Pages

torstai 24. lokakuuta 2013

Velkaisuus kiinnostaa

Olen tässä tehnyt huomiota siitä, että velkaisuus taitaa olla suurempi ongelma kuin äkkiä arvaisikaan. Lukijamäärät tässä blogissa ovat kasvaneet koko ajan. Saman aihepiirin muita blogeja on paljon, ja lisää tulee.
Olisiko niin, että ihminen joka vielä on "velkakaapissa", hakee kuitenkin tietoa ja lukee muiden kokemuksia? Luottohuumassa eläminen kuitenkin on ollut jopa pankkien puolelta kehotettua toimintaa, helppoa rahaa ovat saaneet lähes kaikki. Korttitaloa pystyy pitämään pystyssä kun kerroksia ei ole montaa, mutta jossakin vaiheessa kaksi kättä ei riitä enää. Ja sitten, liian myöhään, aletaan miettiä missä meni vikaan.

Henkilökohtaisen talouden takkuamisen ja korjausliikkeen tekemisen seuraaminen toisen blogista on varmasti kiintoisaa. Bloggarin elämän käänteisiin kiinnittyy, riippuen tietenkin miten henkilökohtaisella tasolla tämä asiastaan avautuu. Numeroiden seuraaminen innostaa ja luo ajatuksia itsellekin. Näin ainakin itse koen monen lukemani blogin kohdalla.

Blogimaailmaan liittyy sosiaalinen aspekti, joskin löyhemmin kuin muussa sosiaalisessa mediassa. Onnistumisia juhlitaan ja takapakkien yhteydessä saadaan tukea vertaisilta Vaikka moni käyttää vain nimimerkkiä oman nimensä sijaan, tietty yhteisöllisyyden tunne välittyy keskinäisestä kommenttikenttäkeskusteluista. Bloggarit seuraavat toistensa tarinoita.
Ehkä ulkopuolinen lukija tämänkin vuoksi hakeutuu lukemaan. Kirjoitusten takaa löytyy ihmisyys ja inhimillisyys johon on helpompi samaistua kuin vaikka marttaliiton taloussivun ohjeisiin. Yhden blogin sijasta hän voikin saada kokonaisen blogiryppään seurattavakseen.

Tällaista mielessä tällä kertaa. Mitä mieltä te olette? Miksi velkaisuus kiinnostaa? Tai paremminkin, mikä siinä kiinnostaa?


11 kommenttia:

  1. Vertaistukihan se on paras apu moneen pulmaan. Kyllä se tsemppaa tseä vaikkapa säästämään kun lukee miten joku muu on pärjännyt. Varsinkin silloin kun joku muu on saavuttanut jotain sellaista mistä itse vasta haaveilee.

    VastaaPoista
  2. No sanoppa muuta. Bloggaajat muuttuvat tärkeiksi, kuten sinäkin veliseni. :) Kommentteja ja kuulumisia ainakin itse odotan innolla ja tuntuu mukavalta huomata oman blogin keräävän lukijoita, vaikka aihe itsessään onkin vähän masentava...

    VastaaPoista
  3. Itse kun on herännyt oman taloudenpidon seuraamiseen ja sen haasteisiin niin rupesin sitten etsimään aihepiirin blogeja, joita onnekseni olen löytänytkin. Näistä saa vinkkejä ja motivaatiota itsellekin :)

    VastaaPoista
  4. Niin se ainakin minun kohdallakin meni, että ensin etsin tietoa ja blogeja velkaisuudesta. Ja jotenkin se helpotti kun huomasi, että muillakin on velkaa ja muutkin painivat samanlaisten ongelmien kanssa. Samalla tuli sellainen tunne, että omien ongelmien puiminen omassa blogissa olisi hyödyllistä, ja niin myös tein. Teidän kanssabloggaajien edistyminen antaa ainakin itselle motivaatioita ja on jännä nähdä miten eritavalla ihmiset ratkovat tilanteitaan.

    VastaaPoista
  5. Rahasta puhuminen on vielä tabu Suomessa. Eikä ainakaan palkoista, säästöistä, veloista voi puhua kuin hyvin ympäripyöreästi. Tarkkoista summista ei ole sopivaa puhua. Omaa säästämistä helpottaa, kun saa vertaistukea ja voi oikeasti miettiä ja suunnitella omia toimia muuallakin kuin omassa päässä ja saada muiden asiasta kiinnostuneiden mielipiteitä.

    VastaaPoista
  6. Löysin blogiisi säästöblogisi puolelta. Itse olen saman valaistumisen ja velanmaksurumban läpikäynyt, mutta olen jo tilanteessa, jossa mielenkiinto kohdistuu säästämiseen. Olen siis velaton ja säästössäkin jo viisinumeroinen luku. Siitä huolimatta seuraan mielenkiinnolla hyvinkin tuttuja juttuja, joista kirjoittelet ja moni muukin blogisti. Eipä tule itsekään puhuttua säästämisestä juurikaan in real life, koska suurin osa lähipiiristäni on selkeästi kulutusorientoituneita, eivätkä he ymmärrä aika radikaalejakin ratkaisujani, joilla olen itselleni velattomuuden ja nykyisen stressittömän tilan saanut aikaan. Mukava siis kurkkia samaan heimoon kuuluvien tekstejä. Ehkä pitäisi aloittaa omakin blogi...

    VastaaPoista
  7. Ei näistä asioista vaan puhuta ääneen (nolottaa!) joten vertaiskokemukset ja -tuki ovat kullanarvoisia. Itsestäni tuntuu että velkablogeja on suomenkielellä vielä aika vähän ja monet lopettavat vähin äänin. Olen monta vuotta seurannut näitä mutta nyt vasta innostunut kommentoimaan ja bloggaamaan itsekin. Tosin huomasin myös saman että ihan vasta on aloittanut monta muutakin bloggaajaa. Luulen että moni vaan elää kulutuskurimuksen jälkimaininkeja kuten minäkin.. ajat ovat vaan huonommat nyt. Bloggaaminen helpottaa.

    VastaaPoista
  8. Jäi kiinnostamaan Ullakon radikaalit ratkaisut! :) Askeettista elämää?

    VastaaPoista
  9. Wau! En olisi eilen aamukahvia hörppiessäni ja kirjottaessani että tämä saisi ihmiset näin aktiivisesti linjoille! Kiitos kaikille!
    Hyviä pointteja kaikilla, vaatii sulattelua ja pähkäilyä, ehkä palaan aiheeseen myöhemmin!

    VastaaPoista
  10. Minä löysin tänne Unelmia ja velattomuutta blogin kautta. Itsellä hieman erilainen tilanne enkä siitä blogaa (ainakaan vielä) mutta sinun blogiasi jäin seuraamaan mielenkiinnosta. Saatan laittaa talousblogin jossain vaiheessa pystyyn (nyt vain kirjabloggaan) jos voimia riittää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...