Pages

lauantai 23. elokuuta 2014

VelatOn remontti - starttipaketti

Kuva iosphere

Olisi vähän fiksaamisen tarvetta kotona, siellä täällä. Taidan ruveta Remontti-Reiskaksi (kaikki onnistuu) joka on vierailulla Strömsössä (missä mikään ei koskaan mene vikaan). Kun olisikin noin.

Remonttia kuitenkin pitäisi alkaa hahmottelemaan.

Olen vähintään ihmetellyt kaikkia tuttuja ja tuntemattomia jotka tekevät isojakin remontteja ainakin omasta mielestä jatkuvasti. Millä rahalla? Todennäköisesti velkarahalla. Remonttilaina on tietysti helppo valinta vastaavassa tilanteessa mutta hei, arvatkaa haluanko ottaa lisää lainaa?! En halua.

Vaihteeksi pyörittelin asiaa ja mietiskelin syntyjä syviä. Todennäköisesti ainakin osa tuntemistani ihmisistä on rahoittanut remonttiaan pariskunnan toisen henkilön palkalla. Itse kun pyöritän taloutta yhden ihmisen tuloilla, ei tämä ole vaihtoehto. Paitsi että ehkä onkin. Tässä kun kuitenkin on laitettu hillittömiä summia velanmaksuun, voisi osaa noista rahoista käyttää jatkossa näinkin järkevään asiaan kuin pikkuremppoihin. Nähtävästi ensin täytyi tehdä elämäntaparemontti että voi tehdä konkreettista remppaa.

Ajatuksista tärkein on se että ASIALLA EI OLE KIIRE. Tapahtukoon homma rauhaisasti ja sellaisella sopivan soljuvalla aikataululla.

Aloitus tällaiselle kodin päivittämiselle on jo alkanut kun oma makuuhuone on laitettu pinnoista uusiksi alle kaksi vuotta sitten. Terassille on tehty parannusta viime kesänä ja varasto on saanut uudet kipsilevyseinät vanhojen repaleisten lastulevyjen tilalle. Vaatehuoneen maalasin pari vuotta sitten ja osittain laitoin hyllyt uusiksi.

Olen monessa asiassa "sinne päin"-ihminen. Sen ei ole väliä onko jokin asia juuri tietyllä tavalla, kunhan se on sinne päin. Talo jossa asun on aina ollut sinne päin. Ei todellakaan mikään uusi mutta ei ihan kivikautinenkaan. Listoja puuttuu (muutosta asti puuttunut sieltä täältä), maalipinnoissa on halkeamia, vanhat seinälevyt myös paikoin halkeilleet, kolhuja ja naarmuja joka paikassa, tapetit lapsen huoneessa nyrjäyttävät silmät jos niitä katsoo liian kauan, keittiön kaakeleissa leikkivät värikkäät luumut, omenat ja muut hedelmät. Ja sen sellaista.

Yritän saada hankittua edullisia tai jopa ilmaisia rakennustarvikkeita. Koska kiirettä ei ole niin tilaisuuksia poistotuotteiden hankkimiseen pitäisi löytyä. Asialistalla on tällä hetkellä neljä juttua.

1. Kylpyhuoneeseen asennetaan kanavapuhallin ilmanvaihdon parantamiseksi. Saan lahjaksi tämän, tarvikkeet ja työmiehen.
2. Autotallin ovet uusiksi. Tässä on kaksi vaihtoehtoa. Ovirakenteet ovat vielä hyväkuntoiset, ja elementtien hapertamat ulkopaneelit vain vaihdetaan uusiin tai sitten ovet kokonaisuudessaan uusitaan. Saan ilmaiseksi toisesta remonttitalosta turhaksi jäävät autotallin ovet mikäli ne ovat oikean kokoiset.
3. Katon maalausta eteisessä ja olohuoneessa. Tumma paneelikatto imee kaiken valon ja jos maalaamalla saa siistiksi pääsee tuosta hommasta aika halvalla.
4. Vessaremontti. Tämä on näistä kallein juttu, myöskin sellainen millä on oikeasti tarvetta. Ei kuitenkaan kiirettä. Kaikki kaakelit ja kalusteet menee uusiksi. Tätä ajattelin lähestyä niin että ostan tarvikkeita pikkuhiljaa. Kaakelit heti kun löytyy sopiva alennuserä jne.

En ole remontti-ihminen. Täytyy myöntää että suunnittelu ja ideointi kuitenkin koukuttavat. Haaveena on esim. joskus saada kylppäri uusiksi, sinne haluan lasitiiliä. KALLISTA! Paitsi jos jostain sattuu saamaan toisen remontin alta ilmaiseksi ylimääräiseksi jääviä lasitiiliä. Se olisi kelpo juttu se...

Kerron jatkossa aina jos jotakin pikkuremppoihin liittyvää tapahtuu. Haluan itsekin pysyä kartalla kuinka paljon rahaa tällaiseen tulee kulumaan, nämä kun tunnetusti lähtevät lapasesta.

2 kommenttia:

  1. Moi!
    Ihan vaan vinkiksi, että myös nettikirppareilta, esim. tori, voi löytää myös remonttitavaraa edullisesti. Moni myy tähteeksi jääneet remppatarpeet halvalla pois nurkista pyörimästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi mami!
      Juu, nuo ostokanavat kannattaa ilman muuta pitää mielessä! Tapettia olen kirpparilta ostanut, lasitiiliä joskus jo katselinkin mm. Keltaisesta Pörssistä ja Tori.fistä. Niistä voi kyllä tehdä varsinaisia löytöjä!

      Poista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...