Pages

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kallis biologian oppitunti

Naakka murhaa toisten lintujen poikasia. Kuvassa se yrittää näyttää syyttömältä.
Naakka (Corvus Monedula), rauhoitettu terroristilintu.

Naakka tekee kaupunkialueella pesänsä ihmisrakennusten koloihin ja aukkoihin. Avonaiset piiput ovat tälle kekseliäälle pikkupaskiaiselle oiva koti.

Paikoitellen naakkakannat ovat hurjan suuria. Niiden status rauhoitettuna eläimenä on antanut erittäin hyvän lähtökohdan lisääntyä. Ja lisääntyä. Ja lisääntyä.

Joskus kaverin parvekkeella kaupungin keskustassa katselin kuinka tuhatpäinen naakkaparvi lensi ympyrää. Se oli kuin pyörivä pallo taivaalla, tosi hienoa (ja äänekästä) katseltavaa. Sen kummemmin en naakkoihin olekaan kiinnittänyt huomiota, paitsi nyt viimeisen kuukauden ajan.

Naakka on viisas eläin. Se keksii asioita, oppii asioita, opettaa toisille naakoille asioita. Sukupolvien yli kulkee tietoa, naakat oppivat esim. välttämään tiettyjä paikkoja missä toisille naakoille on käynyt huonosti. Työkaveri kertoi että paras naakan karkoittamiseen käyvä tapa on pitää kuollutta naakkaa esillä, sen lintukaverit alkavat karttamaan paikkaa. Näinhän ei voi tehdä ellei satu vahingossa kohtaamaan kuollutta naakkaa enkä ainakaan minä ole sellaista koskaan kohdannut. Tuota pirulaista kun ei saa tappamalla hävittää. Sen hinnaksi on määritelty 101€/nokka eli äkkiä käy lompsan päälle jos takapihan mansikkamaata häiritsee naakkalauma ja eteisen nurkassa nököttävä impukka huutelee elävien harjoitustaulujen innosta.

Tai jos käy niin kuin minulla kävi.

Muistatteko kun väläyttelin jokin aika sitten että nuohooja kävi, eikä kyse ollut vuosinuohouksesta? Joo saattoi mennä ohi, ei siinä mitään. Joka tapauksessa, jouduin soittamaan nuohoojat paikalle kun naapuri kävi ilmoittamassa että naakka pesii savupiipussa. Näin tosiaan olikin. Kahdessa hormissa oli tuon järkyttävän rumaa rääkymistä pitävän linnun pesä. Ja on muuten niin tiukassa ne pesät että niitä ei noin vain otetakaan pois. Ensimmäinen nuohoojan käynti päätyi vain pään rapsuttamiseen, vaadittiin kaksi henkilöä ja kaikki mahdolliset työkalut että pesiä saatiin pois.
Tuokin on muuten laitonta, rauhoitettujen lintujen pesien hajottaminen. Ilmeisesti pelastuslaki menee edelle ja ilmanvaihtohormien yms. pitäminen avoimina on tärkeämpää kuin lintusten majoittaminen pankin omistamassa savupiipussa joten no hätä.

Todennäköisesti juuri tuon linnun tuomana olen saanut seurakseni turkiskuoriaisia. Kiva. Linnut kun ovat voineet pesiä siellä jo aiempinakin vuosina ja sen perusteella mitä luin, niiden mukana ilmanvaihtokanaviin pääsee noita kuoriaisia. Yhden huoneen tekstiilit laitoin jo kaikki kaatopaikalle. Jes. Onneksi en ole niitä hiippareita muualla nähnyt.

Niin. Nuohoojat kävivät siis putsaamassa piipun hormit. Sinne piti myös ostaa kunnon verkot että yksikään katala naakka ei enää sinne nokkaansa tunge. Pesän ne rakentavat kahdessakin päivässä jo aika pitkälle. Tästä luonto-oppitunnista tuli yhteensä n. 230€ lasku. Onneksi tuosta nuohoojan visiitistä saa työn osuuden kotitalousvähennykseen. Lakisääteinen vuosikäynti ei siihen oikeuta mutta tämä kyllä. Tuon rahan lisäksi menetykset tekstiileistä jotka täytyi hävittää. Voisin laskea myös kustannukset tehosiivoukselle jonka kuoriaistouhu aiheutti, mutta en halua järkyttyä ärsytyksen lisäksi.

Naakka pääsi ärsyttävien lintujen listani ykköseksi kertaheitolla. Tai no, jaetulle sijalle fasaanin kanssa. Siinä muuten vasta idiootti lintu, täällä päin niitä on aivan joka paikassa ja aiheuttavat jatkuvasti vaaratilanteita kun autoillessa pitäisi sekunnin murto-osassa tehdä päätös joko väistää, jarruttaa tai antaa vain mennä. Ja on ne äänekkäitäkin.

Seuraava luonto-oppitunti on varmaan sitten etanoista jotka syövät pihasta kaiken.

3 kommenttia:

  1. Anteeksi, mutta nauroin ääneen. Paskoista kokemuksista muodostuu joskus kiinnostavia tarinoita. :) Nyt naakat eivät pääse enää piippuun ja toivottavasti turkiskuoriaisiakaan ei enää löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä jos nauratti. Itsekin pisti hymyilyttämään kun tuon luin jälkikäteen. Elämästä saa eniten irti kun on pieni pilke silmäkulmassa, ja tosiaan myös paskoista lintukokemuksistakin pääsee paremmin yli huumorin varjolla.
      Noista linnuista muuten parin viime päivän aikana ollut kovin monen ihmisen kanssa puhe, ei taida mikään pieni ongelma ollakaan kun yllättävän moni tuttu on saman probleeman kanssa taistellut.

      Poista
  2. Kun asuin vielä tuolla keskustassa kuudennessa kerroksessa tuntui välillä että ne pirulaiset tulee pian lasin läpi! Hyi helvetti. Ampua mun puolesta sais edes osan, yksiä riesoja ja tuntuvat lisääntyvän kuin kanit.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...