Pages

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kesäkuun katsaus

Joko se meni? Kesäkuu nimittäin.. Hurjaa tahtia. Pian on paluu arkeen, lomat lusittu ja vesisateesta nautittu. Sään puolesta ei ihan paras mahdollinen loma ollut kyllä. No, aina ei voi voittaa..

Katsotaan miten kesäkuu sujui sille asetettujen tavoitteiden valossa.


1. Lisäansiotavoitteen sapattivapaa
En tosiaan pitänyt mitään kirjaa siitä kuinka paljon rahaa tässä kuussa tuli tai mistä arvosta tein lisätyötä. Ihan vapauttavaa, toisaalta nyt on ensimmäistä kertaa erittäin pitkään aikaan sellainen vähän hölmistynyt olo kun en osaa arvioida tulopuolta tarkasti, tai edes lähelle.
Ehkä satasen verran tein töitä, blogituloja olisi tulossa kuukauden osalta vähän yli satasen verran. Tai töitä tein muuten enemmänkin, osasta on jo maksettu palkka kun tuo noin satanen tulee maksuun sitten heinäkuulla.
Taidan tehdä tähän sellaisen systeemin että kuun lopussa ilmoitan mitä siinä kuussa on tullut sisään, ei niin mitä olen siinä kuussa tehnyt.

2. Kulutusvapaita päiviä vähintään 10.
Tämä meni aivan reisille taas. Kahden viime kuukauden aikana on ollut tilanne että olen ollut lapsen kanssa koko ajan. Tämä vaikuttaa aivan selvästi siihen että koko ajan on tarve käydä ostamassa sitä ja tätä. Jos ei muuta niin maito loppuu ja se on sitten pilannut ostovapaan päivän. Kesälomalla on tottakai oma vaikutuksensa. Päiviä tuli vain 5 ja nyt ollaan keskiarvovauhdista jäljessä. Korjausliikettä tarvitaan.


3. Kesälomareissu halvalla
Tästä kirjoitinkin jo aiemmin. Hyvä idea oli, toteutuspuoli sitten ontui ja rahaa paloi enemmän kuin mitä olisi tarvinnut palaa. Reissu kuitenkin tuli tehtyä. Lohduttavana seikkana sellainen että loppukesästä pitäisi olla tiedossa ilmainen pikkureissu, se kompensoikoon tätä.

4. Tavaraa rahaksi
Vihdoin ja viimein sain itsestäni sen verran irti että laitoin tavaraa myyntiin ja sain jo ensimmäisiä myydyksikin! Ajattelin niin että lisäilen hiljalleen tavaran-pari niin että listausten määrä kasvaa koko ajan. Tavaraa ja romua on kaiken kaikkiaan lähtenyt kotoa ja varastoista aivan helkkaristi matkaan. Myynneistä tulleet rahat ovat suurin piirtein kattaneet kaatopaikkamaksujen määrän joten ihan hyvällä mallilla. Jatkossa voin ajatella myyntituotot pelkäksi plussaksi.

Huomenna ajatuksia heinäkuulle.

1 kommentti:

  1. Hienoa miten olet selvinnyt näistä kulutusvapaista päivistä. Nämä ovat itselleni juuri se vaikein kohta, sillä aina tuntuu olevan jokin asia lopussa ja sitten sitä lähimpään kauppaan rynnistää. (vaikka kyllä tietää, että yhden illan hyvinkin pärjäisi ilman kyseistä tuotetta) Pitäisi ottaa vaan itseään niskasta kiinni ja olla menemättä sinne kauppaan :)
    T: Aloitteleva säästötär

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...