Pages

tiistai 7. tammikuuta 2014

Vuosi sitten

Kuva William Ross
Tällä hetkellä kukkaro on suurin piirtein yhtä tyhjä kuin kuvassa. Huomenna lähden minireissulle kuten aiemmin kerroin. Sinne on varattu käyttörahaa mutta muuten tilit ovat melko kepeinä.

Ruokatilillä on 38€, epäsäännöllisten laskujen tilillä 40€ ja käyttötilillä noin 50€. Niin ja keittiöön piilotettu vitosen seteleinä joitain kymppejä.
Tilipäivään on reilu viikko (16.pvä). Pikkupalkka lisätyöstä on tulossa 15.pvä. Hyvin pärjää kun laskut on maksettu. Seuraava laskujen aalto maksetaan sitten tilipäivänä.

Maksoin tänään vahingossa opintolainan lyhennyksen kun klikkailin nettipankissa. Se oli siellä lähtemässä, ja jotenkin kävi niin että kopioin laskun ja hyväksyin sen. Se lähtee sitten kai uudestaan puolessa kuussa. Eipä kai se haittaa.

Mutta niin, otsikko sanoo että Vuosi sitten.

En nyt muista oikeasti että vuosi sitten näinä hetkinä olisi tapahtunut jotakin ihmeellistä mutta ainakin monena kuukautena tuolloin, noin vuosi sitten (ja kaksi vuotta sitten, kolme vuotta, neljä...) löysin itseni samanlaisesta tilanteesta kuin nytkin. Tilipäivään viikko tai kaksi, rahaa satanen tai jotain sinne päin. Ja armoton paniikki päällä. "Miten sitä pärjää? Voi kun olisi jo tilipäivä! Millä maksan ruoan ja bensat ja tupakat yllätyslaskut ja tavalliset laskut jajaja... ". Palkka valunut elämisen kustannuksiin ja kaikkeen ohikiitävään. Jäljellä ei sitten muuta kuin se paniikki ennen seuraavaa tiliä.

Sentin venyttämisen taito on melkoinen. Sitä kyllä pärjää pienellä, todella pienellä silloin kun on pakko. Tavallaan nyt ei olisi pakko mutta aion venyttää silti. Mahtava olo kun tietää että en ole mitään turhaa hankkinut, ainoastaan syytänyt rahaa velkojen maksuun, lähes kirjaimellisesti kaiken mitä vain irtoaa.

Vuosi sitten olisin kokenut olevani kuin kroisos tilipäivänä. Takuuvarmasti käynyt ruokakaupassa tyyliin "näin-ostan-nälkäisenä-paljon-turhaa", ehkä tuhlannut johonkin muuhun ei-tarpeelliseen pöyhkeänä tuoreesta tilistä. Nyt tulen laittamaan kunnon siivun taas velkoihin niin että seuraavat neljä viikkoa kaveerataan kukkaron matin kanssa.

Se ero mikä tässä on tapahtunut on se, että nyt vähäiset euroset ovat vapaaehtoinen juttu. Tilillä olisi paljon enemmän ellen olisi niitä laittanut eteenpäin (lue: Visalle). Aiemmin ei todella ollut valinnan paikka mitä käytän ja mihin, tili oli tyhjä piste fi.

Jos jotakin ihan oikeasti muistan vuoden takaisesta on se uusi verokortti. Olin positiivisesti yllättynyt kun uusi veroprosentti oli yllättävän alhainen. Tälle vuodelle uusi kortti saapui tänään. Se oli kaksi prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Ajattelin laittaa suurimmalle osalle vuodesta niin korkean prosentin kuin vain uskallan, otan sitten loppuvuodesta kevyesti pari kuukautta. Lisäksi kakkostyöstä ajattelin vetäistä 40-50% koko vuoden ajan.

2 kommenttia:

  1. Ai sullakin on tapana piilottaa rahaa? :) Mulla on kolikkopurkki keittiössä ja makkarissa. Ennen opintovapaalle jäämistä mulla oli myös laatikko joka oli salaisiin unelmiin. Sinne laitoin aina 50€ silloin jos satuin pankkiautomaatilta nostaessa sellaisen setelin saamaan. Hassu tapa säästää, mutta säästin silti. Tuo kassa oli supersalainen ja silloin kun lähdin reppureissuun, olikin siellä melkolailla mukavasti rahaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, rahaa menee piiloon jonkun verran. Lähinnä ruokarahaksi erittäin niukkoja tilanteita varten. Suuria seteleitä en ole piilottanut sen jälkeen kun kerran jätin 50€ ruokarahaksi kun lähdin pariksi viikoksi Eurooppaa kiertämään. Piilotin sen niin hyvin että en ole vieläkään sitä löytänyt, yli kahden vuoden jälkeen. Ehkä se on mennyt roskikseen jo aikaa sitten. Toisinaan edelleen saan loistoidean missä se voisi olla mutta ei...

      Poista

Kiitos kommentista! Bottispämmäyksen vuoksi muutin asetuksia niin että vähän täytyy nähdä vaivaa kommentoidakseen.

Lue myös:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...