Kevättä rinnassa

 

Iospherelläkin tulee pää kipeäksi kun liikaa pohtii...

 Tervehdys toiselta puolelta aitaa! Siellä näyttää ruoho vihreämmältä, täällä maasta tupsahtelee sellaisia kuivahtaneita heinänkorsia...

Toisin sanoen, heikohkosti menee. Tai se on mahdollisesti jopa understatement, heikohko. No, elossa kuitenkin!

Syksyn muuttunut elämäntilanne haasteineen otti ihan uuden muodon (olen ilmeisen vetovoimainen mitä tulee muutoksiin ja käänteisiin heh..) ja rimannostoa harjoitettiin jälleen urakalla.

Jos kaikki tähänastinen työ blogin aloittamisesta lähtien on ollut sellaista piiritason kikkailua niin nyt ollaan treenattu ahkerasti taloustumpeloiden SM-kisoja varten. Itseni uunottamisessa ja huonossa säkässä olen jo niin hyvä että se ei vaadi enää työskentelyä. Ehkä myös muuttuneisiin tilanteisiin sopeutuminen on paikallaan, kovin helposti tunnun mieltävän tilanteen X pysyväksi asianlaidaksi ja sitten sivulta tuleva tilannemuutos Y tulee yhtä yllättäen kuin talvi autoilijoille. Voin ehkä siis pärjätä niissä keimeissä!

Selvennystä varmaan vaatii:

Aivan ensimmäisenä myönnän sen että en ole osannut tehdä ilmeisesti tarpeeksi uhrauksia kun talous on eri syistä venynyt tiukemmalle ja tiukemmalle.

En ole osannut hakea apua tarpeeksi ajoissa koska "minähän pärjään perkele!" (en ole kyllä luovuttamassa vieläkään että ei sen puoleen).

Varmasti vetoan monessa asiassa johonkin syyhyn. Usein niillä syillä on kuitenkin alla peruste, vaikkapa se että en asu terveyssyistä talossa jota yritän myydä tai että pidän autoa koska tarvitsen sitä lapsen kuljettamiseen toisen vanhempansa luona.

Sitten.

Tästä tulee pitkä kirjoitus ja tulen sen jakamaan niin että se julkaistaan osissa. Lukemismukavuuden nimissä.

Tähän ennen varsinaista päivityksen aloittamista täytyy sanoa että teksti on ollut jo kaksi kuukautta leikepöydällä. Tämä siksi että se on suurien tunteiden varassa kirjoitettu ja halusin edioida sieltä pois sellaista turhaa ja jättää jäljelle sitä kerrontaa missä kerrotaan asioista kuten ne menivät.

Henkilökohtainen talouteni voi huonosti, se on monien ja taas monien asioiden summa. Pahoinvointi lienee tilapäistä mutta ajoittain se on ollut yöunien menettämisen suuruista.

Viimeisimpien tietojen mukaan mikään yksittäinen taho minua ei auta. Joku sen vuoksi että ei mene vielä liian huonosti ja joku toinen että menee liian huonosti. Ihmiset auttamisverkostoissa näkevät tilanteeni ja avuntarpeeni mutta byrokraattinen pykäläviidakko estää avun antamisen.

Olen kerännyt tässä viimeisten kuukausien ajan omakohtaista kokemusta siitä miten vaikeaa on yrittää välttää perintäkierre ja ulosotto pienituloisena. Apua ei monesta paikasta anneta koska luottotiedot eivät ole menneet; toisille vasta se olisi avunannon kynnyksen ylittävä tekijä.

Pienituloinen joka yrittää sitkutella on todella huonossa jamassa systeemissämme. Yrittämisen lopettaminen palkittaisiin sillä että sosiaalihuoltomme auttaisi. Hassu järjestys.

Kerron ensinnä vain viimeisimmät elatusasiaan liittyvässä tilanteessa.

Lapsen elatukseen liittyvä asia on edennyt piiiitkännnnnsitttkeässssttiii.... Yksi stressaavimmista projekteista ever, eikä se ole edes ohitse vielä. Näin ei varmaan saisi sanoa ja tämä on toki vain oma kokemukseni, mutta eri viranomaisia kohdatessani on tullut tunne että isänä tällaisen asian ajamisen on tarkoitettava sitä että hommassa on jotain mätää, jotain jota en kerro, jotain mitä haluan peitellä tai ainakin jotain mitä vääristelen. Olen luonteeltani peruskiltti enkä pidä minkäänlaisesta asioiden vääntelystä tai kahden ihmisen välisestä konfliktitilanteesta. Oli erittäin hankalaa ja voimia vievää vaatia asianajajaa uskomaan minua ja tekemään elatuskanne niillä faktoilla jotka tilanteessa ovat alusta asti vaikuttaneet. Minun näkökulmastani jouduin väkisin puskemaan (tarkoittaa että sekä sanallisesti että kirjallisesti useaan otteeseen pyytämään ja selittämään) vaikka sellaisen vaateen että lapsen elatus tulee turvata tai ainakin dokumenteissa tulee lukea että olen pyytänyt elatusta siitä hetkestä lähtien kun lapsi on luonani asunut ja toinen vanhempi on elatuksen laiminlyönyt ja jättänyt vastaamatta viranomaisten yhteydenottoihin. Ajattelisi että ei ole vaikeaa, mutta se on helkkarin vaikeaa saada virallisiin papereihin asioita kuten ne ovat.

Oletuksiin perustuva asioiden hoitaminen on vahva käytäntö: enhän minä isänä/miehenä varmaankaan tarvitse elatukseen apua koska miehenä tienaan valtavasti rahaa. Niin.. Asianajaja ehdotti että elareita haettaisiin vasta siitä hetkestä kun kannetta tehdään (muutama kuukausi asian heidän toimistoon tulon jälkeen, 7kk elatustarpeen alkamisen jälkeen) mikä oli pöyristyttävää siihen nähden että olin joutunut lukuisia kertoja kysymään koska asiaa hoidetaan kun aikataulut eivät pitäneet. Heinäkuussa olen siis asian laittanut vireille ko. toimistossa, syyskuussa sain ajan jolloin asia on käyty läpi, toiselle vanhemmalle lähetettiin "kosiskelukirje" kai marraskuussa jolloin olisi saanut asian vielä sopia, kanne lähti juuri ennen joulua. Summa summarum, vaade äidin osallistumisesta lapsensa elatukseen jäi sen varjoon että eikö minulla kuitenkin olisi ollut keino elättää lasta. Totta kai on ollut, eihän tässä ole muuta mahdollisuutta kun toisen vanhemman annetaan pelleillä ja nauraa järjestelmälle ja käyttää sen hidasta toimivuutta hyödykseen. Apua elatukseen en ole sen sijaan saanut ja sitähän asia koskeekin. Kysymys on myös siitä että viranomaistaho tunnustaisi sen kuinka ja millä aikataululla olen asioita yrittänyt hoitaa. Nykyään tälle jo hymähtelen mutta unettomia öitä aiheen parissa on vietetty lukuisia. Oma ymmärrys on edelleen vähissä siinä mikä se perustavanlaatuinen ero on niissä kahdessa lapsessa joista toisen vanhemmat ovat tehneet elatussopimuksen ja toisen vanhemmat eivät sitä ole tehneet. En osaa sanoa miten pitkään vielä kuluu ennen kuin tuomari sopimuksen nuijallaan olevaisuuteen tuottaa. Tällä hetkellä elatusavullisia kuukausia on kulunut 12. Siinä alkaa olla jo tuntuva rahasumma jopa minimielatusavuin laskettuna. Joka sentti on ollut perheemme käyttövaroista pois tässä muutenkin tiukentuneessa tilanteessa.

Kunhan päätös elatusoikeudesta saadaan, alkaa mietintä siitä mistä lähtien tuo laitetaan maksuun.

Tämä on tämän hetken tilanteen tasaisin edennyt aihealue. Tarina eteni vuodenvaihteessa yhä nöyryyttävämpään suuntaan kun eri vaiheet johtivat meidät leipäjonoon asti. Kerron lisää heti kun saan aikaa viimeistellä luonnostekstiä valmiimmaksi. Tottapuhuen vähäsen hirvittää syöksyä tekstin kimppuun, aihe on hankala ja ahdistusta herättävä edelleen. Mutta täältä noustaan vielä ylös joten sen tulen julkaisemaan edes sen vuoksi että joskus itse saan lukea miten ikäviä vaiheita elettiinkään.