Tarinani omistusasumisesta

Talollinen iosphere

 Ihmiset ovat silloin tällöin kyselleet ja kommentoineet omistusasuntoani. Riippuen missä vaiheessa blogin elämänkaarta kommentit tai sähköpostiyhteydenotot ovat tulleet, niiden sävy on vaihdellut laidasta laitaan. Osin on tullut kannustavaa tekstiä siitä että velkaisena ja/tai velkojen maksua optimoivana palkansaajana saa silti hoidettua omistusasunnon ja siihen liittyvät velvoitteet. Toki enemmän on tullut esimerkiksi vinkinomaisia viestejä ja kyselyitä siitä että eikö sitä irtoaisi enemmän rahaa velanmaksuun kun tuollaiset omistusvelvoitteet poistaisi elämästään. Erityisesti nyt kun tilanne on huomattavastikin erilainen kuin vaikka kaksi vuotta sitten kun velanmaksussa oli suurin vaihde silmässä, noita kehotuksia on tullut enemmän. Se taas on ymmärrettävää. En saa kuitenkaan mitenkään ilkeitä yhteydenottoja, enkä mitään suuria määriä. Pääosin ihmiset ovat erittäin kannustavia ja ehdotukset tulevat vilpittömästi tilanteen paremmaksi saattamista varten.

Koska oma epämääräisyyteni asian tiimoilta on johtanut väärinkäsityksiin siitä mitä haluan ja tahdon tai ajattelen omistusasunnon suhteen, koen että on parempi avata taustoja tästä osa-alueesta elämääni.

Jos ajatellaan taloudellista tilannettani tällä hetkellä, on pakko erotella siitä osa-alueita jotka muodostavat koko paketin. Yksi selkeä vaikuttava tekijä omaan henkilökohtaiseen talouteeni ovat olleet asumiskulut jotka ovat eronneet monesta muusta henkilöstä siinä että olen maksanut yksin vuosien ajan sellaisia asumiskuluja joita yleensä on maksamassa kaksi ihmistä. Tässä taas on omat taustansa.

Ei liene kovin erikoista että uusi, kasvava perhe hankkii itselleen oman kodin. Niin kävi omallakin kohdalla. Minä, silloinen puolisoni ja oma sekä puolison jälkikasvu tarvitsimme uuden kodin koska pitkäaikainen vuokra-asuntomme oli ilmeisesti kosteusvaurioinen ja aiheutti (ilmeisesti) perheellemme ja naapureillemme terveydellisiä ongelmia. Työn puolesta näytti hyvältä: olimme molemmat alalla jolla töitä riittäisi vaikka vakituisen papereita ei herunutkaan. Lainaa myönnettiin ilman omia säästöjä, marginaalit olivat kovin alhaisella tasolla. Kaikki näytti hyvältä. Puolisoni ei ollut raha-asioissaan ollut niin huolellinen ja oli polttanut tietonsa joten minä otin itse lainan kokonaisuudessaan nimiini.

Auvoista perhearkea ei kauaa kestänyt ennen kun alkoi selvitä että rakkausromaanin ainesosia täytyisi etsiä jostain muualta. Puolisosta selvisi että rahankäyttö oli sellaista että perinnän ja ulosoton yhteydenotot olivat säännöllisiä. Meillä oli yhteisiä menoja yhteisen tilin kautta mutta myös omat tilit ja siten itsenäinen rahankäyttö kaikissa muissa paitsi puhtaasti yhteisissä menoissa (asuntolainan maksu puoliksi, autojen kulut, vakuutukset yms.). Täten en ollut täysin perillä siitä että missä mennään.

Kun olimme päättäneet erota, oli ajatus että eksäni etsii rauhassa asuntoa joka olisi sopiva sekä kooltaan että sijainniltaan. Sovimme että hän maksaa tämän ajan asumiskuluina sähkö- ja vesilaskut. Tilanne jäi tähän pisteeseen joiksikin kuukausiksi.
Miksi kerron tätä? Koska tässä kohtaa tulee ensimmäinen syy siihen miten jäin talooni tavallaan jumiin.
Kun eksä vihdoin löysi sopivan asunnon ja muutti pois, alkoi selvitä ikävä totuus. Hän ei ollut maksanut yhtäkään sähkö- tai vesilaskuista joita oli minun nimelläni tullut. Kaikkihan oli minun nimissä koska toinen henkilö ei saanut mitään omiin nimiinsä ilman suuria ennakko-/takuumaksuja luottotiedottomuuden vuoksi.
Jouduin makselemaan rästilaskuja pois pikkuhiljaa. Samalla eksä oli tehnyt laskelmiaan joiden mukaan olen velkaa hänelle 3000€ puutarhatöistä joita oli edellisenä kesänä tehnyt.

Kun tilanne alkoi tasoittumaan, jouduin uudelleen loukkuun jonka vuoksi asuinkin asunnossa kauan. Eksän elämä oli sellaista että hänelle sattui ilkeitä ja ikäviä työpaikkoja ja vuokranantajia. Tai niin minulle uskoteltiin. Vasta kun kerran olin lasta hakemassa ja ulosottomiehet saapuivat varmistamaan eksäni lähtemistä silloisesta asunnostaan, ymmärsin että kaikki ilkeät vuokranantajat olivatkin olleet vain vihoissaan maksamattomista vuokrista ja todennäköisesti huonot työpaikatkin olivat olleet jotain muuta, ehkä huonoon työntekijään liittyvää. Lapsen toinen koti vaihtui noin kerran vuodessa, kun häädön vuoksi täytyi etsiä uusi hetkellinen koti. Oli aika jolloin lapseni olisi joutunut asumaan asumiskelvottomassa pihamökissä pari kuukautta ellen olisi ottanut lasta itselleni tuoksi aikaa.
Tämän hirveän epävarmuuden ja epävakauden vuoksi minulla ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin tarjota lapselleni vakaa ympäristö edes toisen vanhemman luona. Näin sitten meni monta vuotta.

Omistusasuminen toki onnistui kun kävin töissä ja tein paljon keikkatöitä. Ylimääräisen työn tekeminen oli helppoa kun olin kuitenkin joka toinen viikko yksin lapsen ollessa toisen vanhemman takana. Onnistuipa velkojen maksukin erityisen hyvin tuossa elämäntilanteessa.

Olin päättänyt että asiat muuttuvat kun lapsi on tietyn ikäinen. Pidin kouluikää sellaisena. Olimme puhuneet toisen vanhemman kanssa että kouluikäisen olisi hyvä asua vain toisessa kodissa. Pidin itseäni tulevana lähivanhempana. Aloin tehdä suunnitelmia siitä miten toimisin. Näihin suunnitelmiin kuului akateemisten opintojen aloittaminen toisessa kaupungissa. Aloin valmistautumaan toden teolla erityisen vaativiin pääsykokeisiin, mielessä se että tietyn ajan päästä olisin lapsen kanssa aloittamassa uutta elämää. Opintojen pituuden vuoksi tämä elämänvaihe tulisi kestämään useamman vuoden eikä siten haittaisi että kerrankin myös minun kautta tulee muutoksia.
Täynnä tarmoa, olin niin päättäväinen pyrkimyksissäni että aloin aika nopealla aikataululla toteuttamaan eräänlaista downshiftingia. Muutin kodistani pienempään "opiskelijaboksiin", tarkoituksena hakea parin kuukauden aikana sellaista tavaran ja huonekalujen määrää ja kokoonpanoa jolla pärjäisi tulevat vuodet. Pomppu isosta tilavasta asunnosta pieneen tehoasumiseen on suuri mutta otin tämän positiivisena haasteena. Lisäksi pääsisin jo vähän aiemmin pois siitä asunnosta jossa en oikeasti ollut moneen vuoteen asunut muuta kuin ulkopuolisista syistä. Olisi aikaa ensin vähentää kamaa ja sitten myydä ylimääräistä pikkuhiljaa pois.

Suhteellisen hyvin toimeentulevana ei ollut edes ajatuksen tasolla mitään ongelmaa siinä että hetken asuu vuokralla, kun myy omistuskämppäänsä. Kunnes sitten tuli jälleen haaste.

Entinen puolisoni ilmoitti vaihtavansa maisemia ja muuttavansa pois. Ilmoitus tuli reilun kuukauden varoajalla ja oli kaikkinensa mullistava. Lasta hän ei ottaisi sillä on oman osansa kasvatuksesta tehnyt lapseni isosisarusten kanssa (katkeruus ehkä paistaa läpi mutta nämä ovat hänen omia sanoja). Kävi erittäin nopeasti selväksi että tämä muuttunut tilanne vaikutti monella tapaa. En pystynyt enää keskittymään pääsykokeiden lukemisiin. En pystynyt tekemään ylimääräisiä työvuoroja tai keikkoja juuri lainkaan. Itsekin olin juuri vaihtanut hetkellisesti työpaikkaa ja jäänyt virkavapaalle omasta työstäni, tämä vei voimavaroja. Lapsi alkoi oireilemaan kun toinen vanhempi oli yhtäkkiä lähtenyt, kuka lapsi ei niin tekisikään? Ei lapsi ymmärrä muuta kuin sen että hänet on jätetty. Keskityin siis ensisijaisesti tähän uuteen työhön ja lapseen ja kotielämän vakauttamiseen.

Lopputulemana jäinkin samaan kaupunkiin vuokralle missä myös omistamani asunto sijaitsi. Kun lähes joka osa-alueella oli tullut seinä vastaan ja/tai ennalta odottamattomat tapahtumaketjut osuivat kohdalle, sitä ikään kuin vain katseli omaa elämäänsä ja sitä kuinka se leijaili ohitse.
Vaikeudet asunnon myynnissä jatkuivat, aika ei vain ollut suotuisa sen myyntiin. Itse voin pahoin kun vain ajattelinkin koko asuntoa enkä voinut sinne mennä ilman paniikkioireita ja tunnetta että oksennan minä hetkenä hyvänsä. Samalla tulotason tiputtua 500-800€/kk alkoi taloudellinen painekin taas kasvamaan.

Kun asiat laajalti vaikuttavat toisiinsa ja ovat sidoksissa keskenään, on vaikea eritellä jotain asiaa pois kokonaisuudesta ilman että ei jäisi jotain oleellista sanomatta. Kun kuitenkin tästä asumisesta en ole halunnut aiemmin kertoa henkilökohtaisimpia asioita, on se varmasti ollut vaikuttamassa väärinymmärrysten syntyyn.

Viime ajat olen halunnut, enemmän kuin mitään muuta, että tuo omistusasunto päätyisi jo menneeseen aikamuotoon elämässäni. Tästä on onneksi nyt kevään mittaan alkanut ilmetä kannustavia merkkejä että näin tapahtuisi.

Ehkä tämä selvensi vähän sitä miksi ja miten.