Pages

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kesäkuun tavoitteet

Kesäkuu. Kuukausi jota odotan paljon mutta jolta en vaadi hirveästi. Löhöilyä ja rennosti ottamista, kiitos!

Kuva mapichai


1. Lisäansiotavoitteen sapattivapaa
Nyt en asetakaan mitään numeerista tavoitetta. Toki nappaan kiinni tilaisuuksista tienata, näitä nyt ei vain tule niin paljon loman aikana olemaan. Muuta tekemistä.

Olen miettinyt näitä lisätuloja listatessani että teenkö väärin päin. Olisiko järkevämpää ollut listata ne sellaiset tulot jotka on maksettu kuluneen kuukauden aikana? Tähän saakka olen listannut tulot jotka ovat odotettavissa töistä jotka on tehty kuluneen kuukauden aikana. Työkeikkojen suhteen ihan ok, laskeminen netoksi kuitenkin on tarpeeksi yksinkertaista.

Muiden tulojen eli ainakin esim. blogeista tuleva ylimääräinen raha on järkevintä laskea sen mukaan mitä on maksettu tilille. Sama muissa satunnaisemmissa lisäansioissa. En tule ottamaan huomioon näitä tuloja kuin vasta sitten kun niitä on tilitetty. Eivät ne kyllä mitenkään merkittäviä olekaan suhteessa muihin ansioihin että senkin puolesta parempi huomioida harvemmin, tilityksiä ei välttämättä joka kuukausi tule.

2. Kulutusvapaita päiviä vähintään 10.
Tuttu juttu ja selvä tavoite. Vuoteen pitäisi saada mahtumaan vähintään 120 ostovapaata päivää. Kolmasosan vuodesta jos saisi pidettyä rahavapaata niin hyvä.

3. Kesälomareissu halvalla
Pitäisi kehittää jokin kiva pikkupyrähdys, tietysti mahdollisimman halvalla. Katsotaan mitä saadaan aikaan kun mieliteot ja budjetti ottavat yhteen.

4. Tavaraa rahaksi
Turhien ja käyttämättömien tavaroiden muuttaminen rahaksi saisi jatkua. Listaukset huutikseen hyvälle mallille, vähintään 15 tavaraa myyntiin.

Sellaista. Eiköhän tästäkin tule hyvä kuukausi.

2 kommenttia:

  1. Ihan hyvä tavoite kesäkuulle relata vähän rahatavoitteiden kanssa. :) Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  2. Hienoja tavoitteita :) Voi kun itsekin saisi otettua itseään niskasta kiinni, eikä vain ihailisi täällä kuinka joku muu siihen pystyy :D Sen verran sain jo aikaiseksi, että exeliin velat ylös kirjasin ja vaikka tiesin mitä olen velkaa, niin yhteen laskettuna tuntuivat kovin suurilta, mutteivat onneksi ylitsepääsemättömiltä :)
    T: Aloitteleva säästötär

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...