "Sinne päin"-tyyppistä tavaraa hyllyt täynnä. Paikassa oli hirveä sotku ja jotain pahasti vialla, sain allergisia reaktioita vaikka en ole mitenkään herkkä millekään yleensä. Puhtaasta kohteliaisuudesta otin pari vaatetta lapselle ja poistuin paikasta hymy naamalla miettien että miten tämä nyt näin meni. Sain pari nukkaista, oikein kovastikin käytettyä paitaa lapselle. Onnistuin kokemaan tämänkin erityisen lannistavana vaikka niin ei ehkä saisi kokea. Ajattelin että en uskalla lähestyä enää mitään hyväntekeväisyysjärjestöä koska en halua vastaanottaa kirpputorikamaa sillä sitä en tarvitse. En myöskään haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä. Pettymykseni tuohon paikkaan olisi siis parempi pitää omana tietona.

Ulkoisesti varmasti kukaan ei minusta huomaisi että rahasta on pulaa. Joulun jälkeen esimerkiksi satsasin alennusmyyntien viime hetkillä rahaa vaatteisiin niin että sain uutta hienoa päällepantavaa pitkäksi aikaa, hintojen ollessa parhaimmillaan 10% alkuperäisestä. En tosin tiedä saisiko vähävaraisella olla uusia vaatteita, se kun ei ole loogista. Tykkään kuitenkin olla ja näyttää puhtaalta ja siistiltä, ja jos uusia vaatteita on mahdollista löytää kerran-pari vuodessa superalesta lähes kirpparihinnoin niin tartun kyllä siihen. Ja muutenkin, onhan tämä suhteellisen tuore tilanne, kuitenkin olen koko aikuisikäni töitä tehnyt ja siinä mielessä tienannut vaatteet päälleni että ei sen kuulukaan näkyä ulospäin.

Olin tuonne hyväntekeväisyysjärjestöön laittanut pyyntöä erityisesti lapsen harrastetoimintaan liittyen. Sieltä on tuon vaatelahjoituskammotuksen lisäksi tullut kerran mahdollisuus osallistua sellaiseen koko perheen toimintaan joka muuten olisi maksullisuutensa vuoksi jäänyt tekemättä. Ihana ajatus sai sekin kolhun kun toimintaa varten tarvittavia lippuja hakiessani vastassa oli järjestön vapaaehtoistyöntekijä, joka teki kovaan ääneen selväksi että tuntee minut vanhempieni kautta. Liput haettiin järjestön tiloista jossa oli paljon muitakin ihmisiä paikalla. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi kuka olen ja mitä teen siellä. Myöskin vanhempani ja heidän tekemisensä tuli kaikille selväksi.

Kolmannen sektorin akilleen kantapää on sen voimakas vapaaehtoissidonnaisuus. Auttamistyön suuria kulmakiviä on toiminnan eettisyys ja työn eettiset periaatteet. Työhön perehdyttäminen ja kouluttaminen on usein pintapuolista ja ehkä enemmän työtehtäviin liittyvää. Eettiset toimintaperitaatteet eivät välttämättä ole kaikilla hyväntahtoisilla auttajilla selkäytimessä asti; se hyvä tahto kun riittää aika pitkälle ja se usein onkin ainoa vapaaehtoisuuden vaatimus.
Eettiseen koodistoon tulisi kuitenkin kuulua aina asiakkaiden yksityisyyden suoja. Itse koin hämmentävänä ja vähän loukkaavanakin sen että minulle täysin tuntematon ihminen kailottaa kovaan ääneen tunnistaneeni minut nimen perusteella ja kuinka hän tuntee vanhempani. Ensi alkuun minua häiritsi suunnattomasti se että kaikki tietoni on tuolla järjestössä enkä tiedä ollenkaan keillä kaikilla on pääsy näihin tietoihin. Kovin mielelläni en enää asioi kyseisessä paikassa kahden epämääräisen kokemuksen jälkeen, vaikka toki tunteet ovatkin tasoittuneet kun aikaa on kulunut.

Toiseen tällaiseen järjestöön en sitten enää uskaltanut olla yhteydessä, oikeastaan vain sen vuoksi että sen paikallisjärjestön aktiivina toimii eräs puolituttuni. Ajatus siitä että hän saisi lukea jotain tilanteeni selontekoa on karmaiseva. Voisin keskustellen melkein kenen kanssa tahansa puhua näistä asioista mutta en enää niin että kirjoitan paperille ahdinkoni ja sitten tuota paperia lukee kuka tahansa.

Tällä hetkellä kokemukseni hyväntekeväisyydestä on kuitenkin kokonaisuudessaan positiivinen. Seuraavassa tekstissä kerron diakoniatoimistosta ja sen kautta sain erittäin hyvän kokemuksen vielä yhdestä kolmannen sektorin toimijasta. Nämä paikallisesti toimivat yhdistykset ovat niitä joiden suhteen olen sitten vähän varuillani. Jälleen palataan siihen että on tylsää kritisoida ketään joka toimii kuitenkin puhtaasti vilpittömyyttään. Kuitenkin. Olen itse ollut toisella puolella eli sitä hyväntekeväisyyttä tekevänä osapuolena, nytpä on kokemus sitten molemmista. Otan kyllä edelleen kaikenlaista apua vastaan kunhan kiusallisuusaspektit jäävät vähemmälle.

Luokkaerot luokattomassa yhteiskunnassa - saavatko kaikki apua sosiaalitoimesta?

Talouden tasapainoilua vuodesta toiseen. Kuva: Iosphere

 

Tässä kirjoituksessa päivitellään tilannetta ja tavallaan jatketaan siitä mihin edellisessä jäätiin. Teksti käsittelee lähinnä sitä miten lähdin hakemaan apua sosiaalitoimesta. Tämä osio on todella pitkä mutta ajattelin silti sen yhtenä julkaista.

Luokkaeroja olen miettinyt hurjasti viime aikoina. Oma näkemykseni on muuttunut yllättävästikin. Olen aina kokenut olevani sellaista vahvaa keskiluokkaa, en ole varakkaasta perheestä, työläisperheen kersa kuten suurin osa kavereistanikin. Meillä kotona ei herrapelkoa tai -vihaa ole lietsottu, uskon että hyvin tyypilliseen tapaan on kehotettu kouluttautumaan ammattiin, mikä se sitten onkaan. Sellainen näkemys on ollut että ei niinkään se mihin synnyt vaan se mitä päätöksiä ja valintoja elämässäsi teet, ne vaikuttavat siihen mihin päädyt. Totta tuokin,mutta.. Joudun toteamaan että kyllä sillä vain on väliä missä sosiaalisessa luokassa olet. Tämä tulee esiin erilaisten vastoinkäymisten sietokyvyssä. Mitä korkeammalta lähtee, sen enemmän on tippumisvaraa ja siten mahdollisuuksia joko pehmittää tippumista tai lähteä uuteen nousuun. Mitä heikommilta lähtee sen nopeammin mätkähtää maihin, sen vähemmän on aikaa reagoida muutoksiin.

Kauniisti ilmaistuna alkaa olla väsynyt olo (suhteessa taloudelliseen tilanteeseen). Olen kuitenkin aina yrittänyt parhaani ja pärjätä. Olen tehnyt niin perkeleesti työtä että olen selviytynyt edellisestä taloudellisesta kamppailusta mitä tässä blogissa onkin seurattu, olen yrittänyt olla tuottava ja kuuliainen kansalainen jne. Kuitenkin tässä pikkuhiljaa jokainen vastaisku on vienyt pikkuista syvemmälle alaspäin, lannistanut vähäsen lisää. Huomioitava on että en todella lannistu tai alistu tai luovuta, se on vain se tunne mikä tulee aika ajoin. Aivan turhaan olisin tähän asti taistellut ja sitten löisin hanskat tiskiin. Nyt on vain taas vähän uudentyyppiset haasteet ja täytyy kokeilla erilaisia lähestymistapoja niiden selättämiseksi. En kuitenkaan luovuta koska se olisi liian helppoa. Lähinnä luovuttamisella tarkoitan kaikkien laskujen huomiotta jättämistä ja peliajan hankkimista perintä- ja ulosottomenettelyllä + sillä ajatuksella että "sossu auttaa". Koska silloin se auttaisi.

Jos tuohon luokkaeroasiaan jotenkin paneutuisi. Syksyllä siis tilanne alkoi mennä hassummaksi. Kaikenlaista pientä kun kertyy niin johan kuluu satanen ja toinen, auto rikkoontuu ja menee lähemmäs tonni, stressi vie lääkäriin ja tulee menoerää sieltä, voitte kuvitella. Viimeiseen asti yritin, ajatuksissa se että elariasian hoituessa saan vähän helpotusta jne. Joululahjoja ja verorästejä ja vakuutusmaksuja ja kaikenlaista sattui sitten taas samaan hetkeen. Kiristänyt olen jälleen niin monesta, olen siinä haka, mutta silti ei tulot kuittaa menoja, ei millään.
Suunnattoman henkisen ponnistelun jälkeen hain sosiaalitoimen lastenvalvojan kehottamana toimeentulotukea. Liitteiden määrä oli niin valtava että jo se oli omiaan lannistamaan lisää. Hattu kourassa menin sossuun anelemaan rahaa. Maksuja rästissä, tili pakkasella ajattelin että yhteiskunta auttaa kuten niin montaa vähävaraista tuntemaani. 

Näin sattumalta laskelmat mitä minusta on tehty. Aiemmin olen hakenut toimeentulotukea kahtena kuukautena, marras- ja joulukuussa 2006. Tuolloin olin yhtä lailla oikeasti rahaton mutta sossun laskelmien mukaan rahaa oli tuolloin tarpeeksi. Silloin sain toiselta kuukaudelta 80€, toiselta en mitään. Kahden kuukauden tulot olivat tuon 80€ verran. Opintotuet oli peruutettu tulorajojen ylityttyä, keikkatyöt kuitenkin loppuivat samalla kun tuetkin oli peruutettu. Laskennallisesti sain opintolainaa 200€/kk, nämä olin kuitenkin käyttänyt jo aiemmin syksystä. Nuorena ja sinisilmäisenä vain nielin tilanteen, en muista kuinka selvisin. Vanhempien avittamana kait.

Mutta, niistä sossun laskelmista. Niinhän kävi nytkin että laskelmien mukaan olen tarpeeksi hyvätuloinen. Selvyyden saaminen toimeentulotuen myöntämiseen kesti pitkään koska piti toimittaa lisäselvityksiä. Ensimmäinen ongelma tuli siinä että hakemukseen ei oikein voi kirjoittaa mitään, ainoastaan laittaa numeroita. Vaikka yritin selittää pieneen tilaan asioitani, sain lisäselvityspyynnön missä pyydettiin selvitystä niihin asioihin mitä olin jo yrittänyt selvittää. Palattiin siihen että minun tulisi esittää elatussopimus lapsen elatuksesta. Jota ei siis ole. Josta olin antanut selvityksen että sitä ei ole. Joka on osasyy ongelmaan että tulopuoli ei korreloi sen kanssa mitä lasketaan. No kuitenkin. Tili kympin verran miinuksella, vuokrat rästissä sain kuulla että minulle jää niin paljon rahaa käyttöön että apua ei pykälien mukaan vaan voi antaa. Menoiksi ei huomioida sitä että myynnissä olevaa taloa on pakko lämmittää tai että siitä on joka tapauksessa kuluja (ymmärrän nyt niin hyvin ns. kahden asunnon loukussa olevia). Menoiksi ei huomioida sitä että kuljetan lasta toisessa kaupungissa että tämä näkisi toista vanhempaansa. Menoiksi ei hyväksytä mitään lainanhoitokuluja. Ei mitään. En ymmärtänyt täysin sossun tekemää laskelmaa mutta ilmeisesti menoiksi oli katsottu ainoastaan vuokra ja noin 30€ sähkölaskua. Ei vakuutuksia, ei mitään. Sosiaalityöntekijä ei suostunut tapaamaan minua, ilmoitti että on tehnyt jo kerran laskelmat ja hän ei tiedä mitä hänellä olisi tarjota. En saanut henkilökohtaisesti tilaisuutta esittää tilannettani. Hän onneksi lupasi keskustella lapsen asioita hoitaneen henkilön kanssa.

Tarina jatkui siten että minulta pyydettiin selvitys varallisuudesta. Ilmoitin kaikki velkani (jota on tullut lisää aika määrä syksyn takapakkien vuoksi, myös luottokorttivelkaa) ja muutaman tonnin säästöni. Tottakai säästöt huomioitiin mutta velkaa ei. Minulle ilmoitettiin että säästöjä voi käyttää tullakseen toimeen. Tässä kohtaa tapahtui yksi blogin sisältöön keskeisesti vaikuttava asia: lunastin viimeistä senttiä myöten osake- ja rahastosäästöni sekä tyhjäsin säästötilini! Jo lannistuneena, yöunet menettäneenä ja laskuja pelkäävänä hermorauniona tämä oli kamalaa. Säästöt joita olen saanut suurella ylpeydellä kerättyä ovat muodostuneet tavallaan henkiseksi pelastusrenkaaksi. Ne ovat ihan se viimeinen keino ennen hukkumista. Ja nyt jouduin käyttämään sen. Ajatus ja kokemus siitä että nyt ei ole enää yhtään mitään apua jos tästä mennään vielä huonompaan suuntaan, se tuntui ja tuntuu erittäin pahalta. "Tässäkö palkka siitä että yrittää hoitaa asiansa ja pärjätä elämässä? Miksi meninkään kouluun? Pitäisikö lopettaa ja mennä töihin joita en halua tehdä tai jotka eivät vastaa koulutustani (blogia tuntevat tietävät että aiempi ammattini on 90% työpaikoissa vuorotyötä ja olen ekaluokkalaisen (yksin)huoltaja, vuorotyö ei noin vain onnistu. Vaihdoin ennen opiskelua työpaikkaa koska minulle luvattiin päivätyötä mutta se menikin puihin)? Pitäisikö vain luovuttaa?

Lunastin siis kaiken mitä lunastettavissa oli (s-ryhmän osakkuudet jäivät koska niiden lunastaminen on pitkällistä hommaa). Rästissä olevien maksujen määrä sekä kerrytetty uusi luotto aiemmilta miinuskuukausilta oli niin suuri että rahat menivät kaikki siihen. Edelleen maksettavaa on reilusti ja rahaa maksamiseen ei ole. Suurin vastaisku tuli oikeastaan siitä että olin onnistunut sivuuttamaan veromätkyt ajattelemalla että maksan ne kun saan omistusasunnon myydyksi. Pelkästään mätkyjen määrä on lähes kahden kuukauden nykyistä tulotasoa vastaava summa. Säästöjen kotiutukset tulivat kahdessa erässä tilille. Ensimmäisen erän saapuessa maksoin välittömästi samalla summalla laskuja. Toiselle rahalähetykselle oli jo yhtä lailla kohteet tiedossa, vaikka siitä meni jo iso siivu myös arjen pyörittämiseen.

Uskoni yhteiskunnan erityisesti tilapäisestä ahdingosta kärsivien auttamisesta karisi tuon ensimmäisen ja toisen säästöjen kotiutustilityksen välissä. Olin Prisman parkkipaikalla kun sain puhelun sosiaalitoimesta. Virkailija joka oli aiemmin ollut haluton tapaamaan minua henkilökohtaisesti oli nyt jutellut lastenvalvojan kanssa ja ymmärsi tilanteeni paremmin. Viesti oli kuitenkin lohduton. Apua ei voi antaa koska minulla on omistusasunto; apu olisi kuulemma henkilökohtaisen omaisuuden ylläpitoa. Ainoastaan jos asunto on homeessa tai siitä on tehty kaupat mutta kauppahintaa ei ole vielä saatu, sitten saisin apua.

Muistan kun viimeinen toivonkipinä sammui siihen hetkeen. Menin aikalailla sanattomaksi. Täydellinen lamaantuminen, "mitä nyt teen?". Sain ehdotuksen hakeutua diakoniatoimistoon josta voisin saada ruoka-apua. Hyvin toimeentulevasta (joskin velkaantuneesta ja tuota velkataakkaa maksavasta) kansalaisesta ruokajonoon about vuodessa. Jälleen sellainen hivenen lannistava ajatus.

Tässä noin puolitoista kuukautta kestäneessä ajanjaksossa koin itseni monessa suhteessa nöyryytetyksi. Avun hakeminen ja koko elämän tulostaminen kymmenille papereille ei ollut kivaa. Se että joku arvioi ja "pisteyttää" sinut, se ei ole kivaa. Se että kun se käyttötili on todellisesti miinuksella ja silti väitetään että varallisuutta on, se ei ole kivaa. Se, että tiedostan että jos lakkaisin yrittämästä niin saisin apua, se ei ole kivaa.

Julkinen, verovaroin tapahtuva lähimmäisen auttaminen on niin sokeaa mitä tulee inhimillisyyteen, että se ei tunnista ihmistä pykälien takaa. Sossutäti olisi ollut halukas auttamaan kun lopulta ymmärsi tilanteen, mutta hänen kätensä ovat sidotut niin kuin hän asian ilmaisi.

Sosiaalitoimiston apuun en enää siis voi toivoa varata. Tilapäisen kuormittavan tilanteen ylittämiseksi tarvisinn nyt vain kannatteluapua kunnes pääsen irti omistusasuntoon liittyvistä sidoksista.

Minun pitäisi kuitenkin olla joko syvemmällä ahdingossa ja/tai välinpitämätön talouteni tilasta.

Tällä hetkellä olisin yhteiskunnan kannalta kaikista halvin asiakas, sillä en tarvisi paljoa. Jos syöksyn syvemmälle ja olen useamman palvelun tarpeessa, sitä kalliimmaksi tulen. Tätä ristiriitaa en ole vielä selättänyt että vasta sitten tulisi apua kun se on veronmaksajille kaikista kalleinta.

Oikeasti ärsyttää mitä enemmän miettii sitä että jos minua ei huvittaisi olla töissä tai koulussa, vaan olisin elämäntapavätys puhtaasti valinnasta, yhteiskunta tukisi niin että minimitoimeentulo olisi turvattu. Tällä hetkellä kun on tiukka taloudellinen tilanne ja oljenkorret on käytetty mutta samalla myös halua toimia vastuullisesti, olen jotenkin punainen vaate pykälien silmissä.

Nämä tapahtumat johtivat siihen että jouduin tarttumaan kolmannen sektorin palveluihin. Vapaaehtois- ja hyväntekeväisyysjärjestöt sekä ruokajono tulee kuvaan siinä kohtaa. Näistä seuraavassa kirjoituksessa.

Kevättä rinnassa

 

Iospherelläkin tulee pää kipeäksi kun liikaa pohtii...

 Tervehdys toiselta puolelta aitaa! Siellä näyttää ruoho vihreämmältä, täällä maasta tupsahtelee sellaisia kuivahtaneita heinänkorsia...

Toisin sanoen, heikohkosti menee. Tai se on mahdollisesti jopa understatement, heikohko. No, elossa kuitenkin!

Syksyn muuttunut elämäntilanne haasteineen otti ihan uuden muodon (olen ilmeisen vetovoimainen mitä tulee muutoksiin ja käänteisiin heh..) ja rimannostoa harjoitettiin jälleen urakalla.

Jos kaikki tähänastinen työ blogin aloittamisesta lähtien on ollut sellaista piiritason kikkailua niin nyt ollaan treenattu ahkerasti taloustumpeloiden SM-kisoja varten. Itseni uunottamisessa ja huonossa säkässä olen jo niin hyvä että se ei vaadi enää työskentelyä. Ehkä myös muuttuneisiin tilanteisiin sopeutuminen on paikallaan, kovin helposti tunnun mieltävän tilanteen X pysyväksi asianlaidaksi ja sitten sivulta tuleva tilannemuutos Y tulee yhtä yllättäen kuin talvi autoilijoille. Voin ehkä siis pärjätä niissä keimeissä!

Selvennystä varmaan vaatii:

Aivan ensimmäisenä myönnän sen että en ole osannut tehdä ilmeisesti tarpeeksi uhrauksia kun talous on eri syistä venynyt tiukemmalle ja tiukemmalle.

En ole osannut hakea apua tarpeeksi ajoissa koska "minähän pärjään perkele!" (en ole kyllä luovuttamassa vieläkään että ei sen puoleen).

Varmasti vetoan monessa asiassa johonkin syyhyn. Usein niillä syillä on kuitenkin alla peruste, vaikkapa se että en asu terveyssyistä talossa jota yritän myydä tai että pidän autoa koska tarvitsen sitä lapsen kuljettamiseen toisen vanhempansa luona.

Sitten.

Tästä tulee pitkä kirjoitus ja tulen sen jakamaan niin että se julkaistaan osissa. Lukemismukavuuden nimissä.

Tähän ennen varsinaista päivityksen aloittamista täytyy sanoa että teksti on ollut jo kaksi kuukautta leikepöydällä. Tämä siksi että se on suurien tunteiden varassa kirjoitettu ja halusin edioida sieltä pois sellaista turhaa ja jättää jäljelle sitä kerrontaa missä kerrotaan asioista kuten ne menivät.

Henkilökohtainen talouteni voi huonosti, se on monien ja taas monien asioiden summa. Pahoinvointi lienee tilapäistä mutta ajoittain se on ollut yöunien menettämisen suuruista.

Viimeisimpien tietojen mukaan mikään yksittäinen taho minua ei auta. Joku sen vuoksi että ei mene vielä liian huonosti ja joku toinen että menee liian huonosti. Ihmiset auttamisverkostoissa näkevät tilanteeni ja avuntarpeeni mutta byrokraattinen pykäläviidakko estää avun antamisen.

Olen kerännyt tässä viimeisten kuukausien ajan omakohtaista kokemusta siitä miten vaikeaa on yrittää välttää perintäkierre ja ulosotto pienituloisena. Apua ei monesta paikasta anneta koska luottotiedot eivät ole menneet; toisille vasta se olisi avunannon kynnyksen ylittävä tekijä.

Pienituloinen joka yrittää sitkutella on todella huonossa jamassa systeemissämme. Yrittämisen lopettaminen palkittaisiin sillä että sosiaalihuoltomme auttaisi. Hassu järjestys.

Kerron ensinnä vain viimeisimmät elatusasiaan liittyvässä tilanteessa.

Lapsen elatukseen liittyvä asia on edennyt piiiitkännnnnsitttkeässssttiii.... Yksi stressaavimmista projekteista ever, eikä se ole edes ohitse vielä. Näin ei varmaan saisi sanoa ja tämä on toki vain oma kokemukseni, mutta eri viranomaisia kohdatessani on tullut tunne että isänä tällaisen asian ajamisen on tarkoitettava sitä että hommassa on jotain mätää, jotain jota en kerro, jotain mitä haluan peitellä tai ainakin jotain mitä vääristelen. Olen luonteeltani peruskiltti enkä pidä minkäänlaisesta asioiden vääntelystä tai kahden ihmisen välisestä konfliktitilanteesta. Oli erittäin hankalaa ja voimia vievää vaatia asianajajaa uskomaan minua ja tekemään elatuskanne niillä faktoilla jotka tilanteessa ovat alusta asti vaikuttaneet. Minun näkökulmastani jouduin väkisin puskemaan (tarkoittaa että sekä sanallisesti että kirjallisesti useaan otteeseen pyytämään ja selittämään) vaikka sellaisen vaateen että lapsen elatus tulee turvata tai ainakin dokumenteissa tulee lukea että olen pyytänyt elatusta siitä hetkestä lähtien kun lapsi on luonani asunut ja toinen vanhempi on elatuksen laiminlyönyt ja jättänyt vastaamatta viranomaisten yhteydenottoihin. Ajattelisi että ei ole vaikeaa, mutta se on helkkarin vaikeaa saada virallisiin papereihin asioita kuten ne ovat.

Oletuksiin perustuva asioiden hoitaminen on vahva käytäntö: enhän minä isänä/miehenä varmaankaan tarvitse elatukseen apua koska miehenä tienaan valtavasti rahaa. Niin.. Asianajaja ehdotti että elareita haettaisiin vasta siitä hetkestä kun kannetta tehdään (muutama kuukausi asian heidän toimistoon tulon jälkeen, 7kk elatustarpeen alkamisen jälkeen) mikä oli pöyristyttävää siihen nähden että olin joutunut lukuisia kertoja kysymään koska asiaa hoidetaan kun aikataulut eivät pitäneet. Heinäkuussa olen siis asian laittanut vireille ko. toimistossa, syyskuussa sain ajan jolloin asia on käyty läpi, toiselle vanhemmalle lähetettiin "kosiskelukirje" kai marraskuussa jolloin olisi saanut asian vielä sopia, kanne lähti juuri ennen joulua. Summa summarum, vaade äidin osallistumisesta lapsensa elatukseen jäi sen varjoon että eikö minulla kuitenkin olisi ollut keino elättää lasta. Totta kai on ollut, eihän tässä ole muuta mahdollisuutta kun toisen vanhemman annetaan pelleillä ja nauraa järjestelmälle ja käyttää sen hidasta toimivuutta hyödykseen. Apua elatukseen en ole sen sijaan saanut ja sitähän asia koskeekin. Kysymys on myös siitä että viranomaistaho tunnustaisi sen kuinka ja millä aikataululla olen asioita yrittänyt hoitaa. Nykyään tälle jo hymähtelen mutta unettomia öitä aiheen parissa on vietetty lukuisia. Oma ymmärrys on edelleen vähissä siinä mikä se perustavanlaatuinen ero on niissä kahdessa lapsessa joista toisen vanhemmat ovat tehneet elatussopimuksen ja toisen vanhemmat eivät sitä ole tehneet. En osaa sanoa miten pitkään vielä kuluu ennen kuin tuomari sopimuksen nuijallaan olevaisuuteen tuottaa. Tällä hetkellä elatusavullisia kuukausia on kulunut 12. Siinä alkaa olla jo tuntuva rahasumma jopa minimielatusavuin laskettuna. Joka sentti on ollut perheemme käyttövaroista pois tässä muutenkin tiukentuneessa tilanteessa.

Kunhan päätös elatusoikeudesta saadaan, alkaa mietintä siitä mistä lähtien tuo laitetaan maksuun.

Tämä on tämän hetken tilanteen tasaisin edennyt aihealue. Tarina eteni vuodenvaihteessa yhä nöyryyttävämpään suuntaan kun eri vaiheet johtivat meidät leipäjonoon asti. Kerron lisää heti kun saan aikaa viimeistellä luonnostekstiä valmiimmaksi. Tottapuhuen vähäsen hirvittää syöksyä tekstin kimppuun, aihe on hankala ja ahdistusta herättävä edelleen. Mutta täältä noustaan vielä ylös joten sen tulen julkaisemaan edes sen vuoksi että joskus itse saan lukea miten ikäviä vaiheita elettiinkään.

Pienituloisen jouluajatuksia 1

Joulukuvan oikeudet Iospherella

 Alkaa olla aika suunnata katsetta tuohon vuoden ehkä humuisimpaan juhlaan. H-hetkeen on matkaa vielä runsaasti, mutta en liene väärässä jos sanon että tästä seitsemän viikon päästä väki ihmettelee kuinka se joulu vaan saapuikin nopeasti ja on jo pian ohi. Seitsemän viikon kuluttua on joulupäivä ja se suurin päivä ainakin lasten kannalta on ohi.

Vaan onpa alkanut mieltä vaivaamaan miten nykyisellä tulotasolla joulun järjestän. Opiskelijabudjetilla loihditaan se mitä pystytään.

Joulun kulueriin liittyvät erilaiset koristeet ja valot. Tästä ei tule päänvaivaa sillä tarkasti valikoidut muutama koriste ja kausivalo löytyvät jo komerosta. Kaksi vuotta sitten hankin uusia valoja, niistä lyhyesti kirjoitinkin koska valohankinta oli osa kuukausihaastetta. Nolla euroa siis näihin.

Poltan paljon kynttilöitä pimeään aikaan kuten monet. Näitä olen varastoinut kun hyviä tarjouksia on tullut vastaan. Pärjään todennäköisesti joulun ajan olemassa olevilla tuikuilla ja pöytäkynttilöillä. Kai. Ehkä. Toivottavasti.

Jouluruokiin tuskin menee tänäkään vuonna rahaa sillä joulun pyhät vietän seurustelukumppanin luona lapsen ollessa toisen vanhempansa kanssa tämän joulun. Seurustelukumppani on joulun töissä joten tuskin näemme vaivaa ja käytämme paljon rahaa ison aterian tekemiseksi. Ehkä käymme jouluaterialla jossakin ravintolassa ennen aattoa. Jouluateria seisovasta pöydästä taitaa kuitenkin olla aika arvokas. Todennäköisesti on tyytyminen perunaan kastikkeineen ja valmiiksi leikattuihin kinkkuviipaleisiin. Menee se niinkin.

Mutta ne lahjat. Lasten toiveet eivät taida ainakaan halvemmiksi mennä kun ikää tulee lisää. Jo nyt olen kuullut niin päätä huimaavia ideoita pukin lahjakassin täytteeksi että huh!
Olen ajatellut hankkia meille yhteiseksi harrastukseksi ja iloksi akvaarion. Seurustelukumppanilla on kaksikin ja lapsi on osoittanut suurta kiinnostusta aiheeseen. Kalojen ruokkiminen ja akvaarion hoitaminen ja puhtaana pitäminen voisi toimia myös hyvänä ja sopivana vastuualueena ekaluokkalaiselle. Tai yhdessä nuo hoituisivat. Tai alkuinnostuksen jälkeen kaikki jäisi minulle. Kuitenkin.

Sen mitä olen fisunaarioiden hintoja katsellut, on suodattimineen kaikkineen kokonaishinta melkolailla liian paljon. Uutena ei ole mitään mahdollisuutta hankkia sellaista ei-pienintä-mahdollista akvaariota. Se on selvä ja hyväksytty fakta. Ei ole ongelmaa lähteä etsimään käytettyä, niitä kuitenkin myydään paljon. Juuri tuossa katselin ja sopivan paketin hinta pyörii sekin monessa sadassa eurossa. Sellaisen, missä on tankin lisäksi kaikki tarpeellinen tekniikka kasvien ja kalojen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Kun täytyy vielä ostaa kalat ja kasvitkin.

Höh.

Olin jo laittamassa sosiaaliseen mediaan viestiä akvaarion ja/tai tarvikkeiden vastaanottamisesta, mikäli sellaisia jollain käyttämättömänä olisi. En kuitenkaan laittanut koska näin jo sieluni silmin miten ihmiset loukkaantuisivat kun he hyvää hyvyyttään ilmaiseksi antaisivat mutta jos joutuisin kieltäytymään laitteiden / välineistön väärän koon / vanhanaikaisuuden tai muun syyn vuoksi niitä ottamasta vastaan. Koska näinhän ihmiset tekevät. Vaikka haluaisinkin lapselle lahjan antaa, en välttämättä halua antaa ihan mitä tahansa.

Jouluahdistus taitaa tänä vuonna iskeä vaikka sen suurin piirtein onnistuneesti olen väistänyt edellisinä vuosina. Täytyy vain ratkoa lahjakuviot mahdollisimman aikaisin niin itse joulun odotus sujuisi mutkattomasti. Jouluajatuksia tulee takuulla lisää kun juhla lähestyy ja kauhu kasaantuu, heh..

Etuohjelmien pistetilanne

Noin vuosi sitten käytiin läpi joitain etuohjelmia mihin kuulun. Käydään taas kierros mitä hyötyä mistäkin on tullut. Jos on ensinkään.

S-Bonukset ovat edelleen itselle mieluinen tapa kerätä kuin vaivihkaa hieman rahaa sivuun. Bonukset, olivat sitten pienet tai suuret, menevät S-Pankin rahastoon kerran kuussa ja kerryttävät siellä säästöjä.

K-Plussa on vuodessa tahkonnut jopa kolmasti vitosen tilille. Tätä "huimaa" tulon kasvua selittää varmastikin ainoastaan se että vakuutuksista tulee nykyään näitä plussapallosia vihreiden bonusten sijaan. Tuossa taulukossa näkyy alennukset ja edut mitä kortti on antanut. Pari korkeampaa kylttiä ovat osoituksena joistain hankinnoista jotka antoivat jopa hyvänkin alennuksen Plussa-korttia vilauttamalla. Edelleen ostokset tässä ryhmässä ovat niin vähäisiä / ostokset ylipäätään on hajautettu niin että noita vitosen palautuspalkintoja ei tule kuin harvakseltaan.

Pins etuohjelmana on itseä kiinnostava. Monipuolinen pisteiden käyttömahdollisuus houkuttaa. Edellisen päivityksen jälkeen pisteitä on kertynyt niin että olen yhden lentolipun niillä hankkinut. Tällä hetkellä pisteitä on 1900. Tämän hetken ajatus on kerryttää rauhassa ja käyttää esim. kultasepänliikkeen lahjakorttiin muutaman kympin verran. Pisteitä kertyy laajasta kumppanuusverkostosta, kortille on tullut käyttöä suhteellisen usein.

Ostohyvitys on ollut välillä ahkerassakin käytössä. Palvelun kautta olen saanut lähes tasan tarkkaan 180€ rahana tilille. Edellisen päivityksen jälkeen suuressa roolissa on ollut matkustamiseen liittyvät palvelut joista on tullut hyvitystä yli 50€ ja osa on vielä tulematta. Viimeisimmän hyvityksen palautuksen tein muutama viikko sitten.

Nielsenin Kuluttajapaneeli on edelleen osana arkea ja kuluttamistani. Nielsenissähän ajatuksena on se että kaikki kotiin ostetut tuotteet skannataan ja näin kerätään dataa kuluttajien ostokäyttäytymisestä. Skannaus on muodostunut tavaksi, useiden tuotteiden hinnan muistaa ulkoa ja skannaus sujuu nopeasti ja vaivattomasti. Pisteitä tilillä ei juurikaan tällä hetkellä ole koska tilasin sieltä juuri lahjakortin. Yhteensä olen saanut 80€ arvosta lahjakortteja tästä. Kirjoitin joskus jutun aiheesta, löytyy täältä.

Hotels.com on ehkä kaikille tuttu hotellihakukone. Tämän vuoden aikana olen matkannut paljon ja käyttänyt tätä silloin kun mahdollista. Hotels.comin palkinto-ohjelmaan kuuluu se että jokaisesta (no, ihan kaikista ei saa, on joitain poikkeuksia) yöstä saat Rewards-tähden, ja kun olet kerännyt 10 pisteeseen oikeuttavaa yötä, saat ilmaisen yön. Ihan näin mustavalkoinen asia ei ole sillä oikeamminhan siitä saa niiden kymmenen yön keskiarvohinnan mukaisen lahjakortin joka ei välttämättä riitä yöhön jos se on käyttämäänsä tasoa paremmassa hotellissa. Tähän olen ollut tyytyväinen, yhden ilmaisyön olen kerännyt ja kolme yötä on uudella kierroksella kerättynä.

Lapsen oikeudesta elatukseen

Myös Iospherea tympii sopimukset..

Viimeiset kuukaudet olen osin epäuskon vallassa paininut byrokratiamme syvässä viidakossa. Machete on unohtunut matkasta, enkä kyllä tiedä olisiko siitä apua ollut lainkaan tällä luontoekskursiolla. Seuraavassa hieman henkilökohtaiseen angstiin verhottua faktaa ja omaa kokemuspolkua lapsen etuihin liittyen.

Kysymys on lapsen elatukseen liittyvistä asioista kuten otsikkokin paljastaa.

Suomessa on laki lapsen elatuksesta. Lyhyesti ilmaistuna ja kaikille itsestäänselvänä asiana jokaisella lapsella on oikeus riittävään elatukseen.

Asia on yksinkertainen ja useimmiten eroperheissä selvä. Lapsen elatuksesta tehdään sopimus jonka perusteella toinen vanhempi maksaa elatusmaksuja tai sitten esimerkiksi vuoroviikkovanhemmat voivat tehdä ns. nollasopimuksen. Mikäli elatusvelvollinen vanhempi on vähävarainen tai varaton, saa lapsi määritellyn alimmaiselatustuen Kelasta.

Paitsi että ei välttämättä saakaan.

Jos lapsen isyys on tunnistettu eli lapsen molemmat vanhemmat ovat "virallisesti" tämän vanhempia, ovat vanhemmat lapseen nähden elatusvelvollisia. Näin ajattelisi. Täällä ruohonjuuritasolla eli oikeassa elävässä elämässä asiat kuitenkin voivat mennä ajatuksen ja logiikan vastaisesti.

Jos lapsen vanhemmat eivät syystä tai toisesta asu samassa taloudessa, asuu lapsi tuolloin jomman kumman vanhemman luona, paperilla ainakin. Käytännössä asuminen on voitu järjestää viikko-viikko -asumisjärjestelyin kuten nykyään ilmeisesti enenevissä määrin tunnutaan tekevän. Väestörekisterissä lapsi on kuitenkin tuolloin yhdessä paikassa kirjoilla. Se, kumman vanhemman luona lapsi on, mukaan määräytyy esimerkiksi hoitomaksut päivähoidosta ja yleensä sille vanhemmalle ohjautuu lapsilisä.

Oikeusministeriön v. 2007 julkaisemassa suosituksessa "Ohje lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi" perustellaan elatuksen tarpeellisuuden lähtökohtia näin:

Lapsen elatuksesta annetun lain 1 §:n mukaan lapsella on oikeus riittävään elatukseen, joka käsittää lapsen kehitystason mukaisten aineellisten ja henkisten tarpeiden tyydyttämisen, lapsen tarvitseman hoidon ja koulutuksen sekä tästä aiheutuvat kustannukset.

Samassa suosituksessa mainitaan myös että eri kunnissa vallalla olevat erisuuruisten minimielareiden syyt johtuvat siitä, että jos toisen vanhemman maksettavaksi katsotun elatustuen lasketaan olevan pienempi kuin mikä vähimmäismäärä on, kunta voi joutua maksamaan erotuksen (jos tuen saaja tai elatuksen maksaja näin hoksaa)!! Siis: jos pienituloinen vanhempi joutuu maksamaan tuloihinsa nähden liian suuria elareita, voi laskenta johtua huonosta kuntataloudesta ja NÄIN EI SAISI OLLA, se sanotaan selkeästi suosituksessa joka on kuntatasolle tarkoitettu! Suora lainaus: "Käytännössä on ilmennyt, että eräissä kunnissa kuntataloudelliset tekijät ovat vaikuttaneet elatusapujen suuruuden määräytymiseen. Elatusapua ei mielellään ole vahvistettu täysimääräisen elatustuen määrää pienemmäksi, koska kunta saattaisi tällöin joutua maksamaan elatustukea." 

Voi terve! Kunta 1 - yksilö 0.

Mutta asiaan taas.

Kun nyt on todettu että lapsi on oikeutettu elatukseen, joudun kertomaan että tietyissä olosuhteissa ei periaatteessa olekaan.

Nimittäin silloin kun toinen vanhempi ei suostu allekirjoittamaan elatussopimusta. Nyt on sellainen tilanne että lapseni äiti paljastui kylmäkiskoisemmaksi kun uskoinkaan. Tai välinpitämättömämmäksi. Usean kuukauden ajan hän kertoi kuinka hoitaa omalta osaltaan elatukseen liittyvää asiaa toimittamalla tarvittavat dokumentit sosiaalitoimeen lastenvalvojalle. Minä sitten vain ihmettelin että kylläpä asian hoitaminen kestää - kunnes lopulta useiden puhelujen jälkeen todettiin lastenvalvojan kanssa että mitään papereita ei olekaan hukkunut kahden kaupungin sossun pöydistä jommalle kummalle.
Tämä ei ole tarina siitä miten olen surkeassa tilanteessa ilkeän eksän armoilla. Maailma on säälittömiä ihmisiä pullollaan ja tähän tarinaan myös sellainen kuuluu. Ennemmin kuitenkin tämä on tarinaa siitä miten hassusti meidän yhteiskunta toimii.

Aloin siis selvitellä mitä tapahtuu kun lapsen vanhempi ei papereita olekaan tehnyt vaikka toisin väitti. Sellaisen paperin kuitenkin tarvisin että elatusapua lapselle jostain, todennäköisesti Kelalta, tulisi.
Sosiaalitoimesta lastenvalvoja ymmärsi tilanteeni, tuleva opiskelija-yksinhuoltaja ei ole vahvimmilla taloudellisesti ja lainmukainen elatus tulisi enemmän kuin tarpeeseen.

Lapsen äidille lähetettiin kirje jossa oli tapaamisaika asianmukaisten papereiden tekemiseksi, tätä ennen häntä ilmeisesti oltiin yritetty lähestyä puhelimitse. Tapaamiseen hän ei koskaan tullut. Sossu ei muuta sitten voikaan tehdä. Kun kahden ihmisen välissä on kaksi eri kaupunkien sossua, kestää infon kulkeminen luonnollisesti kauan. Lopulta lastenvalvoja ilmoitti että kaikki mitä on tehtävissä on nyt tehty ja elatussopimusta ei nähtävästi vapaaehtoisesti synny. Ohjeistettiin kääntymään oikeusaputoimiston puoleen.

Oikeusaputoimisto ymmärsi asian nopeasti, taitaa olla suhteellisen yleistä tällainen. Aikaa kuitenkin kului kun ensiyhteydenotosta varsinaisen vastaanottoajan saamiseen kului vajaa kaksi kuukautta.

Hain Kelan elatusapua lapselle. Hakemukseen kirjoitin että elatussopimusta vanhempien kesken ei ole koska toinen vanhempi ei sitä suostu kirjoittamaan ja asia on etenemässä todennäköisesti käräjäoikeuteen josta sitten saa oikeuden vahvistaman päätöksen elatuksesta. Selitin myös että sopimusta ei ole mutta on sosiaaliviranomaisten dokumentit että asiaa on yritetty ajaa jo monta kuukautta.

Kelasta tuli hurjan nopeasti päätös joka oli kielteinen. Päätöksen perustelut olivat odotetut: ei ole elatussopimusta joten elatusta ei voida myöntää.
Soitin myös Kelan asiakaspalveluun josta elatusasioista vastaava henkilö kertoi että elatusta voi saada ilman sopimusta vain poikkeustapauksissa. Kelan nainen kesti tuohtumukseni ja sanoi että sosiaalitoimesta voisi saada apua. Yritin kysyä että miten saisin tästä poikkeustapauksesta poikkeustapauksen mutta ilmeisesti isätön lapsi on poikkeustapaus. Eli käytännössä lapsi jonka toinen vanhempi ei tarjoa elatusta. Noh...

Oikeusaputoimistossa lähdettiin ajamaan asiaa. Pääsin sinne haastatteluun jossa käytiin tilanteen taustat ja yksityiskohdat lävitse. Siellä kerrottiin karkeasti miten asia tulisi etenemään. Vanhemmalle lähetetään kirje jossa kerrotaan että asia viedään oikeuteen ellei hän määräajassa tee sopimusta. Itse jo vähän ihmettelin että miksi enää tässä vaiheessa tulisi antaa mahdollisuutta yhtään kenellekään, missään asiassa, jos ihminen on valehdellut ja vältellyt viranomaisia jo pitkään. Tai sitten vain oman turhautuneisuuden lävitse inhimillisyys alkaa tässä kohtaa rakoilemaan. En tiedä.
Oikeusaputoimiston arvioitu aikataulu asiassa toimimisessa vuoti suhteellisen pahoin reisille. Kirjelmä lapsen toiselle vanhemmalle, eräänlainen tiedoksianto että tällaista asiaa nyt lapsen edun nimissä ajetaan, lähti matkaan kahden kuukauden kuluttua asian vireille laittamisesta. Ajan lisäksi vaati useamman soiton että missä vaiheessa ollaan.

Tällä hetkellä on kulunut siinä seitsemän kuukautta kun elatusta olisi lainkin mukaan pitänyt tulla, ja viisi kuukautta olen yrittänyt selvittää miten voin saada jonkun tahon joko ymmärtämään kuinka naurettavaa tämä on tai sitten tekemään päätöksen siitä että myös sellainen lapsi on oikeutettu elatukseen jonka vanhempi siitä kieltäytyy. Kahdeksdas elatukseton kuukausi alkaa raksuttaa alle viikon kuluttua. Yhden nimikirjoituksen puuttuminen on tällä hetkellä jo syönyt tuhottomasti julkisten palveluiden aikaa. Lasku yhteiskunnalle kasvaa siinä kohtaa jos asia joudutaan oikeuteen asti viemään. Elatusasiassa asianomistajana kun on lapsi ja tulottomana prosessi on hänelle ilmainen.

Lapsen oikeuksien puolesta menen vaikka läpi kallion. Lapsi ei tiedä että tällaisia asioita tapahtuu hänen ympärillään.

Ottaa päähän että kun elämäntilanne on taloudellisesti muuttunut hurjasti sinne heikompaan suuntaan, ei ainakaan lain osoittamista avuista olekaan apua. Sen lisäksi että omat tuloni ovat tippuneet reippaasti ja menot lapsen osalta kasvaneet hänen asuessa kokoaikaisesti kanssani, joudun kuljettamaan lasta satoja kilometrejä että hän voi tavata toista vanhempaansa säännöllisesti. Lapsen kuljettaminen vie omalta osaltaan paljon aikaa ja rahaa. Vaikka eihän näitä asioita voi rahassa mitata. Eikä kannatakaan silloin kun sitä ei ole. Eikö niin? Nojoo, aihe aikaansaa välittömän sarkasmin ryöpyn mielessäni. Se suojaa kuluttavimmilta tuntemuksilta. Olen saanut yhden blogiteksti-idean kun olen lasta kuljettanut edestakaisin ja yrittänyt keksiä luovia ratkaisuja matkakulujen kohtuullistamiseksi. Kun itsellä ei välttämättä rahaa olisi auton menoveteen laittaa niin jostain sen on tultava. Tästä lisää jossain vaiheessa.

Säästöt lokakuussa

Sainpas tehtyä tuoreen taulukon säästötilanteesta (koska se on mukavampi tehdä kuin velkataulukko heh). Tämä tulee siinä mielessä myöhässä että taulukon tein jo alkukuusta sen tilanteen mukaan, nyt kuitenkin on säästöihin joitain lisäyksiä tullut niin jouduin katsomaan lukemat kohdilleen tämän päivän mukaisesti. Edellinen katsaus on elokuulta niin onpa tässä jo aikakin mietiskellä ja pyöritellä numeroita.

Jee! Rehellisesti sanottuna tuntuu että säästöön ei jää yhtään mitään. Silti, kokonaissaldo kasvaa kun pienet purot yhdistetään. Kokonaisvaikutus kasvaa sitä mukaa mitä enemmän pieniä puroja on. S-Pankin rahastoon menee kuukausittain S-Bonukset ja yleensä jokin pieni summa palkasta/tuista. 52 viikon säästöhaasteen mukaiset tavoitteet ovat pahasti jäljessä enkä ole minkäänlaista kirjanpitoa pitänyt, katsotaan nyt miten paljon "ylimääräistä" säästöä tämän kalenterivuoden aikana tuonne rahastoon sitten lopuksi tulee. Jokainen eurohan kuitenkin merkitsee, eli vaikka 1378€ jäisi saavuttamatta, ollaan kuitenkin sen verran plussalla mitä saldon vuodenvaihteessa näyttää. Nuo säästöthän on tarkoitus kerätä muiden säästöjen ohella. Tahti kaiken kaikkiaan on huomattavasti pienempi kuin alkuvuoden laskelmissa elämäntilanteen muuttumisen(kin) vuoksi.

Tärkeintä on että asiat edistyvät. Voisin melkein pyöräyttää säästämisen vähäisyyden positiiviseksi kun mietin että olisin voinut myös käyttää kaiken mitä olen saanut kerättyä. Näin tuntuu heti paremmalta, heh..



Seuraavassa postauksessa olisi vähän tarkoitus avata yhtä kulisseissa tapahtuvaa tapahtumaketjua, sillä sillä on suuri rooli meikäläisen taloudessa. Olen kirjoittanut tulevaa tekstiä vähäsen kerrallaan jo useamman päivän. Aihe saa tunteet kuohumaan koska koen sen niin suureksi epäkohdaksi sekä omassa elämässäni että yleisellä tasolla. Yritän saada sen esille jo huomenna.