Pages

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Uusi fillari

Olen jo pitkään toivonut uutta polkupyörää. Vanha fillari on ulkonäöltään rujo ja käyttökokemukseltaan epämiellyttävä. Silti sillä on menty; se on kuitenkin toiminut. Nyt on alkanut meno olemaan jo niin epävarmaa että mikä tahansa pyöräilyreissu saattaa olla se viimeinen. Pyörää on hankala lähteä korjailemaankaan kun oikeastaan jokainen liikkuva osa vemppaa, on murtunut tai puuttuu kokonaan.

Tänään tuli mieleen (pyörälenkin jälkeen) että nyt en enää pysty viivyttämään hankintaa, tarvitsen uuden pyörän heti. Menin tori.fi -palveluun ja siellä olikin listauksissa ihan kivasti lähialueella pyöriä. Oikeastaan vain yksi miellytti tarpeeksi, yksinkertainen mummopyörä. Soitin myyjälle joka kohteliaasti ilmoitti että pyörä oli jo mennyt. No ei mitään, ajattelin että ehkä se oma pyörä tulee sitten jossain muualla vastaan.

Kymmenen minuutin päästä myyjä soittaa että ostaja olikin vetäytynyt ja tarjosi pyörää meikäläiselle. Tunnin päästä olin käynyt fillarin hakemassa ja maksamassa.
Nyt pihalla on uusi käytetty mummiska, jee! Hinta 65€. Pyörä on siisti ja huollettu, ei vikoja.

Pyörä on muuten yksi sellainen asia johon en ole koskaan halunnut laittaa rahaa. Tämä oli kallein minkä olen ostanut jos lapsen pyörää ei lasketa. Uudella pyörällä olisi varmaan tosi, tosi mukava ajaa. Pehmeä satula, kevyt polkea, rullaa kuin itsestään.. Silti, ajattelen että koska maailma on pullollaan käyttämättömiä ja/tai hylättyjä pyöriä niin turha uutta ostaa. Tämän pyöränvaihdon yhteydessä mietin pidempään kuin koskaan aiemmin uuden pyörän ostamista. Jos tämä kauppa olisi mennyt karille niin viikon kuluttua palkan tullen olisin lähes varmasti käynytkin uuden ostamassa.

Parempi näin. Ainakin tämän kesän fillaroinnit luulisi sujuvan tällä uudella käytetyllä menopelillä.

3 kommenttia:

  1. Onnea uuden pyörän johdosta. Itsekin pyöräilijänä tiedän tunteen, kun rakas menopeli alkaa hyytyä ja alkaa uuden hankinta - ei oo niinkään helppo homma, kun valikoimaa on järjettömästi. Omani hankin uutena, kun käyttöikä on järjestään ollut noin 10 vuotta, syksyisin alennusmyynnistä niitä saa aika edullisesti. Minun mummossani on 7 vaihdetta, ja ne riittävät minulle aivan hyvin. Tuolla 65 eurolla ei täällä etelässä saa muuten edes pyöräänsä huoltoakaan, joten hyvä kauppa osui kohdallesi. Mukavia pyöräretkiä!

    VastaaPoista
  2. Hei. En tiedä muistatko minua, aloittelin omaa blogia kauan aikaa sitten, mutta sitten kirjoittaminen kävi ylivoimaisen vaikeaksi, kai se oli niin rankkaa tunnustaa itselleen, missä kierteessä sitä oikein eli, että poistin blogin.

    Ajattelin vain pitkästä aikaa kommentoida tänne, että olen ollut taustajoukoissa mukana ja nyt taas pikkuhiljaa voisin ehkä aktivoituakin kommentoijana. Oma tilanteeni on se, että opintolaina on lyhentynyt (sitten blogin alkuaikojen) 1200 euroa (jäljellä vielä toki 13 200 euroa), Kelalle takaisinmaksettavaa opintotukea on jäljellä enää 1520,86 euroa (sitä oli alunperin 5170,86 euroa) ja tämä summa on kuitattu tämän vuoden loppuun mennessä. Kirjoittelin tuolloin myös pikavippikierteestä, josta olin päässyt aika vastikään eroon ja kertaakaan en ole pikavippeihin tuon jälkeen sortunut. Tästä olen aika ylpeä.

    Mutta siis, onnea uudesta menopelistä! Mummupyöriä ei voita mikään.
    - Rva Rahahuoli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Kyllä muistan sinut! Viime elokuussa voivottelinkin kun blogisi katosi. Kiva tietää että olet kunnossa!
      Pikavipit tuntuisivat siis olevan selätetty ja oppirahojakin noin hyvin takaisin maksettuna! Jes!

      Poista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...