Pages

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kierrätys on kallista

Mielestäni olen aiemminkin aiheesta avautunut mutta nyt ajankohtaisuutensa vuoksi avaudun uudelleen.

Ymmärrän miksi sieltä täältä löytyy "salaisia" kaatopaikkoja. Oman kaupungin alueella tiedän kolme paikkaa missä on aina ihan satavarmasti muutama poltettu sohva, televisioita ja muuta sälää. Ovat sellaisia puolirauhallisia yleisiä paikkoja mihin autolla pääsee.

Kuva David Castillo Dominici

Kaatopaikka- / kierrätysmaksut ovat niin suuria että ihmiset eivät niitä halua maksaa!

Peräkärryllinen tavaraa kierrätysasemalle vietynä maksaa 28€. Käytännössä peräkärryyn mahtuu esim. sohva ja muuta pienempää tavaraa. Joo... Tyhjäilin loman kunniaksi tallia ja sieltä tuli kolme peräkärryllistä tavaraa. Suurin osa sellaista mitä olen toivonut että joku joskus tarvisi, vähän fiksaamista vailla olevia vauvanrattaita, ensiasuntoon sopivia sohvia, mattoa, nojatuolia jne. Viimein suostuin näkemään todellisuuden ja myönsin että ei niitä kukaan halua. Minä kuitenkin olen useimmissa tapauksissa se käytetyn tavaran viimeinen ketju, ei ole omille käytetyille tavaroille enää huolijoita, ei..

84€. Siinä hinta tavaroille joista suurimmasta osasta en ole maksanut mitään. Sanoin jäteasemalla suoraan että hirvittää tänä vuonna kuulla kuinka paljon taksat ovat nousseet. Siihen työntekijä totesi lakonisesti että "sen perusteella laskutetaan mitä tavaraa tuo".  Muistan kyllä selkeästi kun sama peräkärry on ollut ihan täynnä pientä romua, tiiviimmin pakattuna ja hinta on ollut huomattavasti alempi. Se että kaatikselle raahaa isokokoisen esineen eikä paljon muuta, huhhuh... Kolmesta viemästäni satsista kaksi sisälsi sohvan. Kolmannessa oli yksi iso tuoli mutta muuten pienempää sälää kuten mattoa ja hapertuneita pulkkia.

Ärsyttää se että maksan ylisuuria kierrätysmaksuja puolillaan olevan roska-astian tyhjäämisestä, samalle firmalle sitten nuo kierrätysmaksut näistä kuormista. Eikö tällainen muiden jämien kuluttaja voisi saada huojennusta maksuista ekotekoperusteella? Pidennän kuitenkin esineiden elinikää parhaimmissa tapauksissa jopa kymmenellä vuodella.
Onneksi talli on nyt siinä mallissa että menee tovi ennen kuin kaatiskeikkaa tarvitsee tehdä.

Täytyy yrittää jatkossa hyödyntää viimeiseen asti niitä ilmaisia keräyspisteitä. Pieniä kotona suuremmat esineet niin että ne saa ilmaisastioihin mahtumaan.

5 kommenttia:

  1. Juurikin näin. tuo viimeinen lauseesi kertoo totuuden, miten pääsee hitaasti mutta ilmaiseksi pienemmistä tavaroista kuin sohva eroon. Saha, sakset ja vasara/moukari, niillä pärjää pitkälle, kun tarpeetonta roinaa nurkistaan alkaa poistamaan - ja roskikseen pussi kerrallaan. Jos on kiire, niin sitten niitä dumpataan minne sattuu - ja jätetään muiden huoleksi - valitettavasti. Kierrätyskeskus ei enää ole se viimeinen etappi tavaralle - hekin kun yrittävät myydä saamansa tavarat kustannusten peittämiseksi. Ilmaiseksi sieltä ei saa enää mitään.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli kiinnostava postaus, saanko linkata omaan blogiini? Mä ajattelen niin, että maksuilla ensinnäkin katetaan kaatopaikan ylläpidosta johtuvia kuluja ja toiseksi pyritään hillitsemään kulutusta. Kääntöpuolena on sitten nuo laittomat kaatopaikat, jotka sivumennen sanoen ovat todella piittaamatonta toimintaa. Ihmisillä pitäisi olla taju, että kun ostaa jonkun tavaran, siitä on vastuussa loppuun saakka. Tai siis että materia ei haihdu ilmaan noin vain sitten kun sitä ei enää tarvitse.

    Miten tuo kuorma muuten hinnoiteltiin, joskus ennen vanhaan kuormia punnittiin, kilohinta ainakin lienee aika puolueeton mittari. Menikö se tällä kertaa ihan silmämääräisesti vaan, vai oliko joku könttähinta peräkärrylle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa linkata, tottakai.

      Itse ajattelen että koska maksan jo pakollista kiinteistön jätelaskua joka sisältää SEKÄ jäteastian tyhjennyksen ETTÄ ekomaksun, pitäisi tuon ekomaksun sisältää myös kaikkien kierrätyspisteiden käyttö.

      Viimeisimmän eli kolmannen kuorman viedessäni kukaan ei edes katsonut mitä kaatikselle vien, maksutiskillä vain kysyttiin ja nopeasti selitettiin minne mikäkin viedään. Tuo kolmas paikka oli eri kaatispiste kuin muille kuormilla, se oli täysin omatoimisuuteen perustuva missä kukaan ei tule kertomaan tai auttamaan mitä laitetaan mihinkin kasaan.
      Ymmärtääkseni nimenomaan sohva/mekanisminojatuoli oli se joka maksun teki, en ole ihan varma. Koska kukaan ei edes tarkistanut silmämääräisesti mitä ja miten paljon tuon, en voi päästä täysin jyvälle siitä että millä perusteella se maksu tulee. Jos esim omistaisin ison pakettiauton jolla olisin saanut kaikki vietyä kerralla, olisiko maksukin ollut vain kolmasosan siitä mitä nyt maksoin...?

      Enää en ota tutuilta muuttojämiä ainakaan sohvien muodossa. Muuta tavaraa kyllä varmasti tulee kierrätettyä. Ymmärrän vain taas paremmin sen miksi ihmiset dumppaavat romunsa teiden varsille.

      Poista
  3. Turhista sohvista yms. pääsee myös eroon lahjoittamalla, kunhan huonekalut ovet perussiistejä ja ehjiä. Itse olen lahjoittanut onnistuneesti netin myyntisivujen välityksellä ja melko pian on hakija aina löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin aivan totta. Omassa tapauksessanihan tilanne on se että minä olen se jolle on lahjoitettu / joka on ostanut toisten vanhat huonekalut eikä niitä enää voi käyttökelpoisiksi luonnehtia kun todella käytän tavarat loppuun asti.

      Poista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...